No nyt Eu

Yli 20 vuotta Hisbollah-järjestö on muodostanut oman valtion Libanoniin Israelin rajalle, josta se on tehnyt iskuja Israeliin ja tulittanut ohjuksilla Israelin asutuskeskuksia.
YK ei ole lähettänyt sinne rauhanturvaajia, koska Arabimaat ovat vastustaneet.
Nyt EU:lla on näytön paikka, sinne vaan rauhanturvaajat Libanoniin muodostamaan puskurivyöhykettä Israelin ja Hisbollahin väliin.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt on paradiisin portti selkosen selälään, joten ei ole vielä syytä sitä marttyyreiltani sulkea!
Tulkaa hessut tulkaa!

Äänestä

YK:n rooli on tragikoominen Libanonissa, koska äärimuslimit tekevät mitä tahtovat, ja YK:n joukot katsovat víerestä tumput suorina terroristien käytävien kaivamista ja rakettiasemien sijoittelua, ja ainoat raportoitavat asiat taitavat olla mahdolliset epämääräiset liikkeet rajan toiselta puolelta, Israelista.

Onko YK siis asettanut tarkkailijansa tarkkailemaan Israelin toimenpiteitä, mutta puuttuminen Israelin vastaisten järjestöjen taisteluhankkeisiin lienee jyrkästi kiellettyä?

Muuten ei ole selitettävissä se omituisuus, että Hizbollah on päässyt rakentamaan tukikohtiaan ja käytäväverkostojaan alueelle, jossa vain YK:n tarkkailijoilla ja Libanonin armeijalla saisi olla vapaa liikkumisoikeus.

Suomen media on visusti vaiti näistäkin asioista; käsky siitä lienee tullut joko ulkoministeriöstä tai peräti Mäntyniemestä! :))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näytönpaikka kirjoitti:

Yli 20 vuotta Hisbollah-järjestö on muodostanut oman valtion Libanoniin Israelin rajalle, josta se on tehnyt iskuja Israeliin ja tulittanut ohjuksilla Israelin asutuskeskuksia.
YK ei ole lähettänyt sinne rauhanturvaajia, koska Arabimaat ovat vastustaneet.
Nyt EU:lla on näytön paikka, sinne vaan rauhanturvaajat Libanoniin muodostamaan puskurivyöhykettä Israelin ja Hisbollahin väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu