pyydän anteksi

sydämessäsi häpeät ja pyydät anteeksi syntejäsi ja pyrit elämään Jumalan tahdon mukaan uskoen Jeesukseen, niin olet pelastuva. Eihän siinä muuten olisi ollut järkeä, että Jeesus kuoli meidän syntiemme puolesta antaakseen meille iankaikkisen elämän. Itsekkin teen välillä syntiä, mutta uskon, että Jumala armahtaa minua, koska häpeän syntejäni ja pyrin elämään vanhurskaasti. Ainoa poikkeus on, että jos joku rikkoo sinua vastaan ja et anna hänelle anteeksi, niin et sinäkään tule saamaan syntejäsi Jumalalta anteeksi.

Niin, vanhat viisaat kristityt sanovat, että
pyhitys on yhä syvenevää synnin ja armon tuntoa.

Ihminen, joka elää lähellä Jumalaa,
elää lähellä valkeutta.
Se valo paljastaa oman sydämen mustuuden.

Ja vasta siinä valossa alkaa tulla tarve
pelastajalle, Vapahtajalle, syntien täydelle
sovittajalle.

Tätä se on, mitä Paavalikin valittaa:
"Sillä minä tiedän, ettei minussa,
se on minun lihassani, asu mitään hyvää.
Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän
toteuttamiseen ei...Minä kurja ihminen!
Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"
(Room.7)

Paavali, kristitty ihminen, vaikertaa noin.
No mites hänen kävi? Vai oliko hän vain
jokin poikkeuksellisen kurja syntinen?
- Ei, hänellä oli kestävä toivo pelastukselleen.
Aivan varma tie: Siksi hän päätti tuskaisen
valituksensa näin: "Kiitos Jumalalle Herramme
Jeesuksen Kristuksen tähden!" Hänellä oli pelastaja.

Kannattaa muuten lukea vanha kristillinen kirjaklassikko,
romaani nimeltä "Kalliopohja".
Sen on kirjoittanut Bo Giertz.
- löytyy joistain kirjastoistakin, mutta sen
voi myös ostaa esim. täältä nettidivarista:
http://www.antikka.net/naytatuote.asp?haku=282829

Se kertoo juuri tuosta...Ihminen yrittää perata
syntiä pois sydämestään niin kuin pellonraivaaja,
yksi kivi pois kerrallaan. Aluksi työ näyttää
helpolta, kivi toisensa jälkeen lentää pellon
oheen. Mutta kivet vaan eivät näytä loppuvan,
ja työ käy yhä raskaammaksi. Ihminen alkaa väsyä.
Kiviä nousee yhä syvemmltä, ja niiden kangottaminen
pinnalle on raskasta. Lopulta lapio iskeytyy
johonkin suureen ja kovaan...
Raivaaja koettaa hahmottaa kiven suuruutta,
kaivaa sieltä täältä, ja lopulta tajuaa:
hänen lapionsa iskeytyi peruskallioon.

Tätä tarkoitetaan sanalla perisynti: ihmisen
sydämen olemuksellista turmeltuneisuutta.
Sellainen sydän on myös uskovilla, se ei
lähde pois.

Taidat olla iskenyt lapiosi lujasti ihmisen
perimmäisen turmeltuneeseen olemukseen, ja
kauhistuit. Tämä ei liikahda mihinkään, vaikka
kuluttaisit kaikki voimasi.

Herramme kertoo tästä: "-- Voiko nubialainen
muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään?
Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää,
niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!"
(Jer. 13:23)

Miten Herra auttaa?

Tuleeko Hän, ja antaa sinulle voiman räjäyttää
tuo kallio pois? Ja sitten Hän hyväksyy sinut
omakseen? Vai miten Raamattu opettaa?

Ei. Sinä pysyt syntisenä tässä elämässä viimeiseen
hengenvetoon saakka. Sinusta ei ollut eikä
ikinä ole itseäsi auttamaan.

"Meistä ei ollut itseämme auttamaan,
mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta,
kun aika koitti." (Room. 5:6)

Huomaa: tuo yllä oleva jae ei mennyt niin,
että: ...meistä ei ollut itseämme auttamaan,
mutta sitten Jumala antoi meille voiman
alkaa elää suhteellisen synnitöntä elämää.
Vaan: ..."mutta Kristus kuoli jumalattomien
puolesta, kun aika koitti."

Tässä sama kaava: "Tekin olitte ennen Jumalasta
vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä,
kun elitte pahojen tekojenne vallassa.
Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon,
kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman
asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja
moitteettomina Jumalan eteen.
Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla,
horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka
teidän kuulemanne evankeliumi antaa." (Kol.1)

Kristus on sinun pyhittäjäsi. Täydellisesti.
Alusta loppuun saakka:

..."niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
ja antoi henkensä sen puolesta pyhittääkseen sen.
Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla
voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana,
pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa,
ryppyä tai virhettä." (Ef.5)

Jeesuksen ristintyön perusteella Jumala näkee
sinut moitteettomana, puhtaana, tahrattomana,
omana rakkaana lapsenaan. Sinut on pesty
puhtaaksi kastevedellä ja Jumalan evankeliumin
Sanalla.

>>...helvetistäkö olen löytävä itseni sitten lopussa?

Omassa varassasi aivan varmasti.

Vedellä ja Sanalla pestynä - turvautuen
Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanasi,
syntiesi sovittajana, et voi joutua Helvettiin,
sillä olet Jumalan oma, Jeesuksen kalliisti lunastama.

Jos ajattelet, ettei sinulla ole mitään ansioita
Jumalan edessä, niin mieti: "Jos taas jollakulla
ei ole ansioita, mutta hän uskoo Jumalaan,
joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi,
Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi."
(Room. 4:5)

Ymmärrätkö: Meillä on Jumala, joka tekee
kurjasta jumalattomasta syntisestä Taivaan perillisen
vain Poikansa tähden.

Jeesuksen ristillä meille hankkima armo on
aina syntiä suurempi.

"Pyydämme Kristuksen puolesta:
Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
jotta me hänessä saisimme vanhurskauden."
(2. Kor. 5:20-21)

Älä yritä pystyttää omaa vanhurskauttasi
kelvataksesi Jumalalle. Se perusta ei tule
ikinä kestämään. "Perustus on jo laskettu,
ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei
kukaan voi laskea." (1. Kor. 3:11)

"Minun armossani on sinulle kyllin", Herra
vastasi Paavalille. Siinä on kyllin sinullekin.

Siltä pohjalta voit taistella syntiä vastaan:
ei siksi, että ansaitsisit sillä jotakin,
esim. pelastuksen. Ei. Vaan siksi, että
rakastat pelastajaasi, kun elät armahdettuna
suurena syntisenä.

Sinä taistelet syntiä vastaan sen voiman mukaan,
minkä Jumala antaa. Kun joskus onnistut välttämään
synnin ja tekemään jotain hyvää, sitä et edes
tehnyt sinä, vaan Kristus sinussa: "...sillä
Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä
tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä
tahtonsa tapahtuisi." (Fil. 2:13)

Aina kun lankeat, ja silloinkin kun onnistut,
sinulla on vain yksi peruste päästä Taivaan
Kotiin: Jeesuksen Kristuksen täydellinen
työ ristin puussa.

Siunausta!