USKO JEESUKSEEN

Moni ihminen menee kirkossa naimisiin, haluaa lapselleen kasteen, haluaa kuolleelle sukulaiselleen hautaansiunaamisen, haluaa kummiksi ja käy rippileirin näiden juttujen takia sekä liittyy kirkkoon että voisi vielä toteuttaa nämä asiat! mutta silti ei yhtään usko asioihin joita pappi sanoo. suomessa todella moni tekee näin koska se on tavallaan jäänyt perinteeksi ei ajatella syvällisemmin enää. jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa. tunnen paljon ihmisiä jotka eivät usko ja uskovat kumminkin jos katsotaan puolueettomasti ihmisillä jotka uskovat jeesukseen heillä menee henkisesti paremmin ja asianhan on silleen että jeesus pelastaa jokaisen joka häneen uskoo ja myöntää sen itselleen. et tee mitään jos osaat koko raamatun ulkoa mutta en silti sano että siitä on haittaa mutta eniten hyödyt jos olet edes kerran elämässäsi lukenut johanneksen ilmestys kirjan! moni sanoo että raamattu on vain satukirja mutta sitä se ei ole se on meidän pyhäkirjamme! toiseksi raamatussa on paljon järkeäkin siellä on sanottu että lähi-idän kansat tulevat aina sotimaan keskenään ja jos katsotaan tilannetta se on totta! kannatan kaikkia tarttumaan tilaisuuteen anna elämäsi jeesukselle tutustu häneen hän on se joka sinua tukee kaikissa asioissa ei ole väliä mihin kristinuskoon kuulut oletko Katolinen, Ortodoksi, Luterilainen, Anglikaaninen, Baptistinen, Metodistinen, Helluntailainen jne... monet muut. tärkeitä on se että uskot. älä välitä jos kaverisi sanovat että se on soopaa et ole yksin monella muullakin on samoja tunteita voit pitää sen salassa kavereiden ei tarvitse tietää. katso tulevaisuuteen mitä uskot kuoleman jälkeen olevan ei mitään sanovat ne jotka eivät usko. uskovaisille se taas merkitsee uutta alkua paremmassa paikassa jossa kaikilla on hyvä olla, paikassa jossa näet kaikki ystäväsi uudelleen kaikki läheisesi jokaisen jonka haluat. ja se kestää ikuisuuden. se paikka on taivas jeesus kristuksen valtakunta.
4158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joulupukkiin, niin saat jouluna lahjoja.

Et menetä uskomisellasi yhtään mitään, paitsi ehkä todellisuudentajusi.

Äänestä
  • Kirjoituksen aloittaja kirjoitti täyttä totta,paitsi yksi asia muuttuu kun ottaa sydämestään Jeesuksen vastaan-sitä haluaa kertoa ihan kaikille! :)
    Joulupukkiin lakkasin uskomasta jo 6-vuotiaana,mutta Jeesus ei ole hävinnyt uskostani mihinkään,mutta uskoontultuani,siis elävään uskoon aikuisiällä,ymmärsin että kaikenmaailman horoskoopit,energiahömpät ja sensellaiset ovat myös asioita,jotka pitää jättää pois,ne ovat stnan kutomia verkkoja.Jeesusta en jätä,sillä Hän ei jätä minua.

    Äänestä

  • 2.uskova kirjoitti:

    Kirjoituksen aloittaja kirjoitti täyttä totta,paitsi yksi asia muuttuu kun ottaa sydämestään Jeesuksen vastaan-sitä haluaa kertoa ihan kaikille! :)
    Joulupukkiin lakkasin uskomasta jo 6-vuotiaana,mutta Jeesus ei ole hävinnyt uskostani mihinkään,mutta uskoontultuani,siis elävään uskoon aikuisiällä,ymmärsin että kaikenmaailman horoskoopit,energiahömpät ja sensellaiset ovat myös asioita,jotka pitää jättää pois,ne ovat stnan kutomia verkkoja.Jeesusta en jätä,sillä Hän ei jätä minua.

    Väärässä olet sen jeesukses kanssa.

    Joulupukki ei ole yhtään sen kummempi asia kuin jeesuskaan, kummatkin ovat satu-olentoja.

    Minä ainakin säälin sinua.

    Äänestä

  • miten. kirjoitti:

    Väärässä olet sen jeesukses kanssa.

    Joulupukki ei ole yhtään sen kummempi asia kuin jeesuskaan, kummatkin ovat satu-olentoja.

    Minä ainakin säälin sinua.

    Minua ainakin säälittää kun kiellät Jumalan ja Jeesuksen sovitustyön, herjaat ja kerrot satuja... ja silti olet tällä palstalla.... "autuaita ovat ne jotka etsivät" Jatka siis etsimistä niin suusikin siistiytyy ja opit kunnioittamaan Jumalaasi. Vai oletko todella sellainen joka uskoo että kaikki on syntynyt itsestään ja että kuoleman jälkeen ei ole mitään? Oletko nähnyt kun ihminen kuolee? Mitä hän kokee ja näkee kun kuolema lähestyy? Se on hätkähdyttävä kokemus... Ehkä se vielä osuu kohdallesi, mutta toivon että silmäsi aukeaisivat lempeämminkin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


deliana kirjoitti:

Moni ihminen menee kirkossa naimisiin, haluaa lapselleen kasteen, haluaa kuolleelle sukulaiselleen hautaansiunaamisen, haluaa kummiksi ja käy rippileirin näiden juttujen takia sekä liittyy kirkkoon että voisi vielä toteuttaa nämä asiat! mutta silti ei yhtään usko asioihin joita pappi sanoo. suomessa todella moni tekee näin koska se on tavallaan jäänyt perinteeksi ei ajatella syvällisemmin enää. jokaisella on oikeus uskoa mihin tahansa. tunnen paljon ihmisiä jotka eivät usko ja uskovat kumminkin jos katsotaan puolueettomasti ihmisillä jotka uskovat jeesukseen heillä menee henkisesti paremmin ja asianhan on silleen että jeesus pelastaa jokaisen joka häneen uskoo ja myöntää sen itselleen. et tee mitään jos osaat koko raamatun ulkoa mutta en silti sano että siitä on haittaa mutta eniten hyödyt jos olet edes kerran elämässäsi lukenut johanneksen ilmestys kirjan! moni sanoo että raamattu on vain satukirja mutta sitä se ei ole se on meidän pyhäkirjamme! toiseksi raamatussa on paljon järkeäkin siellä on sanottu että lähi-idän kansat tulevat aina sotimaan keskenään ja jos katsotaan tilannetta se on totta! kannatan kaikkia tarttumaan tilaisuuteen anna elämäsi jeesukselle tutustu häneen hän on se joka sinua tukee kaikissa asioissa ei ole väliä mihin kristinuskoon kuulut oletko Katolinen, Ortodoksi, Luterilainen, Anglikaaninen, Baptistinen, Metodistinen, Helluntailainen jne... monet muut. tärkeitä on se että uskot. älä välitä jos kaverisi sanovat että se on soopaa et ole yksin monella muullakin on samoja tunteita voit pitää sen salassa kavereiden ei tarvitse tietää. katso tulevaisuuteen mitä uskot kuoleman jälkeen olevan ei mitään sanovat ne jotka eivät usko. uskovaisille se taas merkitsee uutta alkua paremmassa paikassa jossa kaikilla on hyvä olla, paikassa jossa näet kaikki ystäväsi uudelleen kaikki läheisesi jokaisen jonka haluat. ja se kestää ikuisuuden. se paikka on taivas jeesus kristuksen valtakunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu