KIUSAAMINEN

tänne kirjoittelemme kaikenmaailman juttuja, älyttömiäkin,mutta tämä kirjoitukseni ei ole älytöntä...vaan se mitä työpaikkakiusaajani teki minulle on älytöntä. *arvosteli työtäni, keksi ulkomuodostani väkisin naurunaiheita, syytteli omista virheistään,piti ilman pomoa palaverin jossa ilmoitti haluavansa minut pois tästä työpaikasta,valehteli pomolle minusta pahoja (onneksi pomo ei uskonut, vaan kertoi minulle huomaavansa tämän haluavan minulle pahaa)kiusaajani syytti vanhuksen sydänkohtauksista. tein kaiken väärin, käytti vanhuksen kuullen minusta huora nimeä. * olen ollut sairaslomalla masennuksen, unettomuuden ja sydänkivun takia. kaiken hän oli aiheuttanut, vaihdoin työpaikan, anoin siis siirtoa toiseen paikkaan, onneksi ymmärsivät ja kiireesti järjestivät asian. pienellä paikkakunnalla kaikki tietää kaiken ja ihmiset ovat olleet ymmärtäväisiä ja tukeneet minua, koko kylä oikeastaan tietää tämän henkilön/kiusaajani olevan luonnehäiriöinen, mutta meinasi minulle tulla apu liian myöhään. tapaus jätti minuun aikalailla arpia, sieluni syvimpään kyllä ne sieltä pikkuhiljaa paranee, uskon näin, olen nyt jo paljon onnellisempi.elämäntilanteemme auttaa siinä, kun tapahtuu mukavia muutoksia ja asioita, pieniä sellaisi. halusin vain tämän kertoa teille.
17425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

HIRVIÖLLE? JOKA VIIMEKS NAURAA, SE PARHAITEN NAULAA?
VARPUNEN

Äänestä
  • Aloittaja

    KIITOS PALAUTTEESTASI... TUO OLI KYLLÄ HYVIN SINULTA LAUSUTTU.

    Äänestä

on olla kiusattu, ei kuitenkaan työpaikalla vaan koulukiusattu, ja vaikka siitä on aikaa niin ei häivy koskaan mielestäni ne koulukiusaajan ilkeät sanat, tuntuu niinkuin kaikki oisi tapahtunut eilen.
Tämä koulukiusaaminen on jättänyt minuun lähtemättömät jäljet..kunpa te kiusaajat tietäisitte kuinka paljon pahaa saatte aikaan joillakin typerillä sanoillanne!
Samantyyppistä kiusaamista olen havainnut täällä netissä, toisten nikkien perään huudellaan mitä sontaa tahansa, kun aina muistas sen että ei kiusatussa ole vikaa vaan kiusaajassa...

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos sinulle palautteestasi. voi kuinka ikävää kun sinä olet joutunut kärsimään tuosta asiasta niin nuorena, lapsi kouluiässä on vielä niin ymmärtämätön ja avuton hakemaan asiaan apua, pelkää herkästi puolustaa itseään. jos kovin nuorena on kiusattu niin tuntuu, että jää pahemmat arvet sinne sieluun ja vaikuttaa aikuisiässä vielä elämään.

    halaukset sinulle t. Alma

    Äänestä

Kiusaaminen on asia, johon ei Suomessa puututa laisinkaan, ellei se kohdistu ulkomaalaistaustaiseen ihmiseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    ja kiusaaminen on joka päivä ajankohtainen aihe, ei voi mitään.
    että millä tämä loppuu ? ei millään konstilla.

    Äänestä

Kaikki me joskus joudutaan kiusatuksi,ja tosi kiusattuja ovat ne,jotka eivät sano heti takaisin loukkaavaan asiaan.Itse opin sen liian vanhalla iällä.Jos jotku kakrut tosin tulee huutelemaan,niin tuleemieleen että saatte tekin vielä osanne,ja olen hiljaa.Aikuisille pistän tosi asiat eteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    se on kyllä oikein, että lapsille voi vain heittää sen ajatuksen, muuten ne yltyisivät vaan jatkamaan. mutta on hyvä, että pistät aikuisille tosi asiat eteen. kiitos palautteestasi.

    Äänestä

On työpaikkoja joissa on -pyrkyreitä-takinkääntäjiä- heikon itsetunnon omaavia viisastelijoita-jopa ahkeria tunnollisia tekijöitä- kaikki nämä piirteet löytyy vähänkin isommasta yrityksestä-jos vähänkin tuntee että väsyy työhön muusta kuin työstä-eli työyhteisön paine syyttely - vapaaajan arvostelu ym-silloin pitää lopettaa-koska ain löytyy parempaa ja mielekkäämpää-kaikkea hyvää sinulle-vastaavassa tilanteessa ehkä olen

Äänestä
  • Aloittaja

    on mukava lukea rohkaisevia sanoja/neuvoja. toivon sinulle viisautta ja rohkeutta omissa asioissasi.
    lämpimällä ajatuksella Alma

    Äänestä

  • UPDATE_6118307 kirjoitti:

    Mika Lahdensivu

    Verkosta on joskus vaikea päästä irti. Arviolta paria prosenttia webin aktiivikäyttäjistä vaivaa Suomessakin nettiriippuvuus. Laajempi tutkimus ongelmasta on luvassa syksyksi.

    Verkkopiuha itsessään ei addiktoi, mutta internetin sisältö saattaa joskus kiehtoa mieltä liikaakin. Esimerkiksi pelihimo ja seksiaddiktio ovat tuttuja ilmiöitä jo ajalta ennen nettiä.

    Tieteellisen tutkimuksen tulokset nettiriippuvuudesta antavat Suomessa vielä odottaa itseään. A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi arvelee, että laajemman tutkimuksen tulokset valmistuisivat ensi syksynä. Toistaiseksi ilmiötä on tutkittu vain parin gradun verran.

    Nettiongelmaisia Suomessa noin 20.000?

    Valitut Palat -lehti arvioi toukokuun numerossaan, että Suomessa olisi noin 20.000 koukkuun jäänyttä netin käyttäjää. Lehti kuvailee näitä verkon käyttäjiä muita impulsiivisemmiksi ja ahdistuneemmiksi. He ovat masentuneita ja heillä on vähemmän itseluottamusta sekä kykyä sosiaalisuuteen netin ulkopuolella.

    Mitään varsinaista mittayksikköä tai normia siitä, milloin joku muuttuu internetin aktiivikäyttäjästä nettiriippuvaiseksi, on vaikea löytää. Päihde- ja riippuvuusongelmissa auttava A-klinikkasäätiökin lähestyy asiaa lähinnä ihmisen oman kokemuksen kautta.

    Riippuvuus alkaa, kun huomaa, ettei itse kykene säätelemään jotain asiaa vaan se alkaa määrätä elämää. Roikkumaan voi jäädä yhtä hyvin internetin chat-huoneisiin kuin verkkopelienkin maailmaan.

    Arviointimenetelmä suomennettu, suomalaisempikin suunnitteilla

    Ensiapuna nettiriippuvuuden määrittelyssä ovat testit, jotka ovat kaikkien vapaasti käytettävissä Päihdelinkin verkkosivuilla. Toistaiseksi Suomessa on kuitenkin vielä tyytyminen amerikkalaisen IAT (Internet Addiction Test) -arviointimenetelmän suomennokseen.

    Valmistuvien kotimaisten tutkimustulosten myötä itsearvioinnin apuvälineitäkin on tarkoitus muokata suomalaisemmiksi. Tätä varten riippuvuustestiin osallistunut voi myös antaa A-klinikkasäätiölle palautetta verkkosivujen välityksellä.

    Toistaiseksi enin osa nettiriippuvutta käsittelevistä tutkimuksista ja kirjoista on lähtöisin Yhdysvalloista. Alan kärkinimiä on professori Kimberly S. Young, jonka addiktiklinikka on toiminut internetissä vuodesta 1995.

    Ongelma ei vyöry vastaan työpaikoilla

    Valitut Palat kertoo artikkelissaan, miten verkon pauloissa oleva ihminen ei nuku tarpeeksi ja laiminlyö usein liikunnan ja ruokailun.

    Lehden mukaan aiemmin tärkeiden harrastusten ja ystävyyssuhteiden jääminen taka-alalle kertoo jo vaikeasta ongelmasta. Joissain tapauksissa ihminen menettää addiktionsa takia jopa työpaikkansa tai keskeyttää opiskelunsa.

    Huolimatta artikkelin synkistä sanoista suomalaisessa työelämässä nettiriippuvuus ei kuitenkaan näyttäisi vielä merkittävältä ongelmalta. Tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemen mukaan ainakaan A-klinikkasäätiössä siihen ei vielä ole törmätty.

    Nettiriippuvuutta käsitellään avohoidossa melkolailla samoin menetelmin kuin muitakin riippuvuuden muotoja. Ongelman purkuun saa anonyymia apua myös verkkoteitse Päihdelinkin kautta.

    Herkkyys on voimavara kun käyttää sitä oikein-ja oikeille ihmisille

    Äänestä

  • Aloittaja

    isoiiro kirjoitti:

    Sieltähän tuli tekstiä. oikeaa asiaa. itse käyn mielipiteitäni ja asioitani kertomassa keskusteluplastoilla ja yksikään käyntikerta ei ole hetki unohtaa muut askareet, olen kotona, teen kaikki kotitytöt. leivänkin leivon itse, hoidan lapset ja teen kaikkea. en käy kapakoissa en juo, en tupakoi...mutta on ystäviä. olen tänne joskus kirjoittanut ja kehoittanut välillä ihmisiä menemään ulos, pois koneelta. toivottavasti en tule itse nettiriippuvaiseksi, en usko, en tule, ei, ei. välillä tämä on vaan niin mukavaa. KIITOS KIRJOITUKSESTASI.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sunhorse1 kirjoitti:

    Herkkyys on voimavara kun käyttää sitä oikein-ja oikeille ihmisille

    " se oli hyvin sanottu =0)

    Äänestä

kiusaaminen alkoi ala-asteella noin viidennellä luokalla. Kiusaamista jatkui ihan armeijaan asti. Pari kertaa piti keskiasteella turvautua psykiatrin 'apuun'. Siitä ei ollut mitään hyötyä, kiusaaminen jatkui vain.

kiusaaminen jätti arvet, eikä niistä täysin toivu ikinä. Kolmikymppisenä menin kouluun varasijalta (kiusaamisen johdosta en saanut hyvää todistusta yläasteelta), koulusta kävelinkin sitten pari stipendiä rikkaampana. Olin näyttänyt itselleni, että osaan kun vaan mahdollisuuden siihen saan.

Voimia sinulle !

Äänestä
  • monet menestyneet ovat joutuneet kiusaamisen kohteeksi-jostain tulee -voisiko sanoa jopa vihaksi-minä näytän-silti on ihmisiä jotka eivät koskaan saa itseluottamusta takaisin jos olisi edes löytänyt-koti-perhe-ystävät-ei aina riitä oma usko itseensä on löydettävä-sekinvoi viedä kauan aikuisikään asti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitokset postistasi. näät varmaan monesti silmissäsi sen 5 luokan pojan, itsesi. toivon sinulle voimia ja muutenkin onnea elämääsi. pärjäillään. kiva kun kirjoitit, t Alma

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6118307 kirjoitti:

tänne kirjoittelemme kaikenmaailman juttuja, älyttömiäkin,mutta tämä kirjoitukseni ei ole älytöntä...vaan se mitä työpaikkakiusaajani teki minulle on älytöntä. *arvosteli työtäni, keksi ulkomuodostani väkisin naurunaiheita, syytteli omista virheistään,piti ilman pomoa palaverin jossa ilmoitti haluavansa minut pois tästä työpaikasta,valehteli pomolle minusta pahoja (onneksi pomo ei uskonut, vaan kertoi minulle huomaavansa tämän haluavan minulle pahaa)kiusaajani syytti vanhuksen sydänkohtauksista. tein kaiken väärin, käytti vanhuksen kuullen minusta huora nimeä. * olen ollut sairaslomalla masennuksen, unettomuuden ja sydänkivun takia. kaiken hän oli aiheuttanut, vaihdoin työpaikan, anoin siis siirtoa toiseen paikkaan, onneksi ymmärsivät ja kiireesti järjestivät asian. pienellä paikkakunnalla kaikki tietää kaiken ja ihmiset ovat olleet ymmärtäväisiä ja tukeneet minua, koko kylä oikeastaan tietää tämän henkilön/kiusaajani olevan luonnehäiriöinen, mutta meinasi minulle tulla apu liian myöhään. tapaus jätti minuun aikalailla arpia, sieluni syvimpään kyllä ne sieltä pikkuhiljaa paranee, uskon näin, olen nyt jo paljon onnellisempi.elämäntilanteemme auttaa siinä, kun tapahtuu mukavia muutoksia ja asioita, pieniä sellaisi. halusin vain tämän kertoa teille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu