Olemme apinoiden jälkeläisiä.
Ja nämä esi-isäapinatkin koostuivat yhdestä ja samasta energiasta eli luojasta eli älykkäästä suunnittelijasta.
Totuus esim. valon taipumisesta.
Ei aurinko kaareuta ympärillä olevaa tilaa ikäänkuin montulle.
Ei tila laajene tai kaareudu.
Toisien tähtien valon energia-aalloissakin on aina tietty paine, joka perustuu siihen, että fotonitkin ovat kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä, jotka avautuvat samalla energia-aaltoina, joilla ne tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat.
Jos eteenpäin menevästä energia-aallosta katoaa energiaa joltaki alueelta, niin silloin aallossa oleva paine tönii lähellä tuota vähemmän tiheää aluetta olevia fotoneja kohti tuota aluetta ja näi valo taipuu.
Auringosta tuleva valojuova on suht koht saman paksuinen, kuin aurinkokin on sillä hetkellä, vaikka aurinko onkin laajentunut 8 minuutin aikana huimasti.
No nyt kun toisien tähtien energia-aallot tulevat aurinkoa kohti, auringosta avautuvat fotonit putsaavat aurinkoa kohti tulevan energia-aallon niin että siinä olevista fotoneista avautunut energia tempautuu poispäin auringosta.
Ja näin aurinkoa kohti tulevaan energia-aaltoon syntyy vähemmän tiheä alue eli pienemmän paineen omaava alue.
Eli yksinkertaisesti auringon ohittavassa energia-aallossa olevista fotoneista ei tule niin paljon energiaa kauempaa auringon ohittaviin fotoneihin ja kun kauempaa auringon ohittavista fotoneista tulee energiaa fotoneihin, jotka ohittavat auringon läheltä, niin silloin nämä alkavat avautua/räjähtää/laajentua/palaa enemmän poispäin auringosta ja tällä avautuvalla energialla ne vänkäävät kohti aurinkoa.
Ja näin selittyy valon taipuminen ilman ylimääräisiä simsalapim tilaulottuvuuksia, simsalapim tilan kaareutumisia tai simsalapim pimeää ainetta.
Savor
:);):)
Ps. tiedän miten yhdestä ja samasta saman tiheyden omaavasta energiasta, joka sijaitsee tilassa joka ei ole mitään, saadaan havaitun kaltainen maailmankaikkeus.
Siihen tarvitaan ajatuksen voimaa, joka on peräisin me hänestä eli meistä kaikista ja kaikesta maailmankaikeuden energiasta.
Savor
:);):)
Ja nämä esi-isäapinatkin koostuivat yhdestä ja samasta energiasta eli luojasta eli älykkäästä suunnittelijasta.
Totuus esim. valon taipumisesta.
Ei aurinko kaareuta ympärillä olevaa tilaa ikäänkuin montulle.
Ei tila laajene tai kaareudu.
Toisien tähtien valon energia-aalloissakin on aina tietty paine, joka perustuu siihen, että fotonitkin ovat kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä, jotka avautuvat samalla energia-aaltoina, joilla ne tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat.
Jos eteenpäin menevästä energia-aallosta katoaa energiaa joltaki alueelta, niin silloin aallossa oleva paine tönii lähellä tuota vähemmän tiheää aluetta olevia fotoneja kohti tuota aluetta ja näi valo taipuu.
Auringosta tuleva valojuova on suht koht saman paksuinen, kuin aurinkokin on sillä hetkellä, vaikka aurinko onkin laajentunut 8 minuutin aikana huimasti.
No nyt kun toisien tähtien energia-aallot tulevat aurinkoa kohti, auringosta avautuvat fotonit putsaavat aurinkoa kohti tulevan energia-aallon niin että siinä olevista fotoneista avautunut energia tempautuu poispäin auringosta.
Ja näin aurinkoa kohti tulevaan energia-aaltoon syntyy vähemmän tiheä alue eli pienemmän paineen omaava alue.
Eli yksinkertaisesti auringon ohittavassa energia-aallossa olevista fotoneista ei tule niin paljon energiaa kauempaa auringon ohittaviin fotoneihin ja kun kauempaa auringon ohittavista fotoneista tulee energiaa fotoneihin, jotka ohittavat auringon läheltä, niin silloin nämä alkavat avautua/räjähtää/laajentua/palaa enemmän poispäin auringosta ja tällä avautuvalla energialla ne vänkäävät kohti aurinkoa.
Ja näin selittyy valon taipuminen ilman ylimääräisiä simsalapim tilaulottuvuuksia, simsalapim tilan kaareutumisia tai simsalapim pimeää ainetta.
Savor
:);):)
Ps. tiedän miten yhdestä ja samasta saman tiheyden omaavasta energiasta, joka sijaitsee tilassa joka ei ole mitään, saadaan havaitun kaltainen maailmankaikkeus.
Siihen tarvitaan ajatuksen voimaa, joka on peräisin me hänestä eli meistä kaikista ja kaikesta maailmankaikeuden energiasta.
Savor
:);):)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Miten meidän ihmisten tekemät testit todella onkin niin alkeellisia, hävettää vallan!
Olipas sekava sepustus, josta mikää ei oikein pitänyt paikkansa.
"Ja nämä esi-isäapinatkin koostuivat yhdestä ja samasta energiasta eli luojasta eli älykkäästä suunnittelijasta."
Väität siis että kaikki ympärillämme on Jumalaa. Taitaa olla mahdotonta todistaa sillä Raamattu on vertauskuvallisesti kirjoitettu, eikä siis kelpaa tieteelliseksi lähteeksi.
"Ei aurinko kaareuta ympärillä olevaa tilaa ikäänkuin montulle. "
Avaruus kaareutuu massiivisen kappaleen ympärillä. Se tulee Einsteinin yleisestä suhteellisuusteoriasta ja on jo moneen kertaan todistettu.
"Toisien tähtien valon energia-aalloissakin on aina tietty paine, joka perustuu siihen, että fotonitkin ovat kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä, jotka avautuvat samalla energia-aaltoina, joilla ne tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat. "
Fotonit ovat massattomia, eivätkä voi töniä toisiaan, koska eivät vuorovaikuta keskenään. Fotonit pystyvät vuorovaikuttamaan pelkästään aineen kanssa, joten todistin, että teoriasi ei voi pitää paikkaansa.
sekava oot
SAvor iski sitten tännekin.
Floodaamista on tiedepalstalla jatkunut kai jo kolmatta vuotta...
On tullut kolmiulotteiset energiakeskittymät tutuiksi ihan tahtomattakin.
Niin, kolme vuotta olen kertonut alkuräjähdysteorian olevan keisari alasti ja luvannut ommella keisarille vaatteet.
Kolme vuotta siihen meni, mutta nyt ne ovat valmiit ja niitä voi alkaa sovittamaan maailmankaikkeudelle.
Emme tarvitse ylimääräisiä tilaulottuvuuksia, laajenevaa tilaa, kaareutuvaa tilaa tai pimeää ainetta.
Meille riittää energia, jolla on kyky käpertyä tiheämpään ja kyky avautua vähemmän tiheäksi tilassa joka ei laajene tai kaareudu.
Savor
:);):)
tarkentaisitko hieman mitä tarkoitat kyseisellä pätkällä...
"Auringosta tuleva valojuova on suht koht saman paksuinen, kuin aurinkokin on sillä hetkellä, vaikka aurinko onkin laajentunut 8 minuutin aikana huimasti"
Mitä on tila?
viittaan tietysti lausahdukseen: "sijaitsee tilassa joka ei ole mitään,"
Tai oikeammin kysyisinkin, mitä on ei mitään?
Eikö tila jo itsessään ole jotain..?
Tilan käsitettä ei varmaankaan kukaan vielä ole selvittänyt. Suhteellisuusteorian mukaan sekin kuitenkin voi taipua - ja tuo on jossain määrin jo pystytty todistamaankin.
Mitä jää jäljelle, jos tilaakaan ei enää ole?
Tyhjyys on tilan käsite. Tyhjyys on tila, jossa ei ole ainetta, mutta tyhjyydessäkin on aika - ja tila.
Kertokoon joku, joka tietää: mitä on, jos ei ole tilaa, eikä aikaa - vain äärettömyyttä?
voiko ihminen edes kuvitella moista?
Tällaista ajatusten virtaa tällä kertaa... =)
Tila on aineen osasten vuorovaikutusluonteen jonkinlaisen keskijakauman huippukohdan määrittelemät ulottuvuudet. Eli se, että elämme (tai havainnoimme) kolmiulotteisessa todellisuudessa tarkoittaa että kohta missä oma tasomme sijaitsee aineen kokoskaalalla, on alueella missä kaiken materian osasten käyttäymismallien yhtenevyys (eräänlaista synergistä resonanssia, jossa vuorovaikutus alemmilla tasoilla kasautuu tiivistymiksi ylemmille ja nämä tiivistymät sijaitsevat "jakaumakohdassa" kuvaajalla jossa aineen eri mittakaavoilla omaava eri tiivistymispotentiaalin (taipumus muodostaa suurempia kompleksisia rakenteita keskenään) arvo on tuon järjestäytymistason korkeuden funktio) on suurimmillaan. Sijaintimme taitekohtien sisällä on määrittänyt optimaalisiksi ulottuvuuksiksi kolme, ja me havainnoimme tämän maailman sillä olemme monimutkaisimpia kolmen ulottuvuuden kautta optimaalisesti vuorovaikuttavan aineen tason ilmentymiä (olemme tarpeeksi korkealla jakaumassa (vrt. Gaussin käyrä) jäsentääksemme tilan näissä ulottuvuuksissa). Alussa käyrää ovat siis pienimmät rakennusosaset, joilla saattaa olla moniulotteinenkin luonne, mutta kasautuessaan kohti korkeampia tasoja, ainetta kasassa pitävät vuorovaikutussäikeet tiivistyvät kolmeen ulottuvuuteen ja todellisuutemme pakkautuu "kuutioksi" (vain havainnollistamaan kaikkia akseleita). Loppupäässä käyrää potentiaali taas laskee ennalleen, ja aineen reaktiivisuus (uusien rakenteiden muodostaminen) ajan funktiona laskee, kuten galaksien ja aurinkokuntien "tiedottomuus" ja "tilattomuus" kun välissä on loputtomasti "tyhjää" joka pitää väljästi yhdessä suurimpia rakenneosasiaan, joiden reaktiot ovat keskittyneet hajanaisesti painopisteiksi kuten kaasupalloiksi tai niistä ja muusta materiasta muodostuviksi pyöriviksi rakenteiksi jotka tyytyvät "alkeellisimpiin" symmetrisiin muotoihin kuten ympyrät ja spiraalit (vrt. alimman tason (jolla funktion arvo oli myös matala) vuorovaikutuksen mekaanisuus molekyylitasolle asti) ja joiden välillä on yhtä suuri jännite-ero kuin alimman tason moniulotteisilla komponenteilla ja niiden välisten säikeiden luoman "tyhjän" välillä.
Sori, virta vei mennessään. Tuskinpa tuo vastasi kysymykseesi kovin tyhjentävästi?
Kaikki havaitseminen perustuu energiaan, energia-aalloissa oleviin energiahiukkasiin.
Et voi havaita itse tilaa.
Ei tila laajene tai kaareudu.
Kuten edellä jo kerroin, auringon takaa tulevissa energia-aalloissakin on tietty paine, joka saa valonkin laajenemaan/venymään/yleisesti punasiirtymään.
Takana tulevat fotonit tönivät edellä meneviä aina vain nopeampaan vauhtiin, jolloin fotonit loittonevat toisistaan. Ja kun eri suuntaan menevät fotonit loittonevat toisistaan sektorin laajentumisen takia...
Kun tuollaisesta energia-aallosta häviää joltakin alueelta energiaa esim. auringosta avautuvien energia-aaltojen avulla, saa aallossa oleva paine energiaa taipumaan kohti aluetta, josta auringosta avautuvat energia-aallot putsasivat energiaa.
Me itse pysymme maan pinnalla sen takia tukevasti, koska myös kaikki maapallon atomit laajenevat kiihtyvällä vauhdilla, jolloin ne värähtelevät, koska tönivät toisiaan poispäin toisistaan laajentuessaan kolmiulotteisesti.
Näin maapallon keskelle saadaan paine ilman painovoimaa ja tuo paine purkautuu niin, että työnnymme kiihtyvällä vauhdilla poispäin maapallon keskipisteestä, jolloin et pääse maan pintaa pakoon, jos et omaa tiettyä pakonopeutta.
Aurinkokin laajenee ja siitä avautuvat energia-aallot ovat aina vain tiheämpiä, jolloin ne lämmittävät ja työntävät planeettoja samassa suhteessa kaarevalla radalla poispäin auringosta, mitä planeetat laajenevat, jolloin emme loittone suhteellisesti.
Auringosta maapalloa kohti tulevan valohuovan paksuus siis kasvaa sitä mukaa kuin aurinko laajenee, koska tuossa valojuovassa olevat fotonit laajenevat kolmiulotteisesti, avautuen samaa energia-aaltoina, joilla ne tönivät toisiaan poispäin toisistaan samassa suhteessa kuin laajenevat jne.
Atomien ytimissä on samanlaisia kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä, joista samalla avautuu energia-aaltoja, joiden tiheys on aina suurempi kuin edellä menevien, jolloin ne omaavat elektroniverhon tiheyden aina vain kauempana atomin ytimestä jne.
Atomien ytimissä on erittäin tiheään käpertynyttä energiaa erittäin paljon.
Kun ytimessä olevan keskittymän pinta irtoaa energia-aalloksi, tilalle työntyy vanhan pinnan alla ollutta tiheämpää energiaa, jonka tiheys pienenee sektorin laajentumisen takia, sen työntyessä poispäin keskittymän keskustasta ja näin se omaa vanhan pinnan tiheyden kauempana keskittymän keskustasta, jolloin pinnnan pinta-ala kasvaa, vaikka sen tiheys pysyy samana, kunnes uusikin pinta irtoaa energia-aalloksi jne.
Ja näin on.
Savor
:);):)
mutta kuitenkin: Mistä johtuu kosmoksen pyörimisliike, ihan aurinkokuntatasolta kierteisgalakseihin ja siitä suurempiin ryhmiin? Minkä voimasta kiertesliike on alkanut - miten?
Kaikki liike perustuu siihen, että energia avautuu/palaa/räjähtää auki vähemmän tiheäksi energiaksi.
Auto liikkuu sen takia, niin kuin avaruusaluskin.
Maapallo liikkuu sen takia kaarevalla radalla poispäin auringosta, joka itse palaa/räjähtää auki vähemmän tiheäksi energiaksi eli laajenee kolmiulotteisesti, samalla avautuen energia-aaltoina jne.
Kaikki galaksit työntývät/liikkuvat poispäin yhdestä pisteestä joka on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella, koska avautuivat itse sieltä aikoinaan ja sieltä avautuva vielä tiheämpi energiaa työntää meitä poispäin tuosta yhdestä pisteestä kiihtyvällä vauhdilla, koska se avautuu itse energia-aaltoina joka suuntaan ja työntää näin edellä työntyvää energiaa aina vain kovempaan vauhtiin.
Ihminen vain saa tämän kolmiulotteisesti laajenevan/räjähtävän/palavan energian palamaan entistä nopeammin esim. autojen ja avaruusaluksien moottoreissa.
Savor
:);):)
koska nyt vastasit todellakin ohi kysymyksen. Eli mistä johtuu em. pyörimisliike, ts. mistä se on saanut alkunsa? Jos siis erääksi alkupisteeksi määritellään alkurähähdyshypoteesi, miksi siitä syntyneet taivaankappaleet(joiden synty on sitten jo hieman mutkikkaampaa - varmaan sulla vastaus siihenkin?) ovat alkaneeet liikkua kaarevasti radoillaan ja järjestäytyneet niinkuin ne nyt ovat?
Koko näkyvä maailmankaikkeus on pieni osa jättimäisen energiakeskittymän avautuvista energia-aalloista.
Voit ajatella jalkapallon, jonka keskellä on linnunrata, niin että vanhin valo on liikkunut meille asti pallon ulkokehältä, samalla kun on liikkunut auringosta poispäin kaike näkyvän maailmankaikkeuden aineen mukana.
Näkyvä maailmankaikkeus oli auringosta lähtiessään pienen pisteen kokoinen.
Meidän näkyvän maailmankaikkeuden galaksit siis saattavat hyvinkin olla astetta isomman aineen kokoluokan tähden fotoneja, jotka siis laajenevat/räjähtävät/palavat auki vähemmän tiheäksi energiaksi, samalla kun avautuvat itse energia-aaltoina, joilla onkin atomiluonne.
Oleellista on ymmärtää, että koko näkyvä maailmankaikeus hankautuu toisesta jättimäisestä energiakeskittymästä avautuneisiin energia-aaltoihin, jotka ovat liikkuneet paljon pidemmän matkan kuin näkyvä maailmankaikkeus.
Tuon matkan aikana nuo aallot ovat avautuneet paljon tasaisemmin vähemmän tiheäksi energiaksi, kuitenkin niin että niissä on edelleen energiatihentymiä.
Kun tuollaiset aallot hankautuvat galaksien keskustojen jättimäisistä energiakeskittymistä avautuviin energia-aaltoihin, käpertyy ulospäin avautuviin aaltoihin erillisiä energiakesittymiä, jotka alkavat avautua itse omilla energia-aalloillaan.
Ja kun tällainen uusi atomiaalto kohtaa joltakin alueelta tiheämpää energiaa, joka tulee sitä vastaan ja putsaa atomien ytimistä avautuvat energia-aallot mukaansa, koska ne palavat ikäänkuin "loppuun" ja tempautuvat tiheämmän enrgian mukaan toiseen suuntaan, muuttuu tämä alue uudessa atomiaallossa vähemmän tiheäksi, jonka seurauksena atomit alkavat taipua kohti samaa aluetta.
Eli tuon alueen reunalla oleviin atomeihin tulee enemmän energiaa toisesta suunasta ja tämä enrgia saa uudet atomit palamaan/räjähtämään/laajenemaan enemmän poispäin vähän tiheämmältä alueelta ja tällä enegialla ne vänkäävät kohti vähemmän tiheää aluetta.
Näin samalle alueelle saadaan paljon kolmiulotteisesti laajenevia atomeja, joista avautuu energia-aaltoja, joilla ne saavat tönittyä toisiaan poispäin toisistaan, jolloin uuden energiakeskittymän sisälle saadaan paine ilman vetovoimaa, jonka seurauksena tähti syttyy palamaan jne.
Huomaa, että atomit saatiin kohti samaa aluetta, ilman että ne olisivat vetäneet tosiaan puoleensa.
Uusi tähti kohtaa edelleen vastaan tulevaa energiaa, joka saa sen pyörimään akselinsa ympäri ja tämän takia se työntyy poispäin galaksin keskustasta kaarevalla radalla.
ja näin on.
Savor
:);):)
Planeetathan syntyvät tähden supernovaräjähdyksessä poispäin räjähtävän tähden keskustasta sinkoutuvista raskaiden aineiden atomeista.
No tähtihän pyörii akselinsa ympäri ja räjähtää. Siitä syntyy munkirinkelin omainen energiakeskittymä, jossa raskaiden aineden kolmiulotteisesti laajenevat atomit tönivät itsestään poispäin kevyiden aineiden kolmiulotteisesti laajenevia energiakeskittymiä.
Keskelle tönitään kevyiden aineiden atomeja, joita keskelle muodostuva energiakeskittymä tavoittaa myöhemmin itsekin laajentuessaan.
Keskeltä avautuu riittävästi energiaa, että raskaiden aineiden atomeja tönitään poispäin, samalla kun ne tönivät edellään osaa kevyiden aineiden atomeja, joista syntyy kaasuplaneetat.
Planeetahan työntyvät kaarevalla radalla poispäin auringosta, koska auringosta tuleva energia työntää niitä poispäin ja ulkoapäin tuleva energia vastustaessaan sitä, saa planeetat pyörimään akselinsa ympäri.
Eli planeettojen etuosa on aina tiheämpää, koska se hankautuu vastaan tuleviin energia-aaltoihin, jolloin raskaampi puoli pyrki kellahtamaan kohti auringosta avautuvan energiameren pohjaa eli aurinkoa.
Venus on ainut planeetta, joka pyörii myötäpäivään akselinsa ympäri, mutta siihen auringosta sitoutuva energia avautuukin vasta Venuksen aamulla ja näin Venus saa liike-energiaa samaan suuntaan kuin muutkin planeetat, jolloin se kiertää vastapäivään aurinkoa, niinkuin muutkin planeetat.
Venus on myös ainut planeetta, jonka lämpötila on yölläkin keskimäärin yli 0 ja itseasiassa venuksen keskilämpötila on yöllä satoja asteita jne.
Savor
:);):)
Ja näin tämä ajatus selittää galaksien keskustojen mustien aukkojen lähelle syntyneet uudet tähdet.
Mustan aukon tapahtmahorisontti työntyy poispäin mustan aukon keskustasta ja kun tähti työntyy poispäin mustasta aukosta samassa suhteessa, laajentuen itse myös, niin silloin uusia tähtiä havaitaan lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, joka on mysteeri nykyfysiikalle.
Savor
:);):)
Kerron vielä rautalankaesimerkin valon taipumisesta ja kappaleiden kyvystä vaikuttaa ympäristöönsä, niin ettei tila kuitenkaan kaareudu.
Maratonjuoksijat juoksevat eteenpäin ruotsalaistuntumalla, jonka jälkeen he alkavat töniä toisiaan poispäin toisistaan käsillään, niin että takana tulevilla on energisemmät kädet.
Sitten jonkun alueen juoksijoiden kädet viedään, vastakkaiseen suuntaan juoksevien toimesta, jolloin tämän alueen juoksijat tulevat tönityksi toistensa lähelle, jolloin saadaan kaksi tai kolmekin juoksijaa toistensa lähelle, kunnes niille kasvaa entistä energisemmät kädet, joilla ne tönivät toisiaan poispäin toisitaan ja estävät samalla tönimistä sen verran, etteivät enää loittone toisistaan kuin suhteellisesti saman verran kuin kasvavat itse kokoa.
Näin kappaletta kohti tulee avaruudesta sitä enemmän erillisiä enegiakimppuja, mitä isommasta kappaleesta on kysymys ja mitä energisempiä energia-aaltoja se itse avautuu itsestään poispäin.
Tämän ihminen voi YMMÄRTÄÄ, toisin kuin tilan simsalapim kaareutumisen ikäänkuin montulle.
Savor
:);):)