dokumentin pohjois-kiinan ja pohjois-korean rajaseudulta. Tuli nimittäin paha olo katsoessa ja sellasia säälinsekaisia tuntemuksia. Ajatella siis, että pohjois-korean valtiolla on maassa monopoli ruokaan ja kun valtio ei saa hankittua ruokaa, niin kaikkein rehellisimmät ja suoraselkäisimmät kansalaiset kuolee nälkään.
Ainoastaan rohkeat järjestelmän uhmaajat ns. kapitalistit saattaa säilyä hengissä kun uskaltaa alkaa vaihtamaan ruokaa keskenään. Kaksi miljoonaa ihmistä on kuollut nälkään tässä viime aikoina. Tämä vain siksi, että omaehtoinen maan viljely, kalastus tai vaikka karjanhoito on kielletty koska se on valtion mielestä kapitalismia. Pistää vihaksi tuollainen.
Ainoastaan rohkeat järjestelmän uhmaajat ns. kapitalistit saattaa säilyä hengissä kun uskaltaa alkaa vaihtamaan ruokaa keskenään. Kaksi miljoonaa ihmistä on kuollut nälkään tässä viime aikoina. Tämä vain siksi, että omaehtoinen maan viljely, kalastus tai vaikka karjanhoito on kielletty koska se on valtion mielestä kapitalismia. Pistää vihaksi tuollainen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Tämä vain siksi, että omaehtoinen maan viljely, kalastus tai vaikka karjanhoito on kielletty koska se on valtion mielestä kapitalismia. Pistää vihaksi tuollainen."
Kyllä. Se ideologia on niin suoraan helvetistä kuin voi vaan olla. Jonkun rikkaan perheen laiskan ja turhautuneen pojan (Marx) kirjoitelmia pidetään absoluuttisena totuutena niiden toimista joilla ei ole rahkeita ajatella omilla aivoillaan.
Oli surullista katsoa ihmisten hätää.Sitä vähän ihmettelin kun Pohjois-Korealainen mies sanoi,että Pohjois-Koreassa kommunismista puhuminen on kielletty.
... tajusivat dokumentin aikana, jos eivät ole sitä ennen tienneet, ettei Pohjois-Koreassa ole kommunismia vaan diktatuuri.
juuri sosiaalidemokratiaa. On vain kapitalismia.
>”Kyllä, kaikki on hyvin, me pärjäämme”, he sanovat minulle, mutta molemmat ovat laihtuneet kymmenisen kiloa. Ateria käsittää purkin sardiineja kolmelle, vähän paprikaa ja vähän leipää… Emmekä enää pidä lukua vanhempien ihmisten itsemurhista, heidän, joilla ei enää ole rahaa lääkkeisiin.”
Tuskaa myös oli Senkan, jagodinalaisen kotirouvan puheessa, kun hän kertoi meille: ”Mitä minun pitäisi sanoa, kun lapseni pyytää leipää tai maitoa, eikä minulla ole mitään, mitä antaisin hänelle?”>
http://www.kaapeli.fi/~pulut/taustaa_maailman_kriiseille/jugoslavia/kaksi.html