JUMALA ON RAKKAUS

Ihmettelen, että miksi suurin osa ihmisistä hylkää Jumalan rakastavan kutsun, vaikka tämä maailma ei tarjoa muuta kuin hyväksikäyttöä ja rekii jokaisen synnistä nauttivan lopulta rikki.
Miksi niin monet vihaavat Jumalaa ja kaikkea Israelin Jumalaan liittyvää? Meidän suomalaisten pitäisi olla kristitty kansa. Olen varma, että suurin osa tämän palstan antisemiiteistä kuuluu ev.lut kirkkoon, jonak perustana on juutalaisten kirjoittama Raamattuu ja jonka Jumalana on ihmisyytensä puolesta juutalainen Jeesus Kristus.
Maksatte kirkollisveroa kirkolle, joka perustuu siihen, mitä vihaatte. Minusta se on hieman skitsofreenista ja tekopyhää.
Me helluntailaiset sentään maksamme kymmenyksiä vapaaehtoisesti sille seurakunnalle, johon kuulumme ja jossa aktiivisesti käymme. Te ette ole aktiivisia, ettekä usko ja silti maksatte kirkollenne. Outoa.
Älkää enää olko tekopyhiä, vaan valitkaa rakastava Jumala Vapahtajaksenne.
23686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."

Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."

Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."

2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."



1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

Äänestä
  • Jumalan totuus, joka jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Jumala on myös oikeudenmukainen ja uskollinen lailleen.

    Äänestä

  • Miekka on kirjoitti:

    Jumalan totuus, joka jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Jumala on myös oikeudenmukainen ja uskollinen lailleen.

    mielenvikainen.

    Äänestä

  • selkeästi kirjoitti:

    mielenvikainen.

    kun pitää tuolla tavalla nimitellä? Onko sinulla jotain patoutumia, vai oletko turhautunut kun et kykene vastaamaan minulle asia-argumentein?

    Äänestä

  • Mikä nyt on ongelma kirjoitti:

    kun pitää tuolla tavalla nimitellä? Onko sinulla jotain patoutumia, vai oletko turhautunut kun et kykene vastaamaan minulle asia-argumentein?

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    .. tuon.

    Äänestä

  • Mikä nyt on ongelma kirjoitti:

    kun pitää tuolla tavalla nimitellä? Onko sinulla jotain patoutumia, vai oletko turhautunut kun et kykene vastaamaan minulle asia-argumentein?

    Avauksen luettuaan voi vain todeta, että asiallinen argumentointi tapauksessasi on täysin turhaa. Sama siis vittuilla.

    Äänestä

sinulla on! Höh ja pöh! Jos on vain yksi Jumala, miksi hänestä kiistelemme. Allah on Jumala, ei Jumalan nimi. Itse uskon myös Jeesuksseen, Jumalan poikaan! Ystvä rakas, otsikkosi oli oikein, ei muuta sitten... pöh!

Äänestä
  • Jooko?

    Äänestä

  • seuraavalla kerralla kirjoitti:

    Jooko?

    Jos juon, juon omiani ja juon sopivan määrän jolla ei rajaa ole. Hep! Oletko tyytyväinen? Tunsit minut, mutta huudat pimeästä, ilman ääntä????

    Äänestä

tällä sodalla saadaan aikaan ja onko Jumalan tahdon mukaista, että viattomia siviilejä tapetaan ja ajetaan ahtaalle? Minä en tule koskaan uskomaan siihen, että puhumme samasta Jumalasta. Tappaminen on Jumalan tahdon vastaista: ÄLÄ TAPA oletko koskaan kuullut moista?

Israelin johtajat eivät ole Jumalaa pelkääviä, eikä häneen uskovia, he muodostavat yhdessä liittolaistensa kanssa liiton, jonka herra on ANTI-KRISTUS.

Äänestä
  • Jumala on aina ollut käskyjensä takana ja joskus rauhaa pitää puolustaa poistamalla paha, tai heikentämällä sitä. Eihän juutalaiset voi sallia itsensä tappamista. Sekin olisi murhaamista.

    Äänestä

  • Näinkin voidaan sanoa kirjoitti:

    Jumala on aina ollut käskyjensä takana ja joskus rauhaa pitää puolustaa poistamalla paha, tai heikentämällä sitä. Eihän juutalaiset voi sallia itsensä tappamista. Sekin olisi murhaamista.

    siinä nämä PAHAN ainekset, jotka ISRAELIN täytyy poistaa maan päältä, jotta maailmaan saadaan PYSYVÄ RAUHA. HERRA SIUNATKOON JA VARJELKOON NÄITÄ VIISAITA JA TAITAVIA ISRAELIN JOHTAJIA, SILLÄ HE TOTISESTI TIETÄVÄT, MISSÄ PAHA SIJAITSEE JA MITEN PAHA KITKETÄÄN POIS. AAMEN

    Äänestä

  • ja siviilit... kirjoitti:

    siinä nämä PAHAN ainekset, jotka ISRAELIN täytyy poistaa maan päältä, jotta maailmaan saadaan PYSYVÄ RAUHA. HERRA SIUNATKOON JA VARJELKOON NÄITÄ VIISAITA JA TAITAVIA ISRAELIN JOHTAJIA, SILLÄ HE TOTISESTI TIETÄVÄT, MISSÄ PAHA SIJAITSEE JA MITEN PAHA KITKETÄÄN POIS. AAMEN

    myös sinua... jos sitä haluat. Terroristit muuten harvoin ovat lapsia...

    Äänestä

  • Herra siunatkoon ja varjelkoon kirjoitti:

    myös sinua... jos sitä haluat. Terroristit muuten harvoin ovat lapsia...

    Enkö minä juuri kertonut, että Israel tarkoituksella tappaa viattomia lapsia, naisia ja siviilejä, jotta Hizbollah saataisiin kuriin.

    Israel tappaa, tappaa ja tappaa ja luulee saavansa tällä keinolla rauhan. Kohteet ovat Hizbollahin asemia, bunkkereita mitä tahansa ja aina kuolee syyttömiä, miksi?

    Äänestä

  • terve? kirjoitti:

    Enkö minä juuri kertonut, että Israel tarkoituksella tappaa viattomia lapsia, naisia ja siviilejä, jotta Hizbollah saataisiin kuriin.

    Israel tappaa, tappaa ja tappaa ja luulee saavansa tällä keinolla rauhan. Kohteet ovat Hizbollahin asemia, bunkkereita mitä tahansa ja aina kuolee syyttömiä, miksi?

    Eihän niistä ole sotilaallista vaaraa Israelille. Älä sinä luulottele kaikkea...

    Äänestä

  • tarkoituksella. kirjoitti:

    Eihän niistä ole sotilaallista vaaraa Israelille. Älä sinä luulottele kaikkea...

    Jos laukaiseen tykin, tarkoittaa silloin sitä.

    Ja vaikka vahingossa ajaa lapsen kuoliaaksi suojatiellä, saa siitä varmasti tuomion.

    että lopeta saivartelu.

    Äänestä

  • 6nen paikka kirjoitti:

    Jos laukaiseen tykin, tarkoittaa silloin sitä.

    Ja vaikka vahingossa ajaa lapsen kuoliaaksi suojatiellä, saa siitä varmasti tuomion.

    että lopeta saivartelu.

    siviilien kuolema, koska se ei yksinkertaisesti palvele mitään tarkoitusta sotilaallisesti. Se, että sinä tahdot kovasti, että Israel tappaisi tahallaan, ei kuitenkaan riitä tekemään asiasta totta. Sinun luja tahtosi ja mielipiteesi ei itsessään muokkaa todellisuutta, vai mitä?

    Äänestä

  • viattomien kirjoitti:

    siviilien kuolema, koska se ei yksinkertaisesti palvele mitään tarkoitusta sotilaallisesti. Se, että sinä tahdot kovasti, että Israel tappaisi tahallaan, ei kuitenkaan riitä tekemään asiasta totta. Sinun luja tahtosi ja mielipiteesi ei itsessään muokkaa todellisuutta, vai mitä?

    Jos viattomien siviilien henki olisi Israelin armeijalle minkään arvoinen, jäsi siviliuhrien määrä huomattavasti pienemmäksi. Nykyajan tiedustelu- ja aseteknologialla nyt tapahtuneet "pienet lipsahdukset", eivät voi olla muuta kuin täysin suunniteltuja tai yksinkertaisesta välinpitämättömyydestä ihmishenkeä kohtaan johtuvia osumia. Ei terrorismiin voi vastata valtion terrorismilla.

    Äänestä

Johan p---skaa jauhat!

a)Jumala ja israelin jumala? Kumpaa sää nyt ajat takaa? Jahve vai Seebaot? MAP vai mikä?
Eli siis, kenen kutsu?

b)on tod.näk. että Israeliin kriittisesti suhtautuvia on myös ev.lut. kirkossa, meinaan niin paljon ärsytystä ko. maa tällä hetkellä aiheuttaa.
Mutta myös ateisteja, buddhalaisia, jehovia, ortodokseja jne...

c)juutalaiset skrivannu raamatun? Älä valehtele.
Kyseessä on kokooma teos ja vanha testamentti on juutalaisten toora ja kaikki kristinusko pohjaa Kristuksesta, jonka elämästä kertoo sitten uusi-testamentti. Vanha testamentti ennusti, mutta juutalaiset eivät hyväksyneet Kristusta, joka siis asetti kirkon, vaan tappoivat hänet.

d) maksatte k-veroa sille jota vihaatte?? Skitsofreenista?
Katso peiliin.
Ja toisaalta, kuka rakastaa verottajaa?
Ja maksaako kirkko Jumalalle?
Mitä?

e) mistä sinä tiedät ettei me uskota? Outoa.

f) valitse Kristus, hän on vapahtaja.
Sun teologias on just tollanen ihanmitävaan- hilluntalaisuus, epälooginen ja sumuinen.

Äänestä
  • ole sellaisessa mielentilassa, että kykenisit arvioimaan aloitustani täysin objektiivisesti.
    Raamattu kertoo juutalaisten historian Jeesuksen syntymään saakka ja kaikki Raamatun kirjoittavat olivat juutalaisia (Jeesukseen uskovia sellaisia).

    Äänestä

Kertokaa miksi ev.luttien nimittämä arkkipiispa on vapaamuurari? se äijä palvoo saatanaa!

SE srk on hapattunut taikina, tippunut Kristus kalliolta, ylpistynyt ja pois leikattu.
Jeesus on voimallinen ja halukas sen lahkon jäseniä vielä oksastaa itseensä jos he kääntyy ja tekee parannuksen,lähtemällä ulos siitä maallisesta järjestelmästä.

Etsikää häntä, kun vielä hänet löytää voidaan. Hätäsi päivä huuda Herraa niin minä tahdon auttaa sinua, mutta muista sinun tulee kunnioittaman minua, näin sanoo Herra Sebaot.

Miksi jollain srk:lla on perustajansa sukunimi srk:n nimenä? miltä kuulostais esim; evankeeliset virtaset seurakunta. Paremmin käänettynä esim; Ilosanoma virtanen seurakunta. Ei edes ev,lut ole sitä mitä se oli perustajansa aikana sekin on muuttunut, saatikaan mitä se oli apostolisena aikana.

ilo.vir srk , Juu se ois hyvä! ja opin kappalleet kerron myöhemmin olen oikea oppinen varokaa muita harhaoppeja! Ja hapattunutta taikinaa varokaa.

Ilmoitan että teesit naulattuani tähän muut on harhaoppeja. Me saamme teesien jälkeen kaikki oikeuden suomeen, koska me olemme maan suola muut ovat pois heitetty. ME olemme oksastettu Kristukseen olemme Pyhä papisto Jumalan kansa. Meidän jälkeen kukaan ei ole saanut muuttaa Raamatun sanaa kuin kirjoitettu on, meidän toimesta ei ole muutettu aikoja ja lakeja.
Me olemme oikeessa, muut väärässä.

Me olemme totuudessa muut valheessa koska me rakastamme totuutta, muissa sitä ei vielä tai enään ole. He rakastavat enemmän pimeyttä kuin valkeutta. He eivät tule valkeuteen sillä heidän tekonsa ovat pahat.

Me tuomitsemmme vanhurskaasti ja jaamme armoa ja oikeutta oikein. Väistykää harhaoppiset. Vaietkaa sulkekaa suunne maantuomarit ja ylhäiset.
Me jaamme armoa ja oikeutta orvoille, leskille, heikoille, sairaille ja sorretuille. Irroitamme kaikki ikeen nuorat.

Viemme ilosanomaa Kristuksen täytetystä ristintyöstä, sillä voimalla päivittäin jonka Herra meille antaa. Kaikeen maailmaan eikä mikään maallinen voima tai valta pysty pysäyttämään ilosanoman eteen päin viemistä niille, jotka Jumala ABBA isämme haluaa takaisin taivaan kotiin.
Täällä olemme muukalaisia.

Vaikka meitä tapettaisiin niin valta pysyy meillä koska itse Kristus hallitsee meidän kauttamme, me tulemme jopa tuomitsemaan enkeleitä. Tässä ajassa emme kadotusta kenellekään lausu koska sen voi lausua vain Herramme Vapauttaja Pelastaja itse.

Ei Herramme Jeesus Kristus perustanut seurakunnalleen mitään nimeä niinkuin ihmiset tekee. On vain yksi morsius seurakunta apostolin jälkeen, edellä valitut jotka temmataan. Ei Jeesus jaa kunniaansa ihmisille niin kuin jotkut sen haluavat kun itsensä ja nimensä korottavat.

Maan kuninkaat sulkevat vielä suunsa kun Herra Itse puhuu sairaiden, köyhien sorrettujen puolesta.

Nämä rikkaat ovat eläneet yltäkylläisyydessä ja ahneudessa. Heitä kiinnostaa villa ei lammas. He eivät sisäisesti tunne Jumalaa, eikä halua etsiä Jumalan kasvoja, eikä noudattaa Herran Jeesuksen Krsiuksen opetuksia. He ei pelkää Jumalaa vaan kääntävät pahan hyväksi ja hyvän pahaksi.

Lopun aikana kylmenee useimpien rakkaus ja vielä rakkaus totuuteen Jumalan sanaa jonka meille avaa Herra itse.

RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIIN KUIN ITSEÄSI JA HERRAA SINUN JUMALAASI YLIKAIKEN.

SILLÄ ABBA ISÄMME ON HYVÄ! : )
VIELÄ ON ARMON AIKA.

Äänestä

En ole ikinä saanut mitään kutsua jumalalta.

Äänestä

Olet sairas ja ansaitset kuolla itsekeskeisyydestäsi.

Itsekeskeisiä sitaatteja teikäläiseltä:

"miksi suurin osa ihmisistä hylkää Jumalan rakastavan kutsun"

Mikä kutsu? Ei ole mitään kutsua. Vain koska itse olet hurahtanut kuolemanpelossasi uskoon, ei se sitä meinaa että jumalasi kaikille olisi jotain kortteja lähetellyt ja ihmiset muka "hylkäisi" tietoisesti. Naivi ajatus naivilta olenolta.

"tämä maailma ei tarjoa muuta kuin hyväksikäyttöä ja rekii jokaisen synnistä nauttivan lopulta rikki."

TÄMÄ MAAILMA ON NIIN MAALLINNEN JA SAATANALLINEN!! MINÄ JA KALTAISENI OLEMME PYHIÄ HERRAN ENKELEITÄ, TÄYDELLISIÄ IHMSIOLENTOJA JOTKA EI KUKKAAKAAN VAHINGOITTAISI!!!

"Me helluntailaiset sentään"

ME SENTÄÄN!! ME ME ME!!!

"Älkää enää olko tekopyhiä"

ÄLKÄÄ TEHKÖ NOIN VAAN TEHKÄÄ NÄIN MITEN MINÄ PYHÄ JA YLEELLINEN ,HERRAN SUOSIKKI TeEN!!

Mikä todistaa että et itse ole tekopyhtä sairaissa jutuissasi?

Pliis yritä tajuta mitä sinulle koetan itsestäsi näyttää!! JUTTUSI OVAT TEKOPYHÄÄ NARSISTIN PASKANJAUHANTAA JA JOS HALUAT OLLA OIKEASTI HYVÄ IHMINEN LOPETAT TUOn!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HÄN RAKASTAA JOKAISTA! kirjoitti:

Ihmettelen, että miksi suurin osa ihmisistä hylkää Jumalan rakastavan kutsun, vaikka tämä maailma ei tarjoa muuta kuin hyväksikäyttöä ja rekii jokaisen synnistä nauttivan lopulta rikki.
Miksi niin monet vihaavat Jumalaa ja kaikkea Israelin Jumalaan liittyvää? Meidän suomalaisten pitäisi olla kristitty kansa. Olen varma, että suurin osa tämän palstan antisemiiteistä kuuluu ev.lut kirkkoon, jonak perustana on juutalaisten kirjoittama Raamattuu ja jonka Jumalana on ihmisyytensä puolesta juutalainen Jeesus Kristus.
Maksatte kirkollisveroa kirkolle, joka perustuu siihen, mitä vihaatte. Minusta se on hieman skitsofreenista ja tekopyhää.
Me helluntailaiset sentään maksamme kymmenyksiä vapaaehtoisesti sille seurakunnalle, johon kuulumme ja jossa aktiivisesti käymme. Te ette ole aktiivisia, ettekä usko ja silti maksatte kirkollenne. Outoa.
Älkää enää olko tekopyhiä, vaan valitkaa rakastava Jumala Vapahtajaksenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu