80-luvulla Nilsiässä vaikuti öljyparoni, joka jalosti itse ManOil -nimistä tuotetta.
Naisiakin riitti haaremiksi asti.
Onko tuote vielä saatavissa? Motonetin hyllyssä ei näkynyt mutta en kyselyt henkilökunnalta.
Naisiakin riitti haaremiksi asti.
Onko tuote vielä saatavissa? Motonetin hyllyssä ei näkynyt mutta en kyselyt henkilökunnalta.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllä saa, myydään nykyisin tuotemerkillä Neste.
Tuodaanko kotiin? Nykyinen tuote on pitkälle kehitettyä ja jalostuksen raaka-aine on shelliltä. Jalostus tapahtuu noin 50 tuhannen kilometrin matkalla pääosin vag:n nokivasaran kampikammiossa. Maanteillä liikkuu tuhansia jalostusyksiköitä (manoilin erikoinen pistekuormia välttävä tuotantotapa). Tuotantoyksiköt tunnistat mustasta pölläyksestä.
jokapaikan öljyä? Mainostettiin että jos vähän mamman värkkiin sitä sipaisee niin alkaa iloinen meininki kamarin puolella.
Sitä samaa öljyähän se oli. Sheikki vaimoineen kehui sen tepsivän myös syöpään ja jotkut höperöt jopa uskoivat väitettä. Olivat nauttineet sitä kulauksen jos toisenkin, kunnes isommat tahot puuttuivat peliin ja lopettivat sheikin bisneksen. Mitään tietoa ei julkisuuteen tullut siitä, että minkälaista vauriota öljyn juonti aiheutti ihmisille. Toivottavasti selvisivät pelkällä säikähdyksellä ja opettavaisella megaripulilla :)
Ei sitä enää saa Sheikki on jo kuollut mies jäi polkupyörällä auton alle Nilsiässä olikohan 2005 syksyllä.
Kaikkiin paskan huijareihin sitä tyhmät uskoo.
Onko Tauno Kuosmanen, mies Man-Oilin takana tosiaan kuollut?:(
Näyttää Tanella olevan vielä kolme puhelinta. En kylläkään kokeillut vastaako hän ylä- vai -alakerrasta, vai vastaako ollenkaan. Man-Oil Oy voi taasen hyvin, mutta on siirtynyt Shellin öljyihin.
kakolasta vapautettiin? sen sheikki-homman jälkihoitona Tauno joutui pyöreään huoneeseen.
kuulostaa melko asiattomilta lähes kaikki nuo teidän viestinne tällä palstalla: ensinnäkin taunolla EI ole naisia haaremiksi asti. ainoastaan ex-vaimo vesilahdella sekä tämä nykyinen nilsiässä. toiseksi tauno on syvästi uskovainen mies (helluntalainen kuten koko lapsuudenkotinsa). hän kyllä vaikuttaa hieman höpsähtäneeltä!, mutta myöntäkää pois oikein kunnon vnhan ajan harmittomia kylähulluja me tarvitaankin voidaksemme peilata omaa erinomaisuuttamme. nauramme muiden hulluudelle ja pöljyydelle kun omaamme emme huomaa emmekä myönnä olevan olemassakaan. mitä itse taunon tuotteisiin tulee niin sitä itseään peetähän ne ovat. pelkkä neronleimaus puhdistaa jäteöljyä mukamas uuteen hyötykäyttöön. tiedän tuotantoprosessin, kun olin aikoinaan vesilahden "jalostamolla" työssä. onhan taunon elämä niistä vuosista muuttunut melko tavalla. itse olen hänet jättänyt täysin rauhaan erottuani hänen veljentyttärestään jo ennen kuin karpo teki taunosta sheikin. ei tämä ei ole taunon maksama puolustuspuhe, ainoastaan vain kehoitus ottaa asioista selvää ennen kuin tulette kirjoittamaan asiattomuuksia. jään mielenkiinnolla odottamaan kommentteja.
odotat?
Sheikki on hengissä. Se pyörällä auton alle jääminen oli pelkkä huhu.
Tässä vähän vanhempaa materiaalia.
http://www.riemurasia.net/rasiatube/view.php?id=11395
kuollut.SavonSanomissa oli kuolinilmoitus.
Tossa videossa 15 sekunnin kohdalla näyttää olevan Esson öljytonkka tuolla taustalla.
Että sellanen öljy-sheikki...
1. Uusimmassa karpon ohjelmassa muisteltiin tota Taunoa, ja sen joku lähisukulainen sanoi että oli löytynyt syksyllä 2008 kuolleena kotinsa lähettyviltä.
2. Ohjelmassa se luetteli mm. työntekijöitä joita Man-Oil hakee töihin. Listassa oli yli 200 työntekijää. Tarkistin jostain yritysinfo-sivulta yrityksen tiedot ja työntekijöiden määrä näytti olevan alle 5 henkilöä.
3. Kaiken lisäksi hölmöintä on se että se on perustanu yrityksen vasta 1991, joten ei se öljynjalostus mikään aivan uusikeksintö edes ole ollut.
En muista tarkkaan milloin kävin Nilsiän kulmilla. Kysyin onko "ÖLJYSHEIKKI" vielä elossa niin silloin se ainakin oli Niuvanniemen sairaalassa Kuopiossa.
Kuoli ns saappaat jalassa kotiinsa aitan taakse luonnollisen kuolemisen johdosta
Vieläkä rakennukset pystyssä?
Ovat
Ovathan ne rakennukset vielä pystyssä. Esim. Google Mapsiin voi laittaa hakusanan: Mansikkamäentie 114 Kuopio. Ja kun siitä mapsista klikkaa satellittikuvan, niin näkee rakennuksetkin (tosin vain ylhäältäpäin katsottuna).