Norja

Norjassa on käynnissä EU-keskustelu. EU:n kannattajat näyttävät olevan voitolla. Joten Norja tulee liittymään EU:iin muutaman vuoden sisällä.
7242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

EU-keskustelu käynnissä jo vuosia, kannattajat ovat pitäneet keskustelua yllä toistuvista äänestyshäviöistään huolimatta, hiljaa ja hivuttamalla taktiikkaa yrittävät.

Äänestä

Ihan sama onko ne EU:ssa tai ei.

Äänestä

Olen Norjan jäsenyyttä ennustanut jo kauan ja alkaahan se toteutua. Kypsät hedelmät tippuvat ennenpitkää laariin. Ei ole hyvä yksin olla maailmassa, on sitä rahaa kuinka paljon hyvänsä.

Äänestä
  • Onhan Norja Naton jäsenvaltio, kuten monet EU:n jäsenvaltioista, ehkä silläkin on jotakin merkitystä. Veikkaanpa, että Suomikin loppujen lopuksi liittyy Natoon, ellei jenkkilässä tapahdu jotakin aivan dramaattista.

    Äänestä

  • on aina sanonut TV-lähetyksissä: "Me emme päästä sakemannisikoja mantereellemme!" Käytännössä se tarkoittaa, että tavalliset kansalaiset eivät halua EU-jäsenyyttä Norjassa, mutta poliitikot senkin edestä. Näin ollen kyseessa on samanlainen kansalaisten huijaaminen ja valehdellen liittyminen kuin Suomen osalta ennen kansanäänestystä -94.

    Äänestä

  • Huuha kirjoitti:

    Onhan Norja Naton jäsenvaltio, kuten monet EU:n jäsenvaltioista, ehkä silläkin on jotakin merkitystä. Veikkaanpa, että Suomikin loppujen lopuksi liittyy Natoon, ellei jenkkilässä tapahdu jotakin aivan dramaattista.

    SUOMEN PITÄÄKIN LIITTYÄ NATOON!!!

    Äänestä

Näin kansat yksi toisensa jälkeen liittyvät Euroopan Suureen Perheeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harrastelijahistorioitsija kirjoitti:

Norjassa on käynnissä EU-keskustelu. EU:n kannattajat näyttävät olevan voitolla. Joten Norja tulee liittymään EU:iin muutaman vuoden sisällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu