välilevyn pullistuma

Onko kenelläkään tällä hetkellä thai-nyrkkeilyä harrastavalla kyseistä vaivaa ja onko haitannut treeniä millään tavalla, tai toisinpäin kysyttynä onko treeni pahentanut oireita? Puhun nyt lannerangassa olevasta välilevyn pullistumasta, sillä vartalon kierto keskittyy eniten tuolle alueelle.

Mietin tässä kannattaisiko lähteä koittamaan lajia, itselläni kun ei tuo vaivaa kun ihan tietyssä asennossa levätessä.
3590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tulee hieman kipeaksi itsellä ainakin treenien jälkeen, mutta tunnen että varsinkin polvipotkuharjoittelu auttaa, kun siinä työnnetään lannetta eteenpäin, joka harjoittaa omaa heikkoa aluetta.

Äänestä

Kaverillani on muistaakseni operoitu tällainen vaiva ja sanoi, että lääkärit olivat suositelleet välttämään vartalon kiertoa. Kuitenkin kaveri käy välissä bokraamassa, eikä aio lopettaa.

Monet harrastavat esim. sukellusta, vaikka heillä on korkea verenpaine jne.

Ymmärrän kyllä, että epäröit alkaa harrastaa jotain, joka saattaisi pahentaa vaivaasi.

Toisaalta, olen kuullut myös päinvastaista. Nimittäin lajiin liittyvä tasapainoilu ja kiertoliikkeet vahvistavat keskivartalon syviä lihaksia ja vinoja vatsalihaksia.

Nyt tulee täyttä mutua, mutta uskoakseni syvät vatsa- ja selkälihakset suojaavat selkärankaa. Eli jos on tuollainen vaiva, niin voisi kuvitella, että näitä kannattaisi treenata ekstraeffortilla.

Muutenkin voisi harrastaa näitä selkäterapeuttisia pikkulihaksia vahvistavia harjoituksia. Fysioterapeutti tietysti osaa neuvoa näitä ja varmaankin jossain määrin kertoa myös MT:n treenaamisen vaikutuksista vaivaasi, sikäli kun tällä on jokin käsitys esim. kiertopotkusta että millainen se on.

Vielä vähän mutua tähän päälle. Välilevyn pullistuma ei varmaankaan diggaa hirveästi voimakkaista tärähdyksistä. Eli potkaistessa ja vartalopotkua blokatessa on varmasti tärkeää, että selkä on suorassa (hyvä liikkuvuus) ja nuo keskivartalon lihakset, kuten vinot vatsalihakset ovat hyvässä kunnossa.

Tässä vähän pohdittavaa, totaaliselta maallikkopohjalta.

Äänestä
  • joo kyllähän noi syvät vatsalihakset tukevat rankaa ja on hyvä olla kunnossa, niin saattaa jo sillä säästyä monelta loukkaantumiselta.

    Yhden kerran fyssari muuten sanoi kertoessani selkävaivoista ja thainyrkkeily-harrastuksestani, että "Ei kai siinä muuten mitään, mutta jos tulee potku selkään.." Katoin vaan että jooh...ei siinä sentään selkään potkita. Eli jos näillä fyssareilla tai vastaavilla oo omakohtaista kokemusta lajeista, niin ei oikeen osaa neuvoa. Esim. kiipeilyharrastajalle voisi lohkaista että entäs jos putoaa selälleen....niinpä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mokomakin vaiva kirjoitti:

Onko kenelläkään tällä hetkellä thai-nyrkkeilyä harrastavalla kyseistä vaivaa ja onko haitannut treeniä millään tavalla, tai toisinpäin kysyttynä onko treeni pahentanut oireita? Puhun nyt lannerangassa olevasta välilevyn pullistumasta, sillä vartalon kierto keskittyy eniten tuolle alueelle.

Mietin tässä kannattaisiko lähteä koittamaan lajia, itselläni kun ei tuo vaivaa kun ihan tietyssä asennossa levätessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu