Norja ei liity Eu:n

Norjaa on yritetty liittää Sosialistiseen Eurostlandiaan niin kauan kun Eu on ollut jossakin muodossa" voimassa". Taitaa olla muutama kansanäänestys suoritettu kyseisessä maassa ja eikä Norjan kansa vieläkään ole halukas tulemaan jakamaan rahojansa köyhälle euroopalle.
Ennustan Norja liittyy Unioniin vasta sitten kun öljy on loppunut maasta.Silloinhan köyhä Norja on saamassa tukiaisia maahansa.

Eu haluaa Norjan öljyn ja kalastus alueet itselleen .
5365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja ylisuuriksi paisuneiden "lohisikaloiden" maaksi. Teknologia on monilla aloilla kuihtunut pois. Ehkä Norja voi valmistaa rasvaisista lohistaan biodieseliä sitten, kun öljy loppuu.
PS. Ne oli noita maaseudun ja tunturien ihmisiä, jotka ei halunneet Norjaa Euroopan unioniin. - tukiaisista riippuvaisia siis!

Äänestä

Norja ei pahemmin tarvitse öljyä erityisesti. Sillä menee hyvin muutenkin - EU:sta ja eurosta vapaa kun on - eikä se öljyvarojansa käytä vaan säästelee niitä. Kun on oma maatalous- ja rahapolitiikka niin ei todellakaan pääse nälkä yllättämään niin, että tarvitsisi EU:n ruokakasseja jonottaa.

Ei Suomi EU:sta mihinkään pääse, kun ei täällä ole tahtotilaa eikä yritteliäisyyttä siihen.

Äänestä
  • Norja ei kyllä mitenkään vapaa ole EU:sta.
    Norja kuuluu ETA:aan, eli EU:n yhteismarkkinoihin.
    Norjassa on kallista. Norja joutuu noudattamaan yhteismarkkinoita koskevia direktiiveja, mutta ei pääse päättämään niistä.
    Tässä on pointti. Norja, vaikka suomalaisten EU-vastustajien mielestä se on mallimaa, ei ole itsenäinen sekään.

    Äänestä

  • harrastelijahistorioitsija kirjoitti:

    Norja ei kyllä mitenkään vapaa ole EU:sta.
    Norja kuuluu ETA:aan, eli EU:n yhteismarkkinoihin.
    Norjassa on kallista. Norja joutuu noudattamaan yhteismarkkinoita koskevia direktiiveja, mutta ei pääse päättämään niistä.
    Tässä on pointti. Norja, vaikka suomalaisten EU-vastustajien mielestä se on mallimaa, ei ole itsenäinen sekään.

    Norja on kallis ehkä afrikkalaisille ,mutta ei Norjalaisille.
    Norjalaisten palkat on korkeita!
    Siellä on lääkeet HUOMATTAVASTI halvempia kuin Suomessa.
    Valtiolla on rahaa mitä ei ole Suomessa eikä Saksassa jne..

    Vaikka Norja ei pääsekkään päättämään niistä direktiiveistä ei sillä ole merkitystä koska hyvä esim on Suomi ei sekään voi vaikuttaa niihin vaikka ollaan EU:ssa. Kummassakin maassa on vähän ihmisiä

    Äänestä

  • "Ei Suomi EU:sta mihinkään pääse, kun ei täällä ole tahtotilaa eikä yritteliäisyyttä siihen."

    Itsenäisyyspuolue (lue: itsepäisyyspuolue) on jo pitkään niskoitellut EU:ta vastaan. Onneksi se sinun "yritteliäisyys" jääkin sitten siihen, ja perussuomalaisten yhä hävettävämmiksi käyviin keskusteluihin.

    Keskusta, Kokoomus ja SDP kantavat vastuuta Suomen EU-politiikasta. Siksi on jatkettava turvallisella linjalla - EU:ta auttaen ja tukien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cccp kirjoitti:

Norjaa on yritetty liittää Sosialistiseen Eurostlandiaan niin kauan kun Eu on ollut jossakin muodossa" voimassa". Taitaa olla muutama kansanäänestys suoritettu kyseisessä maassa ja eikä Norjan kansa vieläkään ole halukas tulemaan jakamaan rahojansa köyhälle euroopalle.
Ennustan Norja liittyy Unioniin vasta sitten kun öljy on loppunut maasta.Silloinhan köyhä Norja on saamassa tukiaisia maahansa.

Eu haluaa Norjan öljyn ja kalastus alueet itselleen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu