Pakistanin "kunniamurhat" lisääntyneet

Pakistanissa kuulemma vähintään 461 naista on "kunniamurhattu" tänäkin vuonna. Kunniamurhahan on valitettavan yleinen tapa monissa islaminuskoisissa maissa, esimerkiksi Pakistanissa, Saudi-Arabiassa, Egyptissä ja Jordaniassa. Kunniamurhaan syyllistyvät joko naisen verisukulaiset, aviomies tai aviomiehen suku. Syyt vaihtelevat. Jos nainen on keskustellut miehen kanssa, joka ei kuulu perheeseen, hänet voidaan kunniamurhata. Jos hän laittaa huonoa ruokaa, hänet voidaan kunniamurhata. Jos on olemassa epäilys avioliiton ulkopuolisesta seksisuhteesta, hänet voidaan murhata. Naisen asema on siis todella turvaton.

Pakistanin tilanteesta tekee huolestuttavan se, että kunniamurhien määrä on lisääntynyt noin sadalla tapauksella viime vuoteen verrattuna. Naisen asema ei siis ainakaan ole parantunut, vaan on entistäkin oikeudettomampi ja surkeampi. Voiko sen huonompaa tilannetta ollakaan, että ihmisen oikeudesta elää päättävät sukulaiset täysin mielivaltaisin perustein?

Minkä takia länsimaat eivät puutu tähän ongelmaan? Ihmisoikeudet ja niiden puolustaminen ei taida olla enää kovinkaan muodinmukainen asia. Presidenttimme menee Kiinaan ylistämään diktatuuria ja ulkoministeri kehuskelee Venäjän raakoja toimia tsetseenejä vastaan. Pakistanin kunniamurhista ei kukaan tunnu välittävän, ja Jordaniastakin tiedämme vain sen, että siellä on mallitytön näköinen kuningatar, joka tuli hyvin juttuun Hillary Clintonin kanssa ja esiintyy liukuvärjätyissä vaatteissa muotilehden sivuilla. On varmasti mukavampaa ja helpompaa katsella kauniita kuvia ja unohtaa inhimillinen kärsimys kimaltavan kuoren alla.

Pienten maitten tehtävä on edelleenkin puhua niistä asioista, joista suuret eivät aina tunnu välittävän. Kunniamurha-asia on kuin kuuma peruna, siitä ei haluta puhua. Poliittisen korrektiuden nimissä haudataan oikeudenmukaisuus.

Lisää Pakistanin kunniamurhista ( in English )

http://story.news.yahoo.com/news?tmpl=story&u=/ap/20021211/ap_on_re_as/pakistan_women_killings_2

P.S: Erityisen mieltäylentävä tapaus on tämä 11.11. kuluvaa vuotta tapahtunut, missä nuori nainen hakattiin hengiltä kirveellä, koska oli olemassa epäilys "moraalittomien suhteitten" harjoittamisesta jonkun miehen kanssa. Epäilynalainen mieskin tapettiin.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

absconditus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu