Talvisodan syy

Talvisodan syy oli yksinkertaisesti se ,että Neuvostoliitto ja Saksa tekivät 23.8.1939 salaisen etupiirijaon jossa koko Suomi annettiin NL:lle

Suomessa aavisteltiin syksyllä 1939 aivan oikein, että Saksa oli Ribbentrop- Molotov sopimukseen liittyen myynyt koko Suomen NL:lle eikä NL:n alue ja tukikohtavaatimuksiin suostuminen auttasi mitään

Vaatimuksiin suostuminen johtaisi vain uusiin entistä kovempiin vaatimuksiin puolustuksen kannalta huonommassa asemassa oli Hallituksen enemmistön aivan oikea kanta

Talvisodan jälkeen NL alkoikin heti esittää uusia uhkaavia vaatimuksia Suomelle

Tanner vaadittiin eroamaan hallituksesta ja vaadittiin oikeutta kuljettaa joukkoja Hankoon rautateitse ja Petsamon nikkeliä NL:n hallintaan.

Elokuussa 1940 Saksa kuitenkin muutti politiikkansa ja alkoi toimittaa Suomelle aseita ja NL hellitti painostustaan

Marraskuussa 1940 Molotov kävi Berliinissä ja sanoi Hitlerille, että Suomen kysymys tuli ratkaistuksi vain osittain talvisodassa

Molotov sanoi ajatelleensa Suomelle samaa kohtelua kuin Baltian maille ja Bessarabialle eli liittämistä NL:n

Hitler vastasi ettei hyväksy uutta sotaa Suomea vastaan

Saksan hyökkäystä Stalin ei odottanut eikä pelännyt kesäkuussa 1941.Neuvostojoukot olivat hyökkäysryhmityksessä ja ilmeisesti aikeissa hyökätä länteen ,mutta Hitler ehti hyökätä ensin itään
241126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

... manilan laukaukset ja aiheutti talvisodan.

Ei vain sitten kuitenkaan rahkeeet ihan riittäneet venäjän tuhoamiseen.

Äänestä
  • Etkö nyt käsitä, että NL lavasti itse Mainilan laukaukset. Se ampui omaa patteriaan kohti, Ja väitti, että suomalaiset olisivat ampuneet.

    Äänestä

  • Millä Suomi olisi ampunut Mainilan laukaukset, kun meillä ei ollut kantomatkan päässä edes tykistöä?

    Miksi Suomi olisi ampunut Mainilaan yhtään mitään?

    Miten selität sen että Venäjäkin myönsi muutama vuosi sitten koko jutun tuulesta temmatuksi?

    Onko sinusta hauskaa provota?

    Asuvatko trollit sillan alla, kerro kun tiedät.

    Äänestä

  • iigorit kirjoitti:

    Etkö nyt käsitä, että NL lavasti itse Mainilan laukaukset. Se ampui omaa patteriaan kohti, Ja väitti, että suomalaiset olisivat ampuneet.

    Heti kun Neuvostoliitto oli syyttänyt Suomea ampumisesta tykillä rajan yli Mainilaan,niin Suomi jätti vastanootin jossa vaati asian tutkimista

    NL kuitenkin kieltäytyi heti tutkimisesta

    Tutkimuksissa olisi pian selvinnyt että laukaukset lähtivät ja putosivat NL:n puolella rajaa

    Äänestä

  • Miksi yrität provosoida senkin vähä-älyinen koira?

    Äänestä

Talvisodan syy ei ollut siinä ettei Suomi suostunut NL:n vatimuksiin syksyllä 1939

Talvisodan syy oli siinä ,että Stalin halusi vallata joka tapauksessa koko Suomen ja Suomen hallituksen enemmistö tajusi tämän syksyllä 1939 ja torjui siksi Stalinin vaatimukset

Molotovhan sanoi marraskuussa 1940 Berliinissä Hitlerille ,että NL:n tavoite on ollut vallata koko Suomi ,joka työ jäi talvisodassa kesken

Äänestä
  • "Molotovhan sanoi marraskuussa 1940 Berliinissä Hitlerille ,että NL:n tavoite on ollut vallata koko Suomi ,joka työ jäi talvisodassa kesken"

    Onkohan tuo nyt viimeisen päälle luotettava lähde? Mikä oli Molotovin tarkoitus tuolla Berliinin vierailulla: no tehdä selväksi se, että etupiirijaon mukaisesti Suomi kuuluisi NL:lle, eli hänen kuului esittää että Suomen valloitus oli NL:n alkuperäinen tarkoitus riippumatta siitä oliko se vai ei.

    Äänestä

iskee kuin miljoona volttia jälleen.

Äänestä
  • väittelynaiheet avaukseen. Talvisodan syy, M-R sopimus, välirauhan aika, Molotovin vaatimus ja Hitlerin sateenvarjo ja kaiken kukkuraksi NL:n hyökkäysaikeet ja Hitlerin ehkäisyhyökkäys.

    Tämä kaveri nauttii ristiriitojen synnyttämisestä....

    Äänestä

  • Hyvinhän tuo Putkinen ja Hölttä tuntuvat pärjäävän. Tarkkailjalta ja Raudalta menee jatkuavsti jauhot suuhun ja sitten sorrutaan nimittelyyn.

    Äänestä

  • Seurailija , kirjoitti:

    Hyvinhän tuo Putkinen ja Hölttä tuntuvat pärjäävän. Tarkkailjalta ja Raudalta menee jatkuavsti jauhot suuhun ja sitten sorrutaan nimittelyyn.

    meni jauhot sen verran sekaisin että alkoi näemmä tulla kommunistipropaganda korttia esiin ;)

    Niin käy Putkiselle kun faktatieto loppuu...

    Äänestä

  • Lopussa Putkinen selvästi hyytyi dokumenttien ja lähteiden puutteeseen. Suvorov kortti ei oikein kantanut Gorodetsky korttia vastaan.

    Syyhän näytti olevan selvä. Toisella oli Moskovan arkistot käytössä, toisella ei.
    Helppo arvata kumpi on uskottavampi.

    Äänestä

Olet pitkälti oikeassa, vaikkakin yksi juttu on kaiken historian kirjoittamisessa jäänytkin vähälle.
Mitäpä jos Saksa ei olisikaan noussut länsivaltojen tuhoamisesta niin nopeasti mahtivaltioksi?
Jos Saksa olisi -18 tappion jälkeen vaan jäänyt "makaamaan" ja mitään uutta ei olisikaan syntynyt?
Mitenkä silloin olisikaan mennyt Euroopan historia?

Äänestä
  • "Mitäpä jos Saksa ei olisikaan noussut länsivaltojen tuhoamisesta niin nopeasti mahtivaltioksi?
    Jos Saksa olisi -18 tappion jälkeen vaan jäänyt "makaamaan" ja mitään uutta ei olisikaan syntynyt?
    Mitenkä silloin olisikaan mennyt Euroopan historia?"

    Eurooppa olisi säästynyt Hitlerin aiheuttamalta kommunismin kiroukselta. Hitlerin typerä hyökkäys suisti Itä-Euroopan Stalinin käsiin.

    Äänestä

  • olisi mennyt kirjoitti:

    "Mitäpä jos Saksa ei olisikaan noussut länsivaltojen tuhoamisesta niin nopeasti mahtivaltioksi?

    Ettei isä aurinkoinen halunnut Euroopalta mitään?
    Että olisi jättänyt hyökkäämättä heikkoon Eurooppaan?
    Tietäen ettei USA halua/ voi sekaantua asiaan?

    Äänestä

  • Misi kirjoitti:

    Ettei isä aurinkoinen halunnut Euroopalta mitään?
    Että olisi jättänyt hyökkäämättä heikkoon Eurooppaan?
    Tietäen ettei USA halua/ voi sekaantua asiaan?

    "Ettei isä aurinkoinen halunnut Euroopalta mitään?"

    Näitä teorioita nyt on heitelty mutta kukaan niitä ei pysty todistamaan todeksi. Ei Saksa ikinä niin heikko olisi ollut etteikö siitä kunnon vastus NL:lle olisi ollut. Ranska ja Britit vielä samalla puolella kun Saksa ilman Hitleriä niin Stalin ei olisi uskaltanut edes ajatella hyökkäystä.

    "Tietäen ettei USA halua/ voi sekaantua asiaan?"

    Muista että USA ei koskaan jätä Isoa-Britanniaa loppukädessä yksin.

    Äänestä

  • olisi mennyt kirjoitti:

    "Mitäpä jos Saksa ei olisikaan noussut länsivaltojen tuhoamisesta niin nopeasti mahtivaltioksi?
    Jos Saksa olisi -18 tappion jälkeen vaan jäänyt "makaamaan" ja mitään uutta ei olisikaan syntynyt?
    Mitenkä silloin olisikaan mennyt Euroopan historia?"

    Eurooppa olisi säästynyt Hitlerin aiheuttamalta kommunismin kiroukselta. Hitlerin typerä hyökkäys suisti Itä-Euroopan Stalinin käsiin.

    "Eurooppa olisi säästynyt Hitlerin aiheuttamalta kommunismin kiroukselta. Hitlerin typerä hyökkäys suisti Itä-Euroopan Stalinin käsiin."

    Miten HELVETISSÄ Hitler aiheutti kommunismin kirouksen? Kyllä se niin on, että länsivallat antoivar N:liiton käsiin Itä-Euroopan "palkinnoksi" Saksan kukistumisesta.

    Äänestä

  • ROSKAA! kirjoitti:

    "Miten HELVETISSÄ Hitler aiheutti kommunismin kirouksen? Kyllä se niin on, että länsivallat antoivar N:liiton käsiin Itä-Euroopan "palkinnoksi" Saksan kukistumisesta."

    Eikö polla sytytä että Hitler veti älyttömällä hyökkäyksellään kommarit Itä-Eurooppaan.
    Ei luulis olevan liian vaikeata sullekkaan, vaikka näyttää olevan....

    Äänestä

  • Misi kirjoitti:

    Ettei isä aurinkoinen halunnut Euroopalta mitään?
    Että olisi jättänyt hyökkäämättä heikkoon Eurooppaan?
    Tietäen ettei USA halua/ voi sekaantua asiaan?

    Käsitykseni perusteella Trotski ajoi voimakkaammin maailmanvallankumousta ja siis mahdollista hyökkäystä länteen. Stalinilla oli enemmänkin mielessä kommunismi toteuttaminen yhdessä maassa.

    *Vahvasti toki huomattava, että Stalin oli sen verran sekopäinen, että 30 ja 40-lukujen toimintaa olisi ollut vaikea arvioida 20-luvun ohjelmien perusteella.

    Äänestä

  • Stalin/Trotski kirjoitti:

    "Stalinilla oli enemmänkin mielessä kommunismi toteuttaminen yhdessä maassa. "

    Olikohan sillä Stalinilla lopulta enää mitään muuta mielessä kuin valta ja vallankäyttö?

    Äänestä

  • Stalin/Trotski kirjoitti:

    Käsitykseni perusteella Trotski ajoi voimakkaammin maailmanvallankumousta ja siis mahdollista hyökkäystä länteen. Stalinilla oli enemmänkin mielessä kommunismi toteuttaminen yhdessä maassa.

    *Vahvasti toki huomattava, että Stalin oli sen verran sekopäinen, että 30 ja 40-lukujen toimintaa olisi ollut vaikea arvioida 20-luvun ohjelmien perusteella.

    Kuinkas Trotski olisi voinut maailmanvallankumousta havitella, kun oli maanpaossa Meksikossa jo paljon ennen talvisotaa. Siellä Nl.n agentit hänet sitten salamurhasivat.

    Äänestä

  • vanha pappa kirjoitti:

    Kuinkas Trotski olisi voinut maailmanvallankumousta havitella, kun oli maanpaossa Meksikossa jo paljon ennen talvisotaa. Siellä Nl.n agentit hänet sitten salamurhasivat.

    Tosiaankin. Tarkoitinkin vallasta 1920-luvulla taistelleista k-nisteista Trotski oli innokkaampi maailmanvallankumouksen ajaja.

    Äänestä

"Neuvostoliitto ja Saksa tekivät 23.8.1939 salaisen etupiirijaon jossa koko Suomi annettiin NL:lle"

Miten Saksa voi antaa Suomen NLlle?

Voitko antaa minulle Elina Nurmen?

Tietysti talvisodan koko syy on NLn kenenkä muun?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei Suomessa kirjoitti:

Talvisodan syy oli yksinkertaisesti se ,että Neuvostoliitto ja Saksa tekivät 23.8.1939 salaisen etupiirijaon jossa koko Suomi annettiin NL:lle

Suomessa aavisteltiin syksyllä 1939 aivan oikein, että Saksa oli Ribbentrop- Molotov sopimukseen liittyen myynyt koko Suomen NL:lle eikä NL:n alue ja tukikohtavaatimuksiin suostuminen auttasi mitään

Vaatimuksiin suostuminen johtaisi vain uusiin entistä kovempiin vaatimuksiin puolustuksen kannalta huonommassa asemassa oli Hallituksen enemmistön aivan oikea kanta

Talvisodan jälkeen NL alkoikin heti esittää uusia uhkaavia vaatimuksia Suomelle

Tanner vaadittiin eroamaan hallituksesta ja vaadittiin oikeutta kuljettaa joukkoja Hankoon rautateitse ja Petsamon nikkeliä NL:n hallintaan.

Elokuussa 1940 Saksa kuitenkin muutti politiikkansa ja alkoi toimittaa Suomelle aseita ja NL hellitti painostustaan

Marraskuussa 1940 Molotov kävi Berliinissä ja sanoi Hitlerille, että Suomen kysymys tuli ratkaistuksi vain osittain talvisodassa

Molotov sanoi ajatelleensa Suomelle samaa kohtelua kuin Baltian maille ja Bessarabialle eli liittämistä NL:n

Hitler vastasi ettei hyväksy uutta sotaa Suomea vastaan

Saksan hyökkäystä Stalin ei odottanut eikä pelännyt kesäkuussa 1941.Neuvostojoukot olivat hyökkäysryhmityksessä ja ilmeisesti aikeissa hyökätä länteen ,mutta Hitler ehti hyökätä ensin itään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu