MAANpuolustusta.

Mielessäni on jo kauan ollut eräs erittäin ratkaisevan tärkeä maanpuolustuksellinen parannusehdotus Suomen kokonaisvaltaiseseen puolustukseen.

Koska maataloutemme on ajettu alas ja olemme ruuantuotannossa tuontiraaka-aineiden varassa tulisi kriisiaikojen ruuantuotannon takaamiseksi opettaa nykypolville maanviljelyä. Tämä siksi että jos maatamme uhkaa kansainvälinen selkkaus ja tuonti estyy, voisimme sirtyä nopeasti ja teohkkaasti omavaraiseen tuotantoon. Suomessa kyllä riittää peltomaata, työkoneita ja siemenviljaa, mutta viljelystaito on katoamassa.

Mikäpä rauhanomaisempaa maanpuolustusta kuin opetella kasvattamaan ruokaa omasta maastamme.

Tämähän varmaan sopisi siviilipalveluksen suorittajillekin. Eikä koko ikäluokkia enää tarvita rynkynvarteenkaan. Maataloustuotannon opettelu olisi mitä suurimmassa määrässä maanpuollustusta ja varmasti mielekästä vannoutuneimmallekin pacifistille ja toisinajattelijaradikaalille.

Tästä olisi hyötyä siviilissäkin. Onhan nimittäin potunviljely erinomainen taito.
11502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Idea olisi ainakin minun mielestäni ihan hyvä mutta ongelmaksi ehkä voisi muodostua mm. eineksien jälkikäsittelyt (siis senjälkeen kun ne on otettu pellosta) sillä eikös siinä vaadita jo isoja tuotantolaitoksia ja sitten se mitä sillä ruualla tehtäisiin. Jos sillä ruokittaisiin vaikka aseväkeä niin se olisi joltakin muulta taas pois, jos sivarit menisivät auttelemaan jo olemassa olevia farmareita niin se taas asettaisi maanviljelijöitä eriarvoiseen asemaan (eli kuka "saa" sivareita pelloilleen kuokkimaan).

Mutta ajatuksessa voisi oikeastikkin olla kehittämistä, ehkä joskus voisi lapinjärven K-kaupassa olla sivarikeskuksen logolla varustettua rukiista

Äänestä
  • Ylituotanto tuskin tulisi ongelmaksi. Kyllä tuotteille aina käyttö keksitään. Viljan vois laittaa karjan rehuksi kun tietenkin karjankasvatustakin olisi oltava talvipuuhaksi. Lisäksi välinehuuoltoa ja vaikka ympäristönsuojelutoimia katastrofien varalta vois joutoaikana harjoitella. Monipuolista, mielekästä ja hyödyllistä.

    Siispä laaja maanpuolustuskäsitys käyttöön. Uskon että kansa olisi tästä mielissään koska suomalaiset tulevat edelleenkin maalta ja maaseutu pysyisi hoidetun näköisenä. Hyödyt ja tarpeellisuuden ymmärtää sotilaskin.

    Äänestä

Erittäin hyvä idea. Lapinjärven sivarikeskuksen ympäristö peltoineen ja maataloineen tarjoaisi ainakin loistavan mahdollisuuden viljelytaitojen opetteluun. Samalla voitaisiin opetella saamaan metsiemme marja- ja RUOKAsienisadosta mahdollisimman paljon talteen.

Äänestä
  • hyvä pointti!

    Äänestä

Onneksi tällä palstalla pyörii vielä täysjärkisiä.

Äänestä

ei se kuitenkaan kelpaisi niille, koska sehän olisi sodan tukemista, jos ruokkisi sotilaita.. nuo totaalit vastustaa aina kaikkea mikään ei kelpaa aina vaan on vaatimuksia ja vaatimuksia, mutta edes tuomioitaaan ne ei halua suorittaa esim. hermaja pakoilee Suomen virkavaltaa ulkomailla ... ne on valmiita puolustamaan vain ja ainoastaan omia asioitaan .. totaalit kyllä yrittävät välttää yleensäkin kaikkea mikä rajaa vähänkin näiden neitien toimintaa ... Muistakaa jos näette Hermajan niin tehkää kansalaispidätys ja viekää se rikollinen poliisin huostaan !!!!

Äänestä

pitäis opetella maanviljelystä? Mun ei tartte
mennä kuin kauppaan,niin vot.Sieltä mä saan kaiken
ruuavan mitä mä tartten.

Äänestä
  • Ymmärsit väärin asian. Ei Sinua tietenkään velvoitettaisi mihinkään tai minkään opettelemiseen. Tämä olisi aivan vapaa valinta niille jotka haluavat suorittaa maanpuolustusvelvollisuutensa ehdotetulla tavalla.

    Ei siis koske Sinua.

    Äänestä

  • Onkohan ne sossunluukut avoinna sotatilanteessa yhtä hövelisti kuin nyt.
    Kyllä silloin pitää osata omatoimisuus, siinä sivaritkin ja muut lusmut joutuu koetukselle.

    Äänestä

  • Kauppias kirjoitti:

    Onkohan ne sossunluukut avoinna sotatilanteessa yhtä hövelisti kuin nyt.
    Kyllä silloin pitää osata omatoimisuus, siinä sivaritkin ja muut lusmut joutuu koetukselle.

    On tämä merkillistä "keskustelua". Itse haluaisin näkemyksiä varusmies- ja siviilipalvelusta puolin toisin, mutta mitä täältä saa? Haistattelua, nimittelyä, homottelua, täysin asiatonta vääristelyä. Tämä antaa erittäin huonon kuvan varsinkin varusmiespalvelun kannattajista, ei ihme, että yhä useampi koulutustason parantuessa valitsee siviilipalvelun. Nimimerkki "Kauppiaan" sossuluukut ja lusmut ovat hyvä esimerkki tästä tasosta. Tunnen monia varusmiehiä ja useita sivareita. En ole huomannut, että sivarit yhtään sen enempää olisivat sossunluukulla kuin varusmiehetkään. Useimmat eivät ollenkaan, jotkut varusmiehet taas tarvitsevat niitä lakisääteisiä tukia, joita käytettävissä on - onko siinä jotain pahaa? Puhe lusmuista perustuu toivottavasti lainsäädännön puuttelliseen tuntemiseen - muutenhan kyse on suunnattomasta typeryydestä, sillä siviilipalvelu on jo vuosikymmenet ollut lainmukainen vaihtoehto asevelvollisuuden suorittamiseen. Täysiä valheita täällä esitetään kaiken alatyylisen haistattelun lomassa. Hiljattain joku neropatti väitti, että siviilipalvelun olisi valinnut vain 300 tänä vuonna, vaikka luku on lähes kymmenen kertaa suurempi, jo 8% ikäluokasta valitsee siviilipalvelun. Tänne haistattelujaan kirjoittavien on hyvä tietää, että heidän moukkamaisuutensa saattaa hyvinkin olla yhtenä syynä tähän kasvuun, kukapa haluaisi lähteä sellaisten joukkoon puoleksi vuodeksi tai vuodeksi.
    No niin, hyvät herrat, areena on teidän, jatkakaapa taas haistatteluanne. Vaan tehdäänkö tällä kertaa niin, että säästän vaivojanne, kun oikeinkirjoituskin tuntuu olevan monelle teistä ylivoimaista: niinpä sanon, että olen lusmu, homo, hintti, kusipää, lintsari, maanpetturi jne, joten teidän ei tarvitse nähdä tätä vaivaa. Mutta olisiko jollain teistä vaihteeksi jotain asiallista sanottavaa?

    Äänestä

nykyaikaiset sodat kestävät niin pitkään että ennättäisit kylvämään pottusi ja vielä korjaamaan ne? Päristämään traktorilla ympäri peltojasi?

No ehkä pottuteoriasi toimii pienissä määrin, pienillä metsäpalstoilla, miehitetyn maan vapaustaistelijoilla, mutta ei nykyisilla suurilla armeijoilla.

Suomi säilöö säilykkeitä kriisien varalta. Säilykkeet kestävät syötävinä useita vuosia. Niitä saadaan taatusti riittävä määrä jos kaikkia ruokatehtaita käytetään ylikapasiteetilla uhkaavan kriisin alla. Oletko kuullut koskaan yrityksen valtion käyttöön siirtymisestä?

Valitan Mr.Pottu, ideasi on huono. Olet vain yksi fanaattinen kiihkoilija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SA Int. 86 kirjoitti:

Mielessäni on jo kauan ollut eräs erittäin ratkaisevan tärkeä maanpuolustuksellinen parannusehdotus Suomen kokonaisvaltaiseseen puolustukseen.

Koska maataloutemme on ajettu alas ja olemme ruuantuotannossa tuontiraaka-aineiden varassa tulisi kriisiaikojen ruuantuotannon takaamiseksi opettaa nykypolville maanviljelyä. Tämä siksi että jos maatamme uhkaa kansainvälinen selkkaus ja tuonti estyy, voisimme sirtyä nopeasti ja teohkkaasti omavaraiseen tuotantoon. Suomessa kyllä riittää peltomaata, työkoneita ja siemenviljaa, mutta viljelystaito on katoamassa.

Mikäpä rauhanomaisempaa maanpuolustusta kuin opetella kasvattamaan ruokaa omasta maastamme.

Tämähän varmaan sopisi siviilipalveluksen suorittajillekin. Eikä koko ikäluokkia enää tarvita rynkynvarteenkaan. Maataloustuotannon opettelu olisi mitä suurimmassa määrässä maanpuollustusta ja varmasti mielekästä vannoutuneimmallekin pacifistille ja toisinajattelijaradikaalille.

Tästä olisi hyötyä siviilissäkin. Onhan nimittäin potunviljely erinomainen taito.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu