Täytyykö aluksi ruokkia varovaisemmin??? akvaario on kypsytetty kaikkien taitojen mukaan ja vesiarvot ovat kohdallaan...Pelkään vain, että vesiarvot menee huonosti.
Kalojen ruokkiminen uudessa akvaariossa
Tunari-tohelo
2287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäisenä päivänä kun olen itse tuonut kalat akvaariooni, en ole antanut ruokaa lainkaan. Sen jälkeen olen aloittanut ruokkimisen varovasti koska kalat asettuvat muutamien päivien kuluessa tuonnista. Jos ruokkii liikaa niin pohja tukkeutuu ja akvaan tulee melko varmasti nitriittiä niin kuin minulla kävi kerran alkuvaiheessa! Anna ruokaa varoen vain sen verran kuin kalat juuri ja juuri syövät. Myöhemmin kalasi tulevat rohkeammiksi ja syöminen rutinoituu. Toivottavasti tästä olisi apua:-).
kunnolla, se kestää täyden kuormituksen jo alusta. Kuormittaa on syytäkin, jotta bakteeristo ja pohjan pienliöstö saa ravintoa.
Olennaista on siis tuo riittävä kypsyttäminen, jolloin täyden kalaston voi tuoda kerralla sisään.
Välttyy jatkuvista stressitilanteista ja reviiritaisteluista. Noin nimittäin käy, jos uusia lajeja lisäillään pikkuhiljaa.