Oikea termi kuuluu olla Munsalalaisuus.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalan_Soutukerho
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Poistettavat_sivut/Munsalan_Soutukerho
Metsäkaartilaisuus yhdistetään yleensä vain KOMMUNISTEIHIN. Vieläpä nimenomaan Kolarin kommunisteihin Jatkosodan aikana, jotka lienevät tunnetuimpia Suomessa juuri tästä Metsäkaartilaisuudestaan. Näistä on paljon kirjoitettu lehdissäkin. Juuri heistä kertovissa jutuissa käytetään termiä (Kolarin)Metsäkaarti, Metsäkaartilaiset. Talvisodan aikanahan tätä ilmiötä ei käytännössä juurikaan esiintynyt edes kommunistienkaan keskuudessa. Tosin esim. Kainuussa tunnettiin tapauksia, jossa vakaumuksellinen kommunisti lähti "savottaan"...
Markku Tasala kertoo aika perusteellisesti näiden Kolarin kommunisti-metsäkaartilaisten historian kirjassaan
Metsäkaarti : Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha / Markku Tasala
Oulu : Pohjoinen, 2000 (Jyväskylä: Gummerus) 295 s. : kuv., kartt. ; 26 cm ISBN/HINTA 951-749-341-X (sid.)
Ruotsin Uumajaan 1944 paenneista sotilaskarkureista käytetään nimeomaista termiä Munsalalaisuus. Antti Juutilainen Rinta-Rinnan suomenruotsalaisten sotatiet -kirjassaan on puoli sivua juttua tästä ilmiöstä.
Sivulla 275-276 kerrotaan Munsalalaisuudesta seuraavasti:
Kun 1980- ja 1990 -luvuilla puhuttiin rintamakarkuruudesta, se yhdistettiin usein ruotsinkieliseen Pohjanmaahan ja JR61:een.
Tähän syyllisiksi ei voida osoittaa pahansuopia suomalaiskiihkoilijoita, vaan asian on pitänyt esillä se voimakas keskustelu, jota ruotsinkielisella Pohjanmaalla asiasta on käyty.
Munsalalaisuus jatkoi 1944 myyräntyötään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Moni hylkäsi kotikontunsa ja Isänmaansa ja lähti joko ennen palvelukseen astumista tai lomilta Pohjanlahden yli. Ruotsiin siirtyminen ruotsinkielisen Pohjanmaan kunnista oli vuonna 1944 selvästi yleisempää kuin muualta, sillä matka oli lyhyt ja lahden takana puhuttiin samaa kieltä. Tehdyn tilaston mukaan kolme neljäsosaa (3/4) Ruotsiin paenneista sotilaskarkureista oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta.
Erityisen pahaksi tilanne oli kehittynyt Munsalan seudulla. Myös ruotsinkielisen Pohjanmaan kenraali F. U. Fagernäs kiinnitti huomiota samaan tahraan hänelle niin rakkaan Pohjanmaan kilvessä useaan otteeseen. Vuoden 1944 heinäkuun alusta lähtien kuolemanrangaistus oli mahdollista langettaa karkureita tuomittaessa. Kun Pohjanmaalla tästä kysymyksestä on taitettu peistä, monelle on muodostunut kuva, että Pohjanmaan ruotsinkieliset olisivat yliedustettuina teloitettujen joukossa.
Lauri Jäntti käyttää teoksessaan KANNAKSEN SUURTAISTELUISSA kesällä 1944, kirja on vuodelta 1955, Vaasan satamasta veneillä lähtevistä karkureita nimitystä Pellastelijat,
Sivulla 241 on Pari sanaa karkureista -kappaleen alla kerrotaan seuraavasti, suora lainaus:
Olipa tuolloin kotirintamallakin omat karkurinsa,
PELLASTELIJAT. Ruotsin lähetystön seutuvilla pitenivät ulkomaanmatka-papereitaan kunnostavien kansalaistemme jonot päivä päivältä.
Vaasan satamassa poksuttivat moottoriveneet keskikesällä 1944 yötä päivää kokka länttä kohti. Monennimisiä rintamakarkureita oli Viipurin menetyksen jälkeen paljon.
Kenties he juuri monilukuisuudellaan laskivat välttävänsä vastuun. Parhaimmillaan heitä lienee ollut parin divisioonan vahvuutta vastaava määrä, saman verran kuin Talin taisteluissa oli sotilaista sen alkuvaiheessa!
Henkiriepu heillä säilyi, mutta miten lienee otsan kirkkauden laita.
>>He kantavat tuomion tunnossaan.>>
Näin kirjoitti W Halsti kirjassaan Lapin sodassa kommunistimetsäkaartilaisista:
"Tämä asia antaa minulle aiheen käsitellä myös sotilaskarkureita ns. metsäkaatilaisia. En tahdo puhua siitä missä määrin heidän piileksintänsä Venäjää vastaan käydyn sodan aikana oli moraalisesti oikeutettua tai ei. Sen sijaan tahdon rintamamiehenä ja suomalaisena komentajana lausua että jokainen karkuri joutuu silmissämme pelkuruudesta -epäiltäväksi vakaumuksesta riippumatta- kunnes hän on toiminnallaan vapauttanut itsensä näistä epäilyistä. Me voimme kunnioittaa kommunistia -ja fasistiakin- miehenä ja ihmisenä, jos hän todella on valmis seisomaan ja kaatumaan vakaumuksensa tähden.
Nyt on niin että jokaisella karkurilla oli yllin kyllin aikaa ja tilaisuuksia osoittaa vakaumustaan ja kuntoaan taistellessamme saksalaisia vastaan.
Ne jotka eivät tässäkään vaiheessa tulleet esille lymypaikoistaan ja tarttuneet aseeseen osoittavat meidän käsityksemme mukaan, ettei heitä ohjannutkaan mikään ihanne vaan yksinkertaisesti alaston raukkamaisuus, halu
pelastaa oma nahka."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000016747505&view_mode=flat
Nyt äänestämään Wikipediaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalalaisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalan_Soutukerho
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Poistettavat_sivut/Munsalan_Soutukerho
Metsäkaartilaisuus yhdistetään yleensä vain KOMMUNISTEIHIN. Vieläpä nimenomaan Kolarin kommunisteihin Jatkosodan aikana, jotka lienevät tunnetuimpia Suomessa juuri tästä Metsäkaartilaisuudestaan. Näistä on paljon kirjoitettu lehdissäkin. Juuri heistä kertovissa jutuissa käytetään termiä (Kolarin)Metsäkaarti, Metsäkaartilaiset. Talvisodan aikanahan tätä ilmiötä ei käytännössä juurikaan esiintynyt edes kommunistienkaan keskuudessa. Tosin esim. Kainuussa tunnettiin tapauksia, jossa vakaumuksellinen kommunisti lähti "savottaan"...
Markku Tasala kertoo aika perusteellisesti näiden Kolarin kommunisti-metsäkaartilaisten historian kirjassaan
Metsäkaarti : Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha / Markku Tasala
Oulu : Pohjoinen, 2000 (Jyväskylä: Gummerus) 295 s. : kuv., kartt. ; 26 cm ISBN/HINTA 951-749-341-X (sid.)
Ruotsin Uumajaan 1944 paenneista sotilaskarkureista käytetään nimeomaista termiä Munsalalaisuus. Antti Juutilainen Rinta-Rinnan suomenruotsalaisten sotatiet -kirjassaan on puoli sivua juttua tästä ilmiöstä.
Sivulla 275-276 kerrotaan Munsalalaisuudesta seuraavasti:
Kun 1980- ja 1990 -luvuilla puhuttiin rintamakarkuruudesta, se yhdistettiin usein ruotsinkieliseen Pohjanmaahan ja JR61:een.
Tähän syyllisiksi ei voida osoittaa pahansuopia suomalaiskiihkoilijoita, vaan asian on pitänyt esillä se voimakas keskustelu, jota ruotsinkielisella Pohjanmaalla asiasta on käyty.
Munsalalaisuus jatkoi 1944 myyräntyötään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Moni hylkäsi kotikontunsa ja Isänmaansa ja lähti joko ennen palvelukseen astumista tai lomilta Pohjanlahden yli. Ruotsiin siirtyminen ruotsinkielisen Pohjanmaan kunnista oli vuonna 1944 selvästi yleisempää kuin muualta, sillä matka oli lyhyt ja lahden takana puhuttiin samaa kieltä. Tehdyn tilaston mukaan kolme neljäsosaa (3/4) Ruotsiin paenneista sotilaskarkureista oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta.
Erityisen pahaksi tilanne oli kehittynyt Munsalan seudulla. Myös ruotsinkielisen Pohjanmaan kenraali F. U. Fagernäs kiinnitti huomiota samaan tahraan hänelle niin rakkaan Pohjanmaan kilvessä useaan otteeseen. Vuoden 1944 heinäkuun alusta lähtien kuolemanrangaistus oli mahdollista langettaa karkureita tuomittaessa. Kun Pohjanmaalla tästä kysymyksestä on taitettu peistä, monelle on muodostunut kuva, että Pohjanmaan ruotsinkieliset olisivat yliedustettuina teloitettujen joukossa.
Lauri Jäntti käyttää teoksessaan KANNAKSEN SUURTAISTELUISSA kesällä 1944, kirja on vuodelta 1955, Vaasan satamasta veneillä lähtevistä karkureita nimitystä Pellastelijat,
Sivulla 241 on Pari sanaa karkureista -kappaleen alla kerrotaan seuraavasti, suora lainaus:
Olipa tuolloin kotirintamallakin omat karkurinsa,
PELLASTELIJAT. Ruotsin lähetystön seutuvilla pitenivät ulkomaanmatka-papereitaan kunnostavien kansalaistemme jonot päivä päivältä.
Vaasan satamassa poksuttivat moottoriveneet keskikesällä 1944 yötä päivää kokka länttä kohti. Monennimisiä rintamakarkureita oli Viipurin menetyksen jälkeen paljon.
Kenties he juuri monilukuisuudellaan laskivat välttävänsä vastuun. Parhaimmillaan heitä lienee ollut parin divisioonan vahvuutta vastaava määrä, saman verran kuin Talin taisteluissa oli sotilaista sen alkuvaiheessa!
Henkiriepu heillä säilyi, mutta miten lienee otsan kirkkauden laita.
>>He kantavat tuomion tunnossaan.>>
Näin kirjoitti W Halsti kirjassaan Lapin sodassa kommunistimetsäkaartilaisista:
"Tämä asia antaa minulle aiheen käsitellä myös sotilaskarkureita ns. metsäkaatilaisia. En tahdo puhua siitä missä määrin heidän piileksintänsä Venäjää vastaan käydyn sodan aikana oli moraalisesti oikeutettua tai ei. Sen sijaan tahdon rintamamiehenä ja suomalaisena komentajana lausua että jokainen karkuri joutuu silmissämme pelkuruudesta -epäiltäväksi vakaumuksesta riippumatta- kunnes hän on toiminnallaan vapauttanut itsensä näistä epäilyistä. Me voimme kunnioittaa kommunistia -ja fasistiakin- miehenä ja ihmisenä, jos hän todella on valmis seisomaan ja kaatumaan vakaumuksensa tähden.
Nyt on niin että jokaisella karkurilla oli yllin kyllin aikaa ja tilaisuuksia osoittaa vakaumustaan ja kuntoaan taistellessamme saksalaisia vastaan.
Ne jotka eivät tässäkään vaiheessa tulleet esille lymypaikoistaan ja tarttuneet aseeseen osoittavat meidän käsityksemme mukaan, ettei heitä ohjannutkaan mikään ihanne vaan yksinkertaisesti alaston raukkamaisuus, halu
pelastaa oma nahka."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000016747505&view_mode=flat
Nyt äänestämään Wikipediaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munsalalaisuus
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kesäkuussa -18 olin vartiossa Tammisaaren vankileirillä; kyllä hymyilytti kun sai ampua ihan luvan kanssa aseettomia vankeja. Lisäksi söin eväitäni kun vieressä kuoli kapinallinen nälkään.
Kesäkuun lopussa -44 taistelin ystäväni Hans Fritzin kanssa venäläisiä vastaan. Lupasimme toisillemme että kaveria ei jätetä.
Syksyllä -44 ystäväni Viktor Koltsik hyökkäsi Pohjois-Norjaan ja minä ammuin Hans Fritziä perseeseen. Viktor oli nyt paras kaverini.
Jatkosodassa olin yhdessä vaiheessa vartioimassa kommunisteja ja antinatseja, noita alhaisia roistoja.
Sodan jälkeen olin vartioimassa Rytiä ja Tanneria, noita kahta alhaista roistoa.
Ai niin. Kärsin skitsofreniasta ja lempilukemistani on selkärangattomat nilviäiset.
"Metsäkaartilaisuus yhdistetään yleensä vain KOMMUNISTEIHIN. Vieläpä nimenomaan Kolarin kommunisteihin "
Tottahan se on, että on aika rajoittunuttta tuijottaa Kolarin muutaman kymmenen miehen porukkaa kun kaartilaisia oli ympäri Suomea kuten allaolevasta wikipedia artikkelin lainauksesta selviää:
"Metsäkaartilaisten suuria ryhmiä tiedetään liikkuneen Hämeenkyrössä, Jurvassa, Kittilässä, Kolarissa, Korpilahdella, Maskussa, Multialla, Rautavaaralla, Ruovedellä ja Valtimolla.[4]. Metsäkaartissa oleminen edellytti ulkopuolisia tukijoita tai yhteyttä toisiin karkureihin. Karkurit saattoivat rakentaa metsiin piilokorsuja tai laatia piilopaikkansa tavalliseen pihapiiriin.
Kolarin metsäkaartilaisilla oli korsuja sekä suoranaisessa erämaassa että suhteellisen lähellä asuttuja, mutta syrjäisiä taloja, joista kaartilaiset saivat tarvikkeita ja uutisia.[5]Nykyisessä Myyrmäessä, Laajavuoren laella sijaitsi eräs pääkaupunkiseudun metsäkaartilaisten ja illegaalien piilokorsu, joka oli luonnon muovaama suuri kallionkolo.[6]
Rislakki kertoo myös Helsingin kerrostaloissa, kuten Marjatan talossa Vilhovuorenkadulla, majailleista laittomista asukkaista, joista monet olivat sotilaskarkureita.[7]Tampereella tuolloin metsäinen ja harvaan asuttu Hervanta tarjosi piilopaikkoja karkureille. Tampereen metsäkaartilaisia johti Pellervo Takatalo eli Peuhu. Takatalo tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen, mutta vapautettiin sodan jälkeen. Turun seudun metsäkaartilaisten johtaja Mauno Laiho sen sijaan teloitettiin 1944.
Sota-ajan säännöstelytaloudessa karkureiden elintarvikehuolto oli erityisen vaikeaa. Heidän tukijansa hankkivat elintarvikkeita mustasta pörssistä, vastaavasti maaseudulla majailevat karkurit saattoivat hankkia lihaa ja kalaa luonnosta ja harjoittaa niillä vaihtokauppaa. Rislakki on maininnut myös väärennetyistä tai kätketyistä elintarvikekupongeista. Näissä olosuhteissa osa karkureista harjoitti poliittista toimintaa SKP:ssa mm. pitäen kokouksia sekä monistaen ja välittäen asiakirjoja."
On aikamoista asioiden pinnallistamista tarkastella ”metsäkaartilaisuutta”
kotirintaman näkökulmasta. Ei niin, vaan sotilaskarkuruutta ilmiönä ja sen
syitä voidaan ymmärtää oikein vain tarkastelemalla sitä sotarintaman näkö-
kulmasta.
Jukka Kulomaan mukaan Kuolemantuomioita sotilaskarkuruudesta heti lain
hyväksymisen jälkeen 4.7 – 15.7.1944 langetettiin ainoastaan 5 joista
toimeenpantiin 3 tuomiota; 16.7 – 31.7.1944 tuomioita oli jo 40 joista
toimeenpantiin 28; ja 1.8 – 15.8.1944 tuomioita oli 18 joista 11 ammuttiin;
tämän jälkeen toimeenpantiin enää vain 4 tuomiota.
Näistä tuomioiden ajallisesta jakautumisesta käy ilmi että tuomioista yli 90 %
langetettiin vasta heinäkuun puolivälin jälkeen jolloin puna-armeijan suur-
hyökkäys oli laantunut ja karkaamisten määräkin laskenut jyrkästi.
Mielenkiintoista on myös Kulomaan karkuruuden suhteuttaminen joukko-
osaston taistelutappioihin. Tällä tavalla suhteutettuna ylivoimaisesti eniten
käpykaartilaisia oli virolaisista vapaaehtoisista muodostetusta Jalkaväki-
rykmentti 200:sta! Virolaisten näin laskettu ”karkaamisherkkyys” oli 0,71,
so. sataa menehtynyttä virolaista kohti oli 71 sotilaskarkuria (Kulomaa,
s. 268 - 69).
Aika korkealle Kulomaan asteikossa nousevat myös 11. divisioona (0,50),
4. divisioona (0,37 – 0,42) ja ehkä yllättäen Viipurin menetyksen aikaan
20.6.1944 kaupungin itäpuolelle sijoittunut eversti Haanterän 3. prikaati
(Kulomaa, s. 270). Sen sijaan Kulomaa ei esitä eversti Kempin Viipuria
yksin tuolloin puolustaneen 20. prikaatin ”karkaamisherkkyyttä” -
ehkäpä perustelluista syistäkin: Olihan Kempin asema Viipurin puolustajana
erityisen poikkeuksellinen.
Vielä Kulomaan luvuista selviää että ylivoimaisesti eniten sotilaskarkureita
oli Karjalan kannaksen rintamalla ja nimenomaan IV Armeijakunnan
kannaksen länsiosasta. Tällekin lienee luonnollinen selitys: Vihollisen
läpimurto kannaksella 10.6.1944 tuli sotilasjohdollekin enemmän tai
vähemmän yllätyksenä. Sen sijaan Itä-Karjalassa 21.6.1944 alkaneeseen
vihollisen hyökkäykseen päämaja osasi jo varautua paremmin ja joukot
vetäytyivät järjestäytyneemmin taaemmille puolustuslinjoille.
Lisäksi on huomattava että nimenomaan IV armeijakunnan länsilohkolla
Govorovin 21. armeijakunta eteni 10 päivässä noin 130 km Valkeasaaresta
Viipuriin kun keskikannaksella III AK:n lohkolla vihollisarmeija eteni samaan
aikaan 50 kilometriä ja itä-kannaksella vain ’vaivaiset’ 20 kilometriä! Siellähän
oli VTK - linja ja pirun paha vesiestekin – Vuoksi!
Varsinaisesti rintamakarkuruus kiihtyi kesäkuun 1944 loppupuolella kun vihollis-
panssarit tunkeutuivat Leitimonkannaksella rintaman läpi Juustilaan vain
50 kilometrin päähän Lappeenrannasta.
Lähde: Jukka Kulomaa, Käpykaartiin? 1941 – 1944 Sotilaskarkuruus Suomen
armeijassa jatkosodan aikana, Helsinki 1995.
Isäni taisteli 18. D:n 3.Pr os Haanterässä ja kertoi hyökkäysvaiheessa toteutetuista teloituksista. Miehet myöhästyivät kokoontumisesta ja teloitettiin opetuksen vuoksi. Sensijaan Talin-Ihantalan taisteluiden mahdolliset teloitukset eivät tulleet rintamamiesten tietoon.
Itseäni kiinnostaisi tietää, mitä tapahtui osasto Haanperälle? En älynnyt kysyä aikoinaan ja ymmärsin jotenkin osaston jauhautuneen taisteluissa loppuun ja miehet liitettiin muihin osastoihin. Olisiko tietoa?
Everstiluutnantti Lauri Haanterä (ylennettiin everstiksi 8. lokakuuta 1942) oli
’alunperin’ Aaro Pajarin 3. Divisioonaan kuuluneen Jalkaväkirykmentti 27:n
(JR27) komentaja 18. kesäkuuta 1941 – 10. huhtikuuta 1944. Jalkaväki-
rykmentti 27 kuitenkin hajotettiin myöhemmin:
- II Pataljoona hajotettiin jo 12 joulukuuta 1941;
- I Pataljoonansa JR27 menetti 26 toukokuuta 1942 Forsbergin keskisuoma-
laiselle Jalkaväkirykmentti 48:lle;
- III Pataljoonasta muodostettiin Erillinen Pataljoona 28 maaliskuussa 1944 ja;
- JR27:n esikunnasta muodostettiin taisteluosasto Haanterä 10. huhtikuuta 1944.
Tämä viimeksi mainittu os. Haanterä oli Karjalankannaksen Suursodan alkaessa
’kusisessa’ paikassa Rajajoella. Tiedetään, että ainakin sen kevyet patteristot
tulittivat vielä aamulla 9.6.1944 Terijoen Sormenkärjessä vihollisen asemia ’umpi-
mähkään’ kun Pääasemaan kohdistuneet tykistökeskitys ja lentopommitukset alkoivat.
Tästä Rajajoella toimineesta Osasto Haanterästä tai pikemminkin sen jäännöksistä
muodostettiin sittemmin Talin taistelujen alkamispäivänä 25.6.1944 kapteeni Soinnun
johtama Erillinen Osasto Sointu.
Kesäkuun 9. - 20. päivän tapahtumat Karjalan Kannaksella 1944 vihollisen suurhyök-
käyksen aikana:
http://sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Kartat/cwdata/44KannasTapahtumat9-20.6.html
Kun 3. Prikaatin komentaja eversti Joose Hannula sai surmansa näissä samoissa
ilmapommituksessa 12. kesäkuuta tämän prikaatin komentajaksi määrättiin 17.6.1944
eversti Lauri Haanterä.
Haanterän komentama 3. prikaati -18. Divisioonalle alistettuna - puolusti 20. kesäkuuta
Viipurin menetyksen päivänä Suomenvedenpohjan ja Kärstilänjärven välistä kannasta
kaupungin koillispuolella. Vihollinen pakotti sen kuitenkin 21 – 22. kesäkuuta perään-
tymään kannaksen pohjoisosiin ja Kärstilänjärven pohjoispuolelle. Näissä asemissa
prikaatin osia oli vielä Talin – Ihantalan taistelujen alkaessa 25. kesäkuuta 1944.
Haanterän komentamasta 3. prikaatistahan tietoja löytyy paljonkin, mutta sen paremmin
osasto Haanterästä kuin sen jäljelle jäänneistä osista muodostetusta Erillinen Osasto
Soinnusta ei ainakaan minulla olevista lähteistä juurikaan mitään löydy.
Kenraali Laatikaisen IV AK:n johdossa olivat 25.6. Suomenvedenpohjan ja Ventelän-
selän välillä taisteleva eversti Lauri Haanterän komentama 3. Pr.; siitä itään ryhmitettynä
oli kenraalimajuri Paavo Paalun komentama 18. D, joka vastasi armeijakunnan paino-
pistesuunnasta; tämän yhtymän itäpuolella rintamavastuussa olivat kenraalimajuri
Pietari Autin johtama 4. D ja Vuoksen länsipuolella toimiva 3. D, jonka johdossa oli
kenraalimajuri Aaro Pajari.
Talin - Ihantalan Suurtaistelun alku Karjalan Kannaksella 25. kesäkuuta 1944:
http://sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Kartat/cwdata/4406-07Tali-IhantalanTaistelunAlku25-26.6.html
Ja Talin - Ihantalan rintama kesä – heinäkuun vaihteessa 1944:
http://sodatkuvina.cjb.net/images/Jatkosota/Kartat/cwdata/4406-07Tali-IhantalanTaistelu.html
Tässä lyhyesti se mitä onnistuin kiireissäni kasaamaan.
>Oikea termi kuuluu olla Munsalalaisuus.
Oikea termi:Sinä olet vähälahjainen pelle.
Myönnettiinkö käpykaartilaisille kunniamerkkejä? Taisi olla harvoja joukko-osastoja, joihin ei kunniamerkkejä osunut, niin hyvällä asialla kuin kaartin sotilaat olivatkin.