Jumalan Sanan

ja totuuden nimittämistä "menestysteologiaksi" esiintyy täällä heluntailaisten keskuudessa.

Jos tänne tuo tietoa, että meillä Jeesuksen ystävillä on tietenkin oikeus olla onnellisa ja kaikessa tyytyväisiä, on vastavoima paikalla syytöksineen ja tyrmäyksineen ja valehtelee, että uskovainen on tarkoitettu kärsimykseen ja sen kautta kasvamiseen.

Uskovaista ei ole tarkoitettu kärsimykseen, mutta uskovainenkin kärsii, kunnes hän tulee tuntemaan totuuden ja tulee Sanalle kuuliaiseksi.

Sen jälkeen, kun uskovainen on kasvanut hengenmittaan, joka ei epäile Jumalan Sanaa ja noudattaa Sanan käskyjä, neuvoja ja ohjeita yli oman lihallisuuden hän pääsee vapaaksi synnin orjuudesta.

Synti tuo orjuuden ja kuuliaisuus vapauden.

Ei ole kyse mistään vastavoiman keksimästä "menestysteologiasta" siinä, että uskovainen todella menestyy Jumalan siunaamana kaikilla teillänsä.

Älkää ikinä uskoko ihmisiä, jotka käyttävät sanaa:"menestystelogia", sillä sillä sanalla he viestittävät Jumalan vastustajan asenteita ja harhauttamisia.

Heprelaiskirjeessä kerrotaan, miten Jeesus oli voideltu enemmän iloöljyllä, kun muut ihmiset ja se johtui siitä, että Hän rakasti Jumalan kuuliaisuutta ja näin noudatti kaikessa Jumalan tahtoa.

Jeesus oli ihmisenä ollessaankin alkuperältään Jumala ja siksi Hän kykeni elämään täydessä kuuliaisuudessa, mutta Hänen voitostaan mekin saamme kyvyn kuuliaisuuteen ja näin ollen tulemme vapaiksi ja iloisiksi, sillä meidätkin voidellaan iloöljyllä.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1154837518675&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Hepr.1:1-40&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
17411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

;;Uskovaista ei ole tarkoitettu kärsimykseen, mutta uskovainenkin kärsii, kunnes hän tulee tuntemaan totuuden ja tulee Sanalle kuuliaiseksi;;.

Jos väitteesi on totta, Paavalikaan ei tainnut olla kovinkaan kuuliainen, vai mitä sanot?
He ovat Kristuksen palvelijoita-puhun kuin mieltä vailla-minä vielä enemmän. Olen nähnyt vaivaa enemmän, olen ollut useammin vankeudessa, minua on ruoskittu ylen paljon, olen monta kertaa ollut kuoleman vaarassa.
24 Juutalaisilta olen viidesti saanut neljäkymmentä lyöntiä, yhtä vaille;
25 kolmesti olen saanut raippoja, kerran minua kivitettiin, kolmesti olen joutunut haaksirikkoon, vuorokauden olen meressä ajelehtinut;
26 olen usein ollut matkoilla, vaaroissa virtojen vesillä, vaaroissa rosvojen keskellä, vaaroissa heimoni puolelta, vaaroissa pakanain puolelta, vaaroissa kaupungeissa, vaaroissa erämaassa, vaaroissa merellä, vaaroissa valheveljien keskellä;
27 ollut työssä ja vaivassa; paljon valvonut, kärsinyt nälkää ja janoa, paljon paastonnut, kärsinyt vilua ja alastomuutta.
28 Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista.
29 Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?
30 Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.
31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele.
32 Damaskossa kuningas Aretaan käskynhaltija vartioi damaskolaisten kaupunkia ottaaksensa minut kiinni,
33 ja muurin ikkuna-aukosta minut laskettiin korissa maahan, ja niin minä pääsin hänen käsistänsä.

Äänestä
  • että meitä otettaisiin maailman keskeltä poissa, mutta Sana lupaa meille voiman maailman keskellä olla Jumalan valtakunnan asukkaita ja näin ollen vapaita kärsimyksen keskeläkin.

    Tätä on monien vaikea ymmärtää, että vaikka maailma tuo mitä meidän elämäämme, me olemme rohkeita, rauhallisia ja iloisia.

    Paavali ei nurise, eikä ole onneton, vaan hän kertoo maailmanhengen hyökkäyksistä itseänsä vastaan.

    Äänestä

  • lupakkaan kirjoitti:

    että meitä otettaisiin maailman keskeltä poissa, mutta Sana lupaa meille voiman maailman keskellä olla Jumalan valtakunnan asukkaita ja näin ollen vapaita kärsimyksen keskeläkin.

    Tätä on monien vaikea ymmärtää, että vaikka maailma tuo mitä meidän elämäämme, me olemme rohkeita, rauhallisia ja iloisia.

    Paavali ei nurise, eikä ole onneton, vaan hän kertoo maailmanhengen hyökkäyksistä itseänsä vastaan.

    Hyvä, että tarkensit. Annoit ensin ymmärtää, että kuuliainen uskovainen on kaikesta kärsimyksestä vapaa.
    Jeesuskin sanoi, että maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman. Turvallista on olla Jumalan kämmenellä kaikissa maailman melskeissä!

    Äänestä

Tottelevaisuus tuo vapauden, tottelemattomuus tuo orjuuden.

Äänestä
  • vaan Jumalan Sanan kertomaa totuutta.

    Ennen vanhaa, kun en ymmärtänyt Sanan kuuliaisuuden tärkeyttä ja olin orja, olin usein murhellinen ja onneton, mutta kun sain oikeuden tutustua Sanaan, niin että tulin Sanan noudattajaksi ja tekijäksi, en ole koskaan murheellinen ja onneton, vaan vapaa ja kaikessa toivova ja rauha on vallannut minua aivan kokonaan.

    Uskokoon ken kykenee.

    Äänestä

-tuskinpa kukaan Helluntailainenkaan vääristää TOTUUTTA sentään, MENESTYSTEOLOGIAKSI, kyllä totuuden julistaminen evankeliumista johtaa aivan toisenlaisiin, mietteisiin, sillä lihallinen uskovainen ei edes hyväksy koko, totuutta, Raamatusta !
-kun ja jos kasvamme Sanan tuntemisessa ja Kristuksen tuntemisessa se varmasti johtaa kärsimyksiinkin, lihamme puolesta sillä kenenkään liha ei ole niin pyhittynyttä ja jalostunutta kuin Sakkolan possut, että se iloitseisi kaikista Jumalan Sanan totuuksista ja alistuisi niiden alle, tuosta vaan! joka tällaista väittää, puhuu potaskaa..
-kärsimystä tulee myöskin erilaisten sairauksien tähden eikä Jumalalle kuuliaisuus oie mikään tae siitä, etttä niitä ei tulisi ja sairauden saaneen ei ole tarvinnut elää, missään synnissä !
-ihmiset vaan ovat sellaisia että kun ikää tulee, tulee sairauksiakin ja sille ei voi kukaan, mitään
-menestysteologithan juuri paasaavat sitä että pumpulivasussa viedään uskovainen taivaaseen, ilman kärsimystä, sairautta ,ristin kantamista jne jne, monia asioita !
-emme etsi kärsimyksiä ja ahdistuksia teillemme, ainakaan tarkoituksellisesti, mutta jos olemnme rehellisiä niitä on ja kuuluukin osaltaan olla Kristityn vaelluksellamme, hyviä esim. Löytyy esim.Bunyanin kirjasta; Kristityn vaellus..
-Jeesuksen vertaaminen ihmiseen on yliampuvaa sillä Hän on Jumalan Poika ja siinä mielessä ihan eri asemessa kuin tavallinen sukan kuluttaja, se on varmaa !
-kyllä on syytä katsella erilaisia nauru-hörötys-kaatumis ja muita sen kaltaisia herätyksiä hyvin suurennuslasin kanssa ja verrata niitä Jumalan Sanalla, mitä Jeesus sanoo, niihin asioihin ! mm. Heidän hedelmistään te tunnette, heidät!
-tänä päivänä uskovat juoksevat sisäisen mailmansa autiudessa sielullisten kiihoittajien ja vouhkaajien perässä, joista yksi kaataa, toinen naurattaa, kolmas pistää kyykkyyb ja kuka mitäkin showta, pyörittää..esim. tämä naisten naurattaminen ja kaataminen...Auerwaarakin "kaatoi" naisia :-)
-Jeesus kyllä sanoo Raamatussa;Ottakoon jokainen Ristinsä joka päivä ja seuratkoon, minua !ei joka toinen päivä..kaikki tiedämme että meidän ristinkantamisemme on sitä ja tätä jos olemme rehellisiä..
-jotkut imevät tämän pääasiassa menestysteologien ja torontolaisuuden mukanaan tuoman huurupilviopin niin, kitusiinsa, että kuvittelevat siinä menevänsä ns. ilossa aina taivaaseen, asti..
-elämää jonkin verran sen eri alueilta kokeneena sanoisin että kannattais laskeutua sen pilven reunalta, ajoissa alas, sillä siinä voi mennä nokka poroon..elämän sivu on pidempi kuin aidansivu ja mailmansivu, vielä pidempi..
-näissä uskonnollisissa liikkeissä pyörii tässä lopunajassa jos vaikka minkälaista eksyttäjää ja shown pyörittäjää ja kaikki on vaan Jumalasta ja Hallelyyyjaaaaaa yhdeksällä yyyyyllä :-)
-kyllä uskoveinkin pitäisi olla sentään jalat vielä maan pinnalla, vaikka sydän olisikin, taivaallisissa !

Äänestä
  • maan pinnalla ja silti olen saanut olla todella kauan Jumalan Sanan kuuliainen noudattaja ja onnellinen siitä äärettömästä armosta, että Sana todella vapauttaa ja antaa rauhan ja ilon.

    Miksi sinun pitää noin mahdottomasti saarnata Sanaa vastaa ja kertoa lopunajan sowpyörittäjistä tämän asian yhteydessä?
    Toisinsanoen, miksi kiellä Jumalan voiman ja lupaukset?

    Äänestä

koska ei ole olemassa yhtään Jumalaakaan.

Paitsi tietysti uskiksen himmeässä kuupassa harhaileva mielikuvitusjumala, joka kuolee viimeistään isäntänsä kuollessa.

Jokainen teistä hihhuleista on luonut kuka milläkin perusteella tuolle mielikuvitusjumalalleen "oikean opin", muutahan ei tietysti voikaan olla olemassa.

Joten kiistelynne siitä, kenén mielikuvitusjumala on oikea, on melkoisen hupaisaa ja myöskin masentavaa.

Kertoohan se karua kieltään ihmisen kehitystasosta.

Äänestä

täytettyjä jumalan ihmisiä menestysteologeiksi. Jumalan Pyhästä Hengestä ymmmärtämättömät katkerat vauvakristityt näin ylpeyttään korostavat. Ehkä Jeesus heille sanoo eräänä päivänä: En tunne teitä!

Äänestä
  • kysynkin mikä on mielestäsi Pyhällä Hengellä täyttymistä? kaikkihan saavat uskoontullessaan Pyhän Hengen! ja Henki jakaa armolahjoja niinkuin Hän Itse hyväksi näkee! niin sanoo Sana. monet saavat kielilläpuhumisen lahjan, mutta itse asiassa meidän ei tulisi liikaa kiinnittää näihin asioihin huomiota vaan Itse Jeesukseen! Pyhä Henki ei koroita Itseään vaan Jeesusta!

    menestysteologia on samanlaisen maallisen menestyksen hakemista kuin mitä maailmassa oleva "henki" on ollut jo jonkin aikaa. aina vaan enemmän ja itselle. hakiko Jeesus tai Paavali maallista menestystä? ei varmasti.

    Sinun kirjoituksestasi huokuu hirveä ylpeyden henki. siinä ei ole mitään rakkautta siskoja ja veljiä kohtaan. vaan siitä on suoraan rivien välistä luettavana: minä olen parempi, minä olen enemmän Pyhällä Hengellä täytetty kuin nuo täällä kirjoittelevat.

    1. Joh. 3:14 Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
    15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    1. Joh. 4:20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

    1. JOh. 4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

    mistä tiedämme pysyvämme Hänessä meidän Herrassamme?
    1. Joh. 4:13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
    15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

    koin selkeästi pitää laittaa tämä Sanan paikka sinulle:
    Room. 10.
    sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

    armosta te olette pelastetut ette itsenne kautta, ettei kukaan kerskaisi! joka itsensä ylentää se alennetaan.

    ja kelle Jeesus sanoi, että minä en tunne teitä?
    Matt.7.
    20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    2 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    mitkään ihmeet ja voimalliset teot eivät todista siitä tänä aikana, että ihminen olisi Jumalan asialla! tai että hänen sydämensä olisi oikea Jumalan edessä!

    Mark. 13:22.
    Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

    Matt.24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

    Luuk. 12:24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle AHTAASTA OVESTA, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

    Apt.t. 14:22.
    ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".

    Luuk. 21:19 Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän.

    ei Pyhän Hengen voimalla tai menestyksekkäällä elämällä. sitähän tämä maailma hakee: maallista menestystä.

    1. JOh. 2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
    16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja ELÄMÄN KORSKEUS, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.

    Äänestä

  • henki, joka kieltää Jumalan voiman, mutta me jotka olemme saaneet sitä voimaa, emme lakkaa todistamasta, sanokoot sitten meitä vaikka "menestysteologeiksi."

    Äänestä

  • tekstiä kirjoitti:

    kysynkin mikä on mielestäsi Pyhällä Hengellä täyttymistä? kaikkihan saavat uskoontullessaan Pyhän Hengen! ja Henki jakaa armolahjoja niinkuin Hän Itse hyväksi näkee! niin sanoo Sana. monet saavat kielilläpuhumisen lahjan, mutta itse asiassa meidän ei tulisi liikaa kiinnittää näihin asioihin huomiota vaan Itse Jeesukseen! Pyhä Henki ei koroita Itseään vaan Jeesusta!

    menestysteologia on samanlaisen maallisen menestyksen hakemista kuin mitä maailmassa oleva "henki" on ollut jo jonkin aikaa. aina vaan enemmän ja itselle. hakiko Jeesus tai Paavali maallista menestystä? ei varmasti.

    Sinun kirjoituksestasi huokuu hirveä ylpeyden henki. siinä ei ole mitään rakkautta siskoja ja veljiä kohtaan. vaan siitä on suoraan rivien välistä luettavana: minä olen parempi, minä olen enemmän Pyhällä Hengellä täytetty kuin nuo täällä kirjoittelevat.

    1. Joh. 3:14 Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
    15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

    1. Joh. 4:20 Jos joku sanoo: "Minä rakastan Jumalaa", mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

    1. JOh. 4:7 Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

    mistä tiedämme pysyvämme Hänessä meidän Herrassamme?
    1. Joh. 4:13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
    15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

    koin selkeästi pitää laittaa tämä Sanan paikka sinulle:
    Room. 10.
    sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

    armosta te olette pelastetut ette itsenne kautta, ettei kukaan kerskaisi! joka itsensä ylentää se alennetaan.

    ja kelle Jeesus sanoi, että minä en tunne teitä?
    Matt.7.
    20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
    21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    2 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    mitkään ihmeet ja voimalliset teot eivät todista siitä tänä aikana, että ihminen olisi Jumalan asialla! tai että hänen sydämensä olisi oikea Jumalan edessä!

    Mark. 13:22.
    Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

    Matt.24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

    Luuk. 12:24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle AHTAASTA OVESTA, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

    Apt.t. 14:22.
    ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehoittivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan".

    Luuk. 21:19 Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän.

    ei Pyhän Hengen voimalla tai menestyksekkäällä elämällä. sitähän tämä maailma hakee: maallista menestystä.

    1. JOh. 2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
    16 Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja ELÄMÄN KORSKEUS, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.

    juuri tuon Sanan, mitä sinäkin tuot tänne, on varma vapauttaja ja rauhan tae.

    Älä eksy, vaan usko Jumalan lupaukset, että saat olla kaiken keskellä vapaa ja iloinen, kun uskot Sanan niin kuin se on meille annettu.

    Jos vihaa veljeään, ei ole päässyt totuuden tuntemiseen, eikä ole vapaa ja rukoukset estyvät, yksikään uskovainen, joka todella tuntee Sanan, ei vihaa ketään ja on anteeksiantavainen itseään ja lähimmäisiään kohtaan ja senpä rakkauden takia Sanan täyttäjät tulevat tännekin kertomaan, että uskovaisella on oikeus tulla Sanan kautta vapaiksi.

    Tiedätkö, että tälläkin palstalla on vaikka kuinka paljon heitä, jotka tuntevat Sanan, mutta Sana ei kuitenkaan ole tullut heille totuudeksi ja he eivät ole tulleet vapaiksi ja rauhaa täynnä oleviksi, vaikka Jeesus kotiin lähtiessään ilmoitti jättävänsä rauhan omilleen ja ilmoitti lähettävänsä Pyhän Hengen omiinsa ja tämä ihana Henki opastaa, opettaa, puolustaa, todistaa, nuhtelee ja kaikessa rakastaa Jeesuksen kuuliaisia lapsi.
    Tämän Pyhän voiman avulla me tulemme kykeneviksi noudattamaan Jumalan Sanaa, emmekä mistään murehdi, vaan saatamme kaiken kiitoksen kanssa Jumalan tietoon. Olethan huomannut, että Sana opettaa meitä näin tekemään.

    Ennen, kuin uskovainen vahvistuu uskossaan niin, että hän todella uskoo sanan, hän joutuu kyllä myös lihallisuutensa takia kärsimään, sillä hän ei vielä noudat Sanaa kuuliaisesti vaan noudattaa lihanhengen tahtoa, joka tuo kärsimystä.

    Kun uskot Sanaan ja noudatat sitä, on varma, että saat vapauden ja rauhan elämääsi, eikä sitä voi maailma sinulta poissa ottaa.

    Äänestä

  • noudattaminen kirjoitti:

    kanssasi, että juuri Jumalan Sana on vapauttaja ja rauhan tae. ja että Pyhä Henki vapauttaa ja antaa rauhan juuri Jumalan Sanan kautta. ja Pyhä Henki on annettu meille Opettajaksi, Opastajaksi, Puolustajaksi, Lohduttajaksi jne. Jeesushan sanoi ennen ristinkuolemaansa ja ylösnousemistaan, ettei Hän jätä meitä yksin vaan lähettää meille toisen Puolustajan olemaan meidän kanssamme iänkaikkisesti. ja kun Hän, Pyhä Henki tulee, opettaa Hän meille kaikki ja muistuttaa meitä kaikesta, mitä Jeesus on omilleen opettanut.

    kun tulin uskoon, niin minullekin tapahtui. Pyhä Henki opetti minua. en lukenut asioita Raamatusta, vaan Pyhä Henki puhui minulle suoraan, mitkä asiat ovat minulle vahingollisia ja mikä on oikein ja väärin. ja luin sitten myöhemmin samat asiat Raamatusta.

    ilman Pyhää Henkeähän ei edes Jumalan Sanaa voi ymmärtää. sillä Pyhä Henkihän voi vain avata Jumalan Sanaa meidän ymmärryksellemme. omalla ymmärryksellämme emme voi sitä ymmärtää. mutta kun Pyhä Henki avaa Sanaa, Sana koskettaa sisimpäämme ja saa aikaan esim. halun muuttua jossain asiassa tai halun tehdä parannuksen jossain asiassa ja rukoilemaan Herralta voimaa ja apua, että voisi muuttua siinä asiassa tai että voisi päästä vapaaksi esim. vääristä asenteista tai ajatustavoista.

    mitä yritin sanoa, ettei Jeesus luvannut meille helppoa elämää. minua ei ole esim. varjeltu sairastumiselta. vaikkei elämässäni ollut mitään erityistä syntiä. se on väärä johtopäätös, että esim. sairaudet johtuisivat ihmisellä olisi jokin tietoinen synti elämässään. sairastuin siitä, että asunnossani oli hometta. ja oireilen lihas- ja nivelkivuilla ilmeisesti moniin muuhunkin ilman epäpuhtauksiin. ja kurkun pistelyllä jne. itse asiassa olen ollut useita kuukausia kipeä. vasta muutamia päiviä olen ollut lähes terve, oireeton.

    eihän Jobkaan joutunut kärsimään lihallisuutensa takia...? vaan Jumala antoi koetella häntä. Sanassakin sanotaan, "että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä."

    tosin kaipaisin jo viimein olla täysin terve...viime kuukaudet ovat olleet todella rankkoja. silti en ole voinut irroittaa toivoani Jeesuksesta vaan olen rukoillut Häneltä apua.

    Äänestä

  • mieltä kanssasi kirjoitti:

    Sanan lupaukseen ja tietoon siitä, että Jeesus vei syntimme ja sairautemme ristille.

    Olen minäkin joutunut monta kertaa sairastamaan ja joskus niinkin vakavasti, että vain Jeesus kykeni minut parantamaan ja aina Hän on sen hetkessä tehnyt, lääkärien jäädessä täyteen hämmennykseen.

    Nyt en ole sairastanut mitään yli kymmeneen vuoteen, vaan ole joka hetki hyvin tasapainoinen ja terve, niin ruumiiltani kuin psyykeltänikin ja toivon, että Jeesus ei minua enää kasvata minkään muun, kuin Sanan kautta.

    Rukoilen puolestasi ja luotan Sanaan, niin kuin sinä itsekin teet. Ihmeitä tapahtuu meille Jumalan valtakunnan asukkaille ilman määrää.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    ja paljon siunausta päivääsi!

    viestisi lohdutti ja rohkaisi minua.

    Äänestä

Jumala on todellakin tarkoittanut, että voimme omistaa rauhan, levon, vapauden ja ilon KAIKISSA OLOSUHTEISSA.
Herra tahtoo opettaa meitä tässä asiassa.Hän tahtoo kantaa kaikki taakkammekin, ettemme itse väsyisi niitten alla.
Ja Jumala on luvannut vapauttaa kaikista ahdistuksista, vaikka niitä tulee kuin sieniä sateella, niiden keskellä on mahdollista omistaa rauha, lepo ja ilo.

Äänestä
  • siitä, koska olen saanut sen kokea elämässäni ja niin ihmeellisesti, että vaikka mitä on tapahtunut, ei rauha, ilo ja lepo ole väistynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vääristelyä kirjoitti:

ja totuuden nimittämistä "menestysteologiaksi" esiintyy täällä heluntailaisten keskuudessa.

Jos tänne tuo tietoa, että meillä Jeesuksen ystävillä on tietenkin oikeus olla onnellisa ja kaikessa tyytyväisiä, on vastavoima paikalla syytöksineen ja tyrmäyksineen ja valehtelee, että uskovainen on tarkoitettu kärsimykseen ja sen kautta kasvamiseen.

Uskovaista ei ole tarkoitettu kärsimykseen, mutta uskovainenkin kärsii, kunnes hän tulee tuntemaan totuuden ja tulee Sanalle kuuliaiseksi.

Sen jälkeen, kun uskovainen on kasvanut hengenmittaan, joka ei epäile Jumalan Sanaa ja noudattaa Sanan käskyjä, neuvoja ja ohjeita yli oman lihallisuuden hän pääsee vapaaksi synnin orjuudesta.

Synti tuo orjuuden ja kuuliaisuus vapauden.

Ei ole kyse mistään vastavoiman keksimästä "menestysteologiasta" siinä, että uskovainen todella menestyy Jumalan siunaamana kaikilla teillänsä.

Älkää ikinä uskoko ihmisiä, jotka käyttävät sanaa:"menestystelogia", sillä sillä sanalla he viestittävät Jumalan vastustajan asenteita ja harhauttamisia.

Heprelaiskirjeessä kerrotaan, miten Jeesus oli voideltu enemmän iloöljyllä, kun muut ihmiset ja se johtui siitä, että Hän rakasti Jumalan kuuliaisuutta ja näin noudatti kaikessa Jumalan tahtoa.

Jeesus oli ihmisenä ollessaankin alkuperältään Jumala ja siksi Hän kykeni elämään täydessä kuuliaisuudessa, mutta Hänen voitostaan mekin saamme kyvyn kuuliaisuuteen ja näin ollen tulemme vapaiksi ja iloisiksi, sillä meidätkin voidellaan iloöljyllä.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1154837518675&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Hepr.1:1-40&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu