Mikä on tuo paha voima joka saa ihmiset kaatumaan ”pehmeään pumpuliin”, toisinaan menettämään tietoisuutensa hetkiksi, saa kädet liikkumaan huitoen itsestään sinne tänne,
saa aikaan kummia eläinääntelyitä, hallitsemattomia vapinoita ja tärinöitä, hytkymistä, kammottavaa nauramista ?
Sen vaikutukset ovat pilkallisia ja monet herkät uskomattomat kauhistuvat sellaista nähdessään,
toiset alkavat pilkkaamaan ja nauramaan sellaiselle toiminnalle.
Millaisen kuvan se antaa uskosta ja uskovista ?
Miltä näyttää uskomattoman silmissä kun saarnaajaksi pukeutunut mies, puhaltelee
ihmisiä kumoon, tai joka huitoo ilmaa takillaan, niin että ihmisiä putoaa penkeiltään
ja kaatuu joka puolella maahan ?
Millaiselta näyttää selällään maassa makaava ihminen, joka huitoo käsillään vimmatusti ja tärisee ja hytkyy ja sätkii ja nauraa loputtomasti ?
Se on kamalaa katseltavaa, ihan kuin joku sairaskohtaus.
Tuleeko tuollaista katsellessa mieleen pyhä ja vanhurskas Jumala ?
Ei tule, tuosta tulee mieleen sielunvihollinen, joka pilkkaa ja halveksii niitä ihmisiä jotka on saanut hengessä
valtaan.
Nokia Missio edustaa tuota kaikkea, vaikka siellä on paljon kaikkea muutakin, oikealta kuulostavaakin, niin tuollaisen pahan voiman läsnäoleminen kokouksissa, tekee kokouksista enemmän jonkun muun, kuin Jumalan kohtaamisen tilaisuuden.
saa aikaan kummia eläinääntelyitä, hallitsemattomia vapinoita ja tärinöitä, hytkymistä, kammottavaa nauramista ?
Sen vaikutukset ovat pilkallisia ja monet herkät uskomattomat kauhistuvat sellaista nähdessään,
toiset alkavat pilkkaamaan ja nauramaan sellaiselle toiminnalle.
Millaisen kuvan se antaa uskosta ja uskovista ?
Miltä näyttää uskomattoman silmissä kun saarnaajaksi pukeutunut mies, puhaltelee
ihmisiä kumoon, tai joka huitoo ilmaa takillaan, niin että ihmisiä putoaa penkeiltään
ja kaatuu joka puolella maahan ?
Millaiselta näyttää selällään maassa makaava ihminen, joka huitoo käsillään vimmatusti ja tärisee ja hytkyy ja sätkii ja nauraa loputtomasti ?
Se on kamalaa katseltavaa, ihan kuin joku sairaskohtaus.
Tuleeko tuollaista katsellessa mieleen pyhä ja vanhurskas Jumala ?
Ei tule, tuosta tulee mieleen sielunvihollinen, joka pilkkaa ja halveksii niitä ihmisiä jotka on saanut hengessä
valtaan.
Nokia Missio edustaa tuota kaikkea, vaikka siellä on paljon kaikkea muutakin, oikealta kuulostavaakin, niin tuollaisen pahan voiman läsnäoleminen kokouksissa, tekee kokouksista enemmän jonkun muun, kuin Jumalan kohtaamisen tilaisuuden.
Vastaukset 47
Vanhimmat
lupsista
tässä viestissäsi sillä totrontolaisuuden hengen vaikuttamalla kielellä ikäänkuin kielillä puhuen..
Katsoessani vaikkapa juuri Nokia Missionin touhuiluja minulle tulee mieleen, että kaikenlaisia asioita ihmiset tosiaan väittävät Jumalan tekemiksi. Kuten kaatumisen aikaansaaminen jne.
Joku väittää Jumalan olevan harras, vakaa ja pyhä. Toinen taas esittää ajatuksen väkevästä Jumalasta, joka tekee ihmetekoja. Kolmas vaikkapa tuolta Lähi-Idästä sanoo Jumalansa haluavan heidän ajaa israelilaiset Välimereen.
Kaikille on yhteistä se, että kukin uskoo miltei sokeasti omiin uskonkappaleisiinsa. Tietää ne tosiksi, totuudeksi.
Joku vois hyvinkin ihmetellä, että eikö noita tosiaan oo vielä kehotettu näkemään metsää puilta. Jumalia kun loppuviimein on saman verran kuin jumalien olemassaolosta tietäviä uskoviakin.
Pitäisikö sinustakin ajaa?
Riivaajat eivät kestä karismaattisissa kokouksissa Pyhän Hengen läsnäloa ja pakenevat, siksi näitä raamatun ilmiöitä ilmenee oikeissa hengellisissä kokouksissa.
Kuolleissa kokouksissa riivaajat viihtyvät rauhallisina nauttien tekopyhästä ilmapiiristä.
Mark. 1:39
Ja hän meni ja saarnasi heidän synagoogissaan koko Galileassa ja ajoi ulos riivaajat.
Luuk. 4:41
Myös lähtivät riivaajat ulos monesta, huutaen ja sanoen: "Sinä olet Jumalan Poika!" Mutta hän nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät hänen olevan Kristuksen.
Luuk. 8:33
Niin riivaajat lähtivät ulos miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma syöksyi jyrkännettä alas järveen ja hukkui.
Luuk. 8:35
Niin kansa lähti katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja he tulivat Jeesuksen luo ja tapasivat miehen, josta riivaajat olivat lähteneet, istumassa Jeesuksen jalkojen juuressa puettuna ja täydessä ymmärryksessä; ja he peljästyivät.
Luuk. 8:38
Ja mies, josta riivaajat olivat lähteneet, pyysi häneltä saada olla hänen kanssaan. Mutta Jeesus lähetti hänet luotansa sanoen:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1154847237629&search=riivaajat&rng=1&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
http://tampere.nokiamissio.fi/
Asiantuntija. ”Riivaajat eivät kestä karismaattisissa kokouksissa Pyhän Hengen läsnäloa ja pakenevat, siksi näitä raamatun ilmiöitä ilmenee oikeissa hengellisissä kokouksissa.”
Mutta tuossa ajatuksessasi on se vaikeus, kun nuo kaatujat ja naurajat ja sätkivät ovat usein myös
Nokia Mission vastuunkantajia, eivät he siis pakene vaan tulevat aina uudelleen.
He saavat aikaan sitten niitä aivan samoja ilmiöitä myös muille paikalla olijoille.
Kiva kun sinä "Asiantuntija." osallistuit keskusteluun, mutta epäilen että mahdatko olla tosissasi, vai leikitkö vain..
Ihmettelen minäkin Markku Koivistoa, kun hän
oli itse "Torontonsiunauksen isän" Rodney Howard Brownen käsien alla kaatumassa, kun kyseinen julistaja piti suurkokoustaan Helsingissä muutama vuosi sitten.
Hänen varmaan piti käydä "jumalansa" luona latautumassa!
suottako lauletaan:"Sun henkesi sateen alle, mun sieluni uupunut vie."
Olin eilen Nokian kokouksessa kulttuuritalolla, eikä siellä mitään kummallista tapahtunut, Jumalan Pyhän Hengen voima oli vain voimakkaana kokouksessa läsnä. Joku huusi sieluntuskaansa parvella ja jotkin ihmiset kaatuivat rukousjonoissa, kielillä tietysti puhuttiin, mutta mitään outoa epäraamatullista ei tapahtunut. Jos nyt sitä että virasta pidätetty kirkkoherra julisti jumalan sanaa ja kymmeniä teki uskonratkaisua ja ehkä muutamat sairaat paranivat. NORMIKOKOUS!
kirjoitin on totta, huomaa raamattulainaus myös.
http://www.tacf.org/
http://www.kaantopiiri.org/suomi/ohjelma/ohjelma.htm
http://www.arkki.org/index.php?menu=tapahtumat&page=tulevat
sanoin.
löydät oikeat vastaukset kysymyksiisi. Sokerina pohjalla Näky-konferenssi linkki ole hyvä!
Noita linkkejä esille, sillä ne sisältävät
juuri niitä pahimpia harhaoppisia opetuksia.
Näitä järjestöjä ja opetuksia
tulisi jokaisen ajattelevan uskovan karttaa
käärmeen myrkkynä.
Ne ovat vain ihmisen siellullista tuotetta
ja Raamatun mukaan sielullinen viisaus
on riivaajien viisautta, näissä Raamatun tulkinnoissa.
kun jotkut vilpittömät etsijä löytävät niiden kautta Jumalan sydämen sykkeen. Kiva Rea että olet samoilla linjoilla.
http://www.nae.fi/index2.html
Ihmisiä on kaadettu jo melko pitkän aikaa Nokia Missiossa, mutta eipä ole Tampereella eikä Nokialla, jouduttu kapakoita ja ravintoloita yms. sulkemaan, kuten tapahtui Walesin herätyksen aikaan Englannissa.
Tuo toiminta ei saa mitään todellista ja tuntuvaa aikaan, vain sen että väkeä liikkuu ja julkisuutta syntyy keinolla millä hyvänsä.
Ei hedelmääkö??????
Voisitko kertoa missä nämä tuhannet ovat ja mistä sinä tämän aika suuren luvun keksit ?
Nokia Missio kyllä itse mainostaa itseänsä tuolla tavalla liioittelua hyväksikäyttäen.
Vaikka Nokia Missio on ollut Tampereella jo melko pitkään, ainut vaikutus minkä selvästi voi nähdä, on se, että muutamista seurakunnista on väkeä siirtynyt Nokia Missioon ja niiden toiminta on kuihtunut.
Uskoon tuleminen ja Nokia Missiossa käyminen eivät ole synonyymejä.
toki Suomessakin on varmasti tuhansia uskoontulleita liikkeen vaikutuksen kautta vuosikausien toiminnan jälkeen. Afrikan kokouksissa voi yhdessä kokouksessa tulla uskoon tuhansia.
Tässä on nyt se vaikeus, kun uskovien pitäisi pysyä todellisuudessa.
On totta että Nokia Missio on toiminut vuosikausia, mutta et vielä vastannut missä ovat ne tuhannet..
Afrikkalaisten uskontulemisista olenkin paljon lukenut, vaikea asia, joissakin afrikan maissa koko väestö on tullut "uskoon" jo useamman kerran, kun niin monet suurmiehet ja tv-evankelistat ovat yhdessä ainoassa kokouksessa saaneet uskoon jopa miljoonan kerralla.
Joskus joissakin esim. helluntailaisten järjestämissä suurkokouksissa kerrotaan tulleen monen sadan uskoon, mutta sellaisesta uskoon tulemisesta ei ole paljoakaan apua, joka haihtuu olemattomiin, josta ei jää jäljelle mitään todellista ja pysyvää..
Ihmiset nostavat kätensä pystyyn melko helposti ja kävelevät vaikka puhujalavan eteen pienen kehoituksen jälkeen, mutta sekään ei ole vielä sama asia kuin uskoon tuleminen.
Vieläkin sanon tuon, Nokia Missiossa käyminen ei ole synonyymi uskoon tulemiselle.
Jos täällä on muita Tamperelaisia nyt kirjoittamassa, kertokaa omia arveluitanne, onko täällä Nokia Mission toiminta aikana uskovien määrä ja vaikutus kasvanut vaiko vähentynyt, kuten itse koen käyneen.
ei siellä kelpaa evankeliumi, niin sitten kokkola kajaani juväskylä yms ainakin helsingissä toimii; uskomattomat tulee uskoon, mikäs siellä ________________ seurakunnassa mättää teillä? kerro niin mietitään yhdessä ratkaisua?
Asiantuntija. Oletko koskaan miettinyt, että Rodney Howard-Brownen ja Markku Koiviston kokouksissa voi kaatua kuka tahansa ihminen, riippumatta siihen mihin ja kehen hän uskoo, hän voi olla murhamies, satanisti, homo, kunnon ihminen, hihhuli, uskova, luterilainen, muslimi, hindu, vakaumuksellinen ateisti,narkomaani, abolutisti, pappi, hypnologi, ilotyttö, siveä, lääkäri, tai vaikka mielipuoli ?
Se henki ei tee eroitusta, siitä kenet se kaataa ja täyttää.
Ja vaikka se henki kaataa melkein kenet tahansa, ei sekään tunnu tekevän kaatuneista uskovia, pikemminkin jos joku uskovana pidetty kaatuu, hänestä voi tulla kokemuksien metsästäjä ja pilkkaaja.
Jos tunnet raamattua, niin silloin tiedät miten Pyhä Henki toimii. Pyhällä Hengellä ei täytetä ketä tahansa ja koska tahansa, eikä Pyhällä Hengellä täyttyminen jätä ihmistä entiselleen.
Noita Simon tahtoi ostaa rahalla Pyhän Hengen, mutta ei saanut. Nykyisin on muita Simoneja, joilla on "ostettuja" ja saatuja henkiä, joiden avulla kaatavat ihmisiä.
tuo, että syntiset kaatuvat aja meitä miettimään, että onpas Jumalan voima valtava, kun henkivaltojen uhritkin kaatuvat itsessään vaikuttavan hengen pelon ja lannistumisen hetkellä.
Kuka kestää pystyssä Jumalan edessä.
kaikille ihmisille. Useimmat uskomattomat ihmiset on vilpittömiä elämisessään ja Jumala haluaa koskettaa heidän sydäntään rakkaudellaan. Eri asia on sitten vääristyneet uskovat, jotka hakevat aina siunausta, eivätkä tee niin kuin Pyhä Henki heille puhuu, vaan hakevat aina uutta varmistusta Jumalan tahdosta, niitäkin kokouksissa aina liikkuu vilpittömien seassa, mutta kyllä Jumala heitäkin rakastaa. Aiheeseen liittyvä hyvä kirja:
http://www.uskonkirjat.net/products/kjbve.html
Voitto erämaassa
Bevere, John (Kirjailijaesittely)
(suurempi kuva)"Jumala, missä sinä olet?"
Onko tämä sydämesi huuto? Näyttääkö hengellinen edistymisesi pysähtyneen tai jopa taantuneen? Pohditko, oletko loukannut Jumalaa tai jopa kadottanut hänet? Ehkä niin ei ole... mutta olet joutunut erämaahan! Älä ymmärrä väärin sen merkitystä. Jumala ei ole hyljännyt sinua, vaan jakso on valmistautumisen aikaa. Sitä tietä kulkivat patriarkat ja profeetat... ja valmistivat tietä uudelle Jumalan liikehdinnälle. Jumala haluaa antaa sinulle voiton erämaassa.
Tämä kirja käsittelee sitä,
- kuinka Jumala puhdistaa
- onko erämaa välttämätön jakso
- mikä on oikean profetian päämäärä
- mitä tarvitaan Jumalan miehen valmistamiseksi
- kuinka se, missä olet, vaikuttaa siihen, minne menet
- kuinka pääset kuivien jaksojen lävitse
Malakia kolmosessa mitä tapahtuu: Mal. 3:2
Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
Ota tosissasi tuo Malakian profetoiminen, äläkä sekoita sitä ensimmäiseen Jeesuksen tulemiseen.
juuri ” tuo, että syntiset kaatuvat aja meitä miettimään, että onpas Jumalan voima valtava, kun henkivaltojen uhritkin kaatuvat itsessään vaikuttavan hengen pelon ja lannistumisen hetkellä.
Kuka kestää pystyssä Jumalan edessä.”
Mutta kun nuo kaatuneet eivät kohtaa mitään Jumalaa, eivätkä koe, mitään valtavaa voimaa, jäävät useimmiten entiselleen, mikään ei muutu paremmaksi.
Ihminen voi kaatua sairaskohtauksen tähden, mutta mitä kunniaa se tuottaa Jumalalle, jos ihmisiä kaadetaan nurin, ja seuraukset ja voimavaikutukset eivät ole sen kummoisempia kuin sairaskohtauksen tähden kaatuneella ?
Kaatumisen saa aikaan paha voima, jolla ei ole mitään hyvää annettavana ihmiselle. Toiset ihmiset kaatuessaan saavat toisen hengen, jotkut onnekkaat selviävät saaden yhden kumman kokemuksen lisää.
niin, kuin se on meille annettu, niin silloin lopetetaan juokseminen ihmeiden perässä, kokouksesta kokoukseen. Ihminen, joka todella uskoo, on Sanan tekijä ja rauhaa täynnä ja luottaa Jeesuksen olevan kanssaan siellä missä hän on.
Jeesus kieltää menemästä sinne, missä ns. suuret hengenmiehet sanovat Hänen, Jeesuksen olevan.
Herätys- ja parannuskokoukset on tarkoitettu uskosta osattomille ja mitä ihmeen tekemistä uskovaisella on niissä, vaikka siellä todella olisi Jeesuksen työtoveri Jeesuksen kanssa työssä.
Lopettakaa se Jumalan aliarvoiminen ja kasvakaa hengellisesti Jeesuksen Sanan ääressä Pyhän Hengen antaessa valoa, eli öljyä ja pysykää seurakuntanne keskuudessa.
Kunnioittakaa edes sen verran Jumalan Sanaa, että lakkaatte juoksemasta etsimässä Häntä sieltä ja täältä, sillä Hän on Itse luvannut olla kanssanne, jos uskotte, joka ikinen hetki.
tiedät kaikkien ihmisten asia. Olen kuullut, että muutamat ovat joutuneet puhutelluksi kaatumiskokemuksestaan johtuen ja myöhemmin tehneet parannuksen.
seurakunta kokontuu Helsingissä. Ei Raamatttu kiellä uskovia kokoontumasta yhteen vaan kehoittaa siihen, älkää jättäkö seurakunnan kokoustanne. Mukaan kutsutaan uskomattomia ja he löytävät Jumalan elämäänsä.
herätys- ja parannuskokouksia?
Opetustilaisuudet kuuluvat uskovaisille, onko NokiaMissiolla sekaisin nämä kokoukset, tai onko heillä jokin järjestys.
”Mistä sinä” ”tiedät kaikkien ihmisten asia. Olen kuullut, että muutamat ovat joutuneet puhutelluksi kaatumiskokemuksestaan johtuen ja myöhemmin tehneet parannuksen.”
Jos Jumala jotakin tekee, se on todellista ja varmaa, sillä hänellä on kaikki valta ja voima.
Se mitä Jumala tekee, kyllä näkyy ja tuntuu niiden ihmisten elämässä jotka oikeesti Jumalan kohtaavat ja se myös nähdään sillä paikkakunnalla.
Jumalan teot ovat todellisia, eivät mielikuvitusta ja toiveajattelua.
Mutta pahan hengen teot, vaikka ovat joskus ihan näyttäviä ja herättävät huomiota, vievät ihmiset vain kauemmaksi Jumalasta ja langettavat heidät moniin synteihin.
Ihmisiä on kaadettu Nokia Missiossa isot joukot, samaten Pirkkahallissa (Rodney Howard-Browne)
mutta mitään myönteistä hengellistä edistystä ei ole nähtävissä, vaikka kuinka tahtoisi sellaista löytää.
Olen tavannut myös kaadettuja ja voiman kokeneita, voin sanoa, ei heillä ole Jumalan voimaa omassa elämässään : (
kiitos tuosta ihanasta ja tervehenkisestä viestistä. koin iloa Pyhässä Hengessä sisimmässäni tuosta viestistä. se ilo, jonka Jeesus antaa ei ole sielullista vaan se pulppuaa sisimmästä. ja ilman Jumalan Sanaa meidän on mahdoton kasvaa hengellisesti. se on meidän valomme tässä maailmassa. antakaa Pyhän Hengen avata Sanaa ja opastaa ja lohduttaa.
Jeesus on todellakin luvannut olla kanssamme joka hetki! ei Häntä tarvitse etsiä juosten siellä ja täällä. tosin on hyvä olla myös muiden uskovien yhteydessä. mutta Herra on läsnä aina siellä, missä Hänen oma lampaansa on.
Minä en ole asiantuntija väittelemään tästä kanssasi, sillä en tunne ollenkaan tätä NokiaMissiota, mutta siitä olen asiantuntija ja jopa uskallan väitellä kanssasi, että Jumala kutsuu monella tavalla omiaan yhteyteensä, jopa kahdesti ja kolmastikin ja koska meillä on oma vapaa tahto, voimme kieltäytyä ottamasta vastaan Hänen kutsuaan. Senpä tähden Hän saattaa kutsua vielä kolmannenkin kerran.
Kohdallani tapahtui, että kun Hän kutsui minua, joka luulin jo olevani uskossa, ensimmäisen kerran yhteyteensä, koin kutsun niin voimakkaana, että piilouidun konkreettisesti Häneltä, mennen toiseen huoneeseen piiloon ja Hän jätti sen voimakkaan kutsumisensa sillä kertaa siihen.
Hän kutsui toisen kerran minua vuosia myöhemmin ja silloin ymmärsin ottaa kutsun vastaan ja minun oli heti huomattava, että siihen astinen uskoni oli vain kirkon opettamaa kirjaviisautta, joka ei elämässäni toiminut.
Kiitän Jumalaa joka hetki, että Hän rakasti minua niin paljon, että kutsui minut kirjanoppineisuudesta ja muiden kautta tulleesta opista poissa ja särki minuun syntyneen "Jumalan kuvan" ja sain tulla elävän Jumalan yhteyteen, minun rakkaan Herrani Jeesuksen.
http://helsinki.nokiamissio.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=50&Itemid=83
yhtäkkiä lukaistessa näyttäisi NokiaMissiossa vallitsevan järjestys. Opetusta saa maitoasteiset ja erikseen opetusta saa vahvaa ruokaa kestävät.
Luulenpa, että siellä on erikseen myös herätys- ja parannuskokoukset, erotettuna opetuskokouksista.
Jumala on järjestyksen Jumala ja siksi järjestys vallitsee Jumalan huoneessa.
Jos maitoasteinen joutuu vahvan ruuan kanssa tekemisiin, niin siitä se sekasotku syntyy ja alkaa arvosteleminen ja tuomitseminen ja siksipä kokoukset on eroitettava toisistaan.
Uskovaisten ei pidä juosta herätys- ja parannuskokouksissa, ne on vain epäuskoisia varten ja keskenkasvuinen uskovainen saattaa kaatua arvosteluhengen paulaan, jos epäuskoisille tarkoitettuun kokoukseen menee mukaan.
on. Jeesus ei edes silmänräpäykseksi väisty meistä. He, jotka hakevat Häntä sieltä ja täältä eivät vielä tunne Häntä.
Iloitkaamme täydestä turvasta ja ihanasta rakkaudesta, joka kasvattaa meitä enenevässä määrin Jumalan tuntemiseen.
tv:ssä animaatio Mooseksesta ja tämä lastenohjelma oli aikuisillekin hyvä katsottava, vaikka ei se tietysti sana sanalta Raamatun mukainen ollut.
Siinä oli kuitenkin aivan tositapahtumia mukana ja sekin, jossa käärme muuttui Moosekselle kepiksi ja sitten se valtava tapahtuma, kun meri jakaantui israelilaisten edessä heidän valluksensa aikan, jolla he tavoittelivat luvattua maata.
Mitä tämän päivän kirjanoppineen ja itsessään viisaat sanoisivat, jos me saisimme tehdä noita samoja tekoja Jumalan Hengen vaikutuksen voimasta tavoitellessamme luvattua kotiamme.
Tietenkin olisimme harhaopettajia ja okulisteja ja mitä milloinkin. Eikö ole kamalaa, että tänä aikana halutaan kieltää Jumalan voima, vaikka siitä niin monet jatkuvasti Raamatustaan lukevat.
Antikristuksen henki valtaa tilaa, varokaa, että ette mene hänen kielteiseen suhtautumiseensa mukaan, siihen joka kieltää Jumalan voiman.
Tämän päivän uskovien ongelma ei ole siinä että kiellettäisiin Jumalan voima, vaan siinä että etsittäessä Jumalan voimaa, ollaan valmiita luopumaan Jumalan sanastakin, jotta edes jokin voima tulisi. Tahdotaan voimaa niin paljon, ettei pysähdytä miettimään kuka sitä voimaa on tarjoamassa ja mistä syystä.
Jumala on voimallinen ja hänellä on valta. Mutta Jumala ei voimaansa kovinkaan helpolla ihmisten käsiin usko. Jumala etsii kelvollisia astioita käyttöönsä, mutta sellaisia on vaikea löytää, monet etsivät omaa kunniaansa ja käyttävät jumalallisuutta oman voiton saamiseksi.
Jumalan voima on sidottu Jumalan sanan julistamiseen ja kuuliaiseen vaellukseen.
Siellä missä Jumalan sanaa oikein ja totuudessa Pyhässä Hengessä julistetaan, siellä voi tapahtua ihmeitäkin.
Mutta siellä missä ei pidetä kiinni Jumalan sanasta (synti ja harhaopit, menestysteologia, torontolaisuus) ja ollaan tottelemattomia, siellä vaikuttavat muut voimat ja toinen henki.
ollut Torontossa hengellisessä tilaisuudessa, niin että voit sanasi todistaa, vai puhutko ehkä toiselta kuultua.
Suomessa ei todella ole montakaan astiaa, joiden kautta voimalliset teot ilmenevät, johtuen siitä, että näkijät ja kuulijat ovat heti valmiina tuomioineen, jos näitä tekoja ilmenee.
Suomen uskovainen on kautta historian halunnut kutsua itseään maan madoksi.
Jeesus ei omistaan tullut maan matosia tekemään, vaan voittajia Itsensä kautta.
En ole itse ollut Kanadassa.
Mutta Pentti Tynjälä, ent. Vapaakirkon arvostettu pastori oli.
Hän kertoi vuonna 1994 kokemuksiaan torontonherätyksestä, sanoi suoraan että iljettävä henki ja saastainen tuntu ja epäraamatullinen opetus.
Pentti Tynjälän suulla, vaikka et voi hänen sydämensä asennetta nähdä. Tiedätkö, että monet, jotka ovat kaikista hurskaimman näköisiä ja oloisia, ovat kaikkein kauimpana Jeesuksesta.
Nyt kyllä tuntuu siltä että lasket leikkiä, kun et muuta syystä tai toisesta saanut aikaan.
Mä en nää tätä kautta riittävästi sun sydämen asennetta, enkä sitä oletko mahdollisesti itsekkin hurskaan näköinen ja oloinen..
en ole hurskaan näköinen ja oloinen, vaan vapaa oma itseni, joka uskoo kaikessa Jumalan Sanaan.
Ainakin maallikon silmään. Voisiko olla että näillä tempuilla pyritään luomaan riippuvuus-suhde seurakuntaan. Asetelma;
Kaataja - Saalis -> Kaadettu = uusi seurakuntalainen. Ihminen viritetään niin suureen kiitollisuuteen että hän käyttäytyy kuin lapsi, joka tahtoo heti takaisin karuselliin, kun jokin suurempi voima kuljettaa häntä. Tai aikuinen joka nauttii jumalatuntemuksista vuoristoradassa. Kyllä siinä aivojen välittäjäaineet saavat kyytiä. Toisaalta mm. osa epilepsiapotilaista kokee jumalatuntemuksia kohtauksen aikana ja useat kaatumistyylit muistuttavat juuri epilektikkoja.
http://www.nae.fi/index2.html