Ennakkotiedoista poiketen:
Daniel 8.luku
Dan. 8.luku käsittelee pitkälti samoja asioita kuin luvut 2 ja 7. Sen luoma maailmanhistorian katsaus ulottuu muinaisuudesta ”lopun aikaan” (jae17). Luku jakaantuu aikaisemman mukaan kahteen osaan. Ensin on näky ja sitten sen selitys. Pyhäkön puhdistamista ei tässä luvussa kuitenkaan selitetä. Danielille kyllä vakuutetaan, että näky pyhäkön puhdistamisesta ” on tosi” (jae 26), mutta hän sanoo, ettei ymmärrä sitä (jae 27). Se johtui siitä, että tätä näkyä ei selitetty. Tämä seikka tulee esille 9. luvussa, jossa näky lopulta selitetään.
Daniel näkee näyssä taas eläimiä: ”pässin” joka on Meedia-Persia ja ”vuohipukin” joka on Kreikka. Sitten vuohipukkia seuraakin pieni sarvi. Tämä kuvaa Kreikkaa seurannutta valtaa, Roomaa ja näky keskittyy varsinkin Rooman uskonnolliseen valtakauteen, paavikunnan ja katolisen kirkon osuuteen. Tämän jälkeen luvataan että pyhäkkö puhdistetaan ja Gabriel vielä tähdentää että se tarkoittaa ”lopun aikaa” jolloin se toteutuisi (jae 17). Pyhäkön puhdistaminen alkaisi siis lopunaikana.
Dan. 8.luku ei mainitse enää Babylonia, sillä se valtakunta oli jo siinä vaiheessa historiaa. Kreikan jälkeen nousevaa valtakuntaa ei missään näistä luvuista mainita nimeltä. Mutta kaikissa luvuissa mainitaan, että sen valtakunnan tuhoaa Jumala ajan lopussa. Tämä tarkoittaa sitä että rautaiset sääret, hirmuinen peto ja pieni sarvi kuvaavat samaa valtaa. Valta joka ilmestyi Kreikan valtakunnan jälkeen. Tämä valta pysyisi olemassa Jeesuksen saapumiseen asti. Olemme jo todenneet että Rooma seurasi Kreikkaa ja että se on muuttanut muotoaan pakanallisesta vallasta kristilliseksi vallaksi, kuitenkin säilyttäen ominaispiirteensä, pakkovallan.
Meedia-Persia tuli ”suureksi” (VKR jae 4), Kreikka ”ylen suureksi” (VKR jae 8) ja pieni sarvi puolestaan kasvoi ”suunnattoman suureksi” (jae 9 KJV). Tämä valta on suurin kaikista (alueeltaan ja voimaltaan). Tästäkin voimme päätellä että Rooma on oikea tulkinta pienelle sarvelle.
Pieni sarvi kasvaa ensin vaakasuuntaan: Dan. 8:9
Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.
Tämä kuvaa Rooman vallan maallisen vallan kasvua valloittamalla alueita itselleen, llajentumista maallisesti.
Dan. 8:10
Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä.
Sitten kuvataan suunnan muutosta. Poliittisesta vallasta tuleekin hengellinen valta ja se ottaa johtavan paikan uskonnollisuudessa, tuoden mukanaan pakanallisen ajattelun ja tavat, jotka sotivat Taivaan Jumalaa vastaan.
Näin osoitetaan että tällä hirmuvallalla on kaksi vaihetta ja kaksi luonnetta. Ensin se on puhtaasti poliittinen valta, mutta sitten toisessa vaiheessa se tulee uskonnollis/poliittiseksi vallaksi.
Sitten Daniel kuulee pyhäkön puhdistamisesta:
Dan. 8:14
Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".
Tämä puhdistaminen/oikeuteensa saattaminen tulisi tapahtumaan pitkän ajan, 2300 vuoden kuluttua, lopun aikana. (jae17). Dan. 7. luvussa huomasimme että taivaallinen oikeudenkäynti alkaisi pitkän ajan, 1260 vuoden jälkeen. Silloin kun pienen sarven valta päättyisi, toistaiseksi, ja lopun aika alkaisi. Historia kertoo meille että 1798 paavi vangittiin ja kirkon valta-asema sai kuolinhaavan. Niihin aikoihin taivaassa alkaisi oikeudenkäynti (7:10,13,25,26). Nyt Danielille ilmoitetaan tarkemmin että siihen puhdistamiseen kuluisi 2300 vuotta, mutta lähtökohtana olevaa vuotta ei vielä ilmoiteta, eikä Daniel vielä käsitä näkyä lainkaan. Seuraavassa luvussa Daniel saa lisätietoja tästä mullistavan tärkeästä tapahtumasta, joka koskettaa jokaista koskaan elänyttä ihmistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.