JUMALAN TULI
Kuvatessaan taistelua ihmismielen ja -sydämen hallinnasta Raamattu vie meidät Karmelinvuorelle. Sinne oli Elian pyynnöstä kokoontunut merkillinen joukko. Siellä oli kuningas ja hänen lähimmät miehensä. Siellä oli satoja Baalin ja Astarten profeettoja ja paljon tavallista kansaa. Siellä oli myös Herran profeetta Elia.
Oli alkamassa kahden vallan yhteenotto. Elia kiteytti tämän taistelun kysymyksen muotoon: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Elia väitti, että se on tosi Jumala, joka vastaa tulella (1 Kun 18:2, 24).
Toinen osapuoli luotti massan voimaan, huutoon, tanssiin, hurmokseen, viileskelyyn. Toinen taas korjasi hajonneen Herran alttarin ja odotti rauhallisesti ruokauhrin aikaa ja sitä, mitä Herra tekee. Toinen oli näyttävää. Mikä melu täyttikään ilman. Siinä ihmisissä tapahtui koko ajan jotakin. Omassa ruumissa koettiin väkeviä tunteita ja voimaa, joka pani tanssimaan ja kaatoi maahan. Se tulkittiin jumaluuden ilmentymäksi, manifestaatioksi. Mitään todellista ei kuitenkaan tapahtunut eikä alttarilla tuli syttynyt. Odotettu taivaallinen tuli oli vain ihmisten omassa kokemuksessa ja voimakkaassa tunnetilassa. Kauhistuttavaa on kuitenkin se, että lopunaikana antikristus suurten tunnustekojen ohella saa myös tulen lankeamaan taivaasta (Ilm 13:13). Nyt vielä eivät Baalin profeetat siihen kyenneet.
Tuli Elian aika. Elia oli tehnyt kaiken mahdollisimman vaikeaksi. Miten tuli voi syttyä alttarilla olevassa läpeensä märässä puukasassa? Juuri oikealla hetkellä tuli iski kuin salama. Sama tuli oli palanut pensaassa Siinain vuorella ja Mooses ihmetteli. Sama tuli iski alttariin Daavidin (1 Aik 21:27) ja Salomon rukoillessa (2 Aik 7:1). Se oli Jumalan läsnäolon tuli.
Karmelvuoren yhteenotto oli ainutkertainen. Siinä paljastui kuinka tyhjiä ovat voimakkaatkin ruumiissa koetut uskonnolliset tunteet, kuinka mitättömiä epäjumalat, vaikka niihin uskotaan palavasti. Eivät ne voineet kuulla eivätkä auttaa.
Kansa huusi hetken aikaa: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!” (1 Kun 18:39). Mutta miestään hallitsevan kuningattaren sydän ei särkynyt ja kansa jatkoi entistä elämäänsä kansalliseen tuhoon asti.
Tänään Jumalan tuli palaa hänen Poikansa heikkoudessa ristillä, sillä Jumala on nähnyt hyväksi saarnauttamansa hullutuksen – ei ihmetekojen - kautta pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:21-22). Ristillä näkyy vastakohtaisuudessaan myös Jumalan suurin rakkaus, kun Isän ainoa Poikaa huutaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Tässä ristin vastakohtaisuudessa kohtaamme nytkin Jumalan rakkauden ja voiman tulen (Room 1:16). Se valloittaa ihmisten sydämiä tänäänkin kaikkialla maailmassa. Sille sydämensä avaava valitsee oikein ja seuraa todellista Herraa Jumalanaan.
Vieläkö mekin horjumme puolelta toiselle?
Kuvatessaan taistelua ihmismielen ja -sydämen hallinnasta Raamattu vie meidät Karmelinvuorelle. Sinne oli Elian pyynnöstä kokoontunut merkillinen joukko. Siellä oli kuningas ja hänen lähimmät miehensä. Siellä oli satoja Baalin ja Astarten profeettoja ja paljon tavallista kansaa. Siellä oli myös Herran profeetta Elia.
Oli alkamassa kahden vallan yhteenotto. Elia kiteytti tämän taistelun kysymyksen muotoon: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Elia väitti, että se on tosi Jumala, joka vastaa tulella (1 Kun 18:2, 24).
Toinen osapuoli luotti massan voimaan, huutoon, tanssiin, hurmokseen, viileskelyyn. Toinen taas korjasi hajonneen Herran alttarin ja odotti rauhallisesti ruokauhrin aikaa ja sitä, mitä Herra tekee. Toinen oli näyttävää. Mikä melu täyttikään ilman. Siinä ihmisissä tapahtui koko ajan jotakin. Omassa ruumissa koettiin väkeviä tunteita ja voimaa, joka pani tanssimaan ja kaatoi maahan. Se tulkittiin jumaluuden ilmentymäksi, manifestaatioksi. Mitään todellista ei kuitenkaan tapahtunut eikä alttarilla tuli syttynyt. Odotettu taivaallinen tuli oli vain ihmisten omassa kokemuksessa ja voimakkaassa tunnetilassa. Kauhistuttavaa on kuitenkin se, että lopunaikana antikristus suurten tunnustekojen ohella saa myös tulen lankeamaan taivaasta (Ilm 13:13). Nyt vielä eivät Baalin profeetat siihen kyenneet.
Tuli Elian aika. Elia oli tehnyt kaiken mahdollisimman vaikeaksi. Miten tuli voi syttyä alttarilla olevassa läpeensä märässä puukasassa? Juuri oikealla hetkellä tuli iski kuin salama. Sama tuli oli palanut pensaassa Siinain vuorella ja Mooses ihmetteli. Sama tuli iski alttariin Daavidin (1 Aik 21:27) ja Salomon rukoillessa (2 Aik 7:1). Se oli Jumalan läsnäolon tuli.
Karmelvuoren yhteenotto oli ainutkertainen. Siinä paljastui kuinka tyhjiä ovat voimakkaatkin ruumiissa koetut uskonnolliset tunteet, kuinka mitättömiä epäjumalat, vaikka niihin uskotaan palavasti. Eivät ne voineet kuulla eivätkä auttaa.
Kansa huusi hetken aikaa: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!” (1 Kun 18:39). Mutta miestään hallitsevan kuningattaren sydän ei särkynyt ja kansa jatkoi entistä elämäänsä kansalliseen tuhoon asti.
Tänään Jumalan tuli palaa hänen Poikansa heikkoudessa ristillä, sillä Jumala on nähnyt hyväksi saarnauttamansa hullutuksen – ei ihmetekojen - kautta pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:21-22). Ristillä näkyy vastakohtaisuudessaan myös Jumalan suurin rakkaus, kun Isän ainoa Poikaa huutaa: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Tässä ristin vastakohtaisuudessa kohtaamme nytkin Jumalan rakkauden ja voiman tulen (Room 1:16). Se valloittaa ihmisten sydämiä tänäänkin kaikkialla maailmassa. Sille sydämensä avaava valitsee oikein ja seuraa todellista Herraa Jumalanaan.
Vieläkö mekin horjumme puolelta toiselle?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.