Kun Olli Rehn on komissaari,niin eihän tämä liitto voi olla demoraattinen,koska Rehn ei ole kansan valitsema,vaan puolueen valitsema.Näin toimi Neuvostoliittokin.Komissaari mikä komissaari.
EU on CCCP
EI DEMOKRATIA
12360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kansa ei voi aina tietää mikä on sille parasta. Ahtisaarikin on tätä mieltä.
Kun demokratia muuttuu näennäisdemokratiaksi.. päätöksiin vaikuttavat enää metallit.. Kulta ja Lyijy. Näistä viimeksimainittua ovat useasti ahtaalle ajetut kansat käyttäneet päätäntävaltansa palauttamiseen. Lienee siis varsinainen arvometalli.
Näinhän so on ja olemme kohta samassa jamassa johon venäjä sortui. Eli Eu on sotkeutunut omaan mahdottomuuteensa vahinko ajatus oli hyvä yksittäisten ihmisten vallanhimo ja ahneus pilasi tämänkin systeemin.
EU on nyt yhtä hyvä kuin se on aina ollut.
mutta huonontunut ehkä sittenkin
EU:n herjaus on väärin.
voi sen tietää
Anna EU:n hoitaa asiat niin kuin ne on hoidettava. Muuten päädymme takaisin Euroopan diktatuurien aikaan. Rehn on oikeaoppinen EU-komissaari ja puolueen kuuluukin valita hänet - se on edustuksellista demokratiaa eikä mitään sinun demokratiaasi.
EU:SSA EI OLE DEMOKRATIAA VAAN DIKTATTURI TULEVAISUUDESSA. ANTIKRISTUKSEN PETO.
suoraan N-liitosta.Sitähän sinä haluat.Se on harvainvaltaa komissaareineen.Tämä asiantuntijademokratia on vain pienen piirin oman edun maksimointia.Jopa täysin kyvyttömät poliitikot pärjäävät tässä diktatuurissa aivan kuen N-liitossa vaikka vain votkaa juomalla.Oletko EU:n leivissä?
Eihän Matti Vanhanenkaan tai Tarja Halonen tai joku kansanedustaja ole tuota mieltä! EU:n kannattaja menestyy. Lopeta siis poika EU:n vastustus ja tule meidän kannattajien puolelle.
EU ei ole Neuvostoliitto, vaan erilainen valtioliitto.