Olipa kerran jättimäinen bordelli,jota pyöritti joukko ahneita sutenöörejä ja omistajia.Jättimäinen bordelli oli jaettu pienempiin yksiköihin ja yhden nimi oli Sonera.
Soneran kaltaisia bordelleja oli maassa nousukaudella runsaasti(tosin pienempiä).Niissä meno yltyi välillä hyvinkin villiksi isäntien(=omistajien)myhäillessä vieressä suurten taloudellisten voittojen toivossa.Sonera erehtyi kuitenkin kerran ostamaan 24:llä miljardilla markalla Saksalaista ilmaa.Se oli suuri virhe,vai oliko?
Jos Soneran sijoitus Saksaan olisi ollut tuottoisa
suuren katastrofin sijaan,niin ketä kiinnostaisivat tänään talon sisäiset sikailut ja väärinkäytökset?Toimitusjohtaja Relander olisi tänään juhlittu ja ruhtinaallisesti palkittu mies.Nyt hän on pelkästään jälkimmäistä.
------------------
Kuuliaiset,isäntiensä persettä innokkaasti ja kyselemättä nuolevat palkitaan usein suuressa ilotalossa valtion ja kunnan virkapaikoilla.Oikean puolueen oikeanvärinen jäsenkirja on tuolloin tärkeässä asemassa.
Jotkut yksilöt ovat paremmassa asemassa kuin toiset ja he saavat esimerkiksi paremmat terveyspalvelut maksamalla niistä pyydetyn hinnan.Köyhemmät ja elähtäneemmät joutuvat tyytymään siihen mitä heille annetaan ja toisinaan ei anneta mitään.Kaikkein surkeimmat tapaukset,jotka eivät enää työhönsä syystä tai toisesta kykene,ovat pohjasakkaa,eikä heillä käytännössä ole jäljellä enää mitään oikeuksia.Heidät on pistetty odottamaan kuolemaa esimerkiksi sairaalajonoihin.Kuolemaa pyritään usein jouduttamaan,jotta pelkästään taloudellisena rasitteena oleva roskajoukko saadaan siivottua yhteiskunnan jaloista pois.
Tätä porukkaa potkitaan kaikkialla lähes taukoamatta päähän ja monet tulevatkin sen seurauksena hulluiksi ja lopettavat surkean elämänsä yksinäisinä,kaltoinkohdeltuina ja unohdettuina.
Sen pituinen se.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Kuuliaiset,isäntiensä persettä innokkaasti ja kyselemättä nuolevat virkamiehet"... nuolevat kuin yhteisellä sopimuksella myös toistensa perseitä.
Suomessa on järjestelmä,jossa virkavastuuta puoluepoliittisin perustein valituilla(ja palkituilla) viranhaltijoilla ei käytännössä ole.Hyväveli järjestelmä muistuttaa suuresti mafian toimintaa.Veljeä ei hylätä eikä jätetä missään tilanteessa.Rikosten uhrit voivat kyllä yrittää hakea korvausta kärsimästään vahingosta,mutta järjestelmän lonkerot ulottuvat yhteiskunnassa laajalle ja korvausten saaminen on hyvin vaikeaa.
Apulaisoikeuskansleri(eläkkeellä) Jukka Pasanen nosti virkakaudellaan 1981-2001 yhden virkarikossyytteen noin 18000 kantelun perusteella.Mitä asiasta pitäisi ajatella?
Eduskunnassa harjoitettava puoluekuri on näkyvin ilmentymä Suomalaisen puoluemafian toiminnasta.On päätetty,että puolueen edun nimissä kaikkien puolueen jäsenten on oltava tärkeissä asiakysymyksissä(äänestyksissä)samaa mieltä.Yksittäisiltä edustajilta on näin otettu vapaa tahto ja päätäntävalta pois.Johto päättää asiat edustajien puolesta ja eduskunta päättää asiat juuri siten kuin johto haluaa.Joskus silmänlumeeksi(jotta näyttäisi siltä,että demokratia toimii)hallituksen esitys kaatuu eduskunnassa.Äskeinen kulttuurimäärärahojen leikkausyritys(13 miljoonaa euroa)oli poliittista teatteria.
Merenkulkuhallituksen virkamiesten vapauttaminen jokin aika sitten käräjäoikeudessa oli osoitus hyväveli järjestelmän toimivuudesta ja vahvuudesta Suomessa.Kysehän oli siitä,että ammattituomarit olisivat passittaneet miehistä osan vankilaan,mutta kaksi lautamiestä oli kokonaan vapauttavan tuomion kannalla.Äänet menivät äänestyksessä tasan ja miehet jouduttiin vapauttamaan.
Suomessa toimii puolueiden ja virkamiesten hyväveliverkosto ja yhteenliittymä,joka sortaa tavallisen kansalaisen oikeuksia mielin määrin.
Verkoston jäsenten nuoleskelijoita,omaneduntavoittelijoita ja muuten vaan selkärangattomia niljakkeita löytyy runsaasti myös varsinaisen verkoston ulkopuolelta.
...Suomessa on aivan omaa luokkaansa.Ulkomailla vierailleet tuntevat asian.
Suomalainen yhteiskunta on moraaliltaan mädäntyneessä tilassa.Sonerassakin mätä sai edetä pitkälle,ennenkuin tilanteeseen lopulta havahduttiin.
Aidossa oikeusvaltiossa kansalaiset ovat tietoisia,että heillä on edes mahdollisuus saada oikeutta ja tarvittaessa myös virkarikolliset vastuuseen teoistaan.
Suomessa suuri osa kansalaisista on täysin tietoisia siitä,että tuota mahdollisuutta ei ole heillä lainkaan.
Moraaliasioista puhuttaessa täkäläiset päättäjät
nostavat ykkösasioiksi pinnallisia ja näennäisiä ongelmia.
"Aidossa oikeusvaltiossa kansalaiset ovat tietoisia,että heillä on edes mahdollisuus saada oikeutta ja tarvittaessa myös virkarikolliset vastuuseen teoistaan.
Suomessa suuri osa kansalaisista on täysin tietoisia siitä,että tuota mahdollisuutta ei ole heillä lainkaan."
Hyvin sanottu. Tekstisi on syytä painaa mieleen aivan sellaisenaan.
Mutta jos nyt niin onnekkaasti sattuisi, että pääsisi johonkin mediaan kommentoimaan tilannetta (ja siteeraisi sinua lupaa kysymättä), mitkä valtiot voisi nimetä noiksi todellisiksi oikeusvaltioiksi? Anna esimerkkejä, kernaasti perusteluin.
Hyvää Lusijan päivää kaikille tasapuolisesti.
...Suomen tilanteen(omakohtaisten kokemusten kautta).
Kuten olen aiemmin todennut Suomalaisessa yhteiskunnassa tavallisten kansalaisten oikeuksia ei erityisemmin viranomaisten taholta kunnioiteta.Pitkään jatkuessaan tilanne murentaa moraalin koko yhteiskunnasta.Suomessa näin on jo käynyt tai käymässä.Täällä on nähtävissä selvästi esimerkiksi se,että tavalliset kansalaiset halveksivat ja vihaavat toisiaan mm.purkamalla pahaa oloaan häiriköintiin kerrostaloissa ja silmittömään väkivaltaan tuntemattomiakin kohtaan.
Myyrmäen pommin syvällisempiä syitä olen yrittänyt pohtia aiemmin ja pidän Petri Gerdtiä pääosin Suomalaisen yhteiskunnan (ihmis)vihamielisyyden uhrina.
Sanoin,että aito oikeusvaltio on sellainen,jossa kansalaiset ovat tietoisia siitä, ETTÄ HEILLÄ ON EDES JONKINLAINEN MAHDOLLISUUS SAADA OIKEUTTA(MYÖS VIRKAMIEHIÄ VASTAAN KÄYDYISSÄ OIKEUDENKÄYNNEISSÄ).Suomessa ylipäänsä kaikkeen oikeuden peräämiseen tuomioistuinten kautta liittyy täysin kohtuuttomia riskejä(vähävaraisten ihmisten kannalta).Suomessa oikeusvaltio on käytännössä ajettu alas viime vuosien aikana.
Yksi esimerkki on aiemmin kotivakuutuksiin yleisesti kuulunut oikeusturvavakuutus(korvaa kulut jutun häviämisen varalta).Tuota vakuutusta ei enää tietääkseni myydä.
Silloin kun yleinen tietoisuus yhteiskunnan moraalisesta tilasta(=mädännäisyydestä) on hyvin laajaa,niin tilanne heijastuu väistämättä maan henkiseen ilmapiiriin.
Yksimielisyys siitä,että tämän maan henkinen ilmapiiri on huono lienee selvää?
Suomalaista(Suomalaisia) yhteiskuntaa vaivaa sivistyksen puute ja minä yritän kertoa miten se esimerkiksi ilmenee.
Tutkimustuloksia eri EU-maiden ihmisoikeustilanteesta minulla ei ole esittää ja toivoisinkin,että joku jolla on,esittäisi niitä.
-Excalibur-
...instanssit kuten kansaneläkelaitos toimivat usein täysin mielivaltaisesti.Sairauspäiväraha tai eläke saatetaan evätä kummallisilla tai jopa olemattomilla perusteluilla.
Kun kelalta pyytää perusteluja päätökselle,he kehottavat valittamaan asiasta sosiaalilautakuntaan.Miten asiakas voi laatia valituksen kun ei edes tiedä millä perusteella hänen hakemuksensa on hylätty?
Vastaavaa kansalaisten oikeuksien halveksimista esiintyy Suomessa paljon.Huonoa henkistä ilmapiiriä selitetään sitten milloin minkäkin yliopiston dosentin toimesta kansanluonteella tai geeniperimällä.On täällä pohjolan perukoilla vaan niin omituista porukkaa.
Suomalaisten usko erilaisiin auktoriteetteihin ja oppiarvoihin on vankkumaton.Evankelisluterilaisen kirkon sadutkin ovat vuosisatojen ajan uponneet tähän herran pelosta ja masennuksesta kärsivään kansaan kuin veitsi voihin.Syödään kuuliaisesti masennuslääkkeitä(n.500000 ihmistä)kun joku pölvästi(kun ei osaa tai halua hoitaa)niin määrää.
Itsemurhien määrä on maassa suuri.Mistäköhän moinen mahtaa johtua?Pitäisikö kysyä joltain dosentilta tai erikoisasiantuntijalta?
Miten se nyt menee: eikö kelan akat olekaan valtion virkamiehiä? Kuinka silloin valitustie olisi kuntaan? Ja vieläpä kunnan maallikoista koostuvaan lautakuntaan?
Nythän on jo voimassa uusi sääntö, jonka mukaan kansalainen saa viedä kelapaperinsa käsiteltäviksi mihin hyvänsä maan kelaan. Ja siellä anomukset sun muut myös käsitellään, eikä esim lähetetä postissa kotikunnan kelaan.
Muuten olen täysin samoissa käsityksissä kuin sinäkin. On pidettävä meteliä tästä saaXXXXllisesta systeemistä, missä viranomaiset eivät ikinä joudu vastuuseen mielivaltaisista ratkaisuistaan.
...valitustie on kunnallinen?
Valituselin on jokatapauksessa nimeltään SOSIAALILAUTAKUNTA.
hiljalleen vaikuttamaan siltä, että tämä koko maa on jonkinlainen ulkomaalaisten ilotalo...
LÄHES 30 NAISTA on kahden päivän
aikana ilmoittautunut raiskausrikok-
sista ja tapon yrityksestä epäillyn
hiv-positiivisen miehen uhriksi.Poliisi
on aloittanut esitutkinnan.50-vuotiaan,
afrikkalaissyntyisen muusikon
vangitsemista jatkettiin keskiviikkona.
Kenties kuvaa maan henkistä tilaa paremmin, Suomi neito selällään jne.