Yleisön pyynnöstä

Vastaan nyt minulle usein kysyttyyn kysymykseen:
Tunnenko ketään raitista HELLUNTAILAISTA Jumalan sananjulistajaa?

Olen henkilökohtaisesti ollut kuulemassa
joitakin ja pidän heidän opetuksiaan raittiina:

Kyösti Pellinen (toimii onewaymission:ssa)
Kai Antturi

Edesmenneitä:

Mauri Viksten
Otto Koivukangas

Göteborgissa toimineista:

Eino Sirkiä
131064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ikävöin Maurin kaltaisia armoitettuja opettajia. Varmasti heitä on, mutta harvassa. Vapaakirkon puolelta opin tuntemaan Tapio Henrikssonin, joka toimi opettajan virassa seurakunnassa. Hän lienee jo eläkkeellä?

Osaako kukaan kertoa, mistä voi hankkia Vikstenin raamattutuntien äänitteitä tai voiko niitä kuunnella netin välityksellä? Sain tavata Vikstenin hieman ennen hänen kuolemaansa 90-luvulla, kun hän kutsui minut kotiinsa vierailulle. Hänen raamattutuntisarjojaan olin kuunnellut kaseteilta 80-luvulla ja kerroinkin hänelle, että kun kasetit päättyivät ja hänen puheensa loppuivat jatkoi Jumala puhumista kuulijan sydämelle, ainakin minun.

Lämpimin ja siunaavin ajatuksin muistelen veljeämme Mauri Viksteniä.

Äänestä
  • Minullakin on lämpimät muistot Maurista ja hänen raamattutunneistaan. Sain kuunnella häntä Raamattuopistolla -81, josta ajasta minulla saattaa olla muutama kasettikin jäljellä.

    Tässä on myös Maurin julistusta:
    http://www.saarnaindexi.net/modules/mydownloads/viewcat.php?cid=1

    Jeesuksen siunausta sinulle!

    Äänestä

  • Timoriepu kirjoitti:

    Minullakin on lämpimät muistot Maurista ja hänen raamattutunneistaan. Sain kuunnella häntä Raamattuopistolla -81, josta ajasta minulla saattaa olla muutama kasettikin jäljellä.

    Tässä on myös Maurin julistusta:
    http://www.saarnaindexi.net/modules/mydownloads/viewcat.php?cid=1

    Jeesuksen siunausta sinulle!

    Voiko olla totta että enimmäkseen humalassa saarnaavat.

    Äänestä


  • Timoriepu kirjoitti:

    Minullakin on lämpimät muistot Maurista ja hänen raamattutunneistaan. Sain kuunnella häntä Raamattuopistolla -81, josta ajasta minulla saattaa olla muutama kasettikin jäljellä.

    Tässä on myös Maurin julistusta:
    http://www.saarnaindexi.net/modules/mydownloads/viewcat.php?cid=1

    Jeesuksen siunausta sinulle!

    Olet saanut hyvää opetusta, kun olet kuullut Maurin julistusta. Kiitos myös linkistä. Itse olen kovien taistelujen keskellä, mutta olet toisinaan mielessäni ja kun jaksat/ehdit, niin kerro sähköpostiini kuulumisiasi.

    Jumalan siunausta Sinulle ja rakkaillesi.

    Äänestä

  • TaistoRa. kirjoitti:

    Kiitos avusta. Tulen kuuntelemaan Maurin opetusta antamasi linkkisi kautta ja ne varmasti siunaavat kuten menneinäkin päivinä.

    Äänestä

Mitäs hyvä Rea on mieltä Wilkersonista ja Kalevi Lehtisestä.

Äänestä
  • Kirjoittaa paljon raittiita Raamattuun perustuvia asioita, mutta eivät kaikki hänen opetuksensa ole niin kehumisen arvoisia.
    Luin niitä aikoinaan aika paljon.
    Enkä muutenkaan ole amerikkalaisten julistajien
    "ihailija".
    Kyllä Suomesta löytyy paljon hyviä opettajia.
    Ja Raamattu on se paras!

    Äänestä

Mitäs mieltä kun niin lopun ajoista puhutaan olet Osmo Haavistosta, julistajasta ja kirjailijasta.

Äänestä
  • Mutta tiedäthän, etten oikein luota helluntailaisiin opetuksiin:)

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    Mutta tiedäthän, etten oikein luota helluntailaisiin opetuksiin:)

    Arvellen olet muutaman kerran loikannu aidan molemmin puolin, kun olet kolme kertaa eronu helareista, nii kaiketi oot kolmesti luterilaisissakin ollu, vai käväsitkö idän uskojen juokoissa myös.


    Minusta vapaiden suuntien opetus ja opettajat tuovat elävämmän Sanan ja samoin luotettavamman.

    Olen melko varma, että sinä nykyisenä luterilaisena tunnet "kotisi" hengellisen tilanteen ja uskottavuuden, sen perusteella uskallan kysäistä, että luotatko nykyisen "kotisi" uskottavuuteen, enmemmän kuin helareiden raamatulliseen opetukseen ja jopa elää tuon sanan mukaisesti.

    Siis onko luterilaisen kirkon opetus raamatullisempi?

    Äänestä

Eino Välipakka
Kauko Hostikka

Ja muita hyviä Raamatunopettajia:

Voitto Ramu
Juhani Aitomaa
Paavo Lievonen
Petri Malk
rovasti Olavi Peltola
Risto Santala

Suosittelen:

www.kristitynfoorumi.fi

Äänestä
  • ...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ReaAalto kirjoitti:

Vastaan nyt minulle usein kysyttyyn kysymykseen:
Tunnenko ketään raitista HELLUNTAILAISTA Jumalan sananjulistajaa?

Olen henkilökohtaisesti ollut kuulemassa
joitakin ja pidän heidän opetuksiaan raittiina:

Kyösti Pellinen (toimii onewaymission:ssa)
Kai Antturi

Edesmenneitä:

Mauri Viksten
Otto Koivukangas

Göteborgissa toimineista:

Eino Sirkiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu