onko eu/euro syyllinen

Ovatko suomalaiset niin tyhmiä että eivät erota markan ja euron arvoa toisistaa. Esimerkki jos ostat kahvin ja jonkunlaisen käntyn huoltoasemalta esim 2€. Samanlaisen sai markka aikana 2:lla markalla. Limsan sai 3:lla markalla nyt 3€ jne. Minulla pitäisi olla 10000 euron kuukausipalkka jotta olisi sama ostovoima. Mutta tämähän korjaantuu en osta. Jos koko kansa tekisi samoin luulisi siinä kovapintaisemmankin politikon housut tutista kun tajuaisivat mihin ollaan tultu ja mihin ollaan menossa.
10335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

EU:n CAP-hinnoittelun merkittävä tekijä on, että alkutuotanto saa vähiten (euroa/kg), kauppa selvästi eniten. Markan aikana hintakerroin oli tuplan paikkeilla yrityskohtaisin ja/tai kauppaketjukohtaisin eroin, nykyään tupla ei riitä mihinkään, vaan on vähintään 20-kertainen hintaero alkutuotannon palkan ja kuluttajan ostohinnan välillä kauppojen takia.

En ole unohtanut ostoreissuillani "mummon markkaa", vaan olen aina kertonut eurohinnan kuudella ennen kuin olen valinnut tuotteen. Näin ollen hinnat ovat vähintään kuusinkertaistuneet tuloihini nähden, kun siirryimme silloisen perustuslakimme vastaisesti liian pienellä enemmistöllä euroon. (Olisi tarvittu 7/8:n enemmistö sekä kansanäänestyksessä että eduskunnassa.)Ostohaluni on laskenut 90 %, mutta annan halukkaiden ostaa edestäni.

Äänestä
  • EU ja euro eivät ole syyllisiä mihinkään. Änkyrä!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    EU ja euro eivät ole syyllisiä mihinkään. Änkyrä!

    yhtään mitään etkä EU:n hinnoitteluperiaatteista! Mikä ennen maksoi markan, maksaa nykyään euron. Joskus myös bensiini oli 1,45 Fmk, nykyään yhtä monta euroa eli 8,62 Fmk. Kumpi luku on kuluttajaystävällisempi: 1,45 Fmk vai 8.62 Fmk? Pakko kysyä näin selviä asioita, kun sinulta puuttuu suomalainen järki!

    Äänestä

  • maailmanmarkkinahinnoista kirjoitti:

    Sinäkö luulet, että bensan korkea hinta on EU:n syy?
    Eiköhän se ole kotimaisten poliitikkojemme, jotka ovat laittaneet siihen aika korkeat verot.
    Lisäksi tietenkin maailmantilanne ja öljyntuotannon ns. Peak Oil, eli öljyntuotannon huipun saavuttaminen. Viimeksimainittuun liittyvä Kiinan ja Intian kiihtyvä öljynkulutus.
    ÖÄljyn maailmanmarkkinahinta on nykyään korkeampi kuin koskaan aikaisemmin.
    Jos Suomi ei olisi EU:ssa niin bensan hintako olisi edelleen sen 1,5 mk/l? :)

    Äänestä

  • maailmanmarkkinahinnoista kirjoitti:

    yhtään mitään etkä EU:n hinnoitteluperiaatteista! Mikä ennen maksoi markan, maksaa nykyään euron. Joskus myös bensiini oli 1,45 Fmk, nykyään yhtä monta euroa eli 8,62 Fmk. Kumpi luku on kuluttajaystävällisempi: 1,45 Fmk vai 8.62 Fmk? Pakko kysyä näin selviä asioita, kun sinulta puuttuu suomalainen järki!

    Kerro ihmessä milloin bensiini maksoi 1,45 mk?
    En viitsi ruveta tilastoja penkomaan, mutta luulisin joskus 70 luvulla. On se varmasti ollut tuotakin halvempaa joskus. Samalla voit kertoa miten tuo antamasi hinta liittyy Euroopan unioniin ja tämän päivän bensan hintaan.
    EU ei omista öljylähteitä eikä myy bensiiniä huoltoasemilla.
    Kuka mahtaa muistaa paljonko bensiini maksoi kun liityimme unioniin? Sinun puheidesi mukaan hinta on nyt kuusin kertainen. Täyttä soopaa.
    Hintataso on toki noussut, mutta aivan muista syistä kun siitä, että liityimme unioniin.
    Voinet maailmanmarkkinahinnoittelua tuntevana asiantuntijana kertoa mikä on totuus?

    Äänestä

Täyttä soopaa. Vai maksoi kahvi ja pulla markka-aikana huoltsikalla 2mk. Missähän sellainen asema mahtoi sijaita?
Muistaakseni sen aikainen hintataso, ennen euroon siirtymistä, oli po. tuotteelle noin 10mk. Olen minäkin eläessäni sen verran huoltoasemia kierrellyt.
Levitetään käsitystä, että hinnanousut ovat tapahtuneet euron ansiosta. Hinnat nousivat markka-aikana samalla lailla. Inflaatio oli silloin suurempi kuin se on ollut euron aikana.

Äänestä
  • Kekkoslovakiaan ei ole paluuta, edessä on loistava EU-tulevaisuus. Sille!

    Äänestä

Tuollaisten pikkuasioiden jauhaminen ei auta yhtään, kun kuljemme kohti Eurooppalaista ihannevaltiota.

Äänestä

70-luvulla pahimmillaan inflaatio oli 20% vuodessa. Hyvälaatuinen liha ja lohi sellaisissa hinnoissa, että työläinen saattoi vain uneksia niistä. Pulla paistettiin kotona ja viinerit kaupanhyllyllä olivat vain silmaniloa. Nykyään voisi ostaa kaupasta mitä huvittaa, mutta enemmänkin vaikuttaa tuo terveysintoilu ostohaluihin. Kadulla kun katselee ylilihavia vaatteistaan ulospursuavia naisia, toivoisi, että ruoka ja kahvileivät olisivat hiukan kalliimpia. Tehdään EU:lle esitys ruuan haittaverosta, niin saataisiin naiset solakammaksi.

Äänestä

Ottaa päähän tollanen, että hinnat kuusinkertaistuvat... Tuohan on ihan perseestä ja toivottavasti hinnat taas joskus alenevat.. Mutta ei, kun inflaatio iskee.. Prkl..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ostoboikotti kirjoitti:

Ovatko suomalaiset niin tyhmiä että eivät erota markan ja euron arvoa toisistaa. Esimerkki jos ostat kahvin ja jonkunlaisen käntyn huoltoasemalta esim 2€. Samanlaisen sai markka aikana 2:lla markalla. Limsan sai 3:lla markalla nyt 3€ jne. Minulla pitäisi olla 10000 euron kuukausipalkka jotta olisi sama ostovoima. Mutta tämähän korjaantuu en osta. Jos koko kansa tekisi samoin luulisi siinä kovapintaisemmankin politikon housut tutista kun tajuaisivat mihin ollaan tultu ja mihin ollaan menossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu