Natosta EU:n puolustus

Uutiset kertovat tänään 13.12.2002 07:12

Tuomioja: EU:n ja Naton yhteistyö
(MTV3-STT)

Taustatietoa:

Lähde salaiseksi määrätyt asiapaperit:

Suomi on lupautunut EU:n yhteisen puolustuksen velvoitteisiin 21.12.1993 alkaen.

Edellisenä päivänä Suomen EU-ministeriryhmä piti kokouksen. Suomi joutui EU:n vaatimuksesta osallistumaan silloisten uusien jäsenmaiden kanssa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen (YUTP) julistukseen.

Kuka silloin oli presidenttinä käyttäen HM 33 §:n mukaisia presidentin valtaoikeuksia?

Mauno Koivisto.

Kuka oli ulkoministerinä?

Heikki Haavisto.
Niinpä Haavisto joutui muotoilemaan 21.12.1993 Brysselissä pitämänsä puheen uudelleen, koska EU vaati 19.12.1993 Suomelta YUTP-julistukseen osallistumista.
Suomen käyttämä termi liittoutumattomuus oli vastoin sopimusta. Samoin oli Itävallan kanssa, jonka perustuslaista tuon sanan poistaminen vaatii peräti 3/4 enemmistön parlamentissa!

Tämän kokouksen (20.12.1993) pöytäkirja 16/93 ja sen liitemuistio nro 1075 (19.12.1993) määrättiin ulkoministeriössä salaiseksi 21.1.2000.

Kuka salassapitopäätöstä tehtäessä oli presidenttinä käyttäen HM 33 §:n mukaisia presidentin valtaoikeuksia?

Martti Ahtisaari.

Kuka oli ulkoministerinä?

Tarja Halonen.

Edellä mainittu uutinen suorana lainauksena:

"Tuomioja: EU:n ja Naton yhteistyö toteutumassa

EU on päättänyt Kööpenhaminan huippukokouksessa, että se voi käyttää Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissaan.

EU voi jatkossa käyttää sotilasliitto Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissaan.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU päätti asiasta omalta osaltaan Kööpenhaminan huippukokouksessa, mutta Naton ja Turkin vahvistus sopimukselle uupuu vielä. Naton on määrä hyväksyä sopimus myöhemmin tänään.

Turkki ja Kreikka ovat jarruttaneet yhteistyöratkaisua jo kaksi vuotta, mutta nyt Turkin uskotaan hyväksyvän sopimuksen jäsenneuvotteluidensa vauhdittamiseksi.

(STT/MTV3)"
------
Lopuksi:

Suostuuko Turkki?
Totta kai Turkki suostuu, koska se haluaa mukaan EU:hun!

Kreikan on myönnyttävä tämän tason asiaan.

Suostuuko USA?
Totta kai. Se haluaa hyvät liittolaiset ”terrorismia” vastaan.
15339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Luonnollista kehitystä. Suomi kuuluu länteen ja tiedossa on jo pitkään ollut että EU-yhteistyö sisältää myös kasvavan ulko-ja turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden. Esität asian kuin suurenkin peikon. Kenen arvot sitten ovat lähempänä suomalaisia, Venäjän, Kiinan vaiko yhdistyneen Euroopan? Sinulta on jäänyt huomaamatta että Eurooppa ja Nato ovat perusteellisesti muuttuneet eikä paluuta entiseen enää ole. Unionissa vallitsee laaja yksimielisyys siitä että Nato on yhdistyneen Euroopan turvallisuusratkaisu joka sitoo myös Yhdysvallat Euroopan yhteistyöhön.

Ei kai EU:n kannata rakentaa Naton kanssa rinnakkaista puolustus-ja kriisinhallintakykyä kun koko ajan suurempi osa EU-maista joko kuuluu tai on liittymässä Natoon? On aivan luonnollista turvautua Naton resursseihin. Tällainen kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään. Kööpenhaminan huippukokous vain teki pläkkiselvästä asiasta virallisen. Suomen Natojäsenyys on luonteva tapa osallistua yhteisen Euroopan turvallisuuspolitiikkaan.

Äänestä
  • Onko todellakin luonnollista, että yhteisestä puolustuksesta EU-jäsenyyden velvoitteena, tässä tapauksessa Natosta, on päätetty salaa kohta 9 vuotta sitten?

    Tuleva Nato-jäsenyys on EU-jäsenyyden mukanaan tuoma velvoite, josta Suomen eduskunta ei enää saa päättää. Lue Uuden perustuslain 96 § huolellisesti.

    Onko kuuluuko tällainen menettely demokratiaan?

    SPQR, sinä kirjoitat:

    "Kenen arvot sitten ovat lähempänä suomalaisia, Venäjän, Kiinan vaiko yhdistyneen Euroopan?"

    Venäjän arvot ovat lähempänä kuin uskotkaan:

    Jo vuosien ajan Venäjä on osallistut 60-70 henkisillä valtuuskunnilla Nato-kokouksiin.

    Suomesta osallistujajia on ollut muutama, mm. em:n kertonut Nato-asiantuntija Juha Korkeaoja (kesk).

    SPQR,kirjoitit myös:
    " Sinulta on jäänyt huomaamatta että Eurooppa ja Nato ovat perusteellisesti muuttuneet eikä paluuta entiseen enää ole."

    Viittaan edelliseen kommenttiini. Minua hämmästyttää, miksi Venjä on vuosia osallistunut Nato-kokouksiin. USA:han Natoa määrää.

    Vielä hämmästyttävämpää on, että ko. mailla on yhteinen Nato. Sillä USA ja EU ovat molemmat maailmantaloudelliseen johtoon pyrkiviä "mahtivaltioita".

    Mikä on USA:n, EU:n ja Venäjän yhteinen Nato-intressi?

    Onko se joku nykyajan Molotov-Trippentropp -hyökkäämättömyyssopimus?

    Mielestäni suomalaiset saisivat pysyä ulkopuolella.

    Suomen herrat ovat kuitenkin kohta 9 vuotta sitten luvanneet Suomen mukanaolon yhteisessä puolustuksessa.

    Natoon liittyviä hauskuuksia Lipponen Valkoisessa talossa Yrjö Puskalle juuri totesi.

    lipponen on Yrjön kanssa hyvää kaveria ja tarjoaa Yrjölle apua Irakin vastaseen toimintaan.

    Äänestä

  • Satakunnan mies kirjoitti:

    Onko todellakin luonnollista, että yhteisestä puolustuksesta EU-jäsenyyden velvoitteena, tässä tapauksessa Natosta, on päätetty salaa kohta 9 vuotta sitten?

    Tuleva Nato-jäsenyys on EU-jäsenyyden mukanaan tuoma velvoite, josta Suomen eduskunta ei enää saa päättää. Lue Uuden perustuslain 96 § huolellisesti.

    Onko kuuluuko tällainen menettely demokratiaan?

    SPQR, sinä kirjoitat:

    "Kenen arvot sitten ovat lähempänä suomalaisia, Venäjän, Kiinan vaiko yhdistyneen Euroopan?"

    Venäjän arvot ovat lähempänä kuin uskotkaan:

    Jo vuosien ajan Venäjä on osallistut 60-70 henkisillä valtuuskunnilla Nato-kokouksiin.

    Suomesta osallistujajia on ollut muutama, mm. em:n kertonut Nato-asiantuntija Juha Korkeaoja (kesk).

    SPQR,kirjoitit myös:
    " Sinulta on jäänyt huomaamatta että Eurooppa ja Nato ovat perusteellisesti muuttuneet eikä paluuta entiseen enää ole."

    Viittaan edelliseen kommenttiini. Minua hämmästyttää, miksi Venjä on vuosia osallistunut Nato-kokouksiin. USA:han Natoa määrää.

    Vielä hämmästyttävämpää on, että ko. mailla on yhteinen Nato. Sillä USA ja EU ovat molemmat maailmantaloudelliseen johtoon pyrkiviä "mahtivaltioita".

    Mikä on USA:n, EU:n ja Venäjän yhteinen Nato-intressi?

    Onko se joku nykyajan Molotov-Trippentropp -hyökkäämättömyyssopimus?

    Mielestäni suomalaiset saisivat pysyä ulkopuolella.

    Suomen herrat ovat kuitenkin kohta 9 vuotta sitten luvanneet Suomen mukanaolon yhteisessä puolustuksessa.

    Natoon liittyviä hauskuuksia Lipponen Valkoisessa talossa Yrjö Puskalle juuri totesi.

    lipponen on Yrjön kanssa hyvää kaveria ja tarjoaa Yrjölle apua Irakin vastaseen toimintaan.

    osoittaa sen kohdan jossa 96 pykälässä mainitaan
    tuleva Nato-jäsenyys EU-jäsenyyden tuomana velvoitteena?
    Tai edes sen kohdan missä mainitaan Nato?

    >Tuleva Nato-jäsenyys on EU-jäsenyyden mukanaan tuoma velvoite, josta
    >Suomen eduskunta ei enää saa päättää. Lue Uuden perustuslain 96 §
    >huolellisesti.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    Tässä on pureskeltavaa.

    Pistän sen uudeksi alustukseksi:

    Suomi24-keskustelun EU-osastoon, Sonera Plazaan, Hesarin NYTiin ja Etelä-Suomen Sanomat www.ess.fi, Mielipide>keskustelu.

    Lukekaa huolella ennekuin kommentoitte.

    Aihe on:

    SALAISIEN ASIAKIRJOJEN AVAINHENKILÖT

    Suomen EU-ministeriryhmän SALAISET päätökset ovat pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993.
    Tuossa kokouksessa sivuutettiin Suomen eduskunta ja perustuslaki.

    Tallenna ja pistä sana kiertämään! Tulosta paperille.

    Kirjoitus on valitettavasti pitkä, mutta lukijaa on helpotettu kirjoittamalla siihen kaksi osaa:

    1.   Tämän päivän uutinen eduskunnan sivuuttamisesta.

    2.   Salaisien asiakirjojen avainhenkilöt ja tausta.

    1.UUTINEN:

    Pääministeri Lipponen tiedotti tänään, että hän antaa EU:n tulevaisuuskonventin työstä pääministerin ilmoituksen tammikuussa.

    Pääministerin ilmoituksesta eduskunta ei äänestä hallituksen luottamuslauseäänestystä. Kysymyksessä on siis vain ilmoitusasia. Keskustapuolue on ilmoittanut, ettei se hyväksy Lipposen pääministerin ilmoitusta asiasta.

    Mitä EU:n tulevaisuuskonventin työ on ollut?

    EU:n tulevaisuuskonventti on laatinut EU:lle perustuslain, jossa EU:n yhteinen puolustus on kirjoitettu omaksi luvukseen. Perustuslain hyväksymisen yhteydessä hyväksytään siis myös yhteinen puolustus, käytännössä Nato-jäsenyys.

    Suomen uuden perustuslain 96 §:ssä sanotaan, että eduskunta saa keskustella asiasta, jos puhemiesneuvosto niin päättää. Eduskunta ei kuitenkaan tee päätöstä asiasta. Eli Lipponen antaa EU:n yhteistä puolustusta ja EU-perustuslakia koskevan ilmoituksen eduskunnalle.

    Nato-jäsenyydestä ja perustuslaista eduskunta ei siis saa ollenkaan päättää.

    Suomen eduskunta on ohitettu jo 20.12.1993 pidetyn EU-ministeriryhmän kokouksen päätöksillä. Tuossa kokouksessa oli esillä myös salaiseksi julistettu liitemuistio 1075 19.12.1993. Kokousta seuraavana päivänä (21.12.1993) Suomi antoi Brysselissä julistuksen Maastricht-aiheiden hyväksymisestä. Ne olivat yhteinen raha, yhteinen puolustus (YUTP-julistus) ja yhteinen perustuslaki.

    Nämä Maastrichtin sopimuksen velvoitteet ovat olleet jo lähes yhdeksän vuotta sitten sovittuina Ulkoministeriön 21.1.2000 salaisiksi julistamissa asiakirjoissa.

    Maanpetos ei vanhene koskaan!

    2. SALAISEN PÖYTÄKIRJAN AVAINHENKILÖT JA TAUSTA:

    Avainhenkilöitä salaisen pöytäkirjan selvittämiseen ovat lehdistöneuvos Reijo Kemppinen Brysselistä, Päivi Luostarinen UaM:n EU-sihteeristöstä. Kemppinen antoi vinkin ko. kokouspöytäkirjan etsintään. Luostarinen puolestaan päästi julkisuuteen tietoja ko. pöytäkirjasta. Turkulainen Viljo Vuoristo pyysi 26.1.2000 kyseistä asiakirjaa, joka siihen saakka oli ollut vain luottamuksellinen.

    KOKOUKSEN 16/93 AVAINHENKILÖT:

    Kokoukseen osallistuneet ovat pääministeri Esko Aho ja ministerit Pertti Salolainen, Heikki Haavisto, Sirpa Pietikäinen, Ilkka Kanerva, Toimi Kankaanniemi sekä EU-ryhmän ulkopuolisena osallistujana sisäministeri Mauri Pekkarinen. Salaista muistiota 1075 kokouksessa esitteli virkamiespääneuvottelija, alivaltiosihteeri Veli Sundbäck. Mukana olivat myös osastopäällikkö Antti Satuli, ylijohtaja Bo Göran Eriksson, apulaisosastopäällikkö Eikka Kosonen, toimistopäällikkö Marita Eerikäinen, toimistopäällikkö Antti Kuosmanen, finanssineuvos Lasse Aarnio valtiovarainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja sihteerinä Kare Halonen. Mukana olivat EU-virkamiesryhmän ulkopuolisina ops Laajava ja eav Huhtaniemi.

    Pöytäkirjassa on maininta:
    "JAKELU EU-ministeriryhmä, virkamiestason EU-neuvotteluryhmä, osp Laajava, arkisto"
    Muistiota 1075 ei jaettu ulkopuolisille, sillä muistion perään on kirjoitettu:
    "TIEDOKSI:
    Tasavallan Presidentti
    JAKELU:
    EU-ministeriryhmä
    EU-neuvotteluvaltuuskunta
    Arkisto"

    Kukaan ulkopuolinen ei koskaan saanut pöytäkirjoja ja muistioita nähtäväkseen eikä niistä tiedotettu kuin soveltuvin osin. Presidenttinä tolloin oli Mauno Koivisto.

    Ulkoasiainministeriön virkamiehet Pertti Nummela ja Martti Favorin allekirjoittivat Ulkoasiainministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000.

    Onko pöytäkirjassa muiden valtioiden kantoja, johon he vetosivat salassapitopäätöksessään?

    Mikä oli heidän todellinen perusteensa pöytäkirjan salassapitoa koskien?

    Toimivatko he yksin?

    Oliko salauspäätöstä tehtäessä mukana UaM:n EU-sihteeristön päällikkö, edellä mainittu Eikka Kosonen?

    Informoivatko ulkoministeriön virkamiehet presidentti Ahtisaarta ja silloista ulkoministeri Tarja Halosta salaamispäätöstä tehdessään?

    Vanhan perustuslain (HM 33 §) mukaan presidentti johti ulkopolitiikkaa.

    Ulkoministeriön virkamiehet Charles Murto ja Martti Favorin allekirjoittivat mielenkiintoisen lausunnon HELT001-5 15.2.2000 KHO:lle; julkistaminen saattaa heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä, lisäksi julkistaminen saattaa vaikeuttaa jäsenmaiksi haluavien maiden jäsenyysneuvotteluja.

    Lisäksi Murto ja Favorin kertoivat, että pöytäkirjan ohessa oleva liitemuistio 1075 on salainen.

    Miksi he mainitsivat myös salattavasta muistiosta 1075, vaikkei sitä edes kysytty?

    Pöytäkirja sisältää vain Suomen kansallisia päätöksiä, sillä ulkovallat mainitaan seuraavasti.

    Kohta 3, ympäristö:
    "Ministeri Pietikäinen katsoi, ettei ympäristöä koskevaa neuvottelulukua olisi suljettava vaan Suomen tulisi ajaa ratkaisuihin samanlaisia muutoksia kuin Ruotsi".
    Kohta 4, alkoholimonopoli:
    "- Ruotsin edellytetään suorittavan samanlaisen kirjeenvaihdon komission kanssa,"
    Kohta 5:
    "Todettiin, että Baltian vapaakaupan osalta Suomi voi ilmoittaa hyväksyvänsä EU:n ratkaisuehdotuksen."

    Pöytäkirjassa ei siis ole ollenkaan ulkovaltasuhteisiin haitallisesti vaikuttavia asioita.

    Salaamiseen on syynä liittovaltiokehitykseen johtavat Maastricht-aiheet.

    1.   Tekaistu EMU-varauma-muistutusvirke, jolla markka saatiin hävitettyä perustuslaista ilman lakia.
    2.   Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä EU:n uusilta jäsenmailta vaatima yhteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen (YUTP) julistus, joka velvoittaa yhteiseen puolustukseen.
    3.   Sisä- ja oikeusasiat sovittuina poliittisina ja institutionaalisina asioina, johtavat yhteiseen perustuslakiin.

    Kaikki kolme ohittivat eduskunnan perustuslaillisen päätöksenteon.

    Muistiossa on ulkovaltasuhteita koskevia asioita: Olemme Itävallan vankeja. Suomi yrittää pidättäytyä YUTP-julistuksen ulkopuolella. Mutta muistiota ei edes tiedetty kysyä! Pöytäkirjan julkipäästäminen oli kimurantti asia.

    Heitettiinkö muistio tarkoituksella likoon verukkeeksi, jotta todellakin voidaan sanoa, että julkistaminen heikentää Suomen toimia kansainvälisessä yhteistyössä?

    Sitä kysyttäköön Murtolta ja Favorinilta.

    Se, että julkistaminen saattaa heikentää jäsenmaiksi haluavien jäsenyysneuvotteluja, pitää paikkansa, kun kyseiset maat saavat kuulla millaisella huijauksella operaatio Suomessa hoidettiin!

    KHO: PÖYTÄKIRJA ON SALASSA PIDETTÄVÄ

    KHO vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608. KHO otti kuitenkin myös substanssiin kantaa muuttamalla salassapitoargumentteja! Pöytäkirja ja liitemuistio 1075 ovatkin salassapidettävä 24 §:n 1 momentin ensimmäisen kohdan mukaan, eikä toisen kohdan mukaan kuten ulkoministeriö oli päättänyt salata asiapaperit. KHO:n mukaan kysymyksessä on poliittisten ja taloudellisten suhteiden järjestäminen Suomen ja eräiden toisten valtioiden kesken.
    - Niinpä tietenkin, poliittisesta päätöksestä eduskunta sivuuttaen talous- ja rahaliitossa on kysymys!
    KHO:n päätöstä olivat tekemässä hallintoneuvokset Ritva Koljonen (pj), Hannu Koskinen, Pekka Vihervuori, Marjatta Kajan ja Heikki Kanninen, esittelijä toimi hallintosihteeri Mikko Rautamaa.

    Rautamaa, Koljonen ja Kanninen kuulivat ennen ratkaisun antamista pöytäkirjan luiskahtamisesta sekä myös sen, että KHO:n pitäisi antaa päätös, jolla pöytäkirja määrätään julkiseksi, ettei kenenkään koskaan tarvitse sanoa: KHO ryhtyi suojelemaan valtiopetokselliseen toimintaan ryhtyneitä henkilöitä. KHO:n tuomarit kuitenkin uskoivat, että kysymyksessä on vain bluffaus. KHO uskalsi siis muuttaa salassapitoargumentteja.

    Koska salassapitoargumentit muuttuivat, Viljo Vuoristo halusi tarkistaa asian. Vedoten argumenttien muuttumiseen hän pyysi jälleen pöytäkirjaa. Niinpä Ulkoministeriön virkamiehet Jyrki Paloposki ja Martti Favorin allekirjoittivat 10.11. 2000 ilmoituksen HELD-364-49, että KHO:n päätöksen mukaan pöytäkirja on salassapidettävä.

    Puhemies Riitta Uosukainen tietää asiasta. Hän sai kansanedustaja Sulo Aittoniemen tekemän KIRJALLISEN KYSYMYKSEN 496/2001 vp. Kysymys leimattiin saapuneeksi Valtioneuvostoon 10.4.2001. Ulkoministeri Erkki Tuomioja tutki pöytäkirjan ja liitemuistion salassapidettävyyttä ja totesi ministerin vastauksessa HELD2064-9, ettei salassapitoon ole enää aihetta.

    Voiko ministerin vastaus kumota KHO:n ratkaisun?

    Ulkoasiain ministeriön salassapitopäätöksen HELT001-4 26.1.2000 jälkeen ei ole tapahtunut mitään sellaista, johon vedoten pöytäkirja olisi voitu julkistaa. Ainoana syynä tietenkin on kiusallinen salaaminen, Suomihan teki peräti yhden julistuksen ja senkin avoimuudesta!
    Käyttikö Tuomioja ministerin vastauksessaan sitä toimivaltaa, joka Tarja Halosella olisi 26.1.2000 ollut?

    Tuomioja sekaantui mielenkiintoisesti asianosaiseksi ministerin vastauksellaan. Satakunnan Kansassa 10. ja 16.5. 2001 olleen haastattelun mukaan Tuomioja ei olisi kunnolla lukenut ko. pöytäkirjan salassapitoon liittyviä asioita tai sitten Tuomioja näki tilaisuutensa koittaneen maksaakseen potut pottuina. Viimemainittu on todennäköisempää.
    Ensinnäkin haastattelusta käy ilmi, ettei Tuomioja huomannut seuraavia asioita: salassapitoon ryhtymisajankohtaa, KHO:n salassapitoargumenttien muuttamista (substanssi) eikä sitä, että asiaa oli useammankin kerran tarkastettu.
    Toimittaja Maarit Raunio nimittäin kysyi Tuomiojalta:
    -Eikö ole ristiriitaista, että viime syksynä KHO vahvisti ulkoministeriön päätöksen salassapidosta?

    Tähän Tuomioja vastasi: - Korkein hallinto-oikeus ei ota substanssiin kantaa vaan siihen, onko ministeriö tehnyt toimivaltansa puitteissa aikanaan sen päätöksen.
    Toimittaja jatkoi:
    - Voiko asiakirjojen julkisuuslain 24 §:n 1. momentin 1. kohdan nojalla tehdä kaksi täysin vastakkaista päätöstä?
    Tuomioja vastasi:
    - No, on aikatekijä otettava huomioon. Aikanaan vuonna 1993 neuvottelujen ollessa kesken on varmasti ollut perusteita, että tämä on pidetty salassa. Silloinhan se salassapitopäätös on tehty. Sitä vain ei ole tullut tarkistettua sen jälkeen. Ei ole enää mitään perustetta olemassa.

    Tuomioja ei siis tiennyt, tai ei ollut tietävinään, että pöytäkirjaa oli ryhdytty salaamaan vasta vuonna 2000, eikä sitäkään, että pöytäkirjaa oli tarkastettu:

    - positiivisin tuloksin jo 1.12.1999 ja 20.1.2000

    - negatiivisin tuloksin 21.1.2000 ja 26.1.2000 ja vieläpä KHO:n ratkaisun jälkeenkin 10.11.2000.

    Herää kysymyksiä: Lukiko Tuomioja paperit todella huonosti?

    loppu puuttuu tästä!

    Äänestä

  • Satakunnan mies kirjoitti:

    loppu puuttuu tästä!

    harmi:"unohdit" vastata kysymykseen.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    osoittaa sen kohdan jossa 96 pykälässä mainitaan
    tuleva Nato-jäsenyys EU-jäsenyyden tuomana velvoitteena?
    Tai edes sen kohdan missä mainitaan Nato?

    >Tuleva Nato-jäsenyys on EU-jäsenyyden mukanaan tuoma velvoite, josta
    >Suomen eduskunta ei enää saa päättää. Lue Uuden perustuslain 96 §
    >huolellisesti.

    Maastrichtin sopimuksen hyväksyminen toi velvoitteen myös EU:n tulevaan yhteiseen puolustukseen. Tässä on syy, miksi uuteen perustuslakiin kirjoitettiin mielenkiintoisia pykäliä ulkopolitiikka-luvun alle.

    Suomi todellakin antoi asiasta poliitisen julistuksen yhdessä muiden hakijamaiden kanssa 21.12.1993. Salaiseksi julistettu pöytäkirja on edelliseltä päivältä. Yksikään media ei kertonut asiasta. Hallussani on ulkoministerin mediatiedote. Myös EU-tiedoksen Yhdentymisen kronologia vaikenee asiasta.

    KO. pöytäkirja ei silloin ollut salainen, vaan pöytäkirjaan kirjoitettiin LUOTTAMUKSELLINEN. Eikä salaaminen ollut Suomessa maantapa. vAIN muutamassa pöytäkirjassa on alunperin sana SALAINEN, leimaus Salainen 1975 julkisuuslain mukaan!

    Salaiseksi ko. pöytäkirja määrättiin vasta 21.1.2000, ja virallisella päätös papereilla salattavuus kirjoitettiin 26.1.2000. Vasta 21.1.2000 ulkoministeriössä huomattiin, mitä siinä on sisältönä!

    Makeinta on, että ote tuosta pöytäkirjasta kuitenkin luiskahti julkisuuteen jo 1.12.1999!!

    EU:n puolustus kuuluu yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan (YUTP:hen).

    Ei Suomen uudessa perustuslaissa tietenkään Natoa lue, koska Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana (1995-1999) eduskunta hyväksyi uuden perustuslain ensimmäistä kertaa, jolloin yhteisen puolustuksen kehittymisestä ei ollut tietoa. Siis ei silloin tiedetty, onko se WEU vai Nato. Eikä tulevaisuuden puolustuksesta tiedetty kesäkuun alussa 1999, kun Lipposen II hallituksen aikainen eduskunta lopullisesti hyväksyi uuden perustuslain. Sehän pitää käsitellä samassa muodossa kaksilla valtiopäivillä.
    Sittemmin WEU:kin on jo lakkautettu.

    Kun luette uudesta perustuslaista ulkopolitiikkaa koskevasta luvusta, huomaatte miten ne velvoitteet, jotka EU (Maastrichtin sopimus) tuo tullessaan, tulevat kansallisesti voimaan EU-politiikkaa koskevan eduskunnan "valmistelun" ja "hyväksymisen" kautta.

    EU:n perustuslakiin EU:n tuleva puolustus on kirjoitettu omaksi luvukseen Suomen konventin jäsenten Kimmo Kiljusen ja Matti Vanhasen yllätykseksi!

    Kun EU-perustuslain (ja samalla operustuslakiin kirjoitettu puolustuksen) hyväksyminen tulee eduskunnan keskusteltavaksi, eduskunta keskustelee, mutta ei kuitenkaan tee päätöstä asiasta. Näin 96 §:n mukaan toimitaan.

    Lipponen lupasi perjantaina; hän antaa asiasta pääministerin ilmoituksen tammikuussa 2003, jonka jälkeen eduskunta keskustelee (, muttei kuitenkaan tee päätöstä).

    EU-perustuslain valmistelu tapahtuu näin:

    Valmistelu on täysin epädemokraattista. Vain kahdessa vaiheessa on mahdollista vaikuttaa valmisteluvaiheessa perustuslain sisältöön:

    1.EU-tulevaisuuskonventti on se 207 henkilön ryhmä, jonka ainoa tehtävä on valmistella EU:n perustuslakiluonnos.
    Konventtiin osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa sisältöön.

    2. Konventi tulos menee Hallitusten väliseen konferenssiin eli EU-huippukokoukseen.
    Vielä tässäki vaiheessa on mahdollista vaikuttaa sisältöön.

    Eduskunnan "valmistelu" tapahtuu 95 §:n ja 96 §:n kautta. YUTP ei mene puolustusvaliokuntaan!

    Kansallinen hyväksyminen tapahtuu 96 §:n kautta ota tai jätä vaihtoehdoilla.
    Koska vaihtoehtoja ei ole, eikä eduskunta päätä asiasta, on paras tapa tuoda asia eduskunnalle pääministerin ilmoituksella, sillä siitä ei äänestetä hallituksen luottamuslauseäänestystä. Hallituksen selonteosta ja tiedonannosta sen sijaan äänestetään.

    Pääministerin ilmoitus ei ole uutta:

    Jo Esko Aho antoi eduskunnalle 4.3.1994 pääministerin ilmoituksen Suomen saavuttamasta neuvottelutuloksesta. Siitähän olisi pitämyt antaa mustaa valkoisella eli tiedonanto, joka olisi kertonut asian sisällön eduskunnalle.

    Korfun sopimus allekirjoitettiin 24.6.1994 ilman, että eduskunta tiesi neuvottelutuloksesta!

    Neuvottelutulosta ei jaettu eduskunnalle Suomen kielellä ennen sopimuksen ratifiointia.

    Näin Esko Aho pääministerin ilmoituksella ovelasti siirsi asian myöhempien aikojen ongelmaksi.

    Ranskan presidentti Chirac on jo ilmoittanut, että Ranskan ja Saksan välisen Elysee- sopimuksen 40-vuotisjuhlassa 22.1.2003 nämä maat julkistavat yhteisen linjauksen EU:n uudeksi perustuslaiksi.

    Lipposella on siis hyvä syy antaa pääministerin ilmoitus.

    Eu-tulevaisuuskonventin puheenjohtaja Giscard on kirjoittanut suomalaisten EU-konventin jäsenten yllätykseksi EU-puolustuksen omaksi luvukseen.

    Konventin tekemässä luonnoksessa puolustus oli YUTP:n luvun alla!

    kun todistan, niin nostan hattua.
    >Neuvottelutulosta ei jaettu eduskunnalle Suomen kielellä ennen
    >sopimuksen ratifiointia.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    kun todistan, niin nostan hattua.
    >Neuvottelutulosta ei jaettu eduskunnalle Suomen kielellä ennen
    >sopimuksen ratifiointia.

    Todistamiseen tarvitaan vain sopivasti tietoa, mistä etsiä, eli mm. eduskunnan pöytäkirjoista löytyy mielenkiintoisia asioita. Taustatietoa kyseisiin tapauksiin pitää myös olla, sillä muuten asiat ovat abstrakteja ja irrallaan toisistaan.

    Päivältä 13.6.1994 löytyy eduskunnan pöytäkirjasta Esko Ahon vastaus Andersonin välikysymykseen. Se on todiste, ettei eduskunta saanut nähdä suomenkielistä liittymissopimusta ennen Suomen EU-liittymissopimuksen ratifiointia
    (Korfulla 24.6.1994)!

    Claes Anderson auttoi Ahoa kahdessa eri asiassa. Näistä molemmista tuonnempana.

    Kaikki EU-linjaukset olivat pääministeri Esko Ahon käsissä, kun Suomi neuvotteli liittymisestä EY/EU:hun. Aho ei kuitenkaan kertonut eduskunnalle, mitä hallitus aikoi tehdä, ja millainen neuvoteltu sopimus on, eli Aho ei antanut eduskunnalle selontekoa kummastakaan:

    1. Suomen EY-neuvottelutavoitteista
    2. Suomen EU-neuvottelutuloksesta

    --
    Ensiksi tuo EU-NEUVOTTELUTULOS:

    Aho kuittasi epämääräisen EU-neuvottelutuloksen pääministerin ilmoituksella 4.3.1994.

    Ja karmeinta oli se, että Aho ei todellakaan antanut eduskunnalle suomenkielistä neuvottelutulosta, vaikka Aho äänestytti eduskunnalta ”valtuuksia” allekirjoittaa 24.6.1994 Korfun sopimuksen. Suomenkielinenkin versio kyllä seikkaili jossakin - eduskunnassakin. Riviedustaja ei kuitenkaan suomenkielistä saanut nähdä.

    Niinpä Anderson kysyikin: Saako eduskunta suomenkielisen version ennen tähän kysymykseen vastaamista. Ja tietenkin ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista.

    Aho ei edes vastannut kysymykseen, muuta kuin totesi, että palataan syksyllä asiaan.

    Mutta Korfun sopimuksen allekirjoittamiseen Esko Aho sai Claes Andersonin välikysymyksen pohjalta kyseenalaisen äänestyksen tuloksena ”valtuudet” !

    Siis luepa eduskunnan pöytäkirjasta, mistä eduskunta äänestikään!

    Lue ja hämmästy!!
    Aho oli todella oleva pokerinpelaaja, joka kytki kaksi asiaa samaan äänestykseen !!!!!!!!

    Keskustalaiset kritisoivat Ahon äänestysmenettelyä, mutta minkäs voivat, kun Aho niin junaili. Keskusta nimittäin olisi äänestänyt muuten hallitusta vastaan!

    Ahon menettelyn vuoksi herääkin kysymys:

    Oliko Korfun sopimuksen allekirjoittamisvaltuuksia varten tilattu
    välikysymys Andersonilta?

    Sillä:

    1. Neuvottelutulos oli epämääräinen ja neuvottelut kesken vielä kansanäänestyksen jälkeenkin. Eli suomenkielistä versiota tai selonteokoa siitä ei voinut antaa.

    Selonteon sijaan välikysymyksen vastaukseksi Aho saattoi eduskunnassa 13.6.1994 puhua ihan mitä vaan kierrellen ja vältellen tosiasioita, kertomatta totuutta.
    Vastauksellaan Aho sai siirrettyä suomenkielisen neuvottelutuloksen syksyyn. Selonteossa olisi paljastunut totuus. Ja mikä Ahon kannalta tärkeintä; Aho sai tilaisuuden Andersonin kysymyksen johdosta äänestyttää samassa äänestyksessä yhtä aikaa kahdesta eri asiasta, jotka Andersonin kysymykseen sisältyivät!!!

    2. Pääministerin ilmoitus

    Kun neuvottelut olivat 1.3.1994 "päättyneet",
    Aho antoi EU-neuvottelutuloksesta vain ympäripyöreän pääministerin ilmoituksen 4.3.1994. Ks. eduskunnan pöytäkirja! Aho antoi eduskunnalle ilmoituksen, joka ei kertonut mitään, mutta Aho kuittasi sillä hallituksen selonteon asioista, jotka eivät kestäneet päivänvaloa! Eivätkä tietenkään kestä tänä päivänäkään; koska eduskunta ei koskaan ole hyväksynyt TODELLISTA LIITTYMISSOPIMUSTA. Toiseksi kansanäänestyksestä tuli tästä samasta syystä VAALIPETOS.

    Toiseksi EU-NEUVOTTELUTAVOITTEET:

    Toinen Andersonin apu tapahtui, kun Anderson (keväällä 1993) kysyi, mitkä ovat Suomen neuvottelujen tavoitteet.

    Aho sai vastata siihenkin kysymykseen ympäripyöreän vastauksen hallituksensa puolesta. Eduskunta ei saanut tietää edes EY-neuvottelutavoitteista, koska hallitus ei antanut asiasta selontekoa!

    Oliko tämäkin Andersonilta vartavasten tilattu kysymys?

    Lopuksi:

    Minua hämmästyttää, että Ahon ja Lipposen hallitusten konklaavipäätösten puolustajia riittää edelleen.

    Jos joku ihmettelee, miten viitsin tai jaksan kirjoittaa, vastaan:
    Minun on helppo kirjoittaa, koska olen vuosien aikana kirjoittanut asiat kovalevylle. Sieltä on helppoa ja vaivatonta lainata kirjoitteluun palasia.

    Tunnut itse uskovan noihin päivämääriisi ja teorioihisi vankasti. Oletko tehnyt asian hyväksi virallisia kyselyjä eduskunnan oikeusasiamiehelle tai vastaaville tahoille, jotka voisivat selvittää nämä asiat, jos ne kerran vaivaavat sinua? Vai tyydytkö heittämään teorioitasi näillä nettipalstoilla?

    Sitä paitsi, niin tai näin, EU -jäsenyys oli ja on edelleen Suomelle täysin välttämätöntä, sen edut ovat niin kiistattomia että kaikenlainen spekulointi vaalipetoksilla ynnä muilla vastaavilla harhoilla on täysin turhaa.

    tämä luettava niin, että Korfulla ratifioitiin jotain?

    >Päivältä 13.6.1994 löytyy eduskunnan pöytäkirjasta Esko Ahon vastaus
    >Andersonin välikysymykseen. Se on todiste, ettei eduskunta saanut
    >nähdä suomenkielistä liittymissopimusta ennen Suomen
    >EU-liittymissopimuksen ratifiointia
    >(Korfulla 24.6.1994)!

    Sinä
    1. Neuvottelutulos oli epämääräinen ja neuvottelut kesken vielä
    kansanäänestyksen jälkeenkin. Eli suomenkielistä versiota tai
    selonteokoa siitä ei voinut antaa.

    HE135/1994
    Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen, Itävallan, Norjan ja Ruotsin sekä Euroopan unionin
    jäsenvaltioiden, Belgian, Tanskan, Saksan, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Irlannin, Italian, Luxemburgin, Alankomaiden,
    Portugalin ja Yhdistyneen kuningaskunnan, välillä tehdyn sopimuksen Norjan, Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä
    Euroopan unioniin. Sopimus allekirjoitettiin Korfulla 24 päivänä kesäkuuta 1994. Sopimukseen kuuluu olennaisena osana
    liittymisehdot ja mukautukset unionin perustamissopimuksiin sisältävä liittymisasiakirja liitteineen ja pöytäkirjoineen.
    Allekirjoittajavaltioiden konferenssin päätösasiakirjaan sisältyvät sopimuspuolten julistukset.

    Koeta nyt selittää lainausten väkinen ristiriita.

    Mikä on se "todellinen liittymissopimus" jos se ei ole HE135/1994 Eduskunnan hyväksymänä?

    Äänestä

  • Satakunnan mies kirjoitti:

    Todistamiseen tarvitaan vain sopivasti tietoa, mistä etsiä, eli mm. eduskunnan pöytäkirjoista löytyy mielenkiintoisia asioita. Taustatietoa kyseisiin tapauksiin pitää myös olla, sillä muuten asiat ovat abstrakteja ja irrallaan toisistaan.

    Päivältä 13.6.1994 löytyy eduskunnan pöytäkirjasta Esko Ahon vastaus Andersonin välikysymykseen. Se on todiste, ettei eduskunta saanut nähdä suomenkielistä liittymissopimusta ennen Suomen EU-liittymissopimuksen ratifiointia
    (Korfulla 24.6.1994)!

    Claes Anderson auttoi Ahoa kahdessa eri asiassa. Näistä molemmista tuonnempana.

    Kaikki EU-linjaukset olivat pääministeri Esko Ahon käsissä, kun Suomi neuvotteli liittymisestä EY/EU:hun. Aho ei kuitenkaan kertonut eduskunnalle, mitä hallitus aikoi tehdä, ja millainen neuvoteltu sopimus on, eli Aho ei antanut eduskunnalle selontekoa kummastakaan:

    1. Suomen EY-neuvottelutavoitteista
    2. Suomen EU-neuvottelutuloksesta

    --
    Ensiksi tuo EU-NEUVOTTELUTULOS:

    Aho kuittasi epämääräisen EU-neuvottelutuloksen pääministerin ilmoituksella 4.3.1994.

    Ja karmeinta oli se, että Aho ei todellakaan antanut eduskunnalle suomenkielistä neuvottelutulosta, vaikka Aho äänestytti eduskunnalta ”valtuuksia” allekirjoittaa 24.6.1994 Korfun sopimuksen. Suomenkielinenkin versio kyllä seikkaili jossakin - eduskunnassakin. Riviedustaja ei kuitenkaan suomenkielistä saanut nähdä.

    Niinpä Anderson kysyikin: Saako eduskunta suomenkielisen version ennen tähän kysymykseen vastaamista. Ja tietenkin ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista.

    Aho ei edes vastannut kysymykseen, muuta kuin totesi, että palataan syksyllä asiaan.

    Mutta Korfun sopimuksen allekirjoittamiseen Esko Aho sai Claes Andersonin välikysymyksen pohjalta kyseenalaisen äänestyksen tuloksena ”valtuudet” !

    Siis luepa eduskunnan pöytäkirjasta, mistä eduskunta äänestikään!

    Lue ja hämmästy!!
    Aho oli todella oleva pokerinpelaaja, joka kytki kaksi asiaa samaan äänestykseen !!!!!!!!

    Keskustalaiset kritisoivat Ahon äänestysmenettelyä, mutta minkäs voivat, kun Aho niin junaili. Keskusta nimittäin olisi äänestänyt muuten hallitusta vastaan!

    Ahon menettelyn vuoksi herääkin kysymys:

    Oliko Korfun sopimuksen allekirjoittamisvaltuuksia varten tilattu
    välikysymys Andersonilta?

    Sillä:

    1. Neuvottelutulos oli epämääräinen ja neuvottelut kesken vielä kansanäänestyksen jälkeenkin. Eli suomenkielistä versiota tai selonteokoa siitä ei voinut antaa.

    Selonteon sijaan välikysymyksen vastaukseksi Aho saattoi eduskunnassa 13.6.1994 puhua ihan mitä vaan kierrellen ja vältellen tosiasioita, kertomatta totuutta.
    Vastauksellaan Aho sai siirrettyä suomenkielisen neuvottelutuloksen syksyyn. Selonteossa olisi paljastunut totuus. Ja mikä Ahon kannalta tärkeintä; Aho sai tilaisuuden Andersonin kysymyksen johdosta äänestyttää samassa äänestyksessä yhtä aikaa kahdesta eri asiasta, jotka Andersonin kysymykseen sisältyivät!!!

    2. Pääministerin ilmoitus

    Kun neuvottelut olivat 1.3.1994 "päättyneet",
    Aho antoi EU-neuvottelutuloksesta vain ympäripyöreän pääministerin ilmoituksen 4.3.1994. Ks. eduskunnan pöytäkirja! Aho antoi eduskunnalle ilmoituksen, joka ei kertonut mitään, mutta Aho kuittasi sillä hallituksen selonteon asioista, jotka eivät kestäneet päivänvaloa! Eivätkä tietenkään kestä tänä päivänäkään; koska eduskunta ei koskaan ole hyväksynyt TODELLISTA LIITTYMISSOPIMUSTA. Toiseksi kansanäänestyksestä tuli tästä samasta syystä VAALIPETOS.

    Toiseksi EU-NEUVOTTELUTAVOITTEET:

    Toinen Andersonin apu tapahtui, kun Anderson (keväällä 1993) kysyi, mitkä ovat Suomen neuvottelujen tavoitteet.

    Aho sai vastata siihenkin kysymykseen ympäripyöreän vastauksen hallituksensa puolesta. Eduskunta ei saanut tietää edes EY-neuvottelutavoitteista, koska hallitus ei antanut asiasta selontekoa!

    Oliko tämäkin Andersonilta vartavasten tilattu kysymys?

    Lopuksi:

    Minua hämmästyttää, että Ahon ja Lipposen hallitusten konklaavipäätösten puolustajia riittää edelleen.

    Jos joku ihmettelee, miten viitsin tai jaksan kirjoittaa, vastaan:
    Minun on helppo kirjoittaa, koska olen vuosien aikana kirjoittanut asiat kovalevylle. Sieltä on helppoa ja vaivatonta lainata kirjoitteluun palasia.

    Olen kertonut asiat muualla näiden kirjoitustenne jälkeen.

    Suomen ja muiden silloisten hakijamaiden (Norjankin) liittymissopimus todellakin ratifioitiin eli allekirjoitettiin Korfulla 24. päivänä kesäkuuta 1994.

    Mutta eduskunta ei sitä ennen saanut nähdä suomenkielistä sopimusta.

    Ja se mistä eduskunta ennen ko. ratifiointia äänesti on yhtä mielenkiintoinen asia, kuin Ahon EMU-huijaus, jonka mukaan eduskunta myöhemmin olisi saanut lakiesityksen markan hävittämisestä!

    Etsikää eduskunnan pöytäkirjat kyseiseltä ajalta ja lukekaa, niin yllätytte, mikä pokerin pelaaja Esko Aho olikaan!

    Lisää aivan uskomatontakin tutkimustulosta on tulossa, mutta keskeneräisestä ei voi kertoa!

    Äänestä

  • Hannikainen kirjoitti:

    Tunnut itse uskovan noihin päivämääriisi ja teorioihisi vankasti. Oletko tehnyt asian hyväksi virallisia kyselyjä eduskunnan oikeusasiamiehelle tai vastaaville tahoille, jotka voisivat selvittää nämä asiat, jos ne kerran vaivaavat sinua? Vai tyydytkö heittämään teorioitasi näillä nettipalstoilla?

    Sitä paitsi, niin tai näin, EU -jäsenyys oli ja on edelleen Suomelle täysin välttämätöntä, sen edut ovat niin kiistattomia että kaikenlainen spekulointi vaalipetoksilla ynnä muilla vastaavilla harhoilla on täysin turhaa.

    mutta ei korppi korpin silmää noki.

    Dokumentit, PÄIVÄYKSET JA ASIAKIRJAT (diarinumeroin), on alustuksessani SALAISTEN ASIAKIRJOJEN AVAINHENKILÖT.
    Siinä luetellut nimet ja tapahtumat ovat ovat kiistämättömät.

    Kun Räsäsen väitettiin käyttäneen dopingia, Aho heitti STT:tä vastaan 100'000 markan korvausvaatimuksen.

    Aho tuntee minut nimeltä ja ulkonäöltä, ja muistaa jopa ääneni, mutta mitään vaatimuksia leivättömän pöydän ääreen herjauksesta ei kuulu.

    Satanen.comiin olen skannauttanut kohtaan "Salaiset EU-pöytäkirjat", vasen alalaita.

    Lue myös "Vaalipetos" ja sen asiakirjat.

    Dokumentit ovat kiistämättömät.

    Asiasta pitää nostaa julkinen keskustelu.

    Äänestä

  • Satakunnan mies kirjoitti:

    Olen kertonut asiat muualla näiden kirjoitustenne jälkeen.

    Suomen ja muiden silloisten hakijamaiden (Norjankin) liittymissopimus todellakin ratifioitiin eli allekirjoitettiin Korfulla 24. päivänä kesäkuuta 1994.

    Mutta eduskunta ei sitä ennen saanut nähdä suomenkielistä sopimusta.

    Ja se mistä eduskunta ennen ko. ratifiointia äänesti on yhtä mielenkiintoinen asia, kuin Ahon EMU-huijaus, jonka mukaan eduskunta myöhemmin olisi saanut lakiesityksen markan hävittämisestä!

    Etsikää eduskunnan pöytäkirjat kyseiseltä ajalta ja lukekaa, niin yllätytte, mikä pokerin pelaaja Esko Aho olikaan!

    Lisää aivan uskomatontakin tutkimustulosta on tulossa, mutta keskeneräisestä ei voi kertoa!

    ... nuo tuon ajan pöytäkirjat ynnä muut sitten aikanaan historian gradun tekijöille, ellei peräti väitöskirjoille.

    Nyt olemme Suomen Kansan valtuuttamana Euroopan Unionissa ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Hannikainen kirjoitti:

    ... nuo tuon ajan pöytäkirjat ynnä muut sitten aikanaan historian gradun tekijöille, ellei peräti väitöskirjoille.

    Nyt olemme Suomen Kansan valtuuttamana Euroopan Unionissa ja hyvä niin.

    mutta kesken ei tutkimuksia jätetä, ei käa kansalle totuuden kertomista, vaikka se sinua kirveltääkin.

    Graduksi tämä on liian vaativa.

    Väitöskirjaksi on olemassa jo melkoiset aineistot kasassa.

    Mutta eikös eduskunta sittenkin tutki esiin ponnahtaneet epäselvyydet ennen väitöskirjan tutkimista!

    Aineisto on Sonera-kirjaa moninverroin makeampi tutkittava. Salaisten asiakirjojen avainhenkilöidenkin luettelo on melko makea!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Satakunnan mies kirjoitti:

Uutiset kertovat tänään 13.12.2002 07:12

Tuomioja: EU:n ja Naton yhteistyö
(MTV3-STT)

Taustatietoa:

Lähde salaiseksi määrätyt asiapaperit:

Suomi on lupautunut EU:n yhteisen puolustuksen velvoitteisiin 21.12.1993 alkaen.

Edellisenä päivänä Suomen EU-ministeriryhmä piti kokouksen. Suomi joutui EU:n vaatimuksesta osallistumaan silloisten uusien jäsenmaiden kanssa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen (YUTP) julistukseen.

Kuka silloin oli presidenttinä käyttäen HM 33 §:n mukaisia presidentin valtaoikeuksia?

Mauno Koivisto.

Kuka oli ulkoministerinä?

Heikki Haavisto.
Niinpä Haavisto joutui muotoilemaan 21.12.1993 Brysselissä pitämänsä puheen uudelleen, koska EU vaati 19.12.1993 Suomelta YUTP-julistukseen osallistumista.
Suomen käyttämä termi liittoutumattomuus oli vastoin sopimusta. Samoin oli Itävallan kanssa, jonka perustuslaista tuon sanan poistaminen vaatii peräti 3/4 enemmistön parlamentissa!

Tämän kokouksen (20.12.1993) pöytäkirja 16/93 ja sen liitemuistio nro 1075 (19.12.1993) määrättiin ulkoministeriössä salaiseksi 21.1.2000.

Kuka salassapitopäätöstä tehtäessä oli presidenttinä käyttäen HM 33 §:n mukaisia presidentin valtaoikeuksia?

Martti Ahtisaari.

Kuka oli ulkoministerinä?

Tarja Halonen.

Edellä mainittu uutinen suorana lainauksena:

"Tuomioja: EU:n ja Naton yhteistyö toteutumassa

EU on päättänyt Kööpenhaminan huippukokouksessa, että se voi käyttää Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissaan.

EU voi jatkossa käyttää sotilasliitto Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissaan.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU päätti asiasta omalta osaltaan Kööpenhaminan huippukokouksessa, mutta Naton ja Turkin vahvistus sopimukselle uupuu vielä. Naton on määrä hyväksyä sopimus myöhemmin tänään.

Turkki ja Kreikka ovat jarruttaneet yhteistyöratkaisua jo kaksi vuotta, mutta nyt Turkin uskotaan hyväksyvän sopimuksen jäsenneuvotteluidensa vauhdittamiseksi.

(STT/MTV3)"
------
Lopuksi:

Suostuuko Turkki?
Totta kai Turkki suostuu, koska se haluaa mukaan EU:hun!

Kreikan on myönnyttävä tämän tason asiaan.

Suostuuko USA?
Totta kai. Se haluaa hyvät liittolaiset ”terrorismia” vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu