Ajan merkit

Ahdistuksen aika lähellä

Jumala armossaan on antanut meille lisäaikaa. Totuutta tulee julistaa maan joka kolkassa.

Maailmanhistorian viimeiset tapahtumat ovat tulvillaan sotia. Ihmisiä koettelevat kulkutaudit, vitsaukset ja nälkä. Syvyyksien vedet tulvivat yli äyräidensä. Tulipalot ja tulvat tuhoavat ihmisten omaisuuden ja vievät heidän henkensä.

Ajan merkit todistavat että Herran päivä on käsillä. sanomalehdet ovat täynnä viittauksia tulevaisuudessa odotettaviin vakaviin rauhattomuuksiin. julkeita ryöstöjä tapahtuu tuon tuostakin. Lakot ovat yleisiä. varkauksia ja murhia tehdään joka puolella. riivaajien vallassa olevat miehet riistävät hengen miehiltä, naisilta ja lapsilta. kaikki tämä todistaa että Herran tulemus on lähellä.

Jumala on poistamassa hillitsevän voimansa maan päältä. hurrikaanit ja myrskyt sekä maalla että merellä seuraavat nopeassa tahdissa toisiaan. Merkit, jotka kertovat Jumalan Pojan lähestyvästä paluusta, käyvät yhä selvemmiksi, mutta ihmiset eivät halua uskoa niiden olevan Herran tulemuksen merkkejä.

Saatana syyttää onnettomuuksista niitä, jotka kieltäytyvät kumartamasta hänen pystyttämäänsä kuvaa. Hänen apurinsa syyttävät 7. päivän adventistien saaneen aikaan kaikki nämä hankaluudet. ”Nämä ihmiset uhmaavat lakia”, he sanovat, ”he eivät pyhitä sunnuntaita. Jos heidät pakotettaisiin noudattamaan sunnuntailakia, nämä hirvittävät koettelemukset päättyisivät”.

Toivoen siten tyynnyttävänsä Jumalan vihan, he (päättäjät) säätävät sunnuntain pyhittämisen vahvistavia lakeja. he luulevat palvelevansa Jumalaa korottamalla tämän täysin väärän lepopäivän yhä korkeammalle ja korkeammalle ja pakottamalla ihmiset noudattamaan sitä. Niitä, jotka kunnioittavat Jumalaa pyhittämällä oikean sapatin, pidetään Jumalalle uskottomina, vaikka sitä tosiasiassa ovat ne, jotka polkevat jalkoihinsa Eedenissä asetetun sapatin.
9263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saatana syyttää onnettomuuksista niitä, jotka kieltäytyvät kumartamasta hänen pystyttämäänsä kuvaa. Hänen apurinsa syyttävät 7. päivän adventistien saaneen aikaan kaikki nämä hankaluudet. ”Nämä ihmiset uhmaavat lakia”, he sanovat, ”he eivät pyhitä sunnuntaita. Jos heidät pakotettaisiin noudattamaan sunnuntailakia, nämä hirvittävät koettelemukset päättyisivät”.

************************************************
Etköhän nyt ammu hieman yli maalin, vai missä Raamatun kohdassa sanotaa että Saatana syyttää adventisteja nälänhädästä, maanjäristyksistä jne.. vain siksi että he viettävät sapattia lauantaisin??

Oma käsitykseni on että Raamattu kertoo meille meidän tiemme (tekojemme) seuraukset. Kaikki nämä vitsaukset ovat ihmisen Jumalan vastaisen käyttäytymisen tulosta. Ihmisen tekojen tulosta on esimerkiksi että kolmasosa vesistä myrkyttyvät se ihmisen tekojen tulos että maailma kärsii. Maailman laajuinen lämpötilan nuosu johtuu meidän teoistamme mikä puolestaan johtaa että me "eko systeemi" ei toimi niin kuin sen pitäisi minkä seurauksena on sitten myrskyjä ja nälänhätää ja muuta. Ja Raamattu kertoo myöskin että ihmiset eivät halua muuttaa elämän tyyliään Jumalan tahdon mukaiseksi. Valitettavasti.

Äänestä
  • Ellen White sanoo niin koska Jeesus on sen hänelle ilmoittanut. Et taida tietää että USA on valmistellut salaa sunnuntailakeja ja myös EU suunnittelee niitä. Maailmassa tapahtuvat katastrofit ja onnettomuudet tullaan panemaan adventistien piikkiin. Aivan kuten kuivuus pantiin Elian piikkiin. Muitakin esimerkkejä löytyy Raamatusta vastaavasta, että ne jotka ovat Jumalalalle kuuliaisia joutuvat syytteen alaisiksi. Jeesus ehkä vahvin esimerkki.

    Siksi juuri Jumala on lähettänyt profeetan, lopunaikaa varten, varoittamaan kansaansa ja ilmoittamaan mitä vaikeuksia se tulee kohtaamaan, jotta se voisi olla valmis niihin.

    Kun aika on kypsä, sunnuntailait tulevat voimaan eikä siinä kysytä ihmisten mielipiteitä. Länsimaat tulevat luopumaan ihmisoikeuksista ja yksilönvapaudesta. Ne jotka eivät alistu joutuvat vainottaviksi ja heiltä evätään ostaminen ja myyminen, poistetaan kansalaisoikeudet.

    Jumalan seurakunta joutuu sellaiseen ahdistukseen ettei sellaista ole koskaan ollut, muutta niihin aikoihin nousee Miikael ja vapahtaa kansansa. Odotamme ilolla noita päiviä, sillä silloin tiedämme että vapautuksemme on lähellä.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Ellen White sanoo niin koska Jeesus on sen hänelle ilmoittanut. Et taida tietää että USA on valmistellut salaa sunnuntailakeja ja myös EU suunnittelee niitä. Maailmassa tapahtuvat katastrofit ja onnettomuudet tullaan panemaan adventistien piikkiin. Aivan kuten kuivuus pantiin Elian piikkiin. Muitakin esimerkkejä löytyy Raamatusta vastaavasta, että ne jotka ovat Jumalalalle kuuliaisia joutuvat syytteen alaisiksi. Jeesus ehkä vahvin esimerkki.

    Siksi juuri Jumala on lähettänyt profeetan, lopunaikaa varten, varoittamaan kansaansa ja ilmoittamaan mitä vaikeuksia se tulee kohtaamaan, jotta se voisi olla valmis niihin.

    Kun aika on kypsä, sunnuntailait tulevat voimaan eikä siinä kysytä ihmisten mielipiteitä. Länsimaat tulevat luopumaan ihmisoikeuksista ja yksilönvapaudesta. Ne jotka eivät alistu joutuvat vainottaviksi ja heiltä evätään ostaminen ja myyminen, poistetaan kansalaisoikeudet.

    Jumalan seurakunta joutuu sellaiseen ahdistukseen ettei sellaista ole koskaan ollut, muutta niihin aikoihin nousee Miikael ja vapahtaa kansansa. Odotamme ilolla noita päiviä, sillä silloin tiedämme että vapautuksemme on lähellä.

    Tähän asti maailman onnettomuudet on pääasiassa pantu juutalaisten piikkiin. Saatana vihaa liittokansaa.

    Äänestä

  • Miksi itse "tuomitset " samasta kuin kiellät muiden tekevän?Tuollaiset viestithän adventisteilta tuottavat juuri kaiken kritiikin muidenkin taholta.
    Oletko itse ainoa kelvollinen arvostelijaksi?
    Keskustelu olisi mielekkäämpää muidenkin mielestä ilman advarien provoiluja.

    Muutoin olen viestisi loppuosan kanssa yhtä mieltä.

    Äänestä

  • kauhiast' hämmästyny kirjoitti:

    Miksi itse "tuomitset " samasta kuin kiellät muiden tekevän?Tuollaiset viestithän adventisteilta tuottavat juuri kaiken kritiikin muidenkin taholta.
    Oletko itse ainoa kelvollinen arvostelijaksi?
    Keskustelu olisi mielekkäämpää muidenkin mielestä ilman advarien provoiluja.

    Muutoin olen viestisi loppuosan kanssa yhtä mieltä.

    tai ketään tuomitse, vaan sanon oman käsitykseni asiasta. Jos olet eri käsityksessä toisten kanssa niin sano sinäkin se ilman että halvennat muita ihmisiä.

    Luehan kerran vielä mitä kirjoitin niin ehkä näet asian toisessa valossa.

    ***
    Etköhän nyt ammu hieman yli maalin, vai missä Raamatun kohdassa sanotaa että Saatana syyttää adventisteja nälänhädästä, maanjäristyksistä jne.. vain siksi että he viettävät sapattia lauantaisin??

    Oma käsitykseni on että Raamattu kertoo meille meidän tiemme (tekojemme) seuraukset. Kaikki nämä vitsaukset ovat ihmisen Jumalan vastaisen käyttäytymisen tulosta. Ihmisen tekojen tulosta on esimerkiksi että kolmasosa vesistä myrkyttyvät se on ihmisen tekojen tulos että maailma kärsii. Maailman laajuinen lämpötilan nuosu johtuu meidän teoistamme mikä puolestaan johtaa että me "eko systeemi" ei toimi niin kuin sen pitäisi minkä seurauksena on sitten myrskyjä ja nälänhätää ja muuta. Ja Raamattu kertoo myöskin että ihmiset eivät halua muuttaa elämän tyyliään Jumalan tahdon mukaiseksi. Valitettavasti.
    ***

    En kutsuisi tuota kenenkään "tyrmäämiseksi" tai "tuomitsemiseksi". Se on vain hieman erilainen näkemys samasta asiasta. Enkä usko myöskään että "kirjoitettu on" (jolle vastasin) käsittää kirjoitukseni kenenkään "tyrmäämiseksi" tai "tuomitsemiseksi".

    kasi

    Äänestä

  • piikkiin? kirjoitti:

    Tähän asti maailman onnettomuudet on pääasiassa pantu juutalaisten piikkiin. Saatana vihaa liittokansaa.

    Se joka uskoo käskyn: älä tapa, on saatanan vihaama. Lopulta kaikki hyvä tulee pahaksi ja kaikki vääryys oikeaksi. Saamme nähdä, kun tämä tapahtuu tulevaisuudessa, ja silloin jokainen joutuu tekemään valintansa, kumman puolella seisoo.
    Valitsin voittajan puolen, koska Jeesuksen kanssa on varmempi olla.

    Äänestä

  • kasi kirjoitti:

    tai ketään tuomitse, vaan sanon oman käsitykseni asiasta. Jos olet eri käsityksessä toisten kanssa niin sano sinäkin se ilman että halvennat muita ihmisiä.

    Luehan kerran vielä mitä kirjoitin niin ehkä näet asian toisessa valossa.

    ***
    Etköhän nyt ammu hieman yli maalin, vai missä Raamatun kohdassa sanotaa että Saatana syyttää adventisteja nälänhädästä, maanjäristyksistä jne.. vain siksi että he viettävät sapattia lauantaisin??

    Oma käsitykseni on että Raamattu kertoo meille meidän tiemme (tekojemme) seuraukset. Kaikki nämä vitsaukset ovat ihmisen Jumalan vastaisen käyttäytymisen tulosta. Ihmisen tekojen tulosta on esimerkiksi että kolmasosa vesistä myrkyttyvät se on ihmisen tekojen tulos että maailma kärsii. Maailman laajuinen lämpötilan nuosu johtuu meidän teoistamme mikä puolestaan johtaa että me "eko systeemi" ei toimi niin kuin sen pitäisi minkä seurauksena on sitten myrskyjä ja nälänhätää ja muuta. Ja Raamattu kertoo myöskin että ihmiset eivät halua muuttaa elämän tyyliään Jumalan tahdon mukaiseksi. Valitettavasti.
    ***

    En kutsuisi tuota kenenkään "tyrmäämiseksi" tai "tuomitsemiseksi". Se on vain hieman erilainen näkemys samasta asiasta. Enkä usko myöskään että "kirjoitettu on" (jolle vastasin) käsittää kirjoitukseni kenenkään "tyrmäämiseksi" tai "tuomitsemiseksi".

    kasi

    Sanoinhan ,etten itse asian suhteen ollut juurikaan eri mieltä kanssasi!

    Äänestä

  • piikkiin? kirjoitti:

    Tähän asti maailman onnettomuudet on pääasiassa pantu juutalaisten piikkiin. Saatana vihaa liittokansaa.

    Saatana vihaa juutalaisia, mutta hän vihaa niitäkin jotka julistavat totuutta maailmassa, sillä hän menettää saalistaan. Siksi ennen Jeesuksen tulemusta hän yrittää hävittää kaikki Jumalalle uskolliset ja hänen lailleen kuuliaiset ihmiset, se ei tosin tule onnistumaan.

    Äänestä

  • kirjoitettu on kirjoitti:

    Saatana vihaa juutalaisia, mutta hän vihaa niitäkin jotka julistavat totuutta maailmassa, sillä hän menettää saalistaan. Siksi ennen Jeesuksen tulemusta hän yrittää hävittää kaikki Jumalalle uskolliset ja hänen lailleen kuuliaiset ihmiset, se ei tosin tule onnistumaan.

    Mutta ettehän TE ole kuuliaisia!
    Sinäkin olet tottelematon joka päivä.
    Joka rikkoo yhdessä kohden, rikkoo koko lain.
    Et voi luottaa lainnoudattamiseesi pelastuaksesi.
    Miksi rikot joka päivä lakia vastaan, ja sanot itseäsi kuuliaiseksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoitettu on kirjoitti:

Ahdistuksen aika lähellä

Jumala armossaan on antanut meille lisäaikaa. Totuutta tulee julistaa maan joka kolkassa.

Maailmanhistorian viimeiset tapahtumat ovat tulvillaan sotia. Ihmisiä koettelevat kulkutaudit, vitsaukset ja nälkä. Syvyyksien vedet tulvivat yli äyräidensä. Tulipalot ja tulvat tuhoavat ihmisten omaisuuden ja vievät heidän henkensä.

Ajan merkit todistavat että Herran päivä on käsillä. sanomalehdet ovat täynnä viittauksia tulevaisuudessa odotettaviin vakaviin rauhattomuuksiin. julkeita ryöstöjä tapahtuu tuon tuostakin. Lakot ovat yleisiä. varkauksia ja murhia tehdään joka puolella. riivaajien vallassa olevat miehet riistävät hengen miehiltä, naisilta ja lapsilta. kaikki tämä todistaa että Herran tulemus on lähellä.

Jumala on poistamassa hillitsevän voimansa maan päältä. hurrikaanit ja myrskyt sekä maalla että merellä seuraavat nopeassa tahdissa toisiaan. Merkit, jotka kertovat Jumalan Pojan lähestyvästä paluusta, käyvät yhä selvemmiksi, mutta ihmiset eivät halua uskoa niiden olevan Herran tulemuksen merkkejä.

Saatana syyttää onnettomuuksista niitä, jotka kieltäytyvät kumartamasta hänen pystyttämäänsä kuvaa. Hänen apurinsa syyttävät 7. päivän adventistien saaneen aikaan kaikki nämä hankaluudet. ”Nämä ihmiset uhmaavat lakia”, he sanovat, ”he eivät pyhitä sunnuntaita. Jos heidät pakotettaisiin noudattamaan sunnuntailakia, nämä hirvittävät koettelemukset päättyisivät”.

Toivoen siten tyynnyttävänsä Jumalan vihan, he (päättäjät) säätävät sunnuntain pyhittämisen vahvistavia lakeja. he luulevat palvelevansa Jumalaa korottamalla tämän täysin väärän lepopäivän yhä korkeammalle ja korkeammalle ja pakottamalla ihmiset noudattamaan sitä. Niitä, jotka kunnioittavat Jumalaa pyhittämällä oikean sapatin, pidetään Jumalalle uskottomina, vaikka sitä tosiasiassa ovat ne, jotka polkevat jalkoihinsa Eedenissä asetetun sapatin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu