Miten helluntalaiset hoitavat ehkäisyn vai hoitavatko ollenkaan. Lestadiolaisilla on yleensä suuri lapsi joukko pirtissä pyörimässä mutta käsitykseni ja tietojeni mukaan helluntalaisilla lapsia paljon vähemmän. Onko ehkäisy syntiä vai ei?
Vai onko se vaiettu aihe seurakunnissa. Kyllä kai siitä täällä palstoilla luulisi uskaltavan kirjoittaa.
Vai onko se vaiettu aihe seurakunnissa. Kyllä kai siitä täällä palstoilla luulisi uskaltavan kirjoittaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Helluntailaisilla on tiukka Raamatullinen ( ei ihmisen ) kanta asiaan. Siemenet sinne minne ne kuuluu.
Aika heikot on sitten helluntalaisten miesten siemenet. Et varmaankaan ollut tosissasi. Sitten esim.pohjanmaan lestadiolaisilla on paremmin itävät.
Kuinka se on mahdollista vai kärsitäänkö puutteessa.
Eiköhän se lihanhimo ole sama kaikilla.
ei. Piste.
Vain lapsen teko mielessäkö? Tuota ei voi uskoa. Kyllä siellä peiton alla on "vipinää" uskovaisillakin.
että hellarit käyttävät ehkäisyä. Pitäneekö se tehdä salassa, en tiedä. Aihe saattaa myös kuulua vaiettujen puheenaiheiden joukkoon. Mielenkiintoiseksi asian tekee juuri tuo, ettei ehkäisy ole helluntailaisille synti mutta lestadiolaisille on. Molemmat lahkot kuitenkin toteuttavat vain ja ainoastaan Jumalan sanaa. Jumala siis nähtävästi on antanut näille lahkoille erilaiset määräykset...
Tai sitten se on vain aihe, josta on turha puhua erillisenä asiana, ohi muiden ihmisten :)...Samanlailla kuin muillakin suomalaisilla...
Jokaisen oma valinta, haluaako käyttää ehkäsyä vai ei ja mahdollisesti millaista, senkin voi ihan itse valita:)...
Niin ja haluaako lapsia (siis jos Jumala niitä nyt suo halusi tai ei)vai onko haluamatta, haluaako kaksi vai kolme vai kymmenen...
Jokaisen oma elämä ja itse päätettävä..