Syntymäpäivän taikaa...

Kohdusta kuului tavanomaista särinää. katselin tapani mukaan television virityskuvaa. Ulkoa kuulin, kuinka äidin tekoiloinen rallattelu oli tauonnut. Laitoin television hiljemmalle. Kuulin kuinka äiti haki palokirveen keittiön komerosta ja pian tähänastisen asuntoni seinä halkesi kahtia. Äiti alkoi vuotaa verta seinästäni ja pian olin itsekin hukkua siihen. minun oli pakko kömpiä ulos tutkimaan tilannetta tarkemmin. Näin äitini silmät hänen kurtistuneiden kulmiensa alta. "Eikö se jo lopu!?!" Sitten äitini kuoli. Ja minä synnyin. Harvinaisella tavalla toteutettu keisarinleikkaus oli tapahtunut keittiössä. Helakan punainen ihoni näytti hassulta keittiön vihreän tapetin rinnalla.
Pöydällä oli säilyerasiallinen hapanta maitoa. maitotekojärven pinnalla oli joukko hyönteisiä melomassa kilpaa. Päätin liityä surisevaan seurueeseen. Pulahdin sekaan kesken kilvan ja utelin minne he olivat matkalla. Suriseva vastaus toi minulle mieleen television virityskuvan särinän. Minulla oli koti-ikävä. Televisio oli jäänyt äitini sisään syntymäpäivänäni. Se ei ollut koskaan viihtynyt hyvin yksin. Lauloin hiljaa mielessäni pienen muistosävelen ystävyydestä, jonka eräs kaalimato oli minulle opettanut vieraillessaan luonani ennen vanhaan. Se oli ollut yksi harvoista tuttavistani ennen merkkipäivääni.
Havahduin yhtäkkiä ajatuksistani. Olin tahattomasti unohtanut uimisen taidon. Keuhkoni täyttyivät maidolla ja vajosin pohjalle. Maidon pohjalla oli myös pieni merirosvojolla. Se oli viettänyt siellä jo vuosia. Näin ainakin väitti kansia mittailemassa ollut kierto-opas. Hölmistyneenä kysyin, missä on varauloskäynti ja opas osoitti minulle maston nokassa riekkuvaa lehmää. Minun oli siis ryhdyttävä kiipeämään. Kerroksittain jauhelihalla ja talkilla vuorattu masto natisi inhottavasti korvissani. Viimein saavutin tähystyskorin.
Varauloskäynti oli käynyt nukkumaan, joten pääsin helposti pois laivalta. Olin lehmän sisällä. Olin nälkäinen lehmä. Tepastelin siis muina lehminä naapuritilan laitumille. Eineksien toivossa tongin nurmea. Löysin vain naapuritilan emännän. Hänessä oli vesurinmentävä aukko. Isäntä oli kai taas ollut sillä päällä. Jo viides kerta tällä viikolla. Autoin hänet pystyyn, mutta maatuneet jalat eivät jaksaneet kannatella pyylevää emäntää. Joukko matoja huusi minulle emännän suusta. Olin kuulemma kotirauhan rikkoja. En sentään tehnyt sitä palokirveellä, toisin kuin eräät. Kerroin heille lyhyesti tarinani ja jatkoin matkaani. Hiekkatien varrella oli kirjahylly. Pysähdyin hyllyn viereen pohtimaan kiperää tilannettani. Lopulta keksin ratkaisun. Otin oppikirjan hyllyltä ja opettelin uimaan.
Postuin lehmästä ja uin pinnalle. Hyönteiset olivat menneet olohuoneeseen syömään piiraita. Äitini makasi vieläkin lattialla. Minun oli taas nälkä joten söin äidin. Outo särinä alkoi kuulua mahastani. Televisio! Ääni riipi mieltäni. Mielenvikainen surina korvissani tartuin vanhaan perintöpalokirveeseen. Nyt tiesin missä tunnelmissa äitini nukkui pois. Avasin itseni perintöesineellä. Kuulin itseni vilä huutavan: "eikö se meteli jo lopu!?!"

Lisää taidetta luvassa ryhmittymämme nettisivuilla jahka ne valmistuvat.
-"kumoamme fysiikan lait ja korvaamme ne kalenterilla"
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vääjäämätön antura kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu