eivät syyllityneet kansanmurhaan kun valkoiset ja punaiset ottivat yhteen. Valkoiset rahavallan puolustajat voittivat, ja ampuivat kylmästi jokaisen punaisen joka tuntui olevan uhkaksi omalle edulleen. Näin me sitten tunnemme itsemme oikeutetuksi tekemäämme rikokseen, koska me tunsimme tekevämme oikein.
Jos punaiset olisivat voittaneet, olisivat hekin tunteneet tekevänsä täsmälleen myös oikein tappamalla valkoiset.
jokainen ajattelee omaa etuaan ja omaa oikeaassa olemisen tunnettaan enemmän kuin itse todellisuutta, sitä ylpeystaistoa, johon oma mieli on sotkeentunut. Ei kukaan ole väärässä, mutta ne jotka ovat vastoin juuri "minun" näkemystäni, ovat väärässä jne jne.. siinä sitä suomalaista demokraattisuutta, ei tuomita mutta tuomitaan. kaksinaamaista paskaa jokaiselta osapuolelta joka puolensa valitsee.

Vastaukset 1
Vanhimmat
A.Hitler ja Lenin tehdä uutta ja parempaa ihmistä, mutta eivät onnistuneet. Ei onnistunut.. koska Hitler ja Stalin saatiin tappelemaan keskenään. Toisillakin oli suurvaltahaaveet. Ahneus on synneistä pahin!