hellarit, vastailkaa..

Luin palstalla jonkin aikaa sitten olleen keskutelun, jossa lestadiolainen kertoi "heidin" uskoontulosta. Monet kommentoi tähän, että kirjoittajan ois pitänyt korostaa uskon lahjan olevan tarjolla myös muuallaki kuin lestojen keskuudessa. Helluntailaiset ovat täällä puhuneet, kuinka heille on sama missä porukassa ihminen kulkee, kunhan uskoo.
Niimpä niin, kuulostaa kyllä kivalta. Totuus tuntuu kuitenki olevan toinen...

Mun pikkusisko (11) kerto tässä yks päivä syksyllä kun tuli kotiin, et kaupungilla oli ollu ns. Jeesus-bussi. Hän oli kaverinsa kans kävelly siitä ohi, ja muutama hellari oli heti tullut juttelemaan tytöille. Aluksi he olivat olleet ihan ystävällisiä ja kyselleet lasten uskosta jne. Pikkusisko oli sanonu, että hän on uskoo Jeesukseen ja sanonut mihin "porukkaan" kuuluu. Tytöt olivat luulleet että juttu on sillä selvä, mutta ei. Ilmeisesti siskon sanat ei painanu mitään... Heille tyrkättiin käteen nippu papereita, lehtisiä jne ja seurasi pitemmän puoleinen saarna uskomisesta. Toisin sanoen heitä alettiin käännyttää. Aikansa kuunneltuaan tytöt lähti sitten kävelemään paikalta.

Kotona systeri kaivo laput esiin ja katteli niitä. Seuraavaks se järkytty. Lehtisissä oli mm. kuvattu helvettiä ja kehotettiin uskomaan että joskus sitten pääsisi taivaaseen. Perässä sitten osoite, minne voi lähettää "ilmoituksen" kun on tehny ratkaisun.

Mitä tämä oikein meinaa? Ihmetyttää... kun tytöt sanoivat että uskovat jeesukseen, eikö se riitä? Uskovatko helluntailaisetkin sitten tosi asiassa niin, että vain heidän kauttaan pelastuu? En kirjota tätä pahalla, mutta haluaisin rehellisen vastauksen.

Joulun odotuksia kaikille :)
13656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koska et ole ollut itse paikalla kuulemassa, mitä tytöt siskollesi "saarnasi", niin enpä oikein vakuuttunut. Se, että he saivat trakuja, joissa kehotettiin tekemään parannus ja uskomaan Jeesukseen jne. ei vielä tarkoita sitä, etteikö heidän mielestään trakujen saaja jo ollut uskossa. Ehkä heillä on tapana jakaa trakuja kaikille siellä kävijöille.

Tietämäni helluntailaiset eivät julista että vain "heidän kauttaan" voi pelastua. Ehkä ko. nuoret ovat olleet hieman lapsellisia ja taitamattomia, eli niinsanotusti töpänneet. Monilla on intoa, mutta ei taitoa.

Yhden tapauksen perusteella en kyllä menis vielä leimaamaan koko sakkia.

Ja VAIKKA hellarit (tai lestadiolaiseti) korostaisivatkin että vain heidän porukoissaan voi pelastua, niin ei sillä ole merkitystä. Totuus on, että vain Jeesus on ovi, jota kautta pelastumme. Ja sen oven voi löytää missä tahansa. Jeesus Kristus ei ole minkään uskonlahkon "yksityisomaisuutta", onneksi. Me olemme Jeesuksen - ei niin että Jeesus olis meidän ja me "jakaisimme" häntä tarvitseville.

Äänestä
  • vaikka en ollukaan paikalla kuulemassa ja näkemässä, minusta on typerää pelotella pikkutyttöjä yksityiskohtaisilla selostuksilla ja kuvilla helvetistä.
    Jos sulle ois tultu vielä paasaan SEN JÄLKEEN kun oot sanonu et oot uskossa et tee parannus, niin eiks se tarkota just sitä et niitten mielestä sä et vielä oo?
    En halua tuomita helluntailaisia tän takia, ja tietenkään ei voi yleistää... Inhottava jälkimaku tuosta kuitenkin jäi, minulle ja siskolle.

    Toistan vielä, että en halua tällä morkata helluntailaisia...Mulla on pari hellarikaveria, mutta en halua tästä niille sanoa. Tuntuu, että se sitte vaan viilentäs välejä.

    Mut vastailkaahan...

    Äänestä

  • isosisko kirjoitti:

    vaikka en ollukaan paikalla kuulemassa ja näkemässä, minusta on typerää pelotella pikkutyttöjä yksityiskohtaisilla selostuksilla ja kuvilla helvetistä.
    Jos sulle ois tultu vielä paasaan SEN JÄLKEEN kun oot sanonu et oot uskossa et tee parannus, niin eiks se tarkota just sitä et niitten mielestä sä et vielä oo?
    En halua tuomita helluntailaisia tän takia, ja tietenkään ei voi yleistää... Inhottava jälkimaku tuosta kuitenkin jäi, minulle ja siskolle.

    Toistan vielä, että en halua tällä morkata helluntailaisia...Mulla on pari hellarikaveria, mutta en halua tästä niille sanoa. Tuntuu, että se sitte vaan viilentäs välejä.

    Mut vastailkaahan...

    Oletko varma ettei pikkusiskosi liioittele? Ja ONKO pikkusiskosi tosiaankin uskossa? Moni sanoo uskovansa että Jeesus ON mutta ei usko HÄNEEN. Mitenkä lie siskosi kohdalla? Ehkä ne nuoret oletti, että pikkusiskosi vain luulee olevansa uskovainen.

    Helvetillä pelottelu on turhaa aikuisellekin. Pelottelemalla pelastunut ei ole aidosti pelastunut..

    Äänestä

Puitakin voidaan hakata varomattomasti ja silloin sormet voivat olla vaarassa.
Vähän samaan tapaan on kenties ollut kyse tässäkin.
Ilm, lienee olleen kyseessä NUORIA uskovia jotka ovat enemmänkin olleet innoissan kuin "taidoissaan"!?

Jeesus ei asu minkään seurakunnan yksityisomistuksessa eikä niiden ovien takana,vaan Jeesus on "yhteis"- omistusta kaikille jotka tahtovat Jeesusta seurata.

Johanneksen Evankeliumi-
>>6:37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos

Äänestä

tietoa mm. helvetistä jo nuorille, muuten Jeesus puhui enemmän (varoitti) helvetistä kuin taivaasta, outoako?Ei vaan on niin karmee paikka että kannattaa varoittaa.Hellarit on ihan hyviä ja yleensäkin vapaat suunnat, niissä uudestisyntyneitten prosenntti on suuri, sitä vastoin lapsikaste..........no niin .Sinulle Jeesus ei ole se miksi Raamattu ilm. koska tekstisi loppuosassa kirjoitat hänet pienellä?Siunausta Jeesuksen Kristuksen pelastavassa nimessä.

Äänestä

"Helluntailaiset ovat täällä puhuneet, kuinka heille on sama missä porukassa ihminen kulkee, kunhan uskoo. Niimpä niin, kuulostaa kyllä kivalta. Totuus tuntuu kuitenki olevan toinen."

-ala puhu totuutena jotain sellaista mita ei ole edes valttamatta tapahtunut. eli en usko etta nama tytot olisivat sanoneet etta ainoastaan olemalla hellari pelastuu (jota sina vaitat tapahtuneen).
hellarit eivat opeta etta vain he paasisivat taivaaseen, ei suinkaan. mina en ole sellaista opetusta kertaakaan kuullut koko ikanani. syyta en sitten tieda miksi ne tytot jatkoivat "saarnaamistansa" vaikka siskosi sanoi uskovansa Jeesukseen. mutta jos niin on etta han uskoo Jeesukseen, miksi han jarkyttyi siita etta raktaateissa oli kuvattu helvetti? kai han helvetista on kuullut? en nae siina mitaan kamalaa etta raktaateissa siita puhutaan. sehan on se maaranpaa johon ihmisen joutuvat jos eivat usko Jeesukseen. eiko se ole hyva asia etta totuus tuodaan julki eika sita pimitella?

Äänestä
  • hän tietää helvetistä. Hän tietää, miten sinne joudutaan. Mutta hän myös _uskoo_ ja on silloin yhtä varma kuin sinäkin, ettei sinne joudu. Tietysti yksityiskohtaiset kertomukset helvetistä säikäyttävät eri tavalla lasta, kuin vaikkapa sinua. Ymmärrät kai sen.

    "eli en usko etta nama tytot olisivat sanoneet etta ainoastaan olemalla hellari pelastuu (jota sina vaitat tapahtuneen)."

    Eivät he sitä välttämättä sanoneet, en tiedä. Mutta eikö nämä tapahtumat tarkoita juuri sitä nimenomaan? Siskoni kertoi kyllä, mihin liikkeeseen kuuluu jne, mutta se _ei_kelvannut_ heille, vaan systeri piti yrittää saada helluntailaiseksi. Miksi?

    Äänestä

  • isosisko kirjoitti:

    hän tietää helvetistä. Hän tietää, miten sinne joudutaan. Mutta hän myös _uskoo_ ja on silloin yhtä varma kuin sinäkin, ettei sinne joudu. Tietysti yksityiskohtaiset kertomukset helvetistä säikäyttävät eri tavalla lasta, kuin vaikkapa sinua. Ymmärrät kai sen.

    "Tietysti yksityiskohtaiset kertomukset helvetistä säikäyttävät eri tavalla lasta, kuin vaikkapa sinua. Ymmärrät kai sen."

    -vaikea kuvitella milta minusta tuntui yli vuosikymmen sitten, en muista. mutta onhan se ymmarrettavaa etta se saikayttaa sen ikaista, ja varmasti vanhempaakin jos ei ole varma paamaarastaan.
    luulempa etteivat nuo tytot katsoneet mita raktaatteja antoivat. olen meinaan niita raktaatteja nahnyt mista puhuit, ja niita on ehka noin. 20 erilaista. mita luultavimmin he vain nostivat pinkasta pari ja antoivat ne siskollesi, tai niin mina ainakin olisin luultavimmin tehnyt.

    "Siskoni kertoi kyllä, mihin liikkeeseen kuuluu jne, mutta se _ei_kelvannut_ heille, vaan systeri piti yrittää saada helluntailaiseksi. Miksi?"

    -en tieda miksi, en ollut paikalla kun se tapahtui. mutta niinkuin eras jo sanoikin, he varmasti halusivat vain "varmistaa", etta siskosi kuuli evankeliumin. ja kun on kyse sen ikaisesta lapsesta (tai muistakin), sanovat jotkut henkilot uskovansa Jeesukseen, mutta eivat kuitenkaan ole uudestisyntyneita kristittyja. eli teot eivat ole yhta sanojen kanssa. toivon ettet olisi niin kovin tuomitseva noita tyttoja kohtaan, ethan sinakaan ollut siella kun se tapahtui!

    p.s. mihin seurakuntaan siskosi sitten kuuluu? kysyn sita silla, etta voisin "ymmartaa" tyttojen "saarnaamista" siskollesi.

    >>>Siskoni kertoi kyllä, mihin liikkeeseen kuuluu jne, mutta se _ei_kelvannut_ heille, vaan systeri piti yrittää saada helluntailaiseksi. Miksi? >>>

    Oletko nyt aivan varma: yrittivätkö tytöt tosiaan saada hänet helluntailaiseksi??? Minusta tuntuu, että pikkuinen siskosi on ymmärtänyt jotain pahasti väärin. Tai sinä. 11-vuotiasta ei yritetä vaihtaa seurakuntaansa, koskapa sen ikäinen ei niin vain seurakuntaansa ees voi vaihtaa...

    Äänestä

  • StarEye kirjoitti:

    "Tietysti yksityiskohtaiset kertomukset helvetistä säikäyttävät eri tavalla lasta, kuin vaikkapa sinua. Ymmärrät kai sen."

    -vaikea kuvitella milta minusta tuntui yli vuosikymmen sitten, en muista. mutta onhan se ymmarrettavaa etta se saikayttaa sen ikaista, ja varmasti vanhempaakin jos ei ole varma paamaarastaan.
    luulempa etteivat nuo tytot katsoneet mita raktaatteja antoivat. olen meinaan niita raktaatteja nahnyt mista puhuit, ja niita on ehka noin. 20 erilaista. mita luultavimmin he vain nostivat pinkasta pari ja antoivat ne siskollesi, tai niin mina ainakin olisin luultavimmin tehnyt.

    "Siskoni kertoi kyllä, mihin liikkeeseen kuuluu jne, mutta se _ei_kelvannut_ heille, vaan systeri piti yrittää saada helluntailaiseksi. Miksi?"

    -en tieda miksi, en ollut paikalla kun se tapahtui. mutta niinkuin eras jo sanoikin, he varmasti halusivat vain "varmistaa", etta siskosi kuuli evankeliumin. ja kun on kyse sen ikaisesta lapsesta (tai muistakin), sanovat jotkut henkilot uskovansa Jeesukseen, mutta eivat kuitenkaan ole uudestisyntyneita kristittyja. eli teot eivat ole yhta sanojen kanssa. toivon ettet olisi niin kovin tuomitseva noita tyttoja kohtaan, ethan sinakaan ollut siella kun se tapahtui!

    p.s. mihin seurakuntaan siskosi sitten kuuluu? kysyn sita silla, etta voisin "ymmartaa" tyttojen "saarnaamista" siskollesi.

    En minä halua niitä tyttöjä alkaa tuomita. Siitä ei oo kyse. Ymmärrän, että ne ajatteli tekevänsä hyvin, mutta itse asiassa homma humpsahtikin ympäri... Täytyy vaan sanoa, etten ymmärrä helluntailaisten lähetyskäskyn noudattamista. Kannattaisiko hellareidenkin muistaa, että ihminen voi kyllä kylvää, mutta Jumala herättää omantunnon äänen ja valmistaa syntisen sydämen siihen tilaan, että evankeliumi otetaan ilolla vastaan? Tuollainen pakkosyöttö ja "varmistelu" ei oikein tunnu oikealta tavalta.
    Mutta kaikkea ei voi ymmärtää, ja asia selkiytyi nyt mulle edes jonkun verran. :)

    Äänestä

"Uskovatko helluntailaisetkin sitten tosi asiassa niin, että vain heidän kauttaan pelastuu?"

Helluntalaiset eivät usko eivätkä opeta noin. Helluntalaiset opettavat, että jokainen elävässä uskossa oleva ihminen - olipa hän missä maailman kolkassa tahansa - on yksi jäsen suurta Jumalan lasten perheväkeä.

Edelleen helluntalaiset opettavat, että Jumalan valtakunnan raja täällä maan päällä kulkee uskovaisen ihmisen sydämeltä toisen uskovaisen ihmisen sydämelle.

Yllä siteeraamaani harhaoppia opettavat minun ymmärtääkseni vain lestadiolaiset.

Nämä helluntalaistytöt toteuttivat omalla tavallaan Matt. 28: 18-20 ilmenevää Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä: "...Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..."

Tänä päivänä pitää "heittää kaikki verkot veteen" eli pitää toteuttaa erilaisia evankelioimismuotoja: Kirkonmenot, henkilökohtaiset todistukset, isot massatapahtumat, hengelliset kirjat ja lehdet, hengellinen musiikki...

Iloitkaamme jokaisesta sielusta, joka pystytään riistämään Saatanalta eli ohjaamaan omalla vajavaisella tavallamme - mutta Pyhän Hengen ohjaamina - pimeydestä valoon. Jeesus pelastaa ja antaa uskon, mutta Hän tarvitsee meitä lihaa ja verta olevia apupoikia ja -tyttöjä.

Siunatkaamme myös näiden bussityttöjen evankelioimistyötä.

Me ihmiset olemme kuitenkin vajavaisia - jokainen.

Äänestä
  • Voisitko vastata pieneen kysymykseen? Kiinnostaisi vain tietää, mitä te ajattelette lestadiolaisista. Ovatko he teidän mielestänne uskossa, vaikka opettavatkin teidän mielestänne harhaoppia? Kumpaan paikkaan lestadiolaiskristityt joutuvat kuoltuaan? Olisi mukava tietää vastaus noihin kysymyksiin.

    Äänestä

  • lestadiolaisista? kirjoitti:

    Voisitko vastata pieneen kysymykseen? Kiinnostaisi vain tietää, mitä te ajattelette lestadiolaisista. Ovatko he teidän mielestänne uskossa, vaikka opettavatkin teidän mielestänne harhaoppia? Kumpaan paikkaan lestadiolaiskristityt joutuvat kuoltuaan? Olisi mukava tietää vastaus noihin kysymyksiin.

    Minä pystyn vastaamaan tietenkin vain omasta puolestani. En koko helluntaiherätyksen puolesta.

    Minä ajattelen asioista seuraavasti:

    Jokainen ihminen, joka on vilpittömästi pyytänyt Jeesusta sydämeensä ja on siis elävässä uskossa, on myöskin taivaan perillinen.

    Silloin ei ole väliä sillä, onko ihminen lestadiolainen, helluntalainen, luterilainen, vapaakirkollinen, baptisti...

    Tärkeintä on ihmisen sydämen tila suhteessa Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.

    Miten Jumala tulee suhtautumaan niihin lestadiolaisjulistajiin, jotka julistavat, että lestadiolaisuus on ainoa oikea usko maailmassa - joka minun mielestäni on jopa aikamoista Jumalan pilkkaa - sitä minä en tiedä.

    Tuohon pystyy vastamaan vain Jumala itse.

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

isosisko kirjoitti:

Luin palstalla jonkin aikaa sitten olleen keskutelun, jossa lestadiolainen kertoi "heidin" uskoontulosta. Monet kommentoi tähän, että kirjoittajan ois pitänyt korostaa uskon lahjan olevan tarjolla myös muuallaki kuin lestojen keskuudessa. Helluntailaiset ovat täällä puhuneet, kuinka heille on sama missä porukassa ihminen kulkee, kunhan uskoo.
Niimpä niin, kuulostaa kyllä kivalta. Totuus tuntuu kuitenki olevan toinen...

Mun pikkusisko (11) kerto tässä yks päivä syksyllä kun tuli kotiin, et kaupungilla oli ollu ns. Jeesus-bussi. Hän oli kaverinsa kans kävelly siitä ohi, ja muutama hellari oli heti tullut juttelemaan tytöille. Aluksi he olivat olleet ihan ystävällisiä ja kyselleet lasten uskosta jne. Pikkusisko oli sanonu, että hän on uskoo Jeesukseen ja sanonut mihin "porukkaan" kuuluu. Tytöt olivat luulleet että juttu on sillä selvä, mutta ei. Ilmeisesti siskon sanat ei painanu mitään... Heille tyrkättiin käteen nippu papereita, lehtisiä jne ja seurasi pitemmän puoleinen saarna uskomisesta. Toisin sanoen heitä alettiin käännyttää. Aikansa kuunneltuaan tytöt lähti sitten kävelemään paikalta.

Kotona systeri kaivo laput esiin ja katteli niitä. Seuraavaks se järkytty. Lehtisissä oli mm. kuvattu helvettiä ja kehotettiin uskomaan että joskus sitten pääsisi taivaaseen. Perässä sitten osoite, minne voi lähettää "ilmoituksen" kun on tehny ratkaisun.

Mitä tämä oikein meinaa? Ihmetyttää... kun tytöt sanoivat että uskovat jeesukseen, eikö se riitä? Uskovatko helluntailaisetkin sitten tosi asiassa niin, että vain heidän kauttaan pelastuu? En kirjota tätä pahalla, mutta haluaisin rehellisen vastauksen.

Joulun odotuksia kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu