Keskeisen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo
mielenkiintoisia asioita kirjoittamassaan kirjassa, jonka "koko" painoksen hän joutui saman tien tuhoamaan. Vain muutama kirja ehdittiin myymään Akateemisen kirjakaupan kautta.
Kuosmanen paljastaa Suomen neuvottelutuloksen, josta seurasi, että kansanäänestys oli vaalipetos.
Tämän vaalipetoksen juuret ovat 1.3. 1994 pidetyssä maratonneuvottelussa ja latva neuvotteluissa kansanäänestyksen jälkeen.
Kuosmanen kertoi;
että Norja lopetti maratonneuvottelunsa kesken, koska se ei saanut neuvoteltua maataloudelleen riittäviä sopeuttamisehtoja.
että Norjanko kohtalo tulisi olemaan myös Suomen kohtalo, koska sopimusta ei saatu, vaikka Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel tuli suomalaisten apuun. (Kinkel puhuu suomea, vaimo on suomalainen, kirj. huom.).
että Kinkelin ratkaisuehdotus ei käynyt EU:lle. Helmut Kohl halusi tunnin väliajoin tietää Suomen neuvottelutilanteen.
että kun neuvotteluratkaisua ei syntynyt, suomalaiset olivat lähdössä jo toistamiseen kotiin ilman sopimusta (Norjalaisten tavoin). Mutta kuinka ollakaan, Kinkel tuli jälleen apuun. Neuvottelijat menivät kabinettiin, ja kun heitä ei heti tullut takaisin oli selvää, että Suomi sai kuin saikin neuvoteltua sopimuksen.
Sitä Kuosmanen ei kerro, ketkä kabinettiin menivät.
Mutta Kuosmanen kertoo;
että Suomi neuvotteli kieliopillisesti kyseenalaisen keinoin "sopimuksen", jossa sanoilla ”ja” ja ”tai” sekä välimerkillä "/" oli ratkaiseva merkitys. Se oli sopimus, jonka molemmat osapuolet saivat ymmärtää haluamallaan tavalla.
että sopimus ei ollut kaksinen, mutta tämä paperi oli parempi kuin mitään. Toisilla (Norja, kirj. huom.) kun ei ollut sopimuksessa ollenkaan mustaa valkoisella. Meillä sentään oli sopimus!
että parin päivän kuluttua EU-maat pyörsivät tehdyn sopimuksen.
että onneksi Brysselistä tullut tieto ei koskaan päässyt tiedotusvälineisiin. Asiasta hermostuivat monet ministerit pääministeri Ahoa myöten.
Tämän taustaksi Kuosmanen kertoo;
että kun vanhat EU-maat olivat lukeneet Suomen kanssa tehdyn sopimuksen, ne eivät hyväksyneet sitä.
että EU-maille kerrottiin, että Suomelle ei tietenkään anneta, sitä mitä oli luvattu, mutta näin piti menetellä, että Suomi sai sopimuksen.
että kun neuvottelutulosta ryhdyttiin kirjoittamaan lain muotoon, maatalousneuvotteluista vastanneesta Esa Härmälästä ei tuntunut hyvältä.
--
Härmälä on kertonutkin, että tuolloin Suomi menetti monta jo neuvoteltua etua.
--
Edellisiin liittyen:
Ahon hallituksen olisi pitänyt antaa eduskunnalle hallituksen selonteko saavutetusta neuvottelutuloksesta, mutta sitä ei koskaan annettu.
Ei annettu, koska sopimus oli kyseenalainen.
Eikä sopimusta näytetty suomenkielellä eduskunnalle ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista. Korfun sopimus on liittymissopimuksen ratifiointiasiakirja.
Ei sopimusta voinut näyttääkään, koska sitä ei oltu kirjoitettu edes liittymisasiakirjaan.
Lisätietoa löytyy jäsenyysneuvottelujen julkisuutta koskevasta Taustaselvityksestä huhtikuun lopulta:
Norjalaiset antoivat neuvottelutuloksensa omalla kielellään parlamentille jo 19.4.1994.
Ko. Taustaselvitys oli EU-ministerikokouspöytäkirjan liitteenä.
Yksi ydinkysymyksistä, joka silloista pääministeri Ahoa nyt vapisuttaa on:
Minkälaisin eduskunnan valtuuksin liittymisasiakirja eli Korfun sopimus 24.6.1994 allekirjoitettiin?
Kuosmanen kertoo edelleen;
että neuvottelut jatkuivat pitkään, vielä kansanäänestyksen jälkeen ja senkin jälkeen, kun eduskunta oli liittymislain hyväksynyt.
Tämä tieto innoitti muutamia Kuosmasen kirjan lukeneita, Satakunnan miehiä, pyytämään sen aikaisia EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjoja.
Todellakin: VIISI päivää kansanäänestyksen jälkeen 21.10.1994 EU-ministerivaliokunta hyväksyi "LOPULLISEN EHDOTUKSEN" EU:lle lähetettäväksi.
Kansalta kysyttiin 16.10.1994:
"Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?.
Kansanäänestys ei ollut yleisluontoinen, sillä kansanäänestyslakiin oli kirjoitettu nuo kolme sanaa,
NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI.
Ne Kuosmasen vinkin johdosta esiin tulleet asiakirjat todistavat kansanäänestyksen vaalipetokseksi.
Jo 10.10. 1994 oli oikeuskanslerille tehty kantelu vaalipetoksesta Satakunnan miesten tietämättä.
Oikeuskansleri ei nähnyt kansanäänestyksessä mitään lainvastaista, ja vastasi, ettei sillä, että neuvottelut ovat kesken, ole merkitystä kansanäänestyksen kannalta.
Elämmekö todellakin demokratiassa ja oikeusvaltiossa?
mielenkiintoisia asioita kirjoittamassaan kirjassa, jonka "koko" painoksen hän joutui saman tien tuhoamaan. Vain muutama kirja ehdittiin myymään Akateemisen kirjakaupan kautta.
Kuosmanen paljastaa Suomen neuvottelutuloksen, josta seurasi, että kansanäänestys oli vaalipetos.
Tämän vaalipetoksen juuret ovat 1.3. 1994 pidetyssä maratonneuvottelussa ja latva neuvotteluissa kansanäänestyksen jälkeen.
Kuosmanen kertoi;
että Norja lopetti maratonneuvottelunsa kesken, koska se ei saanut neuvoteltua maataloudelleen riittäviä sopeuttamisehtoja.
että Norjanko kohtalo tulisi olemaan myös Suomen kohtalo, koska sopimusta ei saatu, vaikka Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel tuli suomalaisten apuun. (Kinkel puhuu suomea, vaimo on suomalainen, kirj. huom.).
että Kinkelin ratkaisuehdotus ei käynyt EU:lle. Helmut Kohl halusi tunnin väliajoin tietää Suomen neuvottelutilanteen.
että kun neuvotteluratkaisua ei syntynyt, suomalaiset olivat lähdössä jo toistamiseen kotiin ilman sopimusta (Norjalaisten tavoin). Mutta kuinka ollakaan, Kinkel tuli jälleen apuun. Neuvottelijat menivät kabinettiin, ja kun heitä ei heti tullut takaisin oli selvää, että Suomi sai kuin saikin neuvoteltua sopimuksen.
Sitä Kuosmanen ei kerro, ketkä kabinettiin menivät.
Mutta Kuosmanen kertoo;
että Suomi neuvotteli kieliopillisesti kyseenalaisen keinoin "sopimuksen", jossa sanoilla ”ja” ja ”tai” sekä välimerkillä "/" oli ratkaiseva merkitys. Se oli sopimus, jonka molemmat osapuolet saivat ymmärtää haluamallaan tavalla.
että sopimus ei ollut kaksinen, mutta tämä paperi oli parempi kuin mitään. Toisilla (Norja, kirj. huom.) kun ei ollut sopimuksessa ollenkaan mustaa valkoisella. Meillä sentään oli sopimus!
että parin päivän kuluttua EU-maat pyörsivät tehdyn sopimuksen.
että onneksi Brysselistä tullut tieto ei koskaan päässyt tiedotusvälineisiin. Asiasta hermostuivat monet ministerit pääministeri Ahoa myöten.
Tämän taustaksi Kuosmanen kertoo;
että kun vanhat EU-maat olivat lukeneet Suomen kanssa tehdyn sopimuksen, ne eivät hyväksyneet sitä.
että EU-maille kerrottiin, että Suomelle ei tietenkään anneta, sitä mitä oli luvattu, mutta näin piti menetellä, että Suomi sai sopimuksen.
että kun neuvottelutulosta ryhdyttiin kirjoittamaan lain muotoon, maatalousneuvotteluista vastanneesta Esa Härmälästä ei tuntunut hyvältä.
--
Härmälä on kertonutkin, että tuolloin Suomi menetti monta jo neuvoteltua etua.
--
Edellisiin liittyen:
Ahon hallituksen olisi pitänyt antaa eduskunnalle hallituksen selonteko saavutetusta neuvottelutuloksesta, mutta sitä ei koskaan annettu.
Ei annettu, koska sopimus oli kyseenalainen.
Eikä sopimusta näytetty suomenkielellä eduskunnalle ennen Korfun sopimuksen allekirjoittamista. Korfun sopimus on liittymissopimuksen ratifiointiasiakirja.
Ei sopimusta voinut näyttääkään, koska sitä ei oltu kirjoitettu edes liittymisasiakirjaan.
Lisätietoa löytyy jäsenyysneuvottelujen julkisuutta koskevasta Taustaselvityksestä huhtikuun lopulta:
Norjalaiset antoivat neuvottelutuloksensa omalla kielellään parlamentille jo 19.4.1994.
Ko. Taustaselvitys oli EU-ministerikokouspöytäkirjan liitteenä.
Yksi ydinkysymyksistä, joka silloista pääministeri Ahoa nyt vapisuttaa on:
Minkälaisin eduskunnan valtuuksin liittymisasiakirja eli Korfun sopimus 24.6.1994 allekirjoitettiin?
Kuosmanen kertoo edelleen;
että neuvottelut jatkuivat pitkään, vielä kansanäänestyksen jälkeen ja senkin jälkeen, kun eduskunta oli liittymislain hyväksynyt.
Tämä tieto innoitti muutamia Kuosmasen kirjan lukeneita, Satakunnan miehiä, pyytämään sen aikaisia EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjoja.
Todellakin: VIISI päivää kansanäänestyksen jälkeen 21.10.1994 EU-ministerivaliokunta hyväksyi "LOPULLISEN EHDOTUKSEN" EU:lle lähetettäväksi.
Kansalta kysyttiin 16.10.1994:
"Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI?.
Kansanäänestys ei ollut yleisluontoinen, sillä kansanäänestyslakiin oli kirjoitettu nuo kolme sanaa,
NEUVOTELLUN SOPIMUKSEN MUKAISESTI.
Ne Kuosmasen vinkin johdosta esiin tulleet asiakirjat todistavat kansanäänestyksen vaalipetokseksi.
Jo 10.10. 1994 oli oikeuskanslerille tehty kantelu vaalipetoksesta Satakunnan miesten tietämättä.
Oikeuskansleri ei nähnyt kansanäänestyksessä mitään lainvastaista, ja vastasi, ettei sillä, että neuvottelut ovat kesken, ole merkitystä kansanäänestyksen kannalta.
Elämmekö todellakin demokratiassa ja oikeusvaltiossa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
on toki katkeraa, kun on eurot lompsassa ja niitä joutuu käyttämään. Tosiasia kuitenkin on, että kansa halusi Unioniin, sitä ei voi muuksi muuttaa millään ilveellä.
Ja hyvä niin.
Ei ole katkeruutta.
Oikeuden ja totuuden peräämistä.
Lue myös alustukseni "Maanpetos" ja sieltä vastaukseni Jerry Falwellille, niin ymmärrät, miten meitä on sahattu linssiin.
Luin todellakin myös Maanpetoksesta, mutta en edelleenkään ymmärrä: tutkimusten mukaan valtaosa Suomalaisista on edelleen EU-jäsenyyden kannalla.
Miksi siis pitää vaahdota?
On aivan selvää, kukaan ei pystynyt täydellisesti tietämään EU-äänestyksessä miten Suomalaisen ihmisen arkielämä tulisi jäsenyyden myötä muuttumaan. Äänestys pitikin tehdä sen tuntuman pohjalta, mikä kullekin syntyi lukuisista tv-keskusteluista ja muista informaatiolähteistä. Ja kansan tuntuma oli, että Kyllä, kyllä EU:n kannattaa pienen Suomen liittyä. Samaa mieltä oli Itävallan kansa ja Ruotsin kansa. Tanska oli sitä mieltä jo aiemmin.
Miten kukaan voi edes kuvitella, että Suomen olisi kannattanut jäädä Unionin ulkopuolelle?
Esimerkiksi Euroon kansalaiset ovat hyvin tyytyväisiä Taloustutkimuksen mukaan. Vai liekö tässäkin tutkimuksessa jokin SALALIITTO...
"Valtaosa suomalaisista on tyytyväisiä euroon. Näin voi päätellä Taloustutkimuksen mielipidemittauksesta, jossa runsaalta tuhannelta suomalaiselta kysyttiin kantaa uuteen rahaan.
Vastaajista 69 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä sen, että eurot otettiin käyttöön, 30 prosenttia ei hyväksynyt. Vain yksi prosentti ei osannut sanoa kantaansa. "
Sinä siis hyväksyt kaikki huijaukset riippumatta siitä, mistä on kysymys. Tarkoitus siis mielestäsi pyhittää keinot!
Minä en ota kantaa siihen, mitkä ovat EU:n haittoja tai hyötyjä.
Perään voin oikeutta ja totuutta eli otan kantaa siihen, millä tavalla Aho ja kumppanit homman hoitivat eduskunta ja perustuslaki sivuuttaen.
EU:n kansanäänestyksessä on tehty massiivinen huijaus ja kuten sanoit, vaalipetos, niin miksei kukaan tee mitään? Yliopistojen oikeusoppineet? Korkein Hallinto-oikeus? Eduskunta, uusi eduskunta? Hyvä ihme - Poliisi? Miksei?
Tosiasia kuitenkin on, että ensimmäistä kertaa Suomen historiassa kansalta kysyttiin mielipide EU:n liittymisestä, ja kansa vastasi KYLLÄ. Ja tutkimuksien mukaan kansa on edelleen tyytyväisiä jäsenyyteen. Miksi siis vaivata päätä saivartelulla? Pikkuseikoilla?
Jos asia sinua oikeasti vaivaa, haasta Suomen Valtio oikeuteen, tai silloinen valtioneuvosto ja tuo käräjillä esiin vakuuttavat näyttösi petoksesta. Oikeuslaitos on riippumaton.
Ei asiasi täällä anonyymeillä nettikeskustelupalstoilla etene.
Lisää asianosaisia ym.
Argumenttini ovat rajut.
Tämä on vastausta Hannikaisen kirjoitukseen, mutta luettavaksi myös muille.
Tiedän salaiset asiakirjat ja päivämäärät sattuneista syistä.
Minäkin olen salaisten asiakirjojen asianosainen, mutta en halua valtakunnan julkisuutta osakseni.
Toimin nöyrällä mielellä. Harkinnan jälkeen katsoin parhaaksi kirjoittaa näin:
Asiakirjat löytyvät kaikkien nähtäväksi kotisivulta satanen.com skannattuna.
Kotisivun pääsivun vasemmasta alareunasta löytyvät painikkeet ”Salaiset EU-pöytäkirjat” ja ”Vaalipetos”.
Ensin mainitusta löytyy ko. asiakirjojen kulku Ulkoministeriön salassapitopäätöksestä 26.1.2000 KHO:n ratkaisuun ja Tuomiojan ministerinvastaukseen, jolla asiakirjat lopulta saatiin vapauteen.
Sitä satanen.comissa ei ole kerrottuna, että sain otteen pöytäkirjasta 16/93 jo 1.12.1999. Samana päivänä, jolloin uusi julkisuuslaki, jolla ko. paperit 26.1.2000 määrättiin salaisiksi.
Satanen comin asiakirjoissa oleva Viljo Vuoristo, joka kertoi Ahon huijauksesta minulle jo aikaisemmin, sai minulta ko. otteesta kopion. Hän kysyi 26.1.2000 pöytäkirjaa ulkoministeriöstä, kun kuuli, että se oli evätty eräältä kansanedustajalta 21.1.2000.
Mitä sitä ennen tapahtui?
Presidenttiehdokas Esko Aho oli tuona päivänä 1.12.1999, jolloin ote pääsi luiskahtamaan arkistosta, Satakunnan komeimmassa auditoriossa, Huittisten Risto Ryti –salissa. Aho sai noin 150 hengen yleisön läsnä ollessa kuulla oman ”neuvoteltaessa todetun ” EMU-varaumapöytäkirjansa paljastuneen.
Niinpä Aho unohti kokonaan kirjoittaa päiväkirjaansa tästä Ryti-salin tapahtumasta. Ahon presidentinvaalikampanjasta Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro kirjoitti kirjan ”Kolme kierrosta”. Ne päiväkirjat, jotka Aho opiskeluaikaiselle ystävälleen Kontrolle kirjan lähdeaineistoksi antoi, eivät ole Ahon todelliset päiväkirjat.
Miksi presidenttiehdokas Esko Aho unohti komean Huittisten Koulutus- ja kulttuurikeskuksen auditorion, joka rakennettiin huittislaisen presidentin Risto Rytin mukaan nimetyillä piirustuksilla?
Olen Huittisissa tunnettu henkilö. Kysyin ensimmäisenä yleisöpuheenvuoron käyttäjänä Aholta muutaman kysymyksen. Ensimmäinen kysymys kuului: ”Mikä on Suomen Hallitusmuodon mukainen rahayksikkö?”
Aho meni hiljaiseksi ja katseli lattiaan. Yleisö ihmetteli, miksi Aho ei vastaa. Tivasin Aholta vastausta. Tämän jälkeen Aho vastasi hiljaisella äänellä katse alaspäin suunnattuna: ”Se on markka”.
Eikös Ahon vastauksen olisi pitänyt olla euro, koska eduskunta oli huhtikuussa 1998 niin ”päättänyt”. Näin suomalaisille on uskoteltu.
Sanoin Aholle: ”Markka se todellakin on. Seuraavaksi kysynkin, mihin kokouspöytäkirjan tekstin sanoihin liittyen eduskunnalle uskoteltiin, että hallitus ja eduskunta saavat aikamaan päättää talous- ja rahaliittoon osallistumisesta?”
Aho vastasi: ”Tuota, nyt en tiedä, mitä tarkoitatte”.
Kerroin Aholle, että Reijo Kemppinen mainitsi kirjassaan Suomen ainoan EMU-varaumaan viittaavan olevan eräässä pöytäkirjassa. Sitä etsittiin monta viikkoa Eduskunnan Tietopalvelun kautta. Ote tästä kokouspöytäkirjasta on tänään puoli yhdentoista jälkeen saapunut faksilla eduskunnasta. EMU-varaumaan viittaava teksti lukee EU-ministeriryhmän kokouksessa 16/93 20.12.1993. Sen kuudes pykälä muistutusvirkkeineen kuuluu näin:"
Katsokaa satanen.comista, miten tuo pykälän teksti kuuluu.
Kysyin Aholta: ”Muistaakos silloinen pääministeri Aho, ketkä tuossa kokouksessa olivat mukana?”
Aho seisoi yleisön edessä kuin suolapatsas eikä vastannut kysymykseeni. Sen sijaan Aho sanoi: ”Asia on oikein päätetty ja teidän täytyy tyytyä eduskunnan enemmistön päätökseen niin kuin demokratiassa on tapana”.
Jatkoin Aholle: ”Tästä asiasta ole eduskunnan enemmistöä eikä vähemmistöä, koska hallitus ei ole antanut eduskunnalle lakiesitystä. Kyseisen kuutospykälän tekstin perusteella eduskunta uskoi saavansa päättää asiasta liittymislain ulkopuolella myöhemmin. Mutta Lipposen hallitus ei kuitenkaan antanut asiasta erillistä lakiesitystä, jonka eduskunta edellytti saavansa. Tässä on syy, miksi Suomen hallitusmuodon mukainen raha on edelleen markka, eikä euro”.
Nyt Ahon suusta pääsivät sanat: ”Emuun meno olikin perustuslakiin liittyvää kikkailua”. Sammakon suustaan päästettyään Aho osoitti edessään istunutta ennestään tuntemaansa henkilöä ja sanoi: ”Seuraava kysymys siinä!”
Tämä henkilö ylisti Ahoa ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi.
Seuraavan puheenvuoron käytti eräs henkilö, joka oli takertunut Ahon mainitsemaan perustuslakikikkailuun: ”Eihän perustuslakia voi kikkailla. Miksi se sitten on olemassa, jos sitä kikkailla voi?”
Aholle välähti vastauksena mieleen Suomen itsenäisyyden alkuhistoria, jolloin kaavailtiin kuningaskuntaa, mutta tasavaltahan Suomesta tuli. Otetaanpa seuraava kysymys! Aho jatkoi.
Kun tilaisuus päättyi, yleisö ei suuremmin taputtanut Aholle.
Seuraavan päivän Satakunnan Kansassa Huittisten toimituksen esimies kertoi, että Aho sai Ryti-saliin tullessaan kosolti tuhdimmat aplodit kuin pois lähtiessään.
Niinpä. Yleisö huomasi, ettei Aholla ole puhtaat jauhot pussissa.
Noin tunti vaalitilaisuuden tilaisuuden jälkeen paikallisen Radio Tuplan toimittaja päästeli eetteriin, että muutamat kysymykset, jotka liittyivät EU:hun ja Emuun mukaan menoon, Aho kuittasi perustuslakiin liittyväksi kikkailuksi ja asia tulikin sillä selväksi.
Tunnemme kyseisten toimittajien kanssa toisemme. He eivät tietenkään voineet lähteä enempää mollaamaan varteenotettavaa vaihtoehtoa.
Olen ensimmäinen kansalainen, joka sai nähdä nämä paperit kokonaisuudessaan 9.5.2001, sen jälkeen, kun ulkoministeri Erkki Tuomioja kansanedustaja Aittoniemen kirjallisen kysymyksen jälkeen päätti vapauttaa ko. asiakirjat, jotka 17.10.2000 tehdyllä KHO:n ratkaisulla.
Satakunnan Kansa yritti herätellä asiaa, kun Tuomioja oli asiakirjat vapauttanut.
Valtamedia ei kuitenkaan uskalla tehdä mitään. Ei, vaikka asiaa esittelee lihana ja verenä. Yksikään valtamedian toimittaja ei uskalla avata peliä.
Asiasta tietävät kansalaiset odottavat, että joku muu hoitaa asian heidän puolestaan.
Koska tiedän tämän monimutkaisen asian syyt, kerron siitä netissä.
Tutkimisesta:
Oikeuskanslerin tehtävä on valvoa hallituksen toimia. Niinpä jo KHO-prosessin aikana oikeuskansleria pyydettiin tutkimaan EMU-asia, mutta oikeuskansleri totesi, että EMU-päätöksenteon muodonvalinta on poliittinen tarkoituksenmukaisuuskysymys, johon oikeuskansleri ei voi toimivaltansa rajoissa puuttua.
Vastaus on kummallinen! Oikeuskanslerin tehtävähän on nimenomaan valvoa hallituksen toimia!
Eduskunta ja sen perustuslakivaliokunta ovat seuraavat, jotka voivat asiaa tutkia. Mutta tästä eduskunnasta ei löydy sellaista tahtoa, koska lähes kaikkien puolueiden edustajat ovat ”nahkurin orsilla”. Tuskin seuraavastakaan.
Kysymyksiä:
Päiväkirjassaan "Kolme kierrosta" Aho kertoo 2.12.1999 olleensa "umpiväsynyt".
Miksi Aho oli väsynyt?
Miksi Aho aikoi lähteä Harvardiin opiskelemaan?
Opiskelemaan eduskunta ei Ahoa päästänyt, mutta yliopiston opettajaksi eduskunta antoi luvan mennä.
Miksi Aho lähti hakemaan etäisyyttä politiikasta, vaikkei tiennyt mitä tekisi?
Tammikuun lopulla Mauri Pekkarinen, ihmetteli pöytäkirjan salassapitoa. Hän oli tuossa kokouksessa mukana, vaikkei EU-ministeriryhmään kuulunutkaan. Hän ei tiennyt, mistä oli kysymys. Syksyllä 2001 Keskusta teki muurin, johon Aho törmäsi.
Vasta tuolloinko Keskustalle (Pekkariselle) valkeni Ahon huijaus?
Aho ei tiennyt, mitä asiakirjoille "Harvardin aikana" oli tapahtunut. Syyskesällä 2001 Aho sai tietää. Pekkarinen tarjosi Aholle omaa paikkaansa Suomen Pankista, tunnetuin seurauksin.
Lopuksi:
Ainoa keino on kirjoittelulla herättää yleistä keskustelua, jotta media kansan ”painostuksella” kertoisi asiasta. Aivan kuin Sonera-kirjalla tehtiin.
EU-jäsenyys ei ole välttämätön. Etan ja EU:n eduista ja haitoista on vaiettu. Pitää muistaa, että Suomi on jo Eta-jäsen.
Eta, jossa Norja on, turvaa kyllä taloudelliset edut. Poliittisiin etuihin ei kannata edes tuijottaa, koska Suomen EU-vaikutusmahdollisuus on minimaalinen.
Eikös kuulu kommentteja enää?
Kommentoikaa ihmeessä!
Tallentakaa kovalevylle nykyisen yhteiskunta-keskustelun mojovat tekstit. Ja viestittäkää eteenpäin.
Sitten eduskunnalla on Loppiaisen jälkeen muutakin tekemistä kuin Lipposen pääministeri-ilmoitus EU:n tulevaisuudesta.