Äippä-ope

Jonttu-

Joku kirjoitteli kutsuneensa lapsukaisena hoitotätiään äidiksi. No, ihan tavallista. Voi sitä kaikessa tiimellyksessä vähän erehtyä.

Mutta mikä päässäni naksahti 9. luokalla? Istuimme atk-tunnilla, ja olisin tarvinnut opettajan apua. Vartin viittailtuani, käsi puuduksissa huutelin opettajaa, kunnes suusta lipsahti se "äiti!". Itku että hävetti. Olisivat luokkakaverit edes nauraneet, mutta eivät. Tapittivat vain silmät suurella, eikä kukaan sanonut sanaakaan.

6

1605

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jonttu-

      Kerrotaan nyt vielä lisää, kun mieleen juolahti.

      Ollessamme vielä lapsia, isäpuoli oli kova vääntelemään ja kääntelemään sanomisiaan. Siis tähän lajiin: Syödäänkö nakkisoppaa - sokkinappaa, jne. Vaan eipä ole käännellyt enää tämän jälkeen:

      Tapitimme telkkarista piirrettyjä, kun isäpuoli ilmestyi oviaukkoon. Oli lähdössä kauppaan, ja tuli utelemaan josko haluaisimme karkkia. Ja mites muutenkaan, kuin. "Tuonko mä teille kuminalleja - namik...". Siinä tuijotimme punanaamaista isäpuolta, joka sitten katosi vähin äänin ja lähti sinne kauppaan.

      Että tämmöistä. Kyllä tällä on sitä jaksettu kiusata jo monta vuotta :)

      • munansaann..

        Olen aina halunnut laittaa Stockmannin
        nahkalaukku- ja lompakkovitriinin lapun:
        MALLIKUKKAROITA

        Neuleosastolle voisi laittaa taulu jossa lukee:
        KUDONNANMALLEJA

        Ja ruokalassa voisi tilata
        kuutos silliä tai
        viitos silliä tai
        silliä kullekin tai
        kudossilliä tai vellinkutkaletta....


      • mutta...
        munansaann.. kirjoitti:

        Olen aina halunnut laittaa Stockmannin
        nahkalaukku- ja lompakkovitriinin lapun:
        MALLIKUKKAROITA

        Neuleosastolle voisi laittaa taulu jossa lukee:
        KUDONNANMALLEJA

        Ja ruokalassa voisi tilata
        kuutos silliä tai
        viitos silliä tai
        silliä kullekin tai
        kudossilliä tai vellinkutkaletta....

        Oikeasti Mc Donalds'in pirtelökoneessa luki isolla että MUISTA HANA!
        Vittu että nauratti. Ei meinannut tilaamisesta tulla mitään!


      • Nauru pidentää ikää
        mutta... kirjoitti:

        Oikeasti Mc Donalds'in pirtelökoneessa luki isolla että MUISTA HANA!
        Vittu että nauratti. Ei meinannut tilaamisesta tulla mitään!

        Nauroin niin paljon noille kaikille munasaannoksille että huh, huh.

        Pienenä lähdin vihaisena pois ruokapöydästä, kun iskä kysyi "Otatko kakkakuulia?" Vihasin ja vihaan edelleen sanaa kakka.


      • kukaan syönyt
        Nauru pidentää ikää kirjoitti:

        Nauroin niin paljon noille kaikille munasaannoksille että huh, huh.

        Pienenä lähdin vihaisena pois ruokapöydästä, kun iskä kysyi "Otatko kakkakuulia?" Vihasin ja vihaan edelleen sanaa kakka.

        hinkattua ruohoa . lillille kuhaa. ja pennuille jaffaa.tullimies pyysi nurkuen passia. tarkisti passit ja tiketit. ja soitti parvella toskaa


      • muhkee hemmo
        kukaan syönyt kirjoitti:

        hinkattua ruohoa . lillille kuhaa. ja pennuille jaffaa.tullimies pyysi nurkuen passia. tarkisti passit ja tiketit. ja soitti parvella toskaa

        eristettyä käsinahkaa. Päälle sitten pikkanen kahvi tai karjalan olut - loristettuna pulloista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      979
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe