Uutiset viimeisen parin viikon ajalta ovat toki ikäviä, teot tuomittavia ja jotain asialle kai pitäisi tehdä, mutta samalla ne ovat herkkää sytytysnestettä rasismiin jo ennestään kallellaan oleviin ihmisiin. On vaarallista jos ihmisten "omatoimisuus" kasvaa vaikkapa valkoisten valvontapartioihin, joille riittää kohteeksi jokainen ulkomaalaistaustan omaava.
DBTL:ssä jokirannan kahakka alkoi silminnäkijäkertomusten mukaan n. 10 ulkomaalaisen kiusatessa nuorta turkulaistyttöä. Sivulliset puuttuivat OIKEUTETUSTI asiaan ja jälkitilanteessa kahakka laajeni eikä kukaan sitten loppupelissä tiennyt kuka oli tehnyt mitä ja oliko kohde alunperin edes ollut kiusaajien porukassa. Riitti että pääsi vihdoin joukolla "näyttämään mamuille" kaapin paikan. Sanoin OIKEUTETUSTI, koska on hienoa että Turusta yhä löytyy ihmisiä, jotka eivät tuollaisessa tilanteessa käännä päätään ja ajattele:"Ei oo mun asia". Turvallinen liikkuminen Turussa on jokaisen asia.
Viimeisin tapaus lähti pankkiautomaatilta missä turkulaismies joutui sanaharkkaan kahden ulkomaalaismiehen kanssa, näistä toinen ilmeisesti löi ja suomalaismies kaatui lyöden pahasti päänsä. Ulkomaalaiskaksikko pakoon Rennon ohi Yliopistonkatua kohti Stockmannia. HELVETIN ikävää tietysti, mutta ei varmasti likikään ainoa pankkiautomaatilla/kauppatorin reunamilla tapahtunut pahoinpitely? Kauppatorille kerääntyy humalaisia juhlijoita kymmenistä ravintoloista, kuka millekin ärsyyntyneenä. Eikö kainalossa ole ketään? Onko taksijono liian pitkä? V-tuttaako jonkun naama? Suurin osa tappeluista käydään YHÄ valkoisten kesken eikä ulkomaalaisvihaa kannata muutaman mädän omenan vuoksi lietsoa. Ei edes sadan sillä noita "toisenvärisiä" on Turussa TUHANSIA.
On kyse sitten mustista molopäistä tai valkoisista molopäistä, niin kummasti SAMAT TYYPIT tuntuvat olevan toistuvasti vaikeuksissa. Itse en ole joutunut kertaakaan tappeluun kaupungilla tai ravintolassa n. 45 vuoden aikana. Ravintolat saisivatkin skarpata pahimpien pukarien siivoamisessa pihalle ja POLIISIN TEHTÄVÄ on järjestyksen valvominen kadulla. Jos ei autossa istuminen toimi peloitteena niin mikä estää jalan liikkuvien partioiden lisäämistä? Ongelmapaikat on kai poliisin tiedossa ja aamuyön tunnit kaikkein herkimpiä? Poliisillakin on parantamisen varaa tekemisessään, niin asenteessaan, kielitaidossaan kuin HALUSSAAN puuttua asiaan.
Muutamien kirjoittajien ghetoilla peloittelu ja avoin muukalaisviha saattaa lapsellisimmille mennä totuutena, mutta rasistinen kiihkoilu saa asiat vain huonommalle tolalle. Jos aletaan hakata ulkomaalaisia vain omaksi huviksi ja "varmuuden vuoksi", tuloksena on taatusti tilanteen kärjistyminen entisestään ja turvaa silloin haetaan isolla porukalla liikkumisesta. Joukossa tyhmyys tunnetusti tiivistyy, molemmilla puolilla.
DBTL:ssä jokirannan kahakka alkoi silminnäkijäkertomusten mukaan n. 10 ulkomaalaisen kiusatessa nuorta turkulaistyttöä. Sivulliset puuttuivat OIKEUTETUSTI asiaan ja jälkitilanteessa kahakka laajeni eikä kukaan sitten loppupelissä tiennyt kuka oli tehnyt mitä ja oliko kohde alunperin edes ollut kiusaajien porukassa. Riitti että pääsi vihdoin joukolla "näyttämään mamuille" kaapin paikan. Sanoin OIKEUTETUSTI, koska on hienoa että Turusta yhä löytyy ihmisiä, jotka eivät tuollaisessa tilanteessa käännä päätään ja ajattele:"Ei oo mun asia". Turvallinen liikkuminen Turussa on jokaisen asia.
Viimeisin tapaus lähti pankkiautomaatilta missä turkulaismies joutui sanaharkkaan kahden ulkomaalaismiehen kanssa, näistä toinen ilmeisesti löi ja suomalaismies kaatui lyöden pahasti päänsä. Ulkomaalaiskaksikko pakoon Rennon ohi Yliopistonkatua kohti Stockmannia. HELVETIN ikävää tietysti, mutta ei varmasti likikään ainoa pankkiautomaatilla/kauppatorin reunamilla tapahtunut pahoinpitely? Kauppatorille kerääntyy humalaisia juhlijoita kymmenistä ravintoloista, kuka millekin ärsyyntyneenä. Eikö kainalossa ole ketään? Onko taksijono liian pitkä? V-tuttaako jonkun naama? Suurin osa tappeluista käydään YHÄ valkoisten kesken eikä ulkomaalaisvihaa kannata muutaman mädän omenan vuoksi lietsoa. Ei edes sadan sillä noita "toisenvärisiä" on Turussa TUHANSIA.
On kyse sitten mustista molopäistä tai valkoisista molopäistä, niin kummasti SAMAT TYYPIT tuntuvat olevan toistuvasti vaikeuksissa. Itse en ole joutunut kertaakaan tappeluun kaupungilla tai ravintolassa n. 45 vuoden aikana. Ravintolat saisivatkin skarpata pahimpien pukarien siivoamisessa pihalle ja POLIISIN TEHTÄVÄ on järjestyksen valvominen kadulla. Jos ei autossa istuminen toimi peloitteena niin mikä estää jalan liikkuvien partioiden lisäämistä? Ongelmapaikat on kai poliisin tiedossa ja aamuyön tunnit kaikkein herkimpiä? Poliisillakin on parantamisen varaa tekemisessään, niin asenteessaan, kielitaidossaan kuin HALUSSAAN puuttua asiaan.
Muutamien kirjoittajien ghetoilla peloittelu ja avoin muukalaisviha saattaa lapsellisimmille mennä totuutena, mutta rasistinen kiihkoilu saa asiat vain huonommalle tolalle. Jos aletaan hakata ulkomaalaisia vain omaksi huviksi ja "varmuuden vuoksi", tuloksena on taatusti tilanteen kärjistyminen entisestään ja turvaa silloin haetaan isolla porukalla liikkumisesta. Joukossa tyhmyys tunnetusti tiivistyy, molemmilla puolilla.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Alempana jo keskustellaan aiheesta!!!
...molemmat aikaisemmat avaukset ovat juuri aiheen jeesustelua rasismin keinoin.
Miksi sinua närästää uusi avaus, jossa kannustetaan käyttämään järkeäkin?
Miksi itse teit uuden parin lauseen avauksen vaikka asiasta keskusteltiin Aurasilta-ketjussa?
Muutama kymmenen idioottia pilaa maineen molemmilta puolilta ja kärjistää koko sotkun.
Perätöntä ilman viitelähdettä
Linkki Turun Sanomiin:
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-07-30,104:2:394946,1:0:0:0:0:0:
silminnäkijä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=682&posting=22000000018343695
Pankkiautomaatti-tapauksesta kirjoittivat niin TS kuin Turkulainenkin.
.. täsmälleen samalla tavalla kuin kaikissa muissakin paikoissa, joissa hamutaan ihanaa kulttuurin rikkautta.
Noh, jokaiselle jotakin. Eivät ne tappelupukarit suomalaisestakaan kulttuurista välitä. He saavat sitten tuta ulkomaalaisvahvistusten muita ominaisuuksia.
-- lot
Asia on selvä.
Jos Helsingissä esim. vuoden 2005 aikana muut kuin somalit olisivat tehneet suhteellisesti yhtä paljon rikoksia kuin somalit, olisi ryöstöjen määrän pitänyt olla tuhansia vuodessa. niin ei ollut koska tavalliset suomalaiset eivät ryöstele kuten somalit.
Ulkomaalaiset ovat väestöosuuteensa nähden olleet vuosittain epäiltynä rikoksista 1.3 - 1.5 kertaa useammin kuin suomalaiset. Rikosten tekijöinä ovat useimmiten nuoret ja nuoret aikuiset. Kun otetaan huomioon, että maahanmuuttajissa on harvakseltaan rikkaita tai erittäin hyvin toimeen tulevia, ei rikollisuuden määrä ole kovin kummoinen. Jos suomalaisten populaatiosta poistettaisiin kaikkein parhaiten toimeentulevat, nousisi rikosluku luultavasti suurin piirtein samaan kuin ulkomaalaisten.
Määrällisesti eniten rikoksista epäiltyjä lähtömaan mukaan: Venäjä, Viro, Ruotsi, Somalia, Irak, Turkki, Iran, Vietnam, Liettua.
Tietysti Venäläisiä on paljon enemmän maassamme kuin esim. Somaleita. Eniten rikoksesta epäiltyjä 1000 henkeä kohti oli Turkkilaisissa, seuraavaksi eniten Vietnamilaisissa, sitten Iranilaisissa, sitten Irakilaisissa ja vasta Iranilaisten jälkeen Somalialaisissa. Yllättävää on, että Ruotsalaisissa on 1000 henkeä kohti enemmän rikoksesta epäiltyjä kuin Venäläisissä. Tässä ei ole otettu huomioon sitä, onko rikoksesta epäillyllä suomen kansalaisuus vai ei, asuuko hän suomessa vai muualla.
Venäläiset, Virolaiset ja Ruotsalaiset muodostavat kolmikon, joka on vastuussa noin puolesta ulkomaalaisten maassamme tekemistä rikoksista. Useimmiten ulkomaalaisia (niin kuin suomalaisiakin) epäillään liikennerikkomuksia. Somalialaiset ovat olleet epäiltynä noin 40 % ulkomaalaisten tekemistä ryöstöistä. Nämä ryöstöt ovat miltei kaikki tapahtuneet Helsingissä, jossa on ollut tiettyjä ryhmittymiä, jotka ryöstelyä ovat aktiivisesti harjoittaneet. Eniten ulkomaalaisten tekemistä rikoksista on vuodesta 2004 vuoteen 2005 lisääntyneet raiskaukset.
Suomessa tapahtuvista pahoinpitelyistä on ulkomaalaisten tekemiä (tai epäiltyinä niistä) noin 3 %, Henkirikoksista 6 %, Raiskauksista 6 % ja ryöstöistä 4 %. Noin joka viides väkivaltarikos on luokiteltu lähisuhdeväkivallaksi.
Vankiloihin on eniten laitettu rangaistusta suorittamaan Venäläisiä ja seuraavaksi eniten Virolaisia. Virolaisten tekemät rikokset ovat kuitenkin ilmeisesti vakavampia kuin Venäläisten tekemät rikokset.
Ulkomaalaisten syyllistyvät useimmiten raiskauksiin ja muihin seksuaalirikoksiin, koska he eivät kunnioita naisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta siten kuin suomalaisessa yhteiskunnassa on tapana.
lainattu vapaasti osoitteesta:
http://www.om.fi/optula/uploads/nul786y.pdf
korjaus edellisen viestin viimeiseen kappaleeseen:
syyllistyvät suhteellisesti eniten raiskauksiin ja muihin seksuaalirikoksiin.
Nämä on sellasia tilanteita, joita jotkut tappeluita ja sekasortoa rakastavat ihmiset käyttävät hyödykseen, jotta saisivat tekosyyn tapella ja purkaa agressioitaan. Monellakaan näistä ei ole mitään tekemistä edes rasismin kanssa.
Monet sotaisista maista tulleet pakolaisemmekin ovat tällaisia. Heitä saattaa ärsyttää esim. se, että meillä on täällä asiat niin hyvin. "Laitetaan nekin kärsimään".
Yhtä kaikki rasismi puolin ja toisin on ikävää. Nyt tulisi kuitenkin muistaa, että väkivaltaan puuttuminen ja rikollisten karkoittaminen ei ole rasismia.
Suomalaiset eivät ole koskaan olleet herras kansaa joten meidän ei kuuluisi rasismin ristiä kantaa. Vaikka olemme valkoisia, me emmem ole orjuuttaneet, emmekä tapattaneet kansanryhmiä. Päin vastoin. Me olemme syrjitty kansa, jonka ei todellakaan tarvitse kantaa murhetta valkoisten tekemistä rikoksista. Olisi rasismia syyllistää meitä niistä.
Heillä ei pitäisi olla mitään syytä vihata meitä. Kun me heitä olemme vain ja ainoastaan auttaneet. Siksi meidän tulee saada karkottaa rikollisesti käyttäytyvät maahanmuuttajat seuraamuksista huolimatta oman turvallisuutemme tähden. Ja se on kunnollistenkin maahanmuuttajien hyväksi.
...siitä että kynnys karkoittaa maasta saisi olla matalampi jos meininkimme ei miellytä.
Väkivaltaan puuttuminen ja maasta karkoitus eivät rasismia olekaan vaan äärimmäisiä keinoja, joista varsinkin ensimmäinen aiheuttaa väärinkäytettynä enemmän haittaa kuin hyvää.
Turkulaisen ei kuulu kotikaupungissaan pelätä mihinkään vuorokauden aikaan eikä ketään. Ei tänne Karjalohjalta tai Pellosta muuttaneen....eikä Suomessa syntyneen somalin, jonka venhemmat muuttivat tänne kymmenkunta vuotta sitten.
Sensijaan tappelunhaluisten nulikoiden pitäisi saada kovempia tuomioita jo ensimmäisistä typeryyksistään, oli sitten kalpea, keltainen tai musta.
Kumpi on edullisempaa, pistää tummia läjäpäin vankilaan kärsimään pitkiä tuomioita veronmaksajien kustannuksella, vai antaa heille lentolippu kotimaahan veronmaksajien kustannuksella? Kumpi on edullisempaa?
Jos olisit ystävällinen, ja vastaisit tuohon kysymykseen ilman mitään sen suurempaa proosaa ja vuodatusta.
Katsos, meillä on kyllä Suomalaisia rikoksentekijöitä aivan tarpeeksi omasta takaa, ei sinne tarvitse enää laittaa maahanmuuttajia meidän maksettavaksi, jotka vapauduttuaan ovat siellä kuitenkin hetkenpäästä taas.
Maastakarkoitukset rikoksenuusijoilla on ihan jees, mutta ei niitä ensimmäisestä näpistyksestä voi "kotiin" lähettää? Jaa miksei? No kyllä ihmisiä pitää kohdella ihonväristä riippumatta samojen perusperiaatteiden mukaisesti, mutta jossain kohtaa se raja sitten on vedettävä, milloin matkalippu hommataan.
Sitäpaitsi, meillä on ollut pakolaisia jo niin kauan, että hehän ovat SYNTYPERÄISIÄ suomalaisia. MIHIN ajattelit heidän lähettää?
on päästävä eroon äkkiä ettei ne kerkeäisi syntymään täällä jos todellakin on tarve tutustua kyseisiin patapäihin ni matkustakaa afrikkaan, ei niitä ketään tänne halua...ihan oikeesti hei..pistetään vaikka kansan äänestys asiasta, näkeehän niitä telkkaristakin se riittää mulle :D kuulun yhteen jengiin jonka tarkoitus on vain ja ainoastaan patapäitten vihaaminen, järjestössämme on yli 1000 jäsentä, tarkoitus olisi kokoontua turun keskustaan joku viikonloppu ja lupaan ettei näky tule olemaan kaunis......hiljaa hyvää tulee....
Mikäli olet tosissasi, tuon kaltaisista jutuista ei kannata kuuluttaa ääneen julkisella foorumilla. Saattaa oola KRP oven takana hyvin pian.
Mikäli sinulla järkeä päässäsi on uskon ettet oluut tosissasi.
Tottakai se nostaa päätään. Vai mitäs luulet, onko täysin hyväksyttävää että ihmiset joilla on jonkinsortin hätä siellä kotimaassa tulevat tänne hakemaan turvaa, minkä jälkeen he elävät täällä yhteiskunnan elätteinä ilman yritystäkään töihin tai kouluun, harrastuksenaan notkua kaupungilla mätkimässä ihmisiä turpaan?
Äläkä sano että "älä yleistä". Yksikin tälläinen on liikaa. Joka ainoa penni mitä noihin em. hylkiöihin sijoitetaan, on liikaa. Minä tiedän työssä käyviä tummia ihmisiä, he yrittävät elää ja olla, nämä on ok. Mutta näille pitäisi saada jonkunnäköinen kontrolli ja kuri. Jos et esim. 2 kuukauden jälkeen siitä kun oleskelulupa on saatu, ole hakenut kouluun/oppisopimukseen/töihin; HUOM. EDES HAKENUT, niin takaisin vaan ja reippaasti. Jokaikinen euro on säästöä mitä noista saadaan. NE EIVÄT TUOTA MITÄÄN, NE OVAT PELKKÄÄ MENOA.
...esim. Somaliaan niin oppisitko kielen kahdessa kuukaudessa? Luuletko että valtakielenä on siellä englanti?
No miten sitten opiskelisit vieraassa maassa saati tekisit töitä?
Työnhaku sitäpaitsi on ulkomalaiselle siksikin hankalampaa että jopa suomea puhuvat usein törmäävät tilanteeseen jossa paikka onkin juuri täytetty kun hakijan ihonväri paljastuu.
töihin ottaisi???olen koko ikäni ollut raksalla töissä ja ketään halua edes olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa... härmän poikaa ei kannata suututtaa......
Se hyvä puoli duunarihommissa on että se porukka ei välitä näistä multikultti ystävistämme.
Onhan heissä toki muitakin hyviä puolia.
Siis jos minut lähettettäisiin somaliaan?!?! Jos lähettettäisiinkin, niin ei minun NYT SAATANA TULISI MIELENKÄÄN ALKAA SIELLÄ UHOAMAAN JA HAKKAAMAAN ALKUPERÄISIÄ!!! OLISIN PÄÄTÖN NOIN 5:SSÄ MINUUTISSA!!! Siis jos ne ovat tuollaisia elukoita, niin pois täältä ja helvetin äkkiä. Tappakoot toisensa siellä somaliassa sitten.
"Jos aletaan hakata ulkomaalaisia vain omaksi huviksi ja "varmuuden vuoksi","
Onhan tästä jo pari viikkoa aikaa!! http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=682&posting=22000000017868794
...vaan työssäkäyvästä kurdista.
Oliko tapahtuma siis oikeutetumpi kun tekijänä oli työssäkäyvä kurdi eikä työtön somali? Tuo oli oikeasti melko lapsellinen kommentti sekä aiheeseen liittymätön. Miten se muka liittyi aiheeseen? Mikäli sitä meinaat kun keskusteluissa on syytetty vain somaleita niin voin kertoa että omin silmin nähneenä ainakin DBTL lauantaisessa tappelussa suomalaisia vastassa oli muitakin kuin somaleita. Lisäksi tuossa linkki jutussa ei väitetä virheellisesti tekijän olleen somali, joten mihin kommenttisi oikein oli kohdistettu?
..aiheeseen liittyneistä kirjoituksista, joissa syyllistetään KAIKESTA juuri somaleita, vaikka suurin ongelma varsinkin kapakoissa tuntuu olevan entisen Jugoslavian alueelta ja Turkista muuttaneet "pakolaiset". Niistä suurin osa on täällä tukien vuoksi kun somalit taas pakosta.
Ja totta h-vetissä se on yhtä väärin se puukotus, oli tekijänä kuka tahansa. Se olisi ollut ihan yhtä väärin kuin jos sen olisi tehnyt suomalainen. Samasta syystä eli ravintolasta poistamisen vuoksi suomalainen 3-kymppinen mies haki aseen ja ammuskeli Helsingissä studio54:n edustalla. So?
Idiootit ovat idiootteja on VÄRI MIKÄ TAHANSA, Jon.
JOS tuota ei ymmärrä on simppelisti rasisti.
"Idiootit ovat idiootteja on VÄRI MIKÄ TAHANSA, Jon.
JOS tuota ei ymmärrä on simppelisti rasisti."
Toisissa väreissä niitä idioiotteja tuntuu olevan vaan hieman enempi kuin toisissa.
Luulisi tuon nyt ymmärtävän tyhmempikin.
Helsingissä somalit ovat perinteisesti muodostaneet suurimmat ongelmat, kun taas minunkin mielstäni Turussa suurin ongelma ovat nämä Albaanit, ym. entisen Jugoslavian alueelta saapuneet elintasopakolaiset. Osa heistäkin on tullut sodan jaloista mutta tuntuu että heitä virtasi tänne laumoittain vielä pitkään sen jälkeenkin kun pahimmat taistelut balkanilla olivat ohitse. Nä entisen Jugoslavian alueen pakolaiset ovat kyllä röyhkeyden huipentumia.
Helsingin pakolaisista paljon suurempi osa on somaleja kuin Turun.
"Idiootit ovat idiootteja on VÄRI MIKÄ TAHANSA, Jon.
JOS tuota ei ymmärrä on simppelisti rasisti."
Ymmärrän, suomalainenkin voi olla idiootti. Sen osoittaa jo pelkästään se että meillä on presidenttinä arvon rouva tasavallan Presidentti Tarja Halonen.
Tiedän, turha kommentti. Ei jatketa siitä.
Kun Joensuussa skinit aikuistuu ja toiminta hiipuu, niin täällä hilluminen on vasta alullaan.
Raukat karkulaiset takaisin kotio joko omaa maataan rakentamaan tai sitä tuhoamaan, vittuako se meille suomalaisille kuuluu!
Jokainen kansa saa sellaisen elämänlaadun kuin ansaitsee! 150 vuotta sitten Suomi oli kehitysmaa, kuinkas on tänään, miksi? Ei ainakaan mamujen ansiota!
Hoidetaan me vaan omat ongelmamme ja antaa somalien, venäläisten
albaanien, vietnamilaisten ym. touhuta vaan omissa koloissaan ja katsoa sitten kuinka pärjäävät. Vituttaa maksaa veroja tollaisten elintasomme kuppaajien takia, kun sairaaloissa, lastenkodeissa jne. olis suomalaisia avuntarvitsijoita vaikka kuinka paljon. Sitten tulee joku "rokkibaarimurhaajamahmudi" ja pääsee verorahoilla elelemään herroiksi jonnekin kakolan pelkääjäosastolle!
No en ole koskaan käynyt joensuussa enkä tarkallee paikan sijaintiakaan tiedä mutta muistan lukeneeni että suuri osa sinne muuttaneista ulkomaalaisista vaihtoi paikkaa rasistisen uhkailun pelossa.
...tavallisia taparikollisia! Rasismi oli vain kiva syy hillua.
http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2005-03-22,104:2:291278,1:0:0:0:0:0:
Oliko 1990-luvulla lehtien kirjoittelu maahanmuuttajien tekemistä rikoksista sallitumpaa? Se! -lehti kirjoitti monia yksityiskohtaisia juttuja mamurikollisten teoista ja myös nimet oli esillä. Kuinkahan monesta on tullut rikoksenuusijoita? Todennäköisesti näiden lapsia on nyt 2006 rikollisjengiläisissä.
Kaupungin talous on jo kuralla kun lähiöt ja keskikaupunki on täynnä vetelehtivää etnomassaa ja normaalit veronmaksajat muuttavat muualle. Turusta on tulossa kovaa vauhtia uusi Malmö! Itsekin muutan mieluusti lähikuntiin kun lapset tulevat kouluikään!
...jos ei halua kebab-mestoihin törmätä. Ei se Raisio, Naantali tai Kaarina sen kummempi ole.
Joo ei sekoteta kebuloita tähän. Kuningas kebab ja wotis on hyviä. ei ainuttakaan ulkomaalaista..
Kyllä voin myös maaseudulle muuttaa mielihyvin, kunhan tyttäremme eivät joudu käymään islamin edessä nöyristelevää etnojengien terrorisoimaa nykykoulua.
kebab ravintolat missä voi syödä
muutta kulla uganda,siela olla vahemman kebabi ku taalla
poliisin tehtävä?????????????jos nykyään edes kroonikkoosastolla olevat vanhukset ei saa kuivia vaippoja tarpeeksi usein,koulukakarat uusia kirjoja ym,ym,ym.miten joku voi kysellä rasismista jos sä olet selvinny 45v.kaupungissa tiedä koska on sun vuoro,maailma muuttuu katsos en ollenkaan ihmettele että muukalaisviha lisäntyy kun ei suomalaisillakaan hyvin mene
Kunpa tilanne ei turhaan kärjistyisi, sillä Turussa on tähän asti voinut liikkua pelkäämättä.
Tätä menoa saa ihan oikeasti alkaa pelkäämään, kun jantterit eri puolilta Suomea tulee tänne haastamaan somaleita. puuh.. Se on niin helppo sotkea, kun ei tarvi omaa pesää liata.
ole toisenvärisiä vaan VÄÄRÄNVÄRISIÄ!!!!!!!