Tuossa muutama viesti alaspäin oli mielenkiintoinen keskustelunavaus pankkien toiminnasta, mutta sekin päätyi kiistelyyn korteista.. no se siitä..
Pankit toimivat kuten liikelaitosten tuleekin toimia. Kvartaalitalouden tuottovaatimus ohjaa sitä.
Miten tämä näkyy lainatiskillä?
Varmasti huonoimmat lainanhakijat karsitaan pois, mutta ne ketkä ylittää riman, saavatkin sitten olla varuillaan. Nimittäin menneet on ne ajat jolloin pankkineitiin pystyi luottamaan.
He ovat koulutettuja taskuvarkaita.
Varkaus perustuu asiakkaan sokeaan luottamukseen, ahneuteen ja pelkoon.
Lainanhakijalle yritetään myydä kaikki mahdolliset tuotteet pankin palveluvalikoimasta. Korkokatot, vakuutukset yms. vielä menettelee, mutta kun asiakkaalle annetaan ymmärtää että velan lyhentäminen on (osakemarkkinoiden hyvän kehityksen valossa) tyhmyyttä ja sekin osa kannattaisi sijoittaa osakerahastoihin, niin käsi on jo pitkällä taskussa.
Ahneus ja pelko.
Ihmistä voidaan ohjailla kahdella asialla. Ahneudella ja pelolla. Tehtäessä suuria rahallisia päätöksiä nämä kaksi tulevat pintaan jokaisella mattimeikäläisellä, joka ei omaa kylmiä hermoja.
Korkokatto & lainaturvavakuutus, osittain eläkevakuutus voidaan selittää tulevaisuuden pelolla.
(Rahasto)sijoittaminen vetoaa ahneuteen. Antoihan pankkitäti ymmärtää (muttei suoraan sanonut !!)että 15 vuoden kuluttua tai mikä aika sitten sovittiinkaan, on sijoitus kasvanut niin että sillä maksetaan velat.
Ahneuden ja pelontunteilla voidaan myös perustella se herkkyys jolla asuntopäätökset tehdään. Jos en osta, hinnat karkaa. Hinnannousu selitellään itselleen voitoksi, sama hinnannousu ostamatta jättäneillä mielletään tappioksi.
Ensin syntyy halu. Sitten sille aletaan etsiä perusteita, jolloin se, kuin itsestään muuttuukin tulenpalaksi tarpeeksi.
Ihmiset ryntäilevät kuin kiimainen sonnilauma. Asuntoesittelyssä ilmeet on hartaat, mutta otsassa tykyttää.
Rulettipöytä-ilmiö.
Ajoitus on kaiken a ja o. Edellämainittujen seikkojen valossa ihmiset sitten asettavat ehkäpä elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran ison rahakasan yhdelle ruudulle. Okei, he saavat talonsa, mutta päätös on tehty hatarin perustein.
Velka on tapissa, kun ostettiin se mitä haluttiin eikä se mitä oikeasti tarvittiin.
Perusteena ajatus "paljonkohan velkaa me voidaan saada. Sisko ja sen mies sai 250 000. Eikai me huonompia olla"?
Omaa säästöosuutta ei ole tai se on vähäinen. On tuijotettu alhaista korkoa. On nielaistu pankkitädin tarjoamat syötit kohoineen päivineen. Sitten aletaan kädet ristissä odottamaan mitä tapahtuu. Sotketaan kuvioihin vielä silkkaa tietämättämyyttä. Alijäämähyvitys verotuksessa ei sitten ollutkaan 30 % koroista, vaan maksimi oli 1400 per lärvi. Voi viddu, eikö me saadakkaan enempää vähentää.
Tämän valossa. Voidaanko pankkeja pitää syyllisinä ihmisten ahdinkoon?
Pankit toimivat kuten liikelaitosten tuleekin toimia. Kvartaalitalouden tuottovaatimus ohjaa sitä.
Miten tämä näkyy lainatiskillä?
Varmasti huonoimmat lainanhakijat karsitaan pois, mutta ne ketkä ylittää riman, saavatkin sitten olla varuillaan. Nimittäin menneet on ne ajat jolloin pankkineitiin pystyi luottamaan.
He ovat koulutettuja taskuvarkaita.
Varkaus perustuu asiakkaan sokeaan luottamukseen, ahneuteen ja pelkoon.
Lainanhakijalle yritetään myydä kaikki mahdolliset tuotteet pankin palveluvalikoimasta. Korkokatot, vakuutukset yms. vielä menettelee, mutta kun asiakkaalle annetaan ymmärtää että velan lyhentäminen on (osakemarkkinoiden hyvän kehityksen valossa) tyhmyyttä ja sekin osa kannattaisi sijoittaa osakerahastoihin, niin käsi on jo pitkällä taskussa.
Ahneus ja pelko.
Ihmistä voidaan ohjailla kahdella asialla. Ahneudella ja pelolla. Tehtäessä suuria rahallisia päätöksiä nämä kaksi tulevat pintaan jokaisella mattimeikäläisellä, joka ei omaa kylmiä hermoja.
Korkokatto & lainaturvavakuutus, osittain eläkevakuutus voidaan selittää tulevaisuuden pelolla.
(Rahasto)sijoittaminen vetoaa ahneuteen. Antoihan pankkitäti ymmärtää (muttei suoraan sanonut !!)että 15 vuoden kuluttua tai mikä aika sitten sovittiinkaan, on sijoitus kasvanut niin että sillä maksetaan velat.
Ahneuden ja pelontunteilla voidaan myös perustella se herkkyys jolla asuntopäätökset tehdään. Jos en osta, hinnat karkaa. Hinnannousu selitellään itselleen voitoksi, sama hinnannousu ostamatta jättäneillä mielletään tappioksi.
Ensin syntyy halu. Sitten sille aletaan etsiä perusteita, jolloin se, kuin itsestään muuttuukin tulenpalaksi tarpeeksi.
Ihmiset ryntäilevät kuin kiimainen sonnilauma. Asuntoesittelyssä ilmeet on hartaat, mutta otsassa tykyttää.
Rulettipöytä-ilmiö.
Ajoitus on kaiken a ja o. Edellämainittujen seikkojen valossa ihmiset sitten asettavat ehkäpä elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran ison rahakasan yhdelle ruudulle. Okei, he saavat talonsa, mutta päätös on tehty hatarin perustein.
Velka on tapissa, kun ostettiin se mitä haluttiin eikä se mitä oikeasti tarvittiin.
Perusteena ajatus "paljonkohan velkaa me voidaan saada. Sisko ja sen mies sai 250 000. Eikai me huonompia olla"?
Omaa säästöosuutta ei ole tai se on vähäinen. On tuijotettu alhaista korkoa. On nielaistu pankkitädin tarjoamat syötit kohoineen päivineen. Sitten aletaan kädet ristissä odottamaan mitä tapahtuu. Sotketaan kuvioihin vielä silkkaa tietämättämyyttä. Alijäämähyvitys verotuksessa ei sitten ollutkaan 30 % koroista, vaan maksimi oli 1400 per lärvi. Voi viddu, eikö me saadakkaan enempää vähentää.
Tämän valossa. Voidaanko pankkeja pitää syyllisinä ihmisten ahdinkoon?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuten olen jo jossain toisessa keskustelussa todennut, tuo "paljonkohan me voidaan lainaa saada"-asenne on yksi iso syypää sille, että ajaudutaan myöhemmin maksuvaikeuksiin. Jokaisen lainanottajan pitäisi realistisesti pystyä pistämään menot ja tulot riviin ja katsomaan, mihin omat rahkeet riittävät. Pankki ei nimittäin tee muuta kuin varmistaa sen, ettei myönnettyyn luottoon liity hyväksyttävää suurempaa riskiä. Riski tässä tarkoittaa sitä, että luottotappioiden kokonaismäärä jää niin pieneksi, että korkomarginaalin tuotot kattavat ne pankin muiden kulujen ja voittotavoitteen lisäksi.
Kyllähän pankki voisi tietysti toimia vastuullisemminkin. Mitä sitten tapahtuisi?
Koska elämme markkinataloudessa, myös pankkialalla on kilpailua. Jos pankki A soveltaa tiukempia luotonantokriteereitä kuin pankki B, se voi tarjota paremman korkomarginaalin A-luokan asiakkailleen kuin B-pankki, jonka luotoista hieman suurempi osa päätyy perintään. B-pankki houkutteleekin asiakkaikseen jatkossa enemmän vain B-luokan asiakkaita. Kun kehitys jatkuu tarpeeksi pitkään, B-pankista on muodostunut uusi Ellos-laina, joka myöntää pääasiallisesti vain pikkuluottoja törkeän suurella korolla asiakkaille, joita A-pankki ei huoli. Mistäköhän johtuisi, että pankkien soveltamat luotonantokriteerit ovat käytännössä aika samanlaisia? Olisiko niin, ettei tuo B-pankkina toimiminen ole kovinkaan houkuttelevaa "kunniallisen" rahalaitoksen kannalta?
Pankki ei myöskään ole sosiaalitoimisto eikä kenenkään huoltaja. Jos asiakas täyttää markkinoilla tavanomaiset luotonantokriteerit, luotto myönnetään. Myös asiakkaalla itsellään on vastuu siitä, ettei velkaannu liikaa.
Tottakai pankit liikeyrityksinä pyrkivät kauppaamaan asiakkailleen myös muita palveluita. Pankin kannalta on edullisempaa, että hyvin hoidettu luottosuhde kestää mahdollisimman pitkään. Jos asiakas samalla sijoittaa rahaa pankin sijoitusyhtiön hallinnoimaan osakerahastoon, pankki tienaa lisää. Jos osakemarkkinat kehittyvät suotuisasti, tämä voi olla myös asiakkaan etu. Sijoitustoimintaan liittyvät riskit pitää kuitenkin tiedostaa. Jos asiakas on niin tyhmä, että ei niitä ymmärrä, niin millaiset edellytykset hänellä muutoinkaan on ymmärtää lainan ottamisen taloudelliset seuraukset?
Pitääkö paikkansa että nimimerkki Analyytikko pyörittää omaan spermapankkia? Tuntuisi tuo pankkikokemus olevan niin vahvalla pohjalla.
aikoinaan (n.10v. sitten) ihmetteli kun saivat 400000mk asuntolainaa, nyttemmin heillä on n.200000€ eivätkä ihmettele tilannetta ollenkaan. Mutta tänäpäivänä minä vaan ihmettelen, no ehkä kaikkeen tottuu/turtuu, myös ihmettelyyn.