Eiköhän sitä pedofiiliyttä oo vähän jokapaikassa. Olkoon sitten lestaadiolaisten tai jehovien keskuudessa, nekin on vain ihmisiä. Ja tiedoks vaan, että sitä on paljon enemmän muualla, kun juuri noitten keskuudessa. Sitten lestaadiolaisia (en tiedä jehovista) on monta ryhmää. Kuuluisin lienee vanhollis lestaadiolaiset. ON niitä muitakin!
Ja ärsyttää, kun täällä eräät kusi*päät yrittää mustamaalata muitten herätysliikkeitä. ikäväähän se on, mutta ei se (tietääkseni) uskonto vaikuta siihen miten mies käyttäytyy tai käyttäytyykö ollenkaan. Tunnen itse paljon lestaadiolaisia, paras ystävänikin on sellainen. Eikä hän ole ikinä kertonut mitään vastaavasta enkä ole huomannut yhdenkään tytön karttavan isäänsä tai lähentelevän tätä!!
Ja ärsyttää, kun täällä eräät kusi*päät yrittää mustamaalata muitten herätysliikkeitä. ikäväähän se on, mutta ei se (tietääkseni) uskonto vaikuta siihen miten mies käyttäytyy tai käyttäytyykö ollenkaan. Tunnen itse paljon lestaadiolaisia, paras ystävänikin on sellainen. Eikä hän ole ikinä kertonut mitään vastaavasta enkä ole huomannut yhdenkään tytön karttavan isäänsä tai lähentelevän tätä!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
eka rivisi on asiaa.sitten juttusi hajoaa jakamaan ihmiset susiin ja lampaisiin .Ja sen mukaan kuka mihinkin uskonnoliseen ryhmään kuuluu.
Pedofilia ei ole miesten "tauti" .Sitä on myös naispuolisissa ihmisissä .Joskin kiinnijääneet ovat 99% miehiä .se ja sitä on olemassa kaikkialla missä on aikuisia ja lapsia.vastuu on aikuisen ,vaikka miten lapsi
"Valhetta, valhetta, valhetta on
kaikki laulut maan,
mutta ne lauletaan.."
Ihmettelen, kuika tässä lestadiolaisia ollaan syyttämässä pedofiliasta tms.. (toisaalta en: Raamatussa on, että he valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa)
Jos joku "uskovainen" on syyllistynyt moiseen tekoon, hän ei ole enää uskovainen, vaan teollaan uskonsa kieltänyt. Ja rukoilemalla ei saada syntejä anteeksi. Jeesuksen nimeen, hänen tähden ja veressään voidaan synnit julistaa anteeksi. Et siis puhu vanhoillislestadiolaisita ollenkaan, koska et tiedä, että me emme kuten maailma yleensä näkee; että rukoillen synnit saadaan anteeksi. Rukoilemalla ei saada syntejä anteeksi.
Kiitos "Leenu". Vaikka olenkin itse kieltanyt uskoni, silti minun tekee pahaa kuunnella/ lukea vaitteita pedofiliasta. Perheeni, sukulaiseni ja ystavani ovat lestadiolaisia ja etenkin siksi se sattuu... En ole koskaan kuullut lestadiolaisten piireissa olevan pedofiliaa, vaikka koko ikani olenkin piireissa liikkunut!
Katuva ja parannuksen tekevä syntinen SAA synnit anteeksi Jeesuksen veren kautta, ei rukoilemalla tai synnit-anteeksi-julistuksen kautta, vaan riippuen pelkästään siitä mikä on sydämen asenne. Moni lestadiolainen menee helvettiin LUULLEN että synnit ovat anteeksi annetut, koska luottaa vain ihmisten julistuksiin eikä tee parannusta synneistänsä.
Eli syntejä ei saa anteeksi rukoilemalla eikä siten että anoo synninpäästön, vaan "joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, sille tapahtuu laupeus". Ja se laupeuden tapahtuminen EI OLE ihmisten käsissä.
>>>Ja rukoilemalla ei saada syntejä anteeksi. Jeesuksen nimeen, hänen tähden ja veressään voidaan synnit julistaa anteeksi.."
Eli lestadiolainen saa anteeksi, koska hän "rukoilee" synninpäästöä ihmiseltä?!? Miten voit väittää, että ihmiseltä pyydetty synninpäästö (=rukoiltu synninpäästö) on pätevämpi kuin Jeesukselta pyydetty? Onko ihminen suurempi kuin Jeesus? Painaako ihmisen sana enemmän kuin Jeesuksen?
Mielestäni on suuri ero mennä ihmisen luo pyytämään "anna minulle minun syntini anteeksi" kuin mennä Jeesuksen luo pyytämään "anna minulle minun syntini anteeksi". Kumman luulet olevan pätevämpi ja kummalla on suuremmat valtuudet? Kumpi on sinun Vapahtajasi?
Jos ihminen saa ihmiseltä rukoilemalla synninpäästön, niin miten voit väittää, että ihminen ei saa JEESUKSELTA rukoilemalla päästöä synneistänsä? Eli uskotko sinä ihmiseen enemmän kuin Jeesukseen? Miksi?
Kun yleensä uskovainen ihminen hakeutuu mahdollisimman lähelle Jeesusta Kristusta ja hänen verihaavojaan, niin lestadiolainen hakeutuu toisen uskovan lähelle. Miksi? Korvaako lestadiolaiset Jeesuksen toisillaan?
on kaksi tahikka kolme kokoontuneet hänen nimeensä, siellä on Jeesus heidän keskellään. Yhden lammashuoneen Herra on Jeesus. Yhdelle laumalle hän jätti avaimet päästää synneistä. Itse Jeesus on "ovi", josta huoneeseen sisälle mennään. Se, joka menee muualta kuin oven kautta on varas ja ryöväri.
Etkö tiedä että pyhä henki asustaa
toisen uskovaisen sydämessä.
Samaa henkeä kuin sinun kielelläsi sanon:
Jeesus asuu sydämmessä, sieltä se anteeksianto tulee.
Ei anteeksi anto tule ihmiseltä, vaan
ihmisen kautta. Ihminen on palvelija.
Yksimielisyyden ohje(luterilaisen kirkon tunnustuskirjat): Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus
Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta me yksimielisesti uskomme, opetamme ja tunnustamme johdannossa olevan oppimme ja tunnustuksemme tiivistelmän mukaisesti seuraavaa:
Kurjan syntisen vanhurskauttaminen Jumalan edessä merkitsee absoluutiota, sitä, että hänet julistetaan vapaaksi kaikista synneistään ja ansaitsemastaan kadotustuomiosta ja että hänet otetaan Jumalan lapseksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tätä emme lainkaan ansaitse emmekä ole sen arvoisia. Tämä ei perustu siihen mitä me aikaisemmin, samanaikaisesti tai myöhemmin teemme, vaan pelkästään armoon, yksin meidän Herramme Kristuksen ansioon, täydelliseen kuuliaisuuteen, katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan sekä hänen ylösnousemukseensa. Hänen kuuliaisuutensa luetaan meille vanhurskaudeksi.
Nämä lahjat Pyhä Henki lupaa ja ojentaa meille pyhässä evankeliumissa. Usko on ainoa keino, jolla me tartumme lupaukseen, otamme sen vastaan, käsitämme sen koskevan itseämme ja saamme sen omaksemme. Usko on Jumalan lahja, jonka avulla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan lunastajamme Kristuksen ja luottamaan häneen. Uskolla me tiedämme, että meillä yksin hänen kuuliaisuutensa vuoksi, yksin armosta on syntien anteeksiantamus, että Isä Jumala pitää meitä vanhurskaina ja että saamme iankaikkisen autuuden.
Tämä merkitsee samaa kuin Paavalin sanat: Uskon kautta me tulemme vanhurskaiksi (Room. 3:28); usko luetaan meille vanhurskaudeksi (Room. 4:5). Paavali sanoo myös, että Kristuksen, ainoan välimiehen, kuuliaisuus tekee meistä vanhurskaita ja että yhden vanhurskaus koituu kaikille ihmisille uskon kautta tapahtuvaksi vanhurskauttamiseksi (Room. 5:19, 18). Usko ei vanhurskauta sillä perusteella, että se on erityisen hyvä teko tai ihana hyve, vaan siksi että se tarttuu pyhän evankeliumin lupaukseen ja siten ottaa omakseen Kristuksen ansion. Kristuksen ansio täytyy näet uskolla saada meidän omaksemme, jos kerran meidän on määrä sen varassa tulla vanhurskaiksi.
Näin ollen se vanhurskaus, jonka Jumala sulasta armosta lukee uskolle ja uskoville kuuluvaksi, on Kristuksen kuuliaisuus, kärsimys ja ylösnousemus; hän on meidän sijastamme täyttänyt lain ja maksanut hyvityksen synneistämme.
Kristus ei nimittäin ole ainoastaan ihminen vaan Jumala ja ihminen yhtenä jakamattomana persoonana. Hän ei siis myöskään ollut lain alainen, yhtä vähän kuin hänen olisi oman persoonansa puolesta tarvinnut kärsiä ja kuolla; hänhän on lain herra. Se Kristuksen kuuliaisuus, joka luetaan meille vanhurskaudeksi, ei siis ilmennyt vain kärsimyksessä ja kuolemassa, vaan myös siinä, että hän vapaaehtoisesti, meidän edustajanamme tuli lain alaiseksi ja kuuliaisena täytti lain. Tämän täydellisen kuuliaisuuden perusteella, jota Kristus on aktiivisesti ja passiivisesti, elämässä ja kuolemassa osoittanut taivaalliselle Isälleen meidän sijaisenamme, Jumala antaa syntimme anteeksi, pitää meitä täydellisesti vanhurskaina ja lahjoittaa meille iankaikkisen autuuden. Pyhä Henki tuo meille tämän vanhurskauden evankeliumissa ja sakramenteissa; uskon kautta se sovelletaan meihin jokaiseen, annetaan omaksemme ja otetaan vastaan. Uskovat ovat siis sovinnossa Jumalan kanssa, he ovat saaneet syntinsä anteeksi, heille kuuluu Jumalan armo, lapsen asema ja perintönä iankaikkinen elämä.
"Vanhurskauttaminen" merkitsee siis tässä yhteydessä vanhurskaaksi ja synnittömäksi julistamista ja synnin iankaikkisesta rangaistuksesta vapauttamista. Vanhurskautus tapahtuu Kristuksen vanhurskauden perusteella; tämän Jumala lukee uskovan hyväksi (Fil. 3:9). Samassa merkityksessä sanaa "vanhurskauttaa" käytetään Raamatussa, sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Sananl. 17:15: "Jumalattoman vanhurskauttaja (=syyttömäksi julistaja) ja vanhurskaan tuomitsija ovat kumpikin Herralle kauhistus." Jes. 5:22 s.: "Voi niitä (...) jotka lahjuksesta vanhurskauttavat (julistavat syyttömäksi) jumalattoman ja ottavat oikeuden vanhurskaalta (siltä, joka on oikeassa)." Room. 8:33: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa (julistaa syyttömäksi ja päästää synneistä)."
Toisinaan käytetään kuitenkin sanaa regeneratio 'uudestisyntyminen' sanan iustificatio 'vanhurskautus' asemesta. Siksi ensin mainittu sana on tarkoin selitettävä, jottei uskonvanhurskauden seurauksena tapahtuvaa uudistusta sekoitettaisi uskon kautta tapahtuvaan vanhurskauttamiseen itseensä, vaan käsitteet osattaisiin oikealla tavalla pitää erossa toisistaan.
Sanaa regeneratio 'uudestisyntyminen' käytetään nimittäin kahdella tavalla. Laajemmassa merkityksessä se sulkee piiriinsä sekä syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen tähden että tätä seuraavan uudistuksen, jonka Pyhä Henki saa aikaan niissä, jotka on uskon kautta vanhurskautettu. Suppeammin sitä käytetään merkityksessä remissio peccatorum et adoptio in filios Dei 'syntien anteeksiantaminen ja Jumalan lapseksi ottaminen'. Jälkimmäisessä merkityksessä Puolustus käyttää sitä alinomaa: iustificatio est regeneratio, vanhurskautus on samaa kuin uudestisyntyminen. Myös Pyhä Paavali tekee eron uudestisyntymisen ja uudistuksen välillä: "Hän pelasti meidät uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta" (Tit. 3:5).
Samassa merkityksessä on toisinaan käytetty sanaa vivificatio 'eläväksi tekeminen'. Kun näet Pyhä Henki - ilman ihmisen myötävaikutusta - synnyttää uskon ja ihminen vanhurskautetaan tämän uskon kautta, silloin tapahtuu todellinen uudestisyntyminen: vihan lapsesta tulee Jumalan lapsi; ihminen siirretään kuolemasta elämään. Raamattu sanoo: "Kun olimme synteihimme kuolleina, hän teki meidät yhdessä Kristuksen kanssa eläviksi" (Ef. 2:5) "Vanhurskas saa elämän uskostaan" (Room. 1:17). Tässä merkityksessä sanaa käytetään (Hab. 2:4) alinomaa Puolustuksessa.
Sitä käytetään kuitenkin usein myös tarkoittamaan sitä pyhitystä ja uudistusta, joka on uskonvanhurskauden seuraus. Niin tekee tohtori Lutherkin teoksessaan Kirkoista ja kirkolliskokouksista40 sekä muuallakin.
Silloin kun me opetamme, että Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuu uudestisyntyminen ja vanhurskautus, emme tarkoita sitä, että vanhurskautettujen ja uudestisyntyneiden olemus ja elämä uudestisyntymisen jälkeen olisivat täysin vailla kosketusta vääryyteen. Tarkoitamme sitä, että Kristus peittää täydellisellä kuuliaisuudellaan kaiken sen synnin, joka pysyy piintyneenä heidän luontoonsa koko tämän elämän ajan. Huolimatta siitä, että he turmeltuneena luontonsa puolesta ovat syntisiä ja pysyvät sellaisina hautaan asti, heidät julistetaan ja katsotaan täysin vanhurskaiksi uskon kautta, sen kuuliaisuuden perusteella, jota Kristus osoitti Isälleen meidän sijaisenamme syntymästä aina häpeälliseen ristinkuolemaan saakka. Tällainen opetus taas ei ollenkaan merkitse sitä, että me muka saisimme tai meidän pitäisi vaeltaa synnin teitä ja jatkaa synnin tekemistä, katumatta, kääntymättä ja elämäämme parantamatta.
Tosi katumus kuuluu ilman muuta alkuun. Kun sitten joku on tehty vanhurskaaksi Jumalan edessä eli otettu armoon - sehän tapahtuu sulasta armosta, AINOAN VÄLITTÄJÄN Kristuksen tähden, yksin uskon kautta, tekoja tai ansioita kyselemättä - silloin hänelle annetaan Pyhä Henki, joka häntä uudistaa ja pyhittää sekä vaikuttaa hänessä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tässä elämässä uudistuminen on kuitenkin vasta alullaan; se ei vielä ole täydellistä vaan synti asustaa uudestisyntynenkin lihassa. Siitä syystä uskonvanhurskaus on alati riippuvainen siitä, että armollinen Jumala lukee Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme, kyselemättä mitään meiltä tulevaa täydennystä. Meidän syntimme HÄN taas antaa anteeksi, peittää ne eikä pane niitä meidän tiliimme (Room. 4:6-8).
Koska vanhurskauttamisesta puhuvaa uskonkohtaa on varjeltava puhtaana, on erityisen tarkoin pidettävä huolta siitä, ettei vanhurskauttamisen opinkohtaan sekoiteta eikä sotketa sellaista, mikä siihen ei asiallisesti kuulu, nimittäin sitä, mikä kulkee uskon edellä ja mikä on sen seurausta. Ovathan kääntymys ja vanhurskauttaminen kaksi aivan eri asiaa, eivätkä siis kaikki ne asiat, jotka kuuluvat kääntymykseen, ilman muuta kuulu vanhurskauttamisen opinkohtaan. Vanhurskauttamiseen kuuluu ja tarvitaan AINOASTAAN Jumalan armo, Kristuksen ansio sekä usko, joka ottaa vastaan evankeliumin lupaaman armon ja jonka kautta Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän omaksemme. Näin me saamme synnit anteeksi, pääsemme sovintoon Jumalan kanssa, tulemme Jumalan lapsiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi.
Aitoa pelastavaa uskoa ei siis ole niillä, jotka katumatta ja synnin tähden tuskaa tuntematta aikovat pysyä synneissään ja jatkaa niiden tekemistä. Vilpitön katumus kulkee aina uskon edellä; oikea usko kuuluu ja liittyy aina todelliseen parannukseen.
Rakkaus taas on aitoa uskoa välittämättä seuraava hedelmä. Rakkauden puuttuminen on varma merkki siitä, että ihminen ei elä vanhurskautettuna; hän joko on yhä vielä kuoleman vallassa tai sitten hän on menettänyt kerran saamansa uskonvanhurskauden, kuten Johannes sanoo (1 Joh. 3:14).
Mutta Paavali sanoo: (Room. 3:28) "Meidät vanhurskautetaan uskon kautta, ilman tekoja" ja antaa siten ymmärtää, että uskolla tapahtuvaan vanhurskauttamiseen ja tästä puhuvaan opinkohtaan eivät kuulu sen paremmin katumus kuin vanhurskauttamista seuraavat teotkaan. Hyvät teothan eivät ole vanhurskauttamisen edellytys vaan sen seuraus. Persoonan on oltava vanhurskas voidakseen ruveta tekemään hyviä tekoja.
Edelleen: vaikka uudistuminen ja pyhittyminen ovat välimiehemme Kristuksen lahjaa ja Pyhän Hengen työtä, eivät nekään kuulu vanhurskauttamiseen eivätkä siitä puhuvaan opinkohtaan vaan sen seurauksiin. Turmeltunut lihamme estää uudistusta ja pyhitystä saavuttamasta täydellistä puhtautta tämän elämän aikana. Siitä on tohtori Luther kirjoittanut osuvasti mainiossa, laajassa Galatalaiskirjeen selityksessään:41
"Olemme mekin sitä mieltä, että opetuksessa on puhuttava myös rakkaudesta ja hyvistä teoista, mutta sen on tapahduttava oikeassa yhteydessä, niin että oppi teoista pidetään erillään vanhurskauttamisopista. Mutta nyt meitä askarruttaa itse pääkysymys; nyt emme kysy, onko oikein rakastaa ja tehdä hyviä tekoja, vaan me tutkimme kysymystä, kuinka tullaan vanhurskaaksi Jumalan edessä ja pelastutaan. Siihen me vastaamme pyhän Paavalin kanssa: me tulemme vanhurskaiksi AINOASTAAN uskomalla Kristukseen, emme tekemällä lain määräämiä tekoja, emme rakastamalla. Näin vastatessamme me emme syrjäytä tekoja emmekä rakkautta, niin kuin vastustajat valehdellen ja herjaten väittävät meidän tekevän. Me ainoastaan torjumme Saatanan yrityksen houkutella meidät pois nyt tutkittavana olevan pääasian tarkastelemisesta muihin puuhiin, jotka eivät tähän millään lailla kuulu. Koska me nyt siis vielä olemme käsittelemässä vanhurskauttamisen uskonkohtaa, me hylkäämme ja tuomitsemme kaikki teot. Tämä uskonkohta on nyt kerta kaikkiaan sellainen, että se ei siedä teoista puhumista eikä niissä puuhaamista. Siksi me panemme poikki kaikki puheet laista ja lain töistä, kun nyt on puhuttava vanhurskauttamisesta."
Koska sitä paitsi murheelliset sydämet tarvitsevat kestävän, luotettavan lohdun ja koska Kristuksen ansion ja Jumalan armon kunnia on oikein tunnustettava, sisältyy Raamattuun se oppi, että Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus ei ole mitään muuta kuin syntien armollinen sovitus eli anteeksiantamus, joka lahjoitetaan sulasta armosta, PELKÄSTÄÄN välimiehemme Kristuksen ansion perusteella, ja joka otetaan vastaan YKSISTÄÄN uskomalla evankeliumin sisältämä lupaus. Jumalan edessä vanhurskauttaessaan usko ei siis luota katumukseen, ei rakkauteen eikä mihinkään muihin hyveisiin. Se luottaa yksin Kristukseen, erityisesti hänen täydelliseen kuuliaisuuteensa, siihen että hän on kuuliaisena täyttänyt lain puolestamme. Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskoville vanhurskaudeksi.
Miten voimme siis ottaa vastaan ja omaksemme Jumalan armon, Kristuksen ansion ja syntien anteeksiantamuksen, kun evankeliumi ne lupaa meille? Se ei tapahdu katumalla, ei rakastamalla eikä mitään muuta hyvettä harjoittamalla, vaan ainoastaan uskomalla.
On aivan oikein sanoa, että Kristukseen uskomalla vanhurskaiksi tulleilla uskovilla on tämän elämän aikana ensinnäkin heidän hyväkseen luettu vanhurskautta, joka koostuu uudesta kuuliaisuudesta eli hyvistä teoista. Mutta näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa eikä yhdessä sisällyttää Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta puhuvaan opinkohtaan. Sillä alulla oleva vanhurskaus eli uudistus jää meissä olevan lihan tähden epätäydelliseksi ja epäpuhtaaksi aina kuolemaan asti, eikä ihminen siis sen varassa voi kestää Jumalan tuomiolla. Jumalan tuomiolla kestää ainoastaan uskovalle luettu Kristuksen vanhurskaus: hänen kuuliaisuutensa, kärsimyksensä ja kuolemansa. Vielä uudistuneena, paljon hyviä töitä tehtyään ja elämässä onnistuttuaankin ihminen voi yksin Kristuksen kuuliaisuuden varassa kelvata Jumalalle, päästä Jumalan suosioon sekä elää Jumalan lapsena ja iankaikkisen elämän perillisenä.
Tähän yhteyteen kuuluu myös Room. 4:5. Pyhä Paavali kirjoittaa, että Abraham on tullut vanhurskaaksi Jumalan edessä yksin uskosta, välimiehen tähden; hänen omilla teoillaan ei ollut siihen mitään osuutta. Tämä ei koske vain alkua, jolloin hän vasta kääntyi epäjumalien palvelemisesta ja oli kokonaan vailla hyviä tekoja. Sama pätee myöhemminkin, kun Pyhä Henki jo oli tehnyt Abrahamin uudeksi ja kaunistanut hänet monilla ihanilla teoilla (1 Moos. 15:6, Hepr. 11:8).
Room. 4:1 Paavali kysyy, mihin oikein perustui Abrahamin vanhurskaus eli se että hänellä oli armollinen Jumala, että hän oli Jumalan suosiossa ja että hän pääsi iankaikkiseen elämään. Paavali vastaa: (Room. 4:3) "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja." Vaikka siis uudistus ja pyhitys onkin alkanut niissä, jotka ovat kääntyneet ja nyt uskovat, vaikka heillä on rakkautta, hyveitä ja hyviä tekoja, tätä kaikkea ei voi, ei pidä eikä saa sekoittaa ja sotkea vanhurskauttamisesta puhuvaan opinkohtaan. Lunastajamme Kristuksen tulee näet saada se kunnia, joka hänelle kuuluu, ja ahdistuneiden omientuntojen täytyy saada kestävä lohdutus - siihen ei kelpaa oma uusi kuuliaisuutemme, koska se on epätäydellinen ja epäpuhdas.
Tässä tarkoituksessa apostoli Paavali tavan takaa ja määrätietoisesti selvittää uskonvanhurskauden opinkohtaa käyttämällä sanontoja, jotka sulkevat pois tekojen merkityksen (particulae exclusivae): absque operibus, sine lege, gratis, non ex operibus; armosta, ansiotta, ilman lakia, ilman tekoja, ei teoista jne. Kaikki nämä ilmaisut yhdessä tähtäävät lauseeseen: (Room. 3:28) "Yksin uskon kautta" me tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä ja pelastumme. Näin kiistetään tekojen merkitys. Tämä ei merkitse sitä, että aitoa uskoa voisi olla ilman aitoa katumusta. Emme kiistä sitäkään, että hyvien tekojen tulee, täytyy ja on lupa seurata uskoa sen epäämättömän varmoina hedelminä, emme myöskään sitä, että uskovien täytyy ja on lupa tehdä hyvää. Mutta siinä mielessä suljetaan hyvät teot vanhurskauttamisesta puhuvan opinkohdan ulkopuolelle, että niitä ei oteta, sekoiteta eikä sotketa mukaan välttämättöminä tai asiaan kuuluvina, kun on kysymys kurjan syntisen vanhurskauttamisesta Jumalan edessä.
Yksimielisyyden ohje(luterilaisen kirkon tunnustuskirjat): Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus
Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta me yksimielisesti uskomme, opetamme ja tunnustamme johdannossa olevan oppimme ja tunnustuksemme tiivistelmän mukaisesti seuraavaa:
Kurjan syntisen vanhurskauttaminen Jumalan edessä merkitsee absoluutiota, sitä, että hänet julistetaan vapaaksi kaikista synneistään ja ansaitsemastaan kadotustuomiosta ja että hänet otetaan Jumalan lapseksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tätä emme lainkaan ansaitse emmekä ole sen arvoisia. Tämä ei perustu siihen mitä me aikaisemmin, samanaikaisesti tai myöhemmin teemme, vaan pelkästään armoon, yksin meidän Herramme Kristuksen ansioon, täydelliseen kuuliaisuuteen, katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan sekä hänen ylösnousemukseensa. Hänen kuuliaisuutensa luetaan meille vanhurskaudeksi.
Nämä lahjat Pyhä Henki lupaa ja ojentaa meille pyhässä evankeliumissa. Usko on ainoa keino, jolla me tartumme lupaukseen, otamme sen vastaan, käsitämme sen koskevan itseämme ja saamme sen omaksemme. Usko on Jumalan lahja, jonka avulla me evankeliumin sanasta opimme oikein tuntemaan lunastajamme Kristuksen ja luottamaan häneen. Uskolla me tiedämme, että meillä yksin hänen kuuliaisuutensa vuoksi, yksin armosta on syntien anteeksiantamus, että Isä Jumala pitää meitä vanhurskaina ja että saamme iankaikkisen autuuden.
Tämä merkitsee samaa kuin Paavalin sanat: Uskon kautta me tulemme vanhurskaiksi (Room. 3:28); usko luetaan meille vanhurskaudeksi (Room. 4:5). Paavali sanoo myös, että Kristuksen, ainoan välimiehen, kuuliaisuus tekee meistä vanhurskaita ja että yhden vanhurskaus koituu kaikille ihmisille uskon kautta tapahtuvaksi vanhurskauttamiseksi (Room. 5:19, 18). Usko ei vanhurskauta sillä perusteella, että se on erityisen hyvä teko tai ihana hyve, vaan siksi että se tarttuu pyhän evankeliumin lupaukseen ja siten ottaa omakseen Kristuksen ansion. Kristuksen ansio täytyy näet uskolla saada meidän omaksemme, jos kerran meidän on määrä sen varassa tulla vanhurskaiksi.
Näin ollen se vanhurskaus, jonka Jumala sulasta armosta lukee uskolle ja uskoville kuuluvaksi, on Kristuksen kuuliaisuus, kärsimys ja ylösnousemus; hän on meidän sijastamme täyttänyt lain ja maksanut hyvityksen synneistämme.
Kristus ei nimittäin ole ainoastaan ihminen vaan Jumala ja ihminen yhtenä jakamattomana persoonana. Hän ei siis myöskään ollut lain alainen, yhtä vähän kuin hänen olisi oman persoonansa puolesta tarvinnut kärsiä ja kuolla; hänhän on lain herra. Se Kristuksen kuuliaisuus, joka luetaan meille vanhurskaudeksi, ei siis ilmennyt vain kärsimyksessä ja kuolemassa, vaan myös siinä, että hän vapaaehtoisesti, meidän edustajanamme tuli lain alaiseksi ja kuuliaisena täytti lain. Tämän täydellisen kuuliaisuuden perusteella, jota Kristus on aktiivisesti ja passiivisesti, elämässä ja kuolemassa osoittanut taivaalliselle Isälleen meidän sijaisenamme, Jumala antaa syntimme anteeksi, pitää meitä täydellisesti vanhurskaina ja lahjoittaa meille iankaikkisen autuuden. Pyhä Henki tuo meille tämän vanhurskauden evankeliumissa ja sakramenteissa; uskon kautta se sovelletaan meihin jokaiseen, annetaan omaksemme ja otetaan vastaan. Uskovat ovat siis sovinnossa Jumalan kanssa, he ovat saaneet syntinsä anteeksi, heille kuuluu Jumalan armo, lapsen asema ja perintönä iankaikkinen elämä.
"Vanhurskauttaminen" merkitsee siis tässä yhteydessä vanhurskaaksi ja synnittömäksi julistamista ja synnin iankaikkisesta rangaistuksesta vapauttamista. Vanhurskautus tapahtuu Kristuksen vanhurskauden perusteella; tämän Jumala lukee uskovan hyväksi (Fil. 3:9). Samassa merkityksessä sanaa "vanhurskauttaa" käytetään Raamatussa, sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Sananl. 17:15: "Jumalattoman vanhurskauttaja (=syyttömäksi julistaja) ja vanhurskaan tuomitsija ovat kumpikin Herralle kauhistus." Jes. 5:22 s.: "Voi niitä (...) jotka lahjuksesta vanhurskauttavat (julistavat syyttömäksi) jumalattoman ja ottavat oikeuden vanhurskaalta (siltä, joka on oikeassa)." Room. 8:33: "Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa (julistaa syyttömäksi ja päästää synneistä)."
Toisinaan käytetään kuitenkin sanaa regeneratio 'uudestisyntyminen' sanan iustificatio 'vanhurskautus' asemesta. Siksi ensin mainittu sana on tarkoin selitettävä, jottei uskonvanhurskauden seurauksena tapahtuvaa uudistusta sekoitettaisi uskon kautta tapahtuvaan vanhurskauttamiseen itseensä, vaan käsitteet osattaisiin oikealla tavalla pitää erossa toisistaan.
Sanaa regeneratio 'uudestisyntyminen' käytetään nimittäin kahdella tavalla. Laajemmassa merkityksessä se sulkee piiriinsä sekä syntien anteeksiantamuksen yksin Kristuksen tähden että tätä seuraavan uudistuksen, jonka Pyhä Henki saa aikaan niissä, jotka on uskon kautta vanhurskautettu. Suppeammin sitä käytetään merkityksessä remissio peccatorum et adoptio in filios Dei 'syntien anteeksiantaminen ja Jumalan lapseksi ottaminen'. Jälkimmäisessä merkityksessä Puolustus käyttää sitä alinomaa: iustificatio est regeneratio, vanhurskautus on samaa kuin uudestisyntyminen. Myös Pyhä Paavali tekee eron uudestisyntymisen ja uudistuksen välillä: "Hän pelasti meidät uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta" (Tit. 3:5).
Samassa merkityksessä on toisinaan käytetty sanaa vivificatio 'eläväksi tekeminen'. Kun näet Pyhä Henki - ilman ihmisen myötävaikutusta - synnyttää uskon ja ihminen vanhurskautetaan tämän uskon kautta, silloin tapahtuu todellinen uudestisyntyminen: vihan lapsesta tulee Jumalan lapsi; ihminen siirretään kuolemasta elämään. Raamattu sanoo: "Kun olimme synteihimme kuolleina, hän teki meidät yhdessä Kristuksen kanssa eläviksi" (Ef. 2:5) "Vanhurskas saa elämän uskostaan" (Room. 1:17). Tässä merkityksessä sanaa käytetään (Hab. 2:4) alinomaa Puolustuksessa.
Sitä käytetään kuitenkin usein myös tarkoittamaan sitä pyhitystä ja uudistusta, joka on uskonvanhurskauden seuraus. Niin tekee tohtori Lutherkin teoksessaan Kirkoista ja kirkolliskokouksista40 sekä muuallakin.
Silloin kun me opetamme, että Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuu uudestisyntyminen ja vanhurskautus, emme tarkoita sitä, että vanhurskautettujen ja uudestisyntyneiden olemus ja elämä uudestisyntymisen jälkeen olisivat täysin vailla kosketusta vääryyteen. Tarkoitamme sitä, että Kristus peittää täydellisellä kuuliaisuudellaan kaiken sen synnin, joka pysyy piintyneenä heidän luontoonsa koko tämän elämän ajan. Huolimatta siitä, että he turmeltuneena luontonsa puolesta ovat syntisiä ja pysyvät sellaisina hautaan asti, heidät julistetaan ja katsotaan täysin vanhurskaiksi uskon kautta, sen kuuliaisuuden perusteella, jota Kristus osoitti Isälleen meidän sijaisenamme syntymästä aina häpeälliseen ristinkuolemaan saakka. Tällainen opetus taas ei ollenkaan merkitse sitä, että me muka saisimme tai meidän pitäisi vaeltaa synnin teitä ja jatkaa synnin tekemistä, katumatta, kääntymättä ja elämäämme parantamatta.
Tosi katumus kuuluu ilman muuta alkuun. Kun sitten joku on tehty vanhurskaaksi Jumalan edessä eli otettu armoon - sehän tapahtuu sulasta armosta, AINOAN VÄLITTÄJÄN Kristuksen tähden, yksin uskon kautta, tekoja tai ansioita kyselemättä - silloin hänelle annetaan Pyhä Henki, joka häntä uudistaa ja pyhittää sekä vaikuttaa hänessä rakkautta Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Tässä elämässä uudistuminen on kuitenkin vasta alullaan; se ei vielä ole täydellistä vaan synti asustaa uudestisyntynenkin lihassa. Siitä syystä uskonvanhurskaus on alati riippuvainen siitä, että armollinen Jumala lukee Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme, kyselemättä mitään meiltä tulevaa täydennystä. Meidän syntimme HÄN taas antaa anteeksi, peittää ne eikä pane niitä meidän tiliimme (Room. 4:6-8).
Koska vanhurskauttamisesta puhuvaa uskonkohtaa on varjeltava puhtaana, on erityisen tarkoin pidettävä huolta siitä, ettei vanhurskauttamisen opinkohtaan sekoiteta eikä sotketa sellaista, mikä siihen ei asiallisesti kuulu, nimittäin sitä, mikä kulkee uskon edellä ja mikä on sen seurausta. Ovathan kääntymys ja vanhurskauttaminen kaksi aivan eri asiaa, eivätkä siis kaikki ne asiat, jotka kuuluvat kääntymykseen, ilman muuta kuulu vanhurskauttamisen opinkohtaan. Vanhurskauttamiseen kuuluu ja tarvitaan AINOASTAAN Jumalan armo, Kristuksen ansio sekä usko, joka ottaa vastaan evankeliumin lupaaman armon ja jonka kautta Kristuksen vanhurskaus luetaan meidän omaksemme. Näin me saamme synnit anteeksi, pääsemme sovintoon Jumalan kanssa, tulemme Jumalan lapsiksi ja iankaikkisen elämän perillisiksi.
Aitoa pelastavaa uskoa ei siis ole niillä, jotka katumatta ja synnin tähden tuskaa tuntematta aikovat pysyä synneissään ja jatkaa niiden tekemistä. Vilpitön katumus kulkee aina uskon edellä; oikea usko kuuluu ja liittyy aina todelliseen parannukseen.
Rakkaus taas on aitoa uskoa välittämättä seuraava hedelmä. Rakkauden puuttuminen on varma merkki siitä, että ihminen ei elä vanhurskautettuna; hän joko on yhä vielä kuoleman vallassa tai sitten hän on menettänyt kerran saamansa uskonvanhurskauden, kuten Johannes sanoo (1 Joh. 3:14).
Mutta Paavali sanoo: (Room. 3:28) "Meidät vanhurskautetaan uskon kautta, ilman tekoja" ja antaa siten ymmärtää, että uskolla tapahtuvaan vanhurskauttamiseen ja tästä puhuvaan opinkohtaan eivät kuulu sen paremmin katumus kuin vanhurskauttamista seuraavat teotkaan. Hyvät teothan eivät ole vanhurskauttamisen edellytys vaan sen seuraus. Persoonan on oltava vanhurskas voidakseen ruveta tekemään hyviä tekoja.
Edelleen: vaikka uudistuminen ja pyhittyminen ovat välimiehemme Kristuksen lahjaa ja Pyhän Hengen työtä, eivät nekään kuulu vanhurskauttamiseen eivätkä siitä puhuvaan opinkohtaan vaan sen seurauksiin. Turmeltunut lihamme estää uudistusta ja pyhitystä saavuttamasta täydellistä puhtautta tämän elämän aikana. Siitä on tohtori Luther kirjoittanut osuvasti mainiossa, laajassa Galatalaiskirjeen selityksessään:41
"Olemme mekin sitä mieltä, että opetuksessa on puhuttava myös rakkaudesta ja hyvistä teoista, mutta sen on tapahduttava oikeassa yhteydessä, niin että oppi teoista pidetään erillään vanhurskauttamisopista. Mutta nyt meitä askarruttaa itse pääkysymys; nyt emme kysy, onko oikein rakastaa ja tehdä hyviä tekoja, vaan me tutkimme kysymystä, kuinka tullaan vanhurskaaksi Jumalan edessä ja pelastutaan. Siihen me vastaamme pyhän Paavalin kanssa: me tulemme vanhurskaiksi AINOASTAAN uskomalla Kristukseen, emme tekemällä lain määräämiä tekoja, emme rakastamalla. Näin vastatessamme me emme syrjäytä tekoja emmekä rakkautta, niin kuin vastustajat valehdellen ja herjaten väittävät meidän tekevän. Me ainoastaan torjumme Saatanan yrityksen houkutella meidät pois nyt tutkittavana olevan pääasian tarkastelemisesta muihin puuhiin, jotka eivät tähän millään lailla kuulu. Koska me nyt siis vielä olemme käsittelemässä vanhurskauttamisen uskonkohtaa, me hylkäämme ja tuomitsemme kaikki teot. Tämä uskonkohta on nyt kerta kaikkiaan sellainen, että se ei siedä teoista puhumista eikä niissä puuhaamista. Siksi me panemme poikki kaikki puheet laista ja lain töistä, kun nyt on puhuttava vanhurskauttamisesta."
Koska sitä paitsi murheelliset sydämet tarvitsevat kestävän, luotettavan lohdun ja koska Kristuksen ansion ja Jumalan armon kunnia on oikein tunnustettava, sisältyy Raamattuun se oppi, että Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus ei ole mitään muuta kuin syntien armollinen sovitus eli anteeksiantamus, joka lahjoitetaan sulasta armosta, PELKÄSTÄÄN välimiehemme Kristuksen ansion perusteella, ja joka otetaan vastaan YKSISTÄÄN uskomalla evankeliumin sisältämä lupaus. Jumalan edessä vanhurskauttaessaan usko ei siis luota katumukseen, ei rakkauteen eikä mihinkään muihin hyveisiin. Se luottaa yksin Kristukseen, erityisesti hänen täydelliseen kuuliaisuuteensa, siihen että hän on kuuliaisena täyttänyt lain puolestamme. Kristuksen kuuliaisuus luetaan uskoville vanhurskaudeksi.
Miten voimme siis ottaa vastaan ja omaksemme Jumalan armon, Kristuksen ansion ja syntien anteeksiantamuksen, kun evankeliumi ne lupaa meille? Se ei tapahdu katumalla, ei rakastamalla eikä mitään muuta hyvettä harjoittamalla, vaan ainoastaan uskomalla.
On aivan oikein sanoa, että Kristukseen uskomalla vanhurskaiksi tulleilla uskovilla on tämän elämän aikana ensinnäkin heidän hyväkseen luettu vanhurskautta, joka koostuu uudesta kuuliaisuudesta eli hyvistä teoista. Mutta näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa eikä yhdessä sisällyttää Jumalalle kelpaavasta uskonvanhurskaudesta puhuvaan opinkohtaan. Sillä alulla oleva vanhurskaus eli uudistus jää meissä olevan lihan tähden epätäydelliseksi ja epäpuhtaaksi aina kuolemaan asti, eikä ihminen siis sen varassa voi kestää Jumalan tuomiolla. Jumalan tuomiolla kestää ainoastaan uskovalle luettu Kristuksen vanhurskaus: hänen kuuliaisuutensa, kärsimyksensä ja kuolemansa. Vielä uudistuneena, paljon hyviä töitä tehtyään ja elämässä onnistuttuaankin ihminen voi yksin Kristuksen kuuliaisuuden varassa kelvata Jumalalle, päästä Jumalan suosioon sekä elää Jumalan lapsena ja iankaikkisen elämän perillisenä.
Tähän yhteyteen kuuluu myös Room. 4:5. Pyhä Paavali kirjoittaa, että Abraham on tullut vanhurskaaksi Jumalan edessä yksin uskosta, välimiehen tähden; hänen omilla teoillaan ei ollut siihen mitään osuutta. Tämä ei koske vain alkua, jolloin hän vasta kääntyi epäjumalien palvelemisesta ja oli kokonaan vailla hyviä tekoja. Sama pätee myöhemminkin, kun Pyhä Henki jo oli tehnyt Abrahamin uudeksi ja kaunistanut hänet monilla ihanilla teoilla (1 Moos. 15:6, Hepr. 11:8).
Room. 4:1 Paavali kysyy, mihin oikein perustui Abrahamin vanhurskaus eli se että hänellä oli armollinen Jumala, että hän oli Jumalan suosiossa ja että hän pääsi iankaikkiseen elämään. Paavali vastaa: (Room. 4:3) "Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niin kuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja." Vaikka siis uudistus ja pyhitys onkin alkanut niissä, jotka ovat kääntyneet ja nyt uskovat, vaikka heillä on rakkautta, hyveitä ja hyviä tekoja, tätä kaikkea ei voi, ei pidä eikä saa sekoittaa ja sotkea vanhurskauttamisesta puhuvaan opinkohtaan. Lunastajamme Kristuksen tulee näet saada se kunnia, joka hänelle kuuluu, ja ahdistuneiden omientuntojen täytyy saada kestävä lohdutus - siihen ei kelpaa oma uusi kuuliaisuutemme, koska se on epätäydellinen ja epäpuhdas.
Tässä tarkoituksessa apostoli Paavali tavan takaa ja määrätietoisesti selvittää uskonvanhurskauden opinkohtaa käyttämällä sanontoja, jotka sulkevat pois tekojen merkityksen (particulae exclusivae): absque operibus, sine lege, gratis, non ex operibus; armosta, ansiotta, ilman lakia, ilman tekoja, ei teoista jne. Kaikki nämä ilmaisut yhdessä tähtäävät lauseeseen: (Room. 3:28) "Yksin uskon kautta" me tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä ja pelastumme. Näin kiistetään tekojen merkitys. Tämä ei merkitse sitä, että aitoa uskoa voisi olla ilman aitoa katumusta. Emme kiistä sitäkään, että hyvien tekojen tulee, täytyy ja on lupa seurata uskoa sen epäämättömän varmoina hedelminä, emme myöskään sitä, että uskovien täytyy ja on lupa tehdä hyvää. Mutta siinä mielessä suljetaan hyvät teot vanhurskauttamisesta puhuvan opinkohdan ulkopuolelle, että niitä ei oteta, sekoiteta eikä sotketa mukaan välttämättöminä tai asiaan kuuluvina, kun on kysymys kurjan syntisen vanhurskauttamisesta Jumalan edessä.
...on tunnetusti erittäin paljon ohjaavampi kuin naisten. Yleensähän se tosiaankin on nainen, kenellä on iltaisin pää kipeänä. Miehellä kävisi koska vaan... Ja tästä pääsemmekin hyvin aasinsiltana siihen, että pedofiliaa voi pitää miesten ongelmana. Tämä ei suinkaan poissulje sitä, että äiti olisi käyttänyt hyväkseen lasta, mutta tämä taitaa olla promillen luokkaa kaikista! Puhukaamme siis hyvällä omallatunnolla MIESTEN ongelmasta ja erityisesti Jehovan todistajien piireissä, jossa naisilla ei ole mitään arvoa...
Kun ei ymmärretä, että vaikka kuinka ollaan missälie lahkossa, niin ihmisiä ollaan silti.
Suljetuissa yhteisöissä se on vielä yleisempää. Jos ei ole kuullut, niin sehän tarkoittaa ettei sitä ole olemassa. Herätkää!
RY ja toiset lestaadiolaiset ovat jo korvanneet Jeesuksen. Siksi ollaan "uskovaisia" vaikka mitä syntiä tehtäis. Jos joku kehtaa väittää, että lestaadiolaiset ovat normaaleja ihmisiä, niin tulimereen joutuu. He ovat puhtaita ja "uskovaisia" vaikka vähän tulis pentujen kanssa sekstattuakin.
Tämä pedofiliahan on siis yhteiskuntamme pimein mahdollinen puoli, kyseessä on sairaus ja seksuaalisuuden vääntymä, joka pitäisi korjata mielenterveyshoidolla ja mielellään pakkosellaisella.
Noin yleisellä tasolla uskontojen kohdalla voisi sanoa, että pedofilia on pienten ja suurten herätysliikkeiden sisäinen ongelma, josta vaietaan järjestelmällisesti kunnes joku ikävä tapaus tulee ilmi. Tätä on ollut aina ja tulee olemaankin niin kauan kuin nuorten tyttöjen ja poikien seksuaalinen hyväksikäyttö hyväksytään hiljaisesti uskontopiirien johdossa.
Ongelmaan ei päästä puuttumaan siksi, että sen olemassaolo kiistetään täysin järjestelmällisesti ja tekijöitä suojellaan oikeudelta. Pienet uskontopiirit ovat juuri tämän kaltaisten ongelmien takia lapsille ja nuorille todellisia vaaran paikkoja, siitä ei pääse mihinkään.
- Hyväksyvätkö herätysliikkeet pedofilian?
- Hyväksyykö Raamattu pedofilian?
Oikeassa olet, ateisti!
Mutta jehovat eli Vartiotorniseura EI OLE herätysliike. Se on uskonnolliseksi liikkeeksi naamioitunut julkaisujen verkostomyyntijärjestelmä.
Ja ovela sellainen. Uskonnollisuus on mukana vain verovapauksien takia ja keinona pelotella myyjät uskollisiksi, saada niuhottamisopilla ja niiden lisä- ja uustulkinnoilla koko ajan lisää myytävää ja hankkia uskonnollisuuden varjolla lisää myyjiä pelottelemalla maailmanlopulla ja hankkia lisää myyjiä...
Tulot eivät jää kotimaihin, vaan suurin?) osa kerätään USA:han päätoimistoon, jonka omaisuus on valtava, tuhansia miljoonia dollareita.
Myynti ja markkinointi tapahtuu ilmaistyönä = "ovelta ovelle", myyjät maksavat etukäteen myytävät lehdet, jotka painetaankin ilmais- tai talkootyönä. Jos eivät onnistu ovilla perimään korvausta, niin saavat vain persnettoa.
Lisäksi myyjien on viikottain ahkerasti harjoiteltava ulkoa uudet myyntiteemat ja niiden rajoitukset. Palkatta. Myyjien on myös annettava "rahalahjoja" järjestölle. Niiden käyttöä ei tilitetä myyjille.
Jopa myyntikoulutuspaikatkin (valtakunnansalit) rakennetaan lahjoitus- ja myyntituloilla ja myyjien talkootyönä. myynti- ja talkootöihin osallistuvat kaikki Jt:t, paitsi pienet lapset.
Ja ehkäpä paitsi seurojen "vanhimmat". Sitten heille jääkin aikaa vaikka pedofiliaan, kun orjat tekee työt. Nerokkainta olisikin, ellei jo ole, jättää pikkulapset "vanhimpien" "päivähoitoon" että äidit pääsevät myymään ja sedillä on kivaa!
Jt-lapsilla ei ole mitään mahdollisuutta puolustaa itseään. Heidät on aivopesty tottelemaan vanhempiaan ja "vanhimpiaan". Naisten on alistuttava mieiensä vallan alle, eikä heidän sanaansa edes uskota järjestössä. Lasten on alistuttava vanhempiensa vallan alle ruumiillisen kurituksen uhalla. Sen kurituksen ehkä(?) voi hoitaa myös joku "vanhimmista".
Voi, kunpa joku veroviranomainen tarkistaisi nuo kaikki ilmais- ja talkootyöt ja josko mitään veroa on maksettu. Talkootyöhän ei tietääkseni nykyään ole verotonta?
Ei jehovia satu, jos heidän uskostaan kyselee. Mutta jos lompakolle mennään, niin johan nousee äläkkä!
voiko ihmiset todella kirjotella tollasta? Mieti nyt vähän...
Olen kokenut Jt.t elämässäni, olen lukenut, tutkinut ja miettinyt hyvin paljon. Pysyn siinä, mitä kirjoitin. Ja kunhan toistkin alkavat miettiä, niin huomaavat, miksi Jt:t eivät anna milliäkäään periksi mistään (aivopesu, kuri) ja miksi heille on niin tärkeää salata esim. pedofiilit ja turvata lahkon "puhtaus". Myyntimielessä!
"ei se (tietääkseni) uskonto vaikuta siihen miten mies käyttäytyy tai käyttäytyykö ollenkaan"
Voisitko tarkentaa mitä tolla tarkoitit??
(Mulla on lahkokokemuksia vaan JTstä, ikäviä sellaisia, lestadiolaisista ja muista en sen tarkemmin tiedä) Mutta - jos olen oikein ymmärtänyt kristityiksi itseään mieltävät uskonnonryhmät pitävät suuressa arvossa Raamattua. Siinä taas on useitakin moraalia, seksiä ja perhesuhteita koskevia mainintoja ja ohjeita. Siis luulisi että uskonto nimenomaan VAIKUTTAA miten mies käyttäytyy... (Ja kuten tässä joku jo sanoikin, pedofilia ei katso sukupuolta.)