Israel tulitti nyt pakolaisleiriä

Israel on tulittanut Libanonin suurinta palestiinalaispakolaisten leiriä Saidan satamakaupungin lähellä.

Kahden ihmisen kerrotaan kuolleen ja useiden haavoittuneen leirillä, joka on 50 000 pakolaisen koti. Leiriin ei ole isketty aiemmin neljä viikkoa kestäneen konfliktin aikana.

Televisiokanava al-Arabija mukaan neljä israelilaissotilasta on kuollut panssaritorjuntaohjusiskussa Etelä-Libanonissa.

Jälleen kerran "Lähi-idän mahtavin armeija" on kunnostautunut murhaamalla viattomia pakolaissiviilejä. Eihän Israel uskalla sotilaskohteisiin iskeä. Niistähän voidaan vaikka ampua takaisin.
9331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mistä tulitetaan.mihin mielestäsi pitäisi ampua
omaan isoon varpaaseenko MUHAHAHA Olet melko typarä.

Äänestä

Vai eivät uskalla iskeä sotilaskohteisiin? Perustele väitteesi tai vaikene iäksi. Sinun mukaasi siis kaikki Israelin iskut on tehty 100 % siviilien joukkoon.

Äänestä

Mikään muu maa ei tapa siviilejä. Dresden, pommitettiin hengiltä. Stalingrad, tapettiin nälkään. Hiroshima, atomipommitettiin. My Lai, poltettiin napalmilla. Irakin kurdialueet, kaasutettiin.

Äänestä
  • Eikös vain Leningrad, mutta ei kaikki kuolleet. Stalingad pommitettiin romuksi, mutta puolustajat voittivat kuitenkin.

    Äänestä

  • Tel Aviv, vetypommitettiin...

    Äänestä

  • ejsfkvmx kirjoitti:

    Tel Aviv, vetypommitettiin...

    vitun israel atomipommitetaan helvetin kuuseen!

    Äänestä

  • koko kirjoitti:

    vitun israel atomipommitetaan helvetin kuuseen!

    samaa mieltä...

    Äänestä

  • rane-01 kirjoitti:

    Eikös vain Leningrad, mutta ei kaikki kuolleet. Stalingad pommitettiin romuksi, mutta puolustajat voittivat kuitenkin.

    Kyllä se oli Stalingrad jota natsit piirittivät 3 vuotta. Siellä äidit söivät vauvojaan ja suuri osa väestä kuoli nälkään.

    Äänestä

  • meni. kirjoitti:

    Kyllä se oli Stalingrad jota natsit piirittivät 3 vuotta. Siellä äidit söivät vauvojaan ja suuri osa väestä kuoli nälkään.

    Oletpa tietämätön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CITY-Kustaa kirjoitti:

Israel on tulittanut Libanonin suurinta palestiinalaispakolaisten leiriä Saidan satamakaupungin lähellä.

Kahden ihmisen kerrotaan kuolleen ja useiden haavoittuneen leirillä, joka on 50 000 pakolaisen koti. Leiriin ei ole isketty aiemmin neljä viikkoa kestäneen konfliktin aikana.

Televisiokanava al-Arabija mukaan neljä israelilaissotilasta on kuollut panssaritorjuntaohjusiskussa Etelä-Libanonissa.

Jälleen kerran "Lähi-idän mahtavin armeija" on kunnostautunut murhaamalla viattomia pakolaissiviilejä. Eihän Israel uskalla sotilaskohteisiin iskeä. Niistähän voidaan vaikka ampua takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu