Psykopaattiset ihmiset ovat suuri ongelma yhteiskunnassamme.Sinäkin tunnet heitä tai olet ainakin tavannut heitä.
Seuraavassa joitakin psykopaattiselle ihmiselle tunnusomaisia piirteitä:
1.Psykopaatti on älykäs ja pinnallisella tavalla
viehättävä ja miellyttävä persoona.Hän on usein hyvä seuramies.Hän tekee usein miellyttävän ja myönteisen vaikutuksen.Psykopaatin on helppo löytää seuraa vaikkapa ravintolasta.
2.Psykopaatilla ei ole hermostuneisuuden oireita esimerkiksi epävarmuuden takia.Hän ei tunne lainkaan syyllisyyden tai katumuksen tunteita.
Hän voi kuitenkin oman etunsa tähden teekennellä tuntavansa syyllisyyttä ja katumusta.
3.Psykopaatti on epäluotettava.Hän voi olla vastuuntuntoinen periodettain(tai ainakin vaikuttaa siltä).Ei voida ennustaa kuinka kauan tehokas sosiaalisesti hyväksyttävä käyttäytyminen jatkuu ja milloin epärehellinen ja vastuuton käyttäytyminen alkaa.
4.Itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakkauteen.Psykopaatti osaa teeskennellä rakkautta ja välittämistä,muttei kumpaankaan pitkäjännitteisesti ja aidosti kykene.
5.Yleinen tunneköyhyys.Aidot kokonaisvaltaiset tunteet puuttuvat.Psykopaatti osaa kuitenkin taitavan hämäävästi teeskennellä lähes mitä tahansa tunteita.Hän saattaa oman edun vaatiessa vaikka itkeä sydäntä särkevästi.
6.Pinnallisissa sosiaalisissa suhteissa psykopaatti voi olla suuren suosion ja ihailun kohde,mutta hän ei osoita arvostavansa muita, pinnallisia eleitä lukuunottamatta,ellei siitä ole hänelle hyötyä.
7.Tekee itsemurhan harvoin.
8.Psykopaatteja toimii arvostetuissa ammateissa runsaasti.Tämä johtuu heidän älykkyydestään ja kyvystään luovia sulavasti tarpeen(oman edun) mukaan sosiaalisissa suhteissa.Nyky yhteiskunta arvostaa pinnallisuutta ja pinnallisia luonteenpiirteitä,jotka ovat psykopaateille ominaisia.Psykopaatit saavat aikaan suurta vahinkoa esimerkiksi lääkäreinä.Usein heidän tekemisiinsä puututaan kuitenkin liian myöhään,kuten Englantilaisen lääkärin Harold Shipmanin tapaus osoittaa.Shipman ehti murhata noin 200 potilastaan ennen kiinni jäämistään.
Hän oli juuri sellainen,josta "kukaan ei olisi ikinä uskonut".

Vastaukset 19
Vanhimmat
sitten tekisi tälle skitsofrenialle, toinen persoonani on selvästi psyko:)
olen varmaan psykopaatti!
...yksin,teitä on paljon.
...muutama päivä sitten Saksassa paljastuneen ihmissyönti-/murhatapauksen osapuolet olivat molemmat älykkäitä miehiä.
41-vuotias tietokoneteknikko haki intenetistä mies seuraa.Hän edellytti,että seuralaisen tulee suostua syötäväksi ja murhattavaksi.42-vuotias diplomi-insinööri vastasi ja miehet leikkasivat yhteisymmärryksessä insinöörin peniksen irti,liekittivät,paistoivat ja söivät sen.
Aterian jälkeen insinööri murhattiin,ruumis paloiteltiin ja lihat pakastettiin.Myöhemmin tietokoneteknikko söi vähitellen pakastamansa lihat.
Teknikko asui suuressa linnamaisessa talossa Saksalaisessa pikkukaupungissa.
yksistään pilkata tyhmyydestä, niin kopioin muistin virkistämiseksi uutisen
LÄHES 30 NAISTA on kahden päivän
aikana ilmoittautunut raiskausrikok-
sista ja tapon yrityksestä epäillyn
hiv-positiivisen miehen uhriksi.Poliisi
on aloittanut esitutkinnan.50-vuotiaan,
afrikkalaissyntyisen muusikon
vangitsemista jatkettiin keskiviikkona.
Tämä tietenkin kertoo sen kammottavan tosiasian, että tyhmyys on levinnyt jo kaikkialle, torjuntakeinot eivät ole auttaneet:)
"Psykopaattiset ihmiset ovat suuri ongelma yhteiskunnassamme.Sinäkin tunnet heitä tai olet ainakin tavannut heitä. "
joopa joo ... jos vaikka pari sataakin ihmistä kuolisi psykopaattien uhreina vuodessa olisi se vähäemmän kuin liikennekuolemat yhteensä vuodessa, joten voidaan sanoa että ei ole kyllä mikään suuri ongelma ... oliskohan toi tärkeysjärjestyksessä joku 32493204704829:na listalla korjattavia yhteiskunnallisia ongelmia ...
...paljon ongelmia maassamme.He myrkyttävät esimerkiksi työilmapiirin monilla työpaikoilla.
Lisäksi monet naiset(miehetkin?) joutuvat psykopaattien höynäyttämiksi saaden elinikäisen henkisen vamman hyväuskoisuudestaan.
Murhat,epäsuorat tai suorat ovat vain yksi osa psykopaatti ongelmaa.
Etsiessäni internetistä apua perheessäni kokemaani ongelmaan löysin tämän ilmeisesti kirkon palveluksessa olevan asiantuntijan tekstejä. Hämmästykseni oli suuri kun tässä kuvattiin narsistisesti luonnehäiriöistä ihmistä ja kuvaus sopi lähes täydellisesti perheeni vaikeaan ihmiseen.
Tämän ja lähimpieni rohkaisemana olen ottanut mielenterveystyöstä vastaaviin ihmisiin yhteyttä ja uskon että asialle voidaan tehdä jotakin.
Ilman apua en olisi varmaan enää kauan jaksanut.
http://www.sro.fi/sanaan/mielenterveys/luonhair2.htm
Hetken tuo näytti uskottavalta, mutta kun alkaa tulla toistoa ja uskonnollisia viittauksia niin jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.
...vielä,koska aihe näyttää kiinnostavan monia.
Mielestäni psykopaattisen(vakavasti luonnehäiriöisen)ihmisen tunnistaa parhaiten siitä,että hänen puheensa ja tekonsa ovat jyrkässä ristiriidassa keskenään.
Monille naisuhreille sanoisin ,että kaikkea ei pidä antaa anteeksi.Hakekaa apua,jos ette tilanteelle itse mitään mahda.
EXCALIBUR lopettaa toistaiseksi keskustelemisen näillä palstoilla tähän.
excubalibre;) Kuvasit viimeisillä voimillasi oikeistopolitiikon...
keskustelu on liian pinnallista, psykopaattien kiljuntaa. en tarkoita tällä mainittua nimimerkkiä, vaan yleensä. oliko '' tutkija'' tosissaan kirjoittaessaan psykopaateista'' , mitä he ovat... Jos näin on, ymmärrän miksi suomea on väitetty EU:n sairaimmaksi maaksi ... www.box55.pp.fi
...vastattava,että ehdottomasti tosissaan olin ja olen.
että professori liisa keltinkangas järvinen arvioi suomen poliitikot ja virkamiehet keskimäärin psykopaateiksi. Ainakin Porvoossa näin on . lue www.box55.pp.fi
...Keltinkangas Järvinen on tehnyt tällaisen arvion,niin ...no,kuulostaa ainakin hyvin mielenkiintoiselta.
psykopaatin, mutta se vaan kelluu juur ny tuolla jäissä laivalaiturissa.
Minä tunnen erään henkilön johon termi psykopaatti sopii valtavan hyvin. Pahinta siinä on se että tämä henkilö on oma sisko...
Usein sisarukset ovat luonteiltaan täysin erilaisia.Toinen voi olla tunteeton psykopaatti ja toinen esimerkiksi herkkäsieluinen taiteilija.