Onko sen tueksi paljon lähteitä, että Suomi oli kristinuskossa jos ennen Ruotsin ristiretkiä tänne?
Uskon toivat saksan/tanskan/balttian munkki/ritarikunnat?
Uskon toivat saksan/tanskan/balttian munkki/ritarikunnat?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mauri Virtanen on kirjoittanut aiheesta teoksen Kulttuurimme juuret, uusi näkökulma kristinuskon tulosta Suomeen.
Se mukaan kristittyjä oli Suomessa ns ristiretkeä aikaisemmin ja ristinretken tarkoitus oli lähinnä saattaa suomalaiset kristityt Paavin alamaisiksi, organisoida olemassa olleet seurakunnat ja käännyttää pakanat.
Kristinuskoa toivat mm saksalaiset (Satakunnan kiltakirkot), friisiläiset birka-kauppiaat, Tanskan piispa (Eskil?) teki mm ristiretken Suomeen ennen Sveoja ja novgorodilaiset joita oli paljon mm Turun kauppapaikoilla ja novgorodilaiset vaikuttivat jossain vaiheessa myös Sveojen maassa. Lisäksi tietenkin ne suomalaiset oppineet jotka matkailivat ja kauppiaat toivat uutta uskoa, joka lohdutti kuoleman jälkeisellä autuudella.
Mihin unohtuivat kelttien ja hobbitien ristiretket???
"Mihin unohtuivat kelttien ja hobbitien ristiretket???"
Tietääkseni sellaisia ei ollut, joten omalta kohdaltani kyse ei ollut mistään unohduksesta.
Arkeologinen aineisto viittaa siihen, että kristillisiin hautauksiin (hautalahjoista luovuttiin, vainajan pää asetettiin itää kohti) ryhdyttiin Lounais-Suomessa jo ainakin 1000-luvulla. Joistakin haudoista on löytynyt ristikoruja.
Listastasi jäi myös idästä tulleen, ortodoksisen kirkon vaikutus. Novgorodilaisiakin kauppamiehiä on täällä kulkenut.
Käsittääkseni kristinusko oli vakiintunut toimimaan Varsinais-Suomen alueella jo ennen ristiretkiä, mitä käsitystä tukevat arkeologiset löydökset, joista mainittiin. Myös itäinen vaikutus on uskottavaa. Kristinusko on levinnyt kaupallisten yhteyksien myötä ja on saavuttanut sijaa suomalaisten luonnonuskonnolta. Ilmeisesti suomalaisten keskuudessa kristinusko on ollut tunnettua ja myös mahdollisesti karjalaisten, sen sijaan hämäläiset lienevät olleet pakanoita.
Käsitys siitä, että kristinusko tuotiin maahan Erik Pyhän kristiretkellä ei ole historiallisen tapahtumakulun mukaista. Kyse on ollut paitsi kristinopin leviämisen turvaamisesta myös puhtaasta valtapolitiikasta.
Tilanne muuttui 1050 kun kirkot jakaantuivat kahtia itäiseen ( Rooma ) ja läntiseen leiriin ( Konstantinopoli ), hallintokielet olivat erit eli Latina ja Kreikka.
Sitä ennen oli kyse samasta uskonnosta ...
Muslimit valtasivat idän, Mongoolit Venäjän.
Jolloin läntinen kirkko päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja lisätä vaikutusvaltaansa alueella, sekä työntää Ortodoksit ulos.
Sastamalan historian mukaan Suomessa valmistettiin kristillistä symboliikkaa esittäviä solkia jo 800-luvulla, joten halukkaita kristillisen symbolienkin käyttäjiä on täytynyt olla eli kristittyjä.
Meillä oli keskikoulussa kirkkohistorian opettajana persoonallinen pastori, sodassa hermonsa menettänyt, mutta armoitettu pedagogi. Toinen niistä täsmälleen kahdesta asiasta, jotka kirkkohistoriasta jäivät mieleeni, liittyi tähän kysymykseen. Muistan, kuinka hän seisoi luokan edessä, työnsi sormet sormien lomahan pullean vatsansa päälle ja loihe lausumaan painokkaalla äänellä: "Kristinusko TIHKUI Suomeen. TIHKUI"
Eli ei tullut ristiretkien mukana.
Tämä tihkuminen näkyi juuri monien mainitsemien epäsuorien todisteiden valossa.
Eli toistakaahan kaikki pariin kertaan tämä Eemeli-pastorin antama mantra muutamaan kertaan, niin ette koskaan unohda :))
Mielenkiintoisen teorian sanan Suomi alkuperästä on tarjonnut Jorma
Koivulehto vuonna 1993 virittäjälehdessä, josta julkaistaan nykyisin
verkkoversiotakin:
http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/verkkolehti/index.html
Koivulehdon mukaan balttilainen sanajuuri ’zem-’, (latviaksi) ’zeme’,
merkityksessä ’maa’, sana jota on usein pidetty suomenkielen ’Häme’
sanan alkuperänä, voisi olla myös sanan ’Suomi’ alkuperä.
Vastaava sana löytyy myös muista Itämeren alueen kielistä: ’ziemia’
(puola), земля, ’zemlja’ (venäjä), ’zeme’ (tshekki):
http://www.sgr.fi/ct/ct51.html
Kun paavillisen kirkon kirjeenvaihdossa vielä 1600-luvullakin käytettiin
Itämeren etelärannikosta nimeä Germania Slavica; Slaavithan asuttivat
vielä joskus 1000 vuotta sitten laajaa aluetta Elbeltä Karpaateille.
Näistä lähtökohdista herää tietysti kysymys mikä merkitys Baltialla ja
Germania Slavicalla olisi voinut olla kristinuskon tuloon Suomeen jo
ennen ristiretkiä. Yhteys korostuu vielä kun tiedetään, että monet
kirkolliset sanat ja Varsinais-Suomen paikannimet kuten ’pappi’, ’risti’,
’Turku’, ’Koroinen’, ’Kupittaa’ .. etc. etc. ovat selvästikin slaavilaista
alkuperää.
Tiedossani ei ole miten arkeologinen tutkimus täydentäisi - vai täydentäisikö
ollenkaan - tätä kielitieteen antamaa tulkintaa kristinuskon tulosta Suomeen.
näyttöä siitä, että ritari(munkki)kunnat toimivat ennen ristiretkiä (kuten jo viikingit) ja ottivat myös osaa niille.