KENEN MAA

Israel:

Lyhyt katsaus historiallisiin tosiasioihin Lähi-idässä

Israel on legitiimi (laillisesti oikeutettu) valtio, jonka kansalla on historialliset ja eettiset oikeudet omaan maahansa.

Perustelut:


1.    Israelin valtio on yli 3000 vuotta vanha historiallinen tosiasia, kun taas Israelin maan alueella ei ole koskaan sijainnut itsenäistä palestiinalaisarabivaltiota.

Kukoistavimmillaan Israelin valtio oli kuninkaiden Daavid ja Salomo aikakaudella 1000-luvulla ennen Kristusta.

Rooma hävitti Jerusalemin ja Israelin maan v.70 jälkeen Kristuksen. Israelin kansa hajotettiin muihin maihin. Pieni määrä juutalaisia on kuitenkin kautta aikojen asunut historiallisen kotimaansa alueella. Roomalaiset antoivat maalle Israelin arkkivihollisten filistealaisten mukaan nimen Palestiina ja Jerusalemille nimen Aelia Capitolina.

Israelin kansan hajaannuksen aikana sen maa on ollut erinimisten valloittajien hallussa. Sitä pitivät vuorollaan vallassaan roomalaiset, bysanttilaiset, arabit, ristiretkeläiset, mamelukit, turkkilaiset ottomaanit 400 vuotta vv 1516 – 1917, ja maailmansodan jälkeen brittiläinen mandaattihallinto Israelin valtion uudelleen perustamiseen asti v. 1948. Milloinkaan alueella ei ollut itsenäistä palestiinalaisvaltiota.

Maailmansotien välillä ja jälkeen Englannin ja Ranskan mandaattialueille perustettiin juutalaisvaltion lisäksi neljä arabivaltiota: Irak, Transjordania, Syyria ja Libanon, joten Lähi-idän arabit eivät jääneet maiden jaossa mitenkään vähemmälle.


2.   Jerusalem ei ole koskaan ollut minkään muun kansakunnan pääkaupunki kuin Israelin, ja se tuli Israelin pääkaupungiksi jo 3000 vuotta sitten kuningas Daavidin aikana.


3.   Kolme laillista ja kansainvälistä organisaatiota on 1900-luvulla luvannut Israelille sen
maan: Brittiläinen mandaattihallinto v.1917 Balfourin julistuksella, Kansainliitto v.1922 ja YK v. 1947. Tosin alue on joka kerta pirstottu pienemmäksi ja näin rikottu juutalaisille alun perin annettuja lupauksia. V. 1922 jaettiin Israelille aiemmin luvatusta alueesta 77% palestiinalaisarabeille ja beduiineille. Maan nykyinen nimi on Jordania. Israelille jäi vain 23% alueesta.

YK ehdotti v.1947 Israelille jätetyn 23% edelleen jakamista arabeille ja juutalaisille. Israel ilmoitti hyväksyvänsä jaon, mutta arabiosapuoli ilmoitti, että he eivät jakoa hyväksy, vaan haluavat ottaa omakseen koko alueen. Heti Israelin julistauduttua itsenäiseksi v.1948 arabit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan, mutta hävisivät sen miesylivoimastaan huolimatta.


4. Israel on ostanut maansa kahteen kertaan selvällä rahalla. Juutalainen Rotschildin
pankkiirisuku antoi ennen I maailmansotaa suuren lainan Turkin sulttaanille, jonka hallussa maa tuolloin oli. Lainan vakuutena oli maa-alue juutalaisille heidän muinaisesta kotimaastaan. Lainaa ei koskaan maksettu takaisin.

Toisen kerran Israel osti maansa yksittäisinä maapalstoina v. 1901 perustetun Juutalaisen Kansallisrahaston varoilla yksityisiltä maanomistajilta, joista monet asuivat Lähi-idän suurissa kaupungeissa kuten Beirutissa.


5.    Israel on ostanut maansa verellään itsenäisyyssodassa, jonka naapurivaltiot julistivat jaaloittivat, ja sen jälkeen useissa puolustussodissa.


6.    Israel on raivannut viljelylle ja asutukselle autioituneen ja rämettyneen maan. Maassa, jossa juutalaisten paluumuuton alkaessa oli vain n. 600.000 asukasta, on nyt yli 7-miljoonainen kansa, kukoistavia asutuksia, viljelyksiä ja kalalammikoita.

Suuri osa Israelin maassa asuneista arabeista on muuttanut alueelle juutalaisten uudisraivaajien jäljessä, koska maa on juutalaisten maahanmuuttajien toimesta alkanut kukoistaa ja tarjonnut näin ympäröiviä alueita paremman elintason. Arabien suuri maahanmuutto juutalaisten jälkeen on dokumentoitu YK:n asiakirjoissa, ja se mainitaan myös USA:n presidentti Rooseveltin ja Englannin pääministeri Churchillin välisessä kirjeenvaihdossa.


7.   Arabeilla on 21 valtiota pääkaupunkeineen, luonnonrikkauksia ja öljyä. Juutalaisilla on vain yksi valtio, jonka pinta-ala on n. 1% arabien alueista.


8.   Israel tarjosi arabinaapureilleen rauhaa, mutta naapurit aloittivat hyökkäyssodan Israelia
vastaan v. 1948. Tämän arabien aloittaman sodan seurauksena syntyi arabipakolaisongelma, n. 650.000 arabia pakeni sodan jaloista Israelin alueelta. Näitä pakolaisia on pidetty pakolaisleireissä sen sijaan, että heidät olisi asutettu arabimaihin veljiensä joukkoon. Israel asutti saman määrän arabimaista tulleita pakolaisia omaan maahansa. Näin ollen maiden välillä on tapahtunut tasasuuruinen väestönvaihto. Samanlaisia väestönvaihtoja on tapahtunut muuallakin: Turkki-Bulgaria, Turkki-Kreikka, Intia-Pakistan. Missään muissa tapauksissa ei ole vaadittu yksipuolista paluuoikeutta.


Näin ollen usein toisteltu väite, että Israel olisi ryöstänyt arabeilta heidän maansa, on täysin vailla historiallista ja eettistä todellisuuspohjaa.

10

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi voi teitä..

      Israelin valtio on perustettu 1948, eli se on Suomeakin nuorempi valtio. Palestiina annettiin jaettavaksi judaistien ja arabiväestön kesken siten, että 55% sai judaistit ja 45% alkuperäinen palestiinalaisväestö. Israel on kuitenkin miehittänyt lisää maata itselleen milloin minkäkin tekosyyn nojalla. On esitetty että koko ns.lähi-idän tilanne johtunee tänä päivänä siitä, että Israel miehittää Palestiinaa!

      Tottakai Israelilla on oikeus olemassaoloonsa, eikä ainakaan Palestiina voi mahtavalle USA:n tukemalle ydiasevaltiolle yhtään mitään. Mutta myös Palestiinalaisilla on mielestäni oikeus omaan valtioonsa, kuten YK:n päätöslauselmassa silloin tarkoitettiin.

      Judaistien historia ja juuret ovat Egyptissä, ainakin jos halutaan mennä ajassa taaksepäin. Sieltä heidät on alunperin karkoitettu, ilmeisesti heidän rasistisen ja muita ihmisiä halveksivan käytöksen takia?

      Nyttemmin judaistit pyrkivät kierolla ja viekkalla tavalla sekoittamaan uskontoa politiikkaan ja saada joitakin kiihkomielisiä ja fundamenttalistisia lahkoja puolellensa, Raamatun väärillä tulkinoilla.

      On huomattava että se on Israel joka hyökkää! Se on fakta! Israel perustelee täysin yliampuvaa hyökäystänsä sillä, että joku on siepannut kaksi Israelilaissotilasta. Tämän hyökäyksen seurauksena on jo sadat syyttömät saaneet surmansa. Joukossa on myös yksi suomalaisnen rauhanturvaaja, jonka judaistit murhasivat tahallisesti.

      Mikä on se uskonto joka sallii judaistien käyttäytyä näin? Ainakaan kristinuskoa se ei ole missään muodossa. Ei edes toora anna lupaa moiseen käytökseen. Talmundista en osaa sanoa?

      Israelin hyökkäyksien hyväksymismarssi on maanpetoksellista toimintaa, jossa osoitetaan suosiota vieraalle valtiolle, joka on MURHANNUT yhden suomalaisen rauhanturvaajan! Pthyi saakeli!

      • EI missään tapauksessa !!!

        ja aikoo osallistua tuolle marsille, pettää sekä maansa kuin myöskin aseveljensä luottamuksen. Jokainen YK:n rauhanturvatehtävissä ollut tulee boikotoimaan tuota maanpetoksellista marssia, jossa ei tueta rauhaa, vaan Israelin yltiöpäistä hyökkäystä naapurivaltioihin, joissa tuhannet syyttömät saavat surmansa!


      • näin on

        näreet.
        Ikävää etteivät kaikki halua tunnustaa tosiasioita vaan jänkäävät jänkäämään päästyään.


      • fasu on kingi
        EI missään tapauksessa !!! kirjoitti:

        ja aikoo osallistua tuolle marsille, pettää sekä maansa kuin myöskin aseveljensä luottamuksen. Jokainen YK:n rauhanturvatehtävissä ollut tulee boikotoimaan tuota maanpetoksellista marssia, jossa ei tueta rauhaa, vaan Israelin yltiöpäistä hyökkäystä naapurivaltioihin, joissa tuhannet syyttömät saavat surmansa!

        olen ollut 2 kertaa etelä-libanonissa rauhanturvaajana ja aion osallistua seuraavaan israel tukimarssiin

        judaisti siionatsi voisi mennä sdp:n sivuille, siellä häntä ymmärrettäisiin.tällä hän saa osakseen ainoastaan väsynyttä haukottelua


      • pakene saatana
        fasu on kingi kirjoitti:

        olen ollut 2 kertaa etelä-libanonissa rauhanturvaajana ja aion osallistua seuraavaan israel tukimarssiin

        judaisti siionatsi voisi mennä sdp:n sivuille, siellä häntä ymmärrettäisiin.tällä hän saa osakseen ainoastaan väsynyttä haukottelua

        valehtelee. Kuka olet. En usko sinun palveleen missään YK joukoissa. Sinä olet todennäköisesti riidankylväjä ja judaisti uskonnoltasi. Mene omille palstoillesi suoltamaan myrkkyäsi, sillä tänne tuollainen maanpetturijuudas ei kuulu!


      • fasu on kingi
        pakene saatana kirjoitti:

        valehtelee. Kuka olet. En usko sinun palveleen missään YK joukoissa. Sinä olet todennäköisesti riidankylväjä ja judaisti uskonnoltasi. Mene omille palstoillesi suoltamaan myrkkyäsi, sillä tänne tuollainen maanpetturijuudas ei kuulu!

        jos itse tiedät mitään yk-hommista, täydennä fasu on kingi "runo"


      • pthyi saakeli

        provokaattori joka yrittää ilmiselvillä valheilla tehdä hallaa tällä palstalla

        mistä noin älyttömiä sikiää??? taidat olla vain joku provoilija joka saa pisteitä jokaisesta joka vastaa viestiisi, mites on saldosi tällä hetkellä? millä palstoilla kaverisi vaikuttavat? menen sinne ja vastailen niin pääsevät ne edes tasoihin tämän kanssa !!!


    • kusetti...

      Rotschildia - myi valloitettua maata. Ei olisi pitänyt mennä sulttaanin vipuun.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten ministerien on hyvä kerrata nämä tiedot.

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe