"Naisiin kohdistuva väkivalta on rikos, vaikka ympäröivä yhteiskunta ja nainen itsekään eivät sitä vielä aina sellaiseksi tunnista"
Voiko kukaan tosissaan väittää, ettei yhteiskunta suhtaudu väkivaltaan rikoksena?
"Vaikka 40 % suomalaisista naisista on jossain elämänsä vaiheessa joutunut väkivallan kohteeksi, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun väkivaltaan"
Todella kova väite. Uskottava se on ainoastaan, jos on näyttää tutkittua tietoa joka sen vahvistaa.
Minä en ole koskaan kuullut kenenkään vähättelevän naisiin kohdistuvan väkivallan tuomittavuutta muuhun väkivaltaan verrattuna. Oletteko te?
Kerraas käsittämätöntä ja tekaistua paskaa suoltaa naisunioni. Ei kait moinen ääriliike saa valtion tukea?
Naisunionin käsittämättömät väitteet
19
768
Vastaukset
- lololo
ja selitellään niin vimpatusti. http://www.jokuraja.fi/lahi.php
- väkivaltaa
on kaikki, vaikka tönäisy tms.
On suuri joukku jengiä joka aanee palkkansa asian pinnalla pitämisestä. On kuitenkin mielenkiintoista että tässä väkivallasta kun puhutaan onkin vaiettu naisten väkivallasta hyvinkin pitkälle ja toisaalta käsitellään naisia uhreina ja miehiä tekijöinä, mutta ei huomata että ei kaikki naiset ole uhreja ja kaikki miehet tekijöitä.
Tuollaiset 40% ovat taas sitä prosenttiuutisointia. Uskallan väittää että 80% miessukupuolesta kokee elämänsä aikana väkivaltaa... - keino
väkivaltaa kirjoitti:
on kaikki, vaikka tönäisy tms.
On suuri joukku jengiä joka aanee palkkansa asian pinnalla pitämisestä. On kuitenkin mielenkiintoista että tässä väkivallasta kun puhutaan onkin vaiettu naisten väkivallasta hyvinkin pitkälle ja toisaalta käsitellään naisia uhreina ja miehiä tekijöinä, mutta ei huomata että ei kaikki naiset ole uhreja ja kaikki miehet tekijöitä.
Tuollaiset 40% ovat taas sitä prosenttiuutisointia. Uskallan väittää että 80% miessukupuolesta kokee elämänsä aikana väkivaltaa...on yrittää siirtää keskustelua aina miehiin koskevaksi.
- yksi kommentti
keino kirjoitti:
on yrittää siirtää keskustelua aina miehiin koskevaksi.
niinhän se kävi tuolla aborttikeskustelussakin eilen.
Oliko se sitten keino keskustelun vaientamikseksi vai halu siirtää vastuu naisten tekemistä aborteista miestenn kontolle, mitäs sanot, kummasta oli kyse? - ???
yksi kommentti kirjoitti:
niinhän se kävi tuolla aborttikeskustelussakin eilen.
Oliko se sitten keino keskustelun vaientamikseksi vai halu siirtää vastuu naisten tekemistä aborteista miestenn kontolle, mitäs sanot, kummasta oli kyse?Siinä taas yksi harhauttelija.
- vähättele!
"Minä en ole koskaan kuullut kenenkään vähättelevän naisiin kohdistuvan väkivallan tuomittavuutta muuhun väkivaltaan verrattuna".
Mutta sinä et olekaan ollut eduskunnan käytävillä etkä Toijalan noitasapatissa. - väittämää
"Vaikka 40 % suomalaisista naisista on jossain elämänsä vaiheessa joutunut väkivallan kohteeksi, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun väkivaltaan"
Taustat unohtuvat naisunionilta säännönmukaisesti.
Miten suhtautua aina "vakavasti" väkivaltaan, jonka uhrikin useimmissa tapauksissa täysin hyväksyy, eikä tee edes ilmoitusta poliisille?
Montako kertaa näin tapahtuu katuväkivaltaa kohdanneen kohdalla?- et taidatietää mitään
"Miten suhtautua aina "vakavasti" väkivaltaan, jonka uhrikin useimmissa tapauksissa täysin hyväksyy, eikä tee edes ilmoitusta poliisille? "
Melkoista vähättelyä,et sitten kykene miettimään, mikähän siinäkin on taustalla, jos nainen ei tee ilmoitusta .. Varmasti ei ole kysymys siitä, että hyväksyy, alistumisesta siinä on kysymys ja siitä, että ei kehdata eikä uskalleta. Saattaa tulla vielä pahemmin turpiin. Mieti vähän!
Ja näitä tapauksia tiedän minäkin useampia, kun olen joutunut tukemaan naista siinä tilanteessa. Eipä tule mieleen vähätellä ongelmaa. - joka
et taidatietää mitään kirjoitti:
"Miten suhtautua aina "vakavasti" väkivaltaan, jonka uhrikin useimmissa tapauksissa täysin hyväksyy, eikä tee edes ilmoitusta poliisille? "
Melkoista vähättelyä,et sitten kykene miettimään, mikähän siinäkin on taustalla, jos nainen ei tee ilmoitusta .. Varmasti ei ole kysymys siitä, että hyväksyy, alistumisesta siinä on kysymys ja siitä, että ei kehdata eikä uskalleta. Saattaa tulla vielä pahemmin turpiin. Mieti vähän!
Ja näitä tapauksia tiedän minäkin useampia, kun olen joutunut tukemaan naista siinä tilanteessa. Eipä tule mieleen vähätellä ongelmaa.ongelmaa vähättelee on uhri, joka jää suhteeseen, jossa käytetään väkivaltaa. Kysy vaikka. Jos sanot henkilölle, jolla on silmä musta ja kysyt, missä se tapahtui (vaikka tiedät, että mies on lyönyt) hän valehtelee sinulle ummet ja lammet siitä, missä se tuli. Jos pyydät naista lähtemään suhteessa, jossa on elänyt vuosia täysin idiootin miehen hakattavana, hän esittää sinulle lukemattomia syitä, miksi niin ei voi tehdä.
Kun kysyt, miksi hän ei ilmoita poliisille ja laita miestä vastuuseen teoistaan, sattaa nainen sanoa, miten minä sitten toimeen tulen, kun mies joutuu vankilaan...!!
Näitä selityksiä on paljon, joitain vain tuossa luettelin. - ettet
joka kirjoitti:
ongelmaa vähättelee on uhri, joka jää suhteeseen, jossa käytetään väkivaltaa. Kysy vaikka. Jos sanot henkilölle, jolla on silmä musta ja kysyt, missä se tapahtui (vaikka tiedät, että mies on lyönyt) hän valehtelee sinulle ummet ja lammet siitä, missä se tuli. Jos pyydät naista lähtemään suhteessa, jossa on elänyt vuosia täysin idiootin miehen hakattavana, hän esittää sinulle lukemattomia syitä, miksi niin ei voi tehdä.
Kun kysyt, miksi hän ei ilmoita poliisille ja laita miestä vastuuseen teoistaan, sattaa nainen sanoa, miten minä sitten toimeen tulen, kun mies joutuu vankilaan...!!
Näitä selityksiä on paljon, joitain vain tuossa luettelin.paljonkaan ymmärrä ihmisluonteesta. Ei kannata edes yrittää selittää, liian suuri urakka.
No ymmärrät, kun läheltä liippaa.. - liipata
ettet kirjoitti:
paljonkaan ymmärrä ihmisluonteesta. Ei kannata edes yrittää selittää, liian suuri urakka.
No ymmärrät, kun läheltä liippaa..läheltä ikinä. En ole kenestäkään niin riippuvainen, että antisin hakata itseni säännöllisesti, ihan van toisen mieliksi. Minullakin on sana siihen sanottavana.
- joka vaan liikuttaa
liipata kirjoitti:
läheltä ikinä. En ole kenestäkään niin riippuvainen, että antisin hakata itseni säännöllisesti, ihan van toisen mieliksi. Minullakin on sana siihen sanottavana.
Eihän se välttämättä menekään niin, että itse joutuu uhriksi, voihan se olla joku muu läheinen. Tietysti riippuu siitä onko niitä, jotka kertovat ja se taas riippuu siitä, kuinka luotettavalta vaikuttaa.
- f-kerho
Piesty nainen kyllä tietää miten paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähätellään. aina säännönmukaisesti saa kuulla; "taisit itse provosoida", "katso omaa käytöstäsi", "jos sait turpaasi,todenäköisesti ansaitsit sen", "no miehellä nyt on vähän tapana kurittaa naista"...jne. Kaikki nämä ovat henkilökohtaisesti tuttuja suhtautumistapoja. Mutta kerran kun annat miehen maistaa omaa lääkettään, olet pelottavan väkivaltainen ja sairas ihminen. Että sellaista.
- ....
pitää paikkansa.
- naisenhakkaaja
edes saa rangaistusta. Muutama päiväsakko vaikka nainen on hakataan henkihieveriin.
- Faza
tosiaan väkivaltaa vastaan, mutta et kai vaan luule, että oikeudessa tykätään naistenhakkaajista? Vähän loogisuutta pyydän.
- x-ripa
...keskustelua aiheesta, varsinkin tuo pitkähkö avaus:
http://miessakit.forum.emedia.fi/viewtopic.php?t=336- ,,,
Parisuhdeväkivallan 2 423 uhrista miehiä oli vain 270, 11 prosenttia uhreista.
http://www.stat.fi/til/polrik/2005/polrik_2005_2006-04-04_tie_001.html
Katselin em. liiton sivuja ja en löytänyt mitään talouteen liittyvää.
Mitkä mahtavat olle sen vuosibudjetti ja mitkä ovat rahoituslähteet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001723- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381104- 1701023
- 58811
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51708
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671