uskonnollisessa lahkossa Suomessa törmännyt niin sotahulluun ja sotaa ihannoivaan porukkaan, kuin helluntalaisissa. Menkää te vaan marssimaan Jeesuksen puolesta ja tukekaa samalla sitä Israelin sotaa. Minä en marssille tule, sillä mielestäni SOTA ja JEESUS on syytä pitää toisistaan kaukana.
En ole
missään
13269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
saatanan hengessä olevia terroristeja vastaan, se on selvä asia. Emme me sodan kauheuksia ihannoi, vaan tuemme Israelia sen kamppailussa olemassaolonsa puolesta. Kristuksen rakkauskin velvoittaa siihen. Jokainen uskova on Israelin puolella.
Jokainen TODELLINEN Jumalan palvelija edistää totuutta ja oikeutta tässä ajassa.
Todellinen maailmanrauha voi rakentua vain kansojen ja kjansalaisten tasavertaisten ihmis- ym. oikeuksien toteutumisen perustalle.
Allah on vastustajana? Ehkäpä olisi jo aika itsensä Ukko Ylijumalan puuttua peliin tai sitten Zeuksen, hehän kuitenkin ovat ylemmän portaan herroja. Tiedä, sitten, onko heilläkään keskinäistä konsensusta...
Vai niin, no mutta mitä nämä Israelia vastaan marssijat sitten ovat?
Terrorin hyväksyviä!
Sekö on parempi? Katso päivän uutiset Englannista, missä nämä ihailemasi "kärsijät" jälleen suunnittelivat KÄRSIMYSTÄ, VÄKIVALTAA, TERRORIA!
Ihmiskunnan oikeudentaju on sairas, väkivallasta sairas, jossa on enää mahdoton tehdä rajanvetoja oikeudenmukaisuuden ja humanismin suuntaan!
MIETI HIEMAN!
Kuulehan: määrittele terrori. Mieti sitten, miten muka Israelin siviileihin kohdistamat iskut eroavat hizbollahin tempuista... Siis: samaa asiaa, samaa terroria, jonka sinä hyväksyt Israelin tekemänä mutta tuomitset hizbollahin tekemänä. Loogista olisi olla rauhan puolella ja vastustaa molempia.
Avaaja on oikeassa. Täällä on kummallisen sotakiihkoisia "uskovaisia" liikkeellä.
Israel on murhaajavaltio. Valtiona sillä on oikeus olemassaoloon, mutta naapurien terrorisoimiseen ja oman alueen laajenteluun, naapurien aitaamiseen ja muuhun vastaavaan se on yhtä vähän oikeutettu kuin muutkaan. Israel on samanlainen kuin Etelä-Afrikka apartheidin aikana. Apartheid loppui, koska sitä maailmalla yhdessä vastustettiin ja koska järki lopulta voitti.
sitä sodan hintaa, jota me joudumme maksamaan. Ihannoi sinä vaan Israelia ja mene marssimaan Israelin puolesta. Mitä enemmän ja pidemmälle sotaa jatketaan sitä enemmän tällaista me saamme kokea. Tätäkö sinä haluat Israelin ystävä?
Täällä luultavasti, tai toivottavasti ei ole ketään, joka sotaa rakastaa ja ihannoi, sen kummemmin kuin terorrorismia.
Eli jos sinulla on tieto miten tuo 4000 vuotta sitten alkanut viha israelilaisia kohtaan saatas loppumaan ja samalla saatas islamien ja juutalaisten välit kuntoon, nii panehan käytäntöön ja kirjoita vaikka pari riviä tällekin palstalle.
Tiedät aivan hyvin, että Israelissa elää ihmisiä, jotka eivät tahdokkaan kulkea Jumalan tahdossa ja kieltävät, jopa Messiaansa.
Eivät arabitkaan tule hyväksymään, edes Israelin valtion olemassa oloa, eli kerro salaisuus miten rauha saadaan sinne Lähi-itään.
Lauot monta provosoivaa väitettä sen kummemmin niitä ajattelematta.
On muistettava että Israel ei koskaan ole tämänkään sodan aikana kohdistanut iskujaan siviilejä kohtaan. Ensinnäkin, jokaisen sodan aikana tulee vääjäämättä siviiliuhreja sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos Israel ei pyrkisi estämään siviiliuhreja olisi sota jo käyty ajat sitten. Siviiliurherja kertyy paitsi vahinkojen kautta myös siten, että Hizbollah käyttää asuinrakennuksia Pohjois-Israelia moukaroivien rakettejen laukaisupaikkoina. Hizbollah myös estää siviilien pakenemisen laukaisupaikoilta asuinkeskuksissa tietäen, että Israel ei voi tuhota laukaisupaikkaa Hizbollahin käyttäessä siviilejä ihmiskilpinä. Esimerkiksi Qanan asuinrakennuksen katolta ja pihalta laukaistiin monta rakettia Israelia kohti, mutta Hizbollah esti siviilien pakenemisen.
Aitaaminen on taas toinen juttu -- eikö maa saa aidata itseään, kun terroristeja satelee toiselta puolelta? Onko kukaan kysenalaistanut Yhdysvaltain rakentaman aidan Meksikon ja oman rajansa välille laittomien siirtolaisten estämiseksi, vaikka sekin aita menee rakennusteknisistä ja taktisista syistä paikoin Meksikonkin alueelle?
>
http://www.aretalogia.com/rauha.html
Tervehdys Poltetun maan filosofille !
Taitaa olla vain niin että tuolle henkisen kasvun
polulle ei päästä Lähi-Idässä, ennenkuin sovelletaan Pellon poikkinainti-filosofiaa ja sekoitetaan veri muslimien ja kristittyjen kesken. Muureilla rauhaa ei saada aikaiseksi
muutamasta päivästä tai edes yhdestä sukupolvesta.
Tarvitaan vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen kehitys ihmiskunnan humanismin tiellä, jotta tästä maailmasta edes joskus parempi maailma tulisi.
Valitettavasti kristinusko harhautui jo ensimmäisinä vuosisatoinaan omille harhateilleen ja niinpä Jeesuksen nimeen perustetusta uskonnosta tuli yksi verisin usko, mitä maan päällä on koskaan ollut.
Jos Jeesus olisi syntynyt esim. Islantiin. Rajat olisivat selvät, ei naapureita, ei polttavaa aurinkoa jne. Vai olisiko Islanti tänään ydinasevaltio.
Jumala antaa sydämelle rauhan ja sielulle tasapainon. Silloin tietää ja tuntee että Jumala on lähellä.
Ihminen tosin saattaa pitkästyä tähän taivaalliseen oloon ja alkaa vispaamaan omiaan. Usein juuri silloin nousee tuo oma sota-hulluus pintaan.
Tosin täytyy myöntää että mitä syvemmälle hengellisyyteen mennään sen useimmin Sanan aseenkin joutuu esille ottamaan.
Kuitenkaan turhan hööhöttäminen ei ole aiheellista. Jumalan toiminta-aseena oleminen edellyttää nöyrää asennetta.