Elän avoliitossa, ja sekö on synti?
Tapasin nykyisen kihlattuni muutama vuosi sitten. Olin tuohon aikaan henkisesti todella pahassa jamassa, joten elämäni oli yhtä helvettiä 24/7. On se vieläkin, mutta ilman kihlattuani en olisi enää tässä kirjottelemassa. Mutta kuitenkin tekemällä syntiä, olen selviytynyt hengissä.
Muutin vanhempieni luota yksin asumaan pari vuotta sitten. Kärsin todella pahasta ahdistushäiriöstä, ja yksin olemisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään. Onneksi tein syntiä ja sain olla tyttöystäväni luona niin paljon kuin halusin, ja se aina helpotti oloani. reilu vuoden asuin yksin, tosin en pystynyt siellä montaa yötä edes olemaan.
Pidimme siis kahta kämppää....miksi? Koska en halunnut loukata uskovaista äitiäni, jolle avolitto on kauhistus. Myös koko suku hänen puoleltaan vihaa avoliittolaisia, uskovaisia kun ovat. Ajattelin vihdoin kuitenkin omilla aivoillani, ja päätimme muuttaa yhteen...tuli mitä tuli. Hyvin on mennyt, paitsi mitä nyt äidin puolelta suku on hylännyt minut, eikä kai edes ole kiinnostunut tapaamaan kihlattuani jne, mutta haistakoon paska minun puolestani! Onneksi suku isän puolelta antaa rakkautta ja tukea meille....kun eivät uskossa ole.
Siis itsekkin olen luullut olevani uskossa, mutta kaikki tämänkaltaiset typerät asiat on saanut ajatukseni täysin kääntymään. Jokin aika sitten minulla oli vielä ystäviä, jotka olivat uskossa, ja he tukivat minua parhaansa mukaan vaikeuksissani. Huvittavaa vaan on se, kun olen ikäänkuin "pois uskosta" nykyään, niin eipä niitäkään "ystäviä" enää näy. Kaipaan heitä, mutta eipä tällanen avoliitossa asuva paska kai ole enää heidänkään arvoinen.
Tapasin nykyisen kihlattuni muutama vuosi sitten. Olin tuohon aikaan henkisesti todella pahassa jamassa, joten elämäni oli yhtä helvettiä 24/7. On se vieläkin, mutta ilman kihlattuani en olisi enää tässä kirjottelemassa. Mutta kuitenkin tekemällä syntiä, olen selviytynyt hengissä.
Muutin vanhempieni luota yksin asumaan pari vuotta sitten. Kärsin todella pahasta ahdistushäiriöstä, ja yksin olemisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään. Onneksi tein syntiä ja sain olla tyttöystäväni luona niin paljon kuin halusin, ja se aina helpotti oloani. reilu vuoden asuin yksin, tosin en pystynyt siellä montaa yötä edes olemaan.
Pidimme siis kahta kämppää....miksi? Koska en halunnut loukata uskovaista äitiäni, jolle avolitto on kauhistus. Myös koko suku hänen puoleltaan vihaa avoliittolaisia, uskovaisia kun ovat. Ajattelin vihdoin kuitenkin omilla aivoillani, ja päätimme muuttaa yhteen...tuli mitä tuli. Hyvin on mennyt, paitsi mitä nyt äidin puolelta suku on hylännyt minut, eikä kai edes ole kiinnostunut tapaamaan kihlattuani jne, mutta haistakoon paska minun puolestani! Onneksi suku isän puolelta antaa rakkautta ja tukea meille....kun eivät uskossa ole.
Siis itsekkin olen luullut olevani uskossa, mutta kaikki tämänkaltaiset typerät asiat on saanut ajatukseni täysin kääntymään. Jokin aika sitten minulla oli vielä ystäviä, jotka olivat uskossa, ja he tukivat minua parhaansa mukaan vaikeuksissani. Huvittavaa vaan on se, kun olen ikäänkuin "pois uskosta" nykyään, niin eipä niitäkään "ystäviä" enää näy. Kaipaan heitä, mutta eipä tällanen avoliitossa asuva paska kai ole enää heidänkään arvoinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hienoa, että sinulla on tuki ja turva toisesta ihmisestä. Mikäpä olisi arvokkaampaa kuin se, että vierellä on välittävä kanssaihminen, joka ymmärtää ja tukee.
Mutta, mikä estää menemästä naimisiin:) Tulettehan loppuelämänne kuitenkin olemaan kahdestaan, miksette vahvistaisi liittoanne Jumalan edessä. Kihlattusihan on sinulle tärkein ja kallein koko maailmassa...
Niin totta, mikäpä tässä estää naimisiin menemästä! Tai estää, niin naurettavalta kuin kuullostaa, pelkään että saan alttarilla paniikkikohtauksen ja pyörryn sinne. hah, mutta ihan tosi.
Tehän voitte pitää ihan pienimuotoiset häätkin... ei sitten ehkä ahdista niin paljon, kun on vain tuttuja mukana. Ei paniikkikohtauksessa ole mitään hävettävää, mutta tietää ehkä sitten paremmin rajoituksensa näiden häidenkin suhteen... tekee häistä sellaiset oman näköiset...
Älä vaan päästä sukulaisia ruoreihin, saavat vielä paisutettua häistä megasuuret;) Olisi hienoa, jos yllättäisit kihlattusi ja ehdottaisit naimisiinmenoa jo tänään... heh:) yllättyisiköhän...
"Älä vaan päästä sukulaisia ruoreihin, saavat vielä paisutettua häistä megasuuret;) Olisi hienoa, jos yllättäisit kihlattusi ja ehdottaisit naimisiinmenoa jo tänään... heh:) yllättyisiköhän..."
Niinpä, ei pidä antaa sukulaisten järjestellä mitään :) oliskohan minussa tarpeeksi miestä tohon naimisiinmenoon...hui :) Pitäsköhän sitä ottaa rohkea askel....
Et sinä sitä askeltasi tule katumaan. Sinähän teet sen itsesi ja kihlattusi vuoksi. Kun sinä konkreettisesti osoitat arvostavasi häntä ja eläväsi hänen kanssaan loppuiän, se on varmasti tärkeä ele myös hänelle.
Kokeilepa mitä hän tuumaa asiasta... Se on paljon annettu, että osoitat hänelle sitoutuvasi loppuiäksesi... hän on tukenut ja auttanut sinua. Hän on ihminen, johon sinä turvaat ja johon voit luottaa... Naimisiinmeno on osoitus rakkaudesta häntä kohtaan... nimenomaan täydellinen rakkauden osoitus sinulta hänelle.
Tosi ystävät eivät hylkää ja mitä Herraan tulee, kun sanoit uskoneesi Häneen, niin "Hän vihaa hylkäämistä" eikä jätä työtänsä kesken.
Muistathan rukoilla äitisi ja hänen sukunsa puolesta, sillä siitä koituu siunausta sinulle.
Kaikki asiat järjästyvät kun luotat ja turvaat Jeesukseen. Hän tuli sairaita ja syntisiä pelastamaan ja saikin "viininjuojien ja syntisten ystävien maineen".
En osaa antaa yhtäkään neuvoa Sinulle, mutta sydämestäni toivotan Sinulle Jumalan armoa ja apua elämääsi. Hän on Sinua aivan lähellä; olethan syntinen! Niin olen minäkin.