Israelissa kuoli yksi suomalainen yk:n rauhanturvaaja täysin mielivaltaisessa ja turhassa "iskussa" ja täällä vain palvotaan ja ylistetään Israelia. Kyllä voi olla sairasta porukkaa tämä suomen kansa, ei voi enää muuta sanoa. Mitä tes tästä sokeasta Israelin ihannoinnista oikein saatte? Miksi ette lennä Beirutiin samantien heiluttamaan suomen lippua ja hurraamaan sille, mitä Israel on tehnyt?
Mitä pelleilyä
tämä oikein on?
6157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kommunistienhan siellä Beirutissa pitäisi olla!
Nyt äkkiä siitä Beirutiin, hopi hopi!
Muista välttää britti koneita, saattaapi olla pommivaara!
Ketä nämä pommimiehet voisivat olla, onko mitään hajua asiasta?
murhaa, kun seuraavan kerran sitä Israelia ihannoitte!
Rahanturvaajat katsoivat sormiensa läpi Hizbollahin varustelua, eikä siitä edes varoitettu Israelia, tai Libanonin hallitusta.
Kun sitten näin käy itketää kurkku auki tapahtunutta. Tällainen työ on riskialtista ja aina tulee uhreja. Mitä antoivat terroristeille työpaikan bunkkerinsa vieressä. Valitettavaa on tietenkin aina kuolonuhrit, mutta lähinnä omaa syytään oli tämä tapahtuma.
Voe, voe, voe.. YKSI rauhanturvaaja muslimifasistien vieressä menetti henkensä?
Mitäs näistä sitten?
7.03.2006 - 28 kuoli sata loukkaantui VARANASI,INTIA
9.11.2005 - 60 kuoli 115 loukkaantui AMMAN, JORDAN
29.10.2005 - 60 kuoli, 180 loukkaantui DELHI, INTIA
23.07.2005 - 64 kuoli, SHARM EL SHEIKH, EGYPTI
7.07.2005 - 53 kuoli, 700 loukk.. LONTOO, ENGLANTI
4.02.2005 - 36 kuoli, 3000 koditonta DEMSA NIGERIA
03.09.2004 - 400 kuolluta BESLAN VENÄJÄ
16.05.2004 - 33 kuollutta CASABLANCA, MAROKKO
11.03.2004 - 191 kuollutta 1460 Loukk. MADRID ESPANJA
12.10.2002 - 202 kuollutta 300 loukk. BALI
24.09.2002 - 31 kuollutta 86 loukk. AHMEDABAD, INTIA
07.05.2002 - 49 kuollutta, 117 loukk AL ARBAA, ALGERIA
09.03.2002 - 11 kuollutta, 54 loukk. JERUSALEM, ISRAEL
03.03.2002 - 29 kuollutta, 133 loukk. NETANYA, ISRAEL
13.12.2001 - Itsemurha isku parlamenttiin, NEW DELHI INTIA
09.11.2001 - 3000 kuollutta NEW YORK, USA
Kyllä muslimifasistit ovat ihan itse tämän sopan keittäneet. Ikävämpi juttu että he ovat sekoittaneet meidät omaan paskaansa.
islamifasisteja, löytyiskö sulta vielä toisenlaista listaa kun tämä on nyt näkynyt kymmeniä kertoja
kritiikki on enemmänkin muslminhalaajia vastaan.
Mielestäni sekä muslimit että juudet on samaa paskaa jotka voisi rajata ja unohtaa. Heivataan kaikki musset helvettiin suomesta ja aletaan elämään omaa elämää.
Islam ei ole uskonto, juutalaiset ei ole hyviä, ja kyllä, ydinpommit ei ole tehty hyllylle seisomaan!