Taidatte olla todella iloisia kun saitte itsellenne syyn korottaa itsetuntoanne.Olettehan te niin sivistyneitä ja kunnollisia ihmisiä verrattuna näihin Afrikan otuksiin jotka tulevat saastuttamaan meidän puhtoisen maamme saastallaan.
Hienoa että tuomitsette koko valtavan Afrikan mantereen väestön yhden katkeran mustan miehen vuoksi.Kuinka moni teistä loppujen lopuksi tietää Afrikasta muuta kuin kaikki negatiiviset asiat joita media syytää teille.
Onko kukaan teistä koskaan lukenut Afrikkalaisen kirjailijan kirjoja tai kuunnellut esim.Länsi-Afrikkalaista musiikkia.Loistavia kirjailijoita löytyy Afrikasta ja myös loistavia muusikoita.
Ja te olette iloisia siitä että ihmiset sairastuvat aidsiin.Kukaan ei ansaitse niin hirvittävää tautia kuin aids.
Minusta on järkyttävää tämä Suomalaisten tuomitseva mieliala,kuinka kukaan voi nauttia toisten epäonnesta.
Tunteeko kukaan teistä yhtään Afrikkalaista henkilökohtaisesti.Minulla on montakymmentä Afrikkalaista ystävää (ja ei ne mitään naimakavereita ole,vaan ystäviä) ja luulisin tietäväni Afrikkalaisista enemmän kuin te jotka luette vain negatiivisia juttuja lehdistä.
Olkaa ihmisiä,älkää tappelevia simpansseja.
Ja vastatessanne,muistakaa että minulla on aivot omassa päässä ja sinne en huoli teidän ahdasmielisiä mielipiteitänne.
Olkaa nyt hyvät ja kertokaa minulle kuinka tyhmä ja yksinkertainen olen ja voittehan vielä käskeä minua painumaan Afrikkaan muiden kaltaisteni apinoiden joukkoon.
Rypekää erinomaisuudessanne..
Hienoa että tuomitsette koko valtavan Afrikan mantereen väestön yhden katkeran mustan miehen vuoksi.Kuinka moni teistä loppujen lopuksi tietää Afrikasta muuta kuin kaikki negatiiviset asiat joita media syytää teille.
Onko kukaan teistä koskaan lukenut Afrikkalaisen kirjailijan kirjoja tai kuunnellut esim.Länsi-Afrikkalaista musiikkia.Loistavia kirjailijoita löytyy Afrikasta ja myös loistavia muusikoita.
Ja te olette iloisia siitä että ihmiset sairastuvat aidsiin.Kukaan ei ansaitse niin hirvittävää tautia kuin aids.
Minusta on järkyttävää tämä Suomalaisten tuomitseva mieliala,kuinka kukaan voi nauttia toisten epäonnesta.
Tunteeko kukaan teistä yhtään Afrikkalaista henkilökohtaisesti.Minulla on montakymmentä Afrikkalaista ystävää (ja ei ne mitään naimakavereita ole,vaan ystäviä) ja luulisin tietäväni Afrikkalaisista enemmän kuin te jotka luette vain negatiivisia juttuja lehdistä.
Olkaa ihmisiä,älkää tappelevia simpansseja.
Ja vastatessanne,muistakaa että minulla on aivot omassa päässä ja sinne en huoli teidän ahdasmielisiä mielipiteitänne.
Olkaa nyt hyvät ja kertokaa minulle kuinka tyhmä ja yksinkertainen olen ja voittehan vielä käskeä minua painumaan Afrikkaan muiden kaltaisteni apinoiden joukkoon.
Rypekää erinomaisuudessanne..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tapaus oli jo kolmas, HIV-Thomas, John Karara ja nyt tämä sankari.
Karara muuten protestoi maasta karkoitustaan vastaan, koska joutuisi Ugandassa hengen vaaraan, kun siellä ei saa asianmukaista hoitoa HIV:iin ja olisi epäinhimilistä erottaa hänet ystävistään, jotka jäisivät tänne Suomeen.
että sinä vastaat ensimmäisenä,olen sinun kommenttejasi lukenut useilta palstoilta.
Aika jyrkkä olet,kuten sanoin tunnen montakymmentä Afrikkalaista ja kaikki ovat hyviä ,työssäkäyviä kunnon ihmisiä,jotka eivät juoksentele levittämässa aidsia Suomen kansalle.
Tälläinen on ikävää,mutta ei tarvitse niputtaa kaikkia Afrikkalaisia samaan muottiin.
Maailma on epätäydellinen paikka ja sellaisena se tulee aina pysymään.
Minun ystäväni ovat jo saaneet tuntea seuraukset tästä tapauksesta kaupungilla liikkuessaan.Ja he ovat täysin syyttömiä näiden naisten mahdolliseen hiv-tartuntaan.
Eipähän kaikki Suomalaiset miehetkään juoksentale Thaimaassa tai Venäjällä nuoria tyttöjä panemassa vai juoksevatko?
Afrikassa on valtavan paljon ihania,hyväsydämisiä ihmisiä aivan samalla tavalla kuin muissakin maissa.
Mutta en todellakaan ymmärrä sitä kuinka osa tänne palstalle kirjoittavista ovat niin vahingoniloisia tästä tapauksesta.Minä en voisi ikinä hurrata toisen epäonnelle elämässä.
Ystäväni tuntevat tämän kyseisen miehen mutta eivät olleet tietoisia hänen tartunnastaan ,mutta he EIVÄT hyväksy kyseisen ihmisen toimia ja olisivat varmasti opastaneet tätä miestä toimimaan oikein jos vain olisivat tartunnasta tienneet.
ja heidät toivotan lämpimimmin tervetulleeksi. He eivät sitä paitsi edes usein pakolaisina maahan tule, vaan siksi, että haluavat sopeutua Suomeen ja tehdä työtä.
On kuitenkin valtava määrä ihmisiä, jotka puoliväkisin raahataan tänne "turvaan", heile annetaan rahaa ja asunto, eikä mitään järkevää tekemistä, koulutusta tai sopeuttamista.
En pysty hyväksymään näitä pitkissä räteissä kulkevia kummituksen näköisiä naisia, joiden miehet iskevät silmää minulle, vaikka heidän vaimonsa seisoo vieressä. Se, että näen tällaista omassa lähikaupassani, ei kerro kulttuuriin sopeutumisesta.
Voit kommentoida, että kyllähän suomalaisetkin miehet...mutta se ei riitä, jos sotket kotonasi, teetkö sitä myös kylässä?
On kerta kaikkiaan fakta, että on olemassa kulttuureja, joiden ihmiset eivät vain pysty sopeutumaan Suomeen, kun heidät tänne pakotetaan, siitä seuraa ongelmia.
Kannatan näiden ihmisten auttamista heidän omassa maassaan, en heidän pakottamistaan tanne katselemaan rumia ja huoramaisia suomalaisia naisia ja rasistisia suomalaisia miehiä.
Suosittelen sinulle vierailua vaikka somalinet:in keskustelupalstalla, niin ymmärrät, että nämä pakolaiset eivät itsekään ole tyytyväisiä Suomessa oloonsa ja syyllistyvät rikoksiin siksi.
Se, että ajattelemme näitä rikoksia yksittäistapauksina kulttuuruintuotosten sijaan, ei heidän asemaansa auta, vaan ennemminkin lisää tällaisten tapausten määrää!
Somaleja kuinyhden joten heidän sopeutumisessaan en ole asiantuntija.Tunnen kyllä Ghanalaisia,Gambialaisia,Tanzanialaisia,Kongolaisia,Senegalilaisia.Suurin osa heistä ei ole pakolaisia paitsi muutama Kongolainen ja heitä on todella kidutettu julmasti kotimaassaan.Suurin osa ystävistäni on korkeammin koulutettuja kuin itse olen ja pitävät terveydestään hyvää huolta ,ovat kohteliaita ja hyväksyvät maan tavat ja ovat sopeutuneet elämään täällä.
Jopa me Suomalaiset voimme oppia muista kulttuureista niitä positiivisia asioita ja päinvastoin he meiltä.
Mutta älkää tuomitko kaikkia..
ja he harvoin voivat harjoittaa ammattiaan Suomessa.
Kaikkia ei saa tuomita, mutta olen edelleen sitä mieltä, että maahan pyrkijöiltä pitäisi vaatia HIV-testit ja suunnitelma, miten he aikovat elantonsa Suomessa ansaita ja järjestää tälle suunnitelmalle valvonta. Jos ei tällaisia kriteerejä pysty täyttämään, ei maahan olisi asiaa.
Makaamaan tulleita "pakolaisia" en hyväksy, kuten en suomalaisiakaan avustuksilla eläjiä.
moni kyllä on suorittanut opiskelunsa suomalaisissa yliopistoissa.Eräs Namibialainen opiskeli Suomessa vuosia ja palasi sitten kotimaahansa koska Namibiassa ei ollut kuin muutama hänen ammattiansa osaavaa henkilöä.
Jotkut ovat suorittaneet opiskelunsa Venäjällä .Mutta ei varmasti mustalla miehellä ole Venäjällä kovin helppoa.
Sinnikkäitä ihmisiä ovat kaikki.
Mutta nyt alkaa jo mennä toisteluksi tämä joten lopettelen tähän.
Oma elämäni olisi huomattavan paljon `köyhempää`ilman Afrikkalaisia ystäviäni.
linkki keskusteluun, tietämisestä...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=20500000000362170
Se varmasti on inhottavaa törmätä reaalitodellisuuteen, suomalaiset miehet eivät halua itselleen kiertopalkintoja, se on siellä geeneissä, apinoilta perityissä, mahtaa olla inhottavaa tajuta tuollainen asia, jonka kaikki kansat ovat tienneet jo ammoin...suomalaisilla naisilla vain on ollut jonkinlainen aukko yleissivistyksessä.
Linus takaisin Namibiaan töihin ja vei suomalaisen vaimon mukanaan;) Siitä ei voi moittia.
Otsikkoni mukainen lauseen aloitus on mitä yleisin tapa suomalaisilla kun puhutaan maahanmuuttajista. On hienoa sanoa, että ei ole rasisti ja samassa lauseessa väittää maahanmuuttajia sosiaalieläteiksi ja että heitä olisi parempi auttaa heidän omassa maassaan. Valitettavasti asia ei ole ihan noin yksinkertaista.
"Kaikkia ei saa tuomita, mutta olen edelleen sitä mieltä, että maahan pyrkijöiltä pitäisi vaatia HIV-testit ja suunnitelma, miten he aikovat elantonsa Suomessa ansaita ja järjestää tälle suunnitelmalle valvonta."
HIV-positiivinen ei siis olisi yhteiskuntakelpoinen Suomeen. Millä perustein? Pakolainen joka on HIV-positiivinen ei ansaitse hoitoa? Ei ainakaan suomalaista hoitoa joka varmasti on parempaa kuin monessa afrikanmaassa? Minä en ole rasisti, mutta.....
Mikä olisi suunnitelma, jonka voit hyväksyä? Ja entä jos hän haluaa muuttaa tätä suunnitelmaa? Sellaistako ei sallita? Olisiko jotkut tietyt ammatit hyväksyttäviä? En oikein ymmärrä tätäkään näkemystäsi. Pakolainen joka on tullut Suomeen on saattanut olla vankeudessa edelliset viisi vuotta. Miten voit vaatia häneltä selvää tulevaisuuden suunnitelmaa siinä vaiheessa kun hän ei edes tiedä otetaanko hänet maahamme vai ei?
"Makaamaan tulleita "pakolaisia" en hyväksy, kuten en suomalaisiakaan avustuksilla eläjiä."
Eli haluatko lähettää n. 400 000 suomalaista työtöntä pois Suomesta? Olisiko sinun mielestäsi oikeudenmukaista ja moraalisesti oikein hävittää Suomesta jokainen vähemmistöläinen, jolla ei juuri nyt ole työ- tai koulupaikkaa? Ja koska et hyväksy suomailaisia "makaajia", laitatko heidät samaan laivaan ja matkalle minne?
Rankkaa tekstiä sinulta, joka et ole rasisti mutta....
mutten hölmökään. Asetat kysymyksesi Nainen25:lle, mutta kommentoin. Tänne muuttaa muitakin kuin pakolaisia, heille HIV-testit ovat mielestäni välttämättömät, myös muut terveystarkastukset (tuberkuloosi- jne). Ei meidän suomalaisten velvollisuus ole tarjota ilmaisia hoitoja kaikille itsensä tänne tuoville. Ja jokaisen on pystyttävä elättämään itsensä, ainakin kohtuullisella todennäköisyydellä. Jos eivät siihen pysty, niin en todellakaan halua heitä tänne työttömyystuilla asuskelemaan ja eläteiksi. Meillähän on nuo mainitsemasi 400.000 suomalaista, aivan riittävästi siis elatusvelvollisuutta pienelle kansalle. Muidenkin maiden pitäisi pitää parempaa huolta omista nurkistaan, panna ne ainakin pyrkimään siihen.
Pakolaisuudesta vielä: en oikein jaksa uskoa, että tänne kauas Afrikasta ja Aasiasta kukaan oikea pakolainen raahautuu viimeisillä voimillaan rajan yli juosten. Kyllä matkaliput, väärennetyt paperit ja muut valmistelut on huolella tehty etukäteen, vertailtu eri länsimaiden sosiaalituet ja muut kaveriverkostot. Eikä köyhät tänne matkaa maksa, ne jäävät omiin maihinsa. Mitään spontaania ei hommassa taatusti ole.
Koko "pakolaisturva" on nykyään sulaa farssia, kallista ja korruptoitunutta. Tuote on tehty huippuhoukuttelevaksi.
Sitten pitäisi ottaa.Pitäisikö meidän ruveta paikkaamaan muitten maittein ongelmia ottamalla heidän hoidettavat tänne.Meillä ei ole moraalista velvollisuutta tähän.Eiköhän olisi parasta että valitaan tulijoitten joukosta ne jotka parhaiten sopeutuvat.
Sitäpaitsi kuinka moni pakolaisista on oikeita pakolaisia.Ruotsiin tulleista pakolaisista 3% täyttää Geneven sopimuksessa määriteltävät kriteerit.Tanskassa kun otettiin uudet ulkomaalaislait käyttöön niin turvapaikkahakemusten määrä väheni 70%.
"Meillä ei ole moraalista velvollisuutta tähän"
Tuo on mielenkiintoinen kysymys. Loppuuko meidän moraaliset velvoitteet maamme rajoilla. Onko niin, että suomalaiset eivät ole vastuussa esimerkiksi sademetsistä tai nälänhädästä. Emmekö ole velvollisia auttamaan sotien ja diktatuurien jalkoihin jääneitä. Ehkä kuitenkin nykyaikana meillä on globaalisempi vastuu toisistamme ja koko maailmasta.
En osaa sanoa tai luokitella kuka on oikea pakolainen ja kuka ei. Mutta mikä minä olen ketään kieltämään tänne muuttamasta. Tietenkin minulla on oikeus odottaa heiltä tiettyjä asioita, kuten maamme, lakiemme ja meidän Suomen kansalaisten kunnioitusta.
Tuskin kukaan pakolaisista tai ns. pakolaisista on kuitenkaan pelkästään ilmaisen elintason perässä roikkujia. Kyllä taustalla on aina jokin painavampi syy.
Kanssasi olen samaa mieltä siitä, että terveystarkastuksia pitää olla. Mutta eriasia on pidetäänkö sairautta kriteerinä. "Valitettasti olet liian sairas ihminen yhteiskuntaamme, voisitko poistua ja pärjätä omillasi." En oikein kuitenkaan jaksa uskoa siihen, että kukaan jättää maataan vain sen vuoksi, että suomailainen sosiaalitoimiston virkailija antaa vähän rahaa. Eivät ne pakolaisten tuet kuitenkaan mitään rikastumiskeinoja ole, samanlaiset toimeentuloturvat kuin suomalaisillakin. Tällainen tukirikastuminen taitaa olla samanlainen myytti kuin mustalaisen laajakuvatelkkarien kustannukset sossun puolesta.
Niin, ei tänne taatusti kukaan kävellen tule afrikasta saakka. Pakkohan on tulla kulkuneuvojen avulla. Mutta jos puhutaan rikkaista matkustajista niin ihmettelempä, miksi rikkaan pakolaisen pitäisi niin salamyhkäisesti ja rikollisia teitä tänne tulla. Hänellähän pitäisi olla rahaa ostaa lentolippu ja ilman sen kummempia kommerventtejä.
Ja pakolaisten menevät rahasummat ovat kuitenkin valtion budjetissa todella pieni osuus. Olen vakuuttunut, että 90% pakolaisvihasta ja -vastustuksesta on vain ennakkoluuloja ja pelkoa erilaisuudesta.
Mutta tämä keskustelu ei kuulu käsittääkseni tänne palstalle...
Ihmetellään yhdessä, miksi niitä riittävän varakkaita "pakolaisia" ja muita maahanmuuttajia tulee tänne ja vielä suuremmin massoin muualle länteen salamyhkäisesti passinsa ja muut paperit repimällä ja taustatietonsa valehtelemalla. Ja miksi ne ovat rikostilastojen kärjessä, suhteellisesti ottaen, vaikka saavat täyssööviksen.
Pakolaiskuluina ei ilmoiteta kaikkea, mikä eri toimintoihin menee, kuluja häivytetään eri momenteille valtion ja kuntien laskutuksissa. Oletko missään nähnyt, mitä esim. pelkästään mahanmuuttajien tulkkauskustannuksiin menee Suomessa? Maahanmuuttaneiden elatus- ja palvelukulut kasvavat vuosittain pelottavaa vauhtia.
Maahanmuuttoasia kuuluu feministi-palstalle siitä syystä, että muuttajista suuri ja yhä enenevä osa on muslimeja. Vastustan naisia törkeällä tavalla sortavan elämäntavan tunkua Suomeen.
Sanoisin että meillä ei ole moraalista velvollisuutta ottaa tänne ketään.Voimme kuitenkin
lähettää hätä-alueille ruokaa,lääkkeitä ja yhtä ja toista tarviketta.
Mutta meidän ei tule auttaa toisia kansakuntia riskeeraamalla oman yhteiskuntamme turvallisuutta tai vaarantamalla oma hyvinvointimme.
"Sanoisin että meillä ei ole moraalista velvollisuutta ottaa tänne ketään."
Eikö? Tulee väkisinkin historiasta mieleen sotalapset joita Suomesta meni Ruotsiin. Silloin meidän mielestä Ruotsilla oli suurempikin moraalinen velvollisuus ottaa heidät vastaan. Tokikaan ei ole tavatonta, että auttaminen on ihmisen moraalinen velvollisuus muuta kuin silloin kun itse on avun tarpeessa.
Ehkä maailman olisi hyvä olla entistä globaalimpi ja meidän tulisi auttaa kaikki toisiamme. Sitä ei tiedä koska itse olemme avun tarvitsijoina emmekä niinä, joilla on mahdollisuus auttamiseen. Meillä täällä pohjolassa on asiat kuitenkin verrattain hyvin. Köyhinkin ihminen Suomessa elää erittäin hyvin verrattuna köyhien maiden keskivertoihmiseen.
Tosia-asia on kuitenkin se, että ihminen on julma, ahne ja vallanhaluinen. Omasta on vaikea luopua jopa silloin kun sitä on paljon. Ehkä jopa eskimoilla on vastuu sademetsistä ja suomalaisella ugandalaisesta katulapsesta. Asia on puolusteltavissa ja vastustettavissa monin hyvin ja huonoin perustein.
Human, teot puhuvat puolestaan, turha selitellä. kauniita puheitä meille on tyrkytetty ja tyrkytetään jatkuvasti. Mutta 10 v. kuluessa olen joutunut muuttamaan idealistisen käsitykseni "hädänalaisista". Eihän heitä edes yritetä palauttaa omiin maihinsa, kun olot ovat rauhoittuneet, kyse on pelkästään puhdasoppisesta siirtolaisuudesta pakolaisstatuksen turvin. Se takaa lokoisan elatuksen. Muslimikulttuuri on törkeä naisia kohtaan, en halua heitä tänne, en enää ainuttakaan. Painukoot rikkaisiin arabivaltiohin tekemään jotain elantonsa hyväksi. Omalla kielellään ja kulttuurillaan, ettei meidän tarvitse kustantaa heidän äidinkielen ja kulttuurin opintojaan ja maksaa suunnattomia tulkkauskustannuksia.
sulla ei oo varmaan kaikki asiat kohdallaan????
sulla itellä on varmaan ongelimia että tarvitset avustusta vai mitä?
ongelimet? Kiitos kysymästä, pärjään hyvin. Entäs sinä itse? Surullista, mutta näytät vähän pimeältä, aurinko. Kun et voi kiistää tietoa, haukut tiedonlähteen, tyypillistä joillekin.