Tasavallan presidentti Tarja Halosta haastateltiin tunnin suorassa ohjelmassa Qatarissa toimivan suositun arabitelevisio Al-Jazeeran toimesta Kultarannassa viikko sitten.
Tänään, 10.8.2006, haastattelusta tuli puolen tunnin tiivistelmä TV1:n A-Extra -ohjelmassa.
Ohjelma oli mielenkiintoinen.
Kyselijän eli Ahmed Mansourin kysymykset olivat asenteellisen yksipuolisia.
Mansourin lähtökohta oli se, että Israel on hyökkääjä ja murhaaja. Mansour ei viitannut sanan puolikkaallakaan siihen, että itse asiassa Hizbollah oli sodan aloittaja ja Israelin siviilejä tappaessaan myös murhaaja. Mansour ohitti Hizbollahin syyllisyyden kokonaan.
Se taas johtuu siitä, että Mansourin ajatusmaailman mukaan Israel on yksinään syyllinen hyökkääjä ja murhaaja, mutta Hizbollah ja arabit ovat vain uhreja, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa.
Ajatus siitä, että väkivaltaa käyttävät arabiterroristit eivät ole tehneet eivätkä tee mitään tuomittavaa perustuu siihen ajatukseen, että terroristit eivät hyökkää Israeliin, vaan he puolustavat omaa maataan.
Tähän liittyi haastattelijan epäasiallinen viittaus Mannerheimiin, eli miltä teistä suomalaisista tuntuisi, jos Mannerheimia sanottaisiin terroristiksi.
Tällainen epäasiallinen vertailu on mahdollista ainoastaan siinä tapauksessa, että Suomen itsenäisyystaistelu maamme valloittamiseen tähtäävää suurvalta Venäjää vastaan rinnastetaan siihen, että Israel vastaa sotilaallisesti Hizbollahin iskuihin ja sieppauksiin.
Suomi taisteli puolustustaistelua oman maansa puolesta Venäjää vastaan.
Ahmed Mansour väitti, että Hizbollah käy samalla tavalla kuin Suomi puolustustaistelua.
Siis minkä maan puolesta Hizbollah käy taistelua? Hizbollahilla ei ole omaa maata.
Ainoa mahdollinen selitys on se, että Hizbollah katsoo käyvänsä "puolustussotaa" palestiinalaisten maan puolesta, jota maata ja valtiota ei ole ollut koskaan edes olemassa.
Ainoa alueella oleva ja historiassa ollut valtio on Israel. Muutoin alue on ollut vuosisatoja eri miehittäjien vallan alla.
Hizbollah yrittää siis puolustaa ja itse asiassa valloittaa sellaista, mitä ei ole koskaan ollut olemassa.
Tietysti voidaan yrittää vielä tulkita Hizbollahin pyrkimykset niinkin, että vaikka alueella ei ole koskaan ollutkaan arabivaltiota, niin nyt se halutaan sinne perustaa.
No, juuri tästä pyrkimyksestä ajaa Israel Välimereen ja perustaa tilalle islamilainen, ei vaan äärishiia-islamilainen valtio, koko kriisissä on kysymys.
Tarja Halonen selviytyi tästä yksipuolisesta arabinäkökulmaisesta syyttelygrillauksesta aika hyvin vedoten YK:n ja EU:n näkemyksiin, että molempien osapuolien olisi syytä lopettaa väkivaltaisuudet.
Toisaalta on sanottava, että minun mielestäni Suomen presidentti olisi voinut vastata jämäkämminkin ja selkeämminkin. Ymmärrän kuitenkin sen, että EU:n puheenjohtajamaan presidentillä on tietyt rajoitukset sanomisiinsa.
Toinen huomioni ei koske Halosen vastausten sisältöä vaan puhetapaa.
Halosen esiintyminen jätti kyllä toivomisen varaa. Monesti Halonen oli kysymysten jälkeen kuin yllätetty lapsi ja jotenkin hämillään pyöritellen silmiään sinne sun tänne. Ei tullut kuvaa vahvasta johtajasta.
Tämän sanottuani on kuitenkin todettava, että Halonen selviytyi aika hyvin ei-objektiivisen, vaan täysin puolueellisen ja yksipuolisen propagandahaastattelijan syytöshiillostuksessa.
Annan kouluarvosanaksi 7½.
Jouko Piho

Vastaukset 12
Vanhimmat
Halonen olisi voinut jättää koko homaan völiin ja jatkaa loimailuaan. Kaiken maailman epä-älyllisille törkykavaville ei ole viisasta antaa haastatteluja.
vaikuttaa myös arabimaailmassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018550484
Ei ole wtc building mikä videossa räjäytetään. Olen saman rakennuksen räjäyttämisen nähnyt toisesta kuvakulmasta kuvatulla videolla. Videolla räjäytetty rakennus on Las Vegasista.
Videolla näkyvä rakennus onkin bostonista. Rajaus herätti epäilykseni. Kuva on sitten leikattu ja siihen on liitetty new Yorkissa kuvattua matskua. Ei pidä uskoa kaikkea mitä näkee videolla. En tiedä muistaako kukaan kun joku kuvaaja havitteli jotain kunniamainintaa ja kuvasi WTC:n rojujen ja pölyn päällä olevaa rikkinäistä räsynukkea jolta toinen nappisilmäkin puuttui. Ihan niinkuin WTC iskussa olisi kuollut köyhiä lapsia. Se räjäytysteoria ei toimi senkään tähden koska sellaisen räjäytyksen valmistelemiseen menee niin pitkä aika. Maailman parhailta ammattilaisiltakin siihen olisi kulunut useampia päiviä.
2000 vuotta sitten!!! laitetaan vaan kaikkien valtioiden rajat siihen malliin.
Sitähän se Israel harjoittaa; siviilien lähinnä naisten ja lasten tappamista Hizbollahin kukistamisen varjolla.
Kumma juttu, että Israelin "täsmäase" ei osunut USA:n kansalaisiin. Sellaisesta "vahingosta" olisi saattanut tulla uutta perspektiiviä.
"Ainoa alueella oleva ja historiassa ollut valtio on Israel. Muutoin alue on ollut vuosisatoja eri miehittäjien vallan alla."
Alueella on ollut useita valtioita:
- Egypti
- Aussyria (Irak)
- heettiläiset (Syyria) jne.
- Rooma
- Ottomaanien valtakunta
- Kansainliitto (Ranska ja Britannia)
Lisäksi maat eivät ole olleet koskaan selvästi kansallisvaltiotasolla, minkä näkee mm. nasserilaisuudesta ja myös nyky-Libanonista.
http://www.lindellnet.net/iasema.html
Ortodoksijuutalaiset EIVÄT TUNNUSTA Israelin valtiota raamatulliseksi.
...Hirviö koneistoa vastaan suomikin taisteli talvisodassa. Israelin armeijaa vastaan on turha kuvitellakkaan taistelua jotenkin "pelinsäännöillä" jollain tavalla iskut Israeliin ovat alkaneet olemaan ihan oikeutettua.
Palestiinalaisten pitäisi ryhtyä rauhaan, täysin Israelin ehdoilla, Israelin myötämielinen hallitus. Missä on Palestiinan Paasikivi? ja Manerrheim? nämä miehet tekivät suomen llemassa olon mahdolliseksi hirvittävässä tilanteessa.
Palestiinan kansa töihin, kaikki sissi iskut estettävä Israeliin. Parinvuosikymmenen kuluttua teoriassa olisi 100% rauha. Yhysyvallat otettava ystäväksi. Islamin uskonto poistettava valtion politiikasta.
Missä ovat ne arabit joilla on malttia, viisautta, kauaskatseisuutta. Israel voitetaan ainoastaan rauhalla, sopimuksilla, Israelin ja Islamin uskoisten asialla: jumalan asialla!
"Missä ovat ne arabit joilla on malttia, viisautta, kauaskatseisuutta. Israel voitetaan ainoastaan rauhalla, sopimuksilla, Israelin ja Islamin uskoisten asialla: jumalan asialla!"
Ne ovat vainkiloissa! Juutalaiset haluavat maan itselleen, eivät halua jakaa ne alkuperäiskansan kanssa!
On yhtä rikollista tukea appartheid:ista sionistivaltiota kun tukea Natsien lebensraum ajatusta!