Uhka ei tule Suomen rajojen ulkopuolelta, vaan oma koira tulee puraisemaan kristittyjä. Eduskunnalla on valta toimeenpanna erilaisia lakeja. Eduskunta tulee vaijentamaan kristityt aikojen kuluessa. Ensimmäiseksi kielletään uskonnon harjoittaminen kouluissa. Toinen askel tulee olemaan se, että erilaisten kansanryhmien kaikenlainen arvostelu tullaan kieltämään. Ensimmäiseksi kielletään saarnaamasta homous synniksi. Jos ei noudateta säännöksiä, annetaan sakkoja tai vankeutta. Yhteiskunta maallistuu ja se näkyy myös eduskunnassa. Kansa tulee valitsemaan yhä enemmän kaltaisiaan liberaaleja, eli vapaamielisiä poliitikkoja eduskuntaan. Tästä seuraa syöksykierre, kun avioliitto romutetaan, huumeet vapautetaan ja annetaan ihmisten elää, kuin siat pellossa. Kohta vaijennetaan viimeisetkin uskonnolliset liikkeet ja rikollisuus ja turvattomuus tulee lisääntymään. Raha alkaa pyörittää yhteiskuntaa entistä enemmän ja "kaikki minulle" asenne tulee yleistymään. Lopulta ihmisillä ei ole enää mitään rajoja ja Suomi tullaan hävittämään Jumalan toimesta, aivan kuten kävi Gomorran kaupungille ja Roomalle.
Vielä elämme suhteellisen rauhallista aikaa, mutta ajat tulevat kovenemaan, kunhan ihmiset rupeavat maksamaan sitä laskua, mikä sikiää maallistumisesta. Nyt on vielä mahdollisuuksia taistella tämmöistä uhkakuvaa vastaan. Hollannin vapaamielinen politiikka ei ole hyvä esimerkki Suomelle. Yhtykäämme kaikki taisteluun tämmöistä Raamattua polkevaa liberaalipolitiikkaa vastaan. Kun ensi maaliskuussa äänestätte eduskuntavaaleissa, valitkaa ehdokas tarkoin. Älkää valitko sellaista ehdokasta, joka nakertaa suomalaista yhteiskuntaa entistä huonompaan kuntoon. Kansa päättää ja mitä enemmän äänestämme kristilliseltä pohjalta nousevia ehdokkaita, sitä suurempi mahdollisuus meillä on vaikuttaa eduskunnassa. Nyt on taistelun aika, Suomi on lähdössä omaa tyhmyyttään tälle tuhon tielle. Yritetään estää se vaikuttamalla asioihin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ja vielä kun pressakaa ei kuulu kirkkoon ja elää avoliitossa. Saas nähhä millonka risti häipyy Suomenlipusta, jo ensi hallituskaudella??
Presidentti on jo hyvän aikaa ollut avioliitossa.
---
Avioliitto ei muuten ole sakramentti luterilaisessa kirkossa.
---
Jos maallistunut järjestelmä käyttää kristillistä symbolia (jos risti Suomen lipussa nyt sellainen edes on), niin eikö se ole suorastaan arveluttavaakin?
Älä unta nää. Oikeita kristittyjä ei hiljennä mikään - ja tekohurskaat ja laumasieluiset moralistit joutaa hiljentääkin.
Jep! Kun yö pimenee, valo muuttuu vain kirkkaammaksi. Ei se meistä uskovista lähde vaan Jumalasta.