Mitä ateistit hakee?

Huvittavaa ja aivan sairasta on ateististen moralisointi, ensin pistetään kaikkia hiemankin korkeampaan moraaliin yrittäjiä alta lipan, sitten kun kirkot toimivat kuten atestit haluavat (moraalittomasti), eli ihmis-lähtöisesti, vallan, himojen ja kaiken sen saastan (minkä korkeampien periaatteiden noudattaminen estäisi) mukaan, aletaan moralisoimaan, "kun te(uskovaiset) olette sitä ja tätä, viattomia kuolee takianne ja ollaan rasisteja ja muuta paskaa", olkaa atet iloisia että vihaamanne laitokset (kirkot ja "uskovat") ja niiden liperipelle papit joukkoineen ovat puolellanne ja teoillaan osoittavat olevansa ennemmin ateisteja kuin Kaikkivaltiaan todellsia palvelioita ja tosi-uskovia.
541958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

uskonnottomat ovat joutuneet kirkolle opettamaan moraalia.

Edelleenkin esimerkiksi suomessa on asioita, joissa kirkko joutuu moraalin suhteen olemaan oppilaana.

Esimerkiksi homoseksuaalisuuteen ja keinohedelmöitykseen liittyvät kysymykset ovat tuollaisia.

Puhumattakaan sitten muiden lahkojen kuin ev-lut, "arvomaailmasta"

Äänestä
  • Kilpailevatko atestit moraalinvartioina siitä, kuka opettaa ja sormea heristäen neuvoo uskovaisia siitä mikä on oikeasti (ateistien mielestä) rakkaudellista ja oikeudenmukaista, siis "jumalallista" heidän salaisissa toiveissaan..

    Uskonnot ovat ihmisryhmien ja niiden johtajien toiveiden, halujen ja pelkojen kasautumia, mitä pelokkaammat ihmisryhmät sen tiukempaa linjaa väitetään vedettävän, joka taas osottautuu monesti lopulta valheeksi, sillä pelkojen hävittyä (ryhmäsuggestiosta johtuen) ja vallan himon tyydytyksen alettua hengellisillä johtajillaan vaikuttamaan aletaan lipusua ulkoatuotetuista käsityksistä, miksi juuri siksi että ne on tuotu ulkoa ei opittu sisältäkäsin omaehtoisesti ja kokemuksen kautta oikeiksi.

    Ps. Korkein on

    Äänestä

  • älä höpäjä kirjoitti:

    Kilpailevatko atestit moraalinvartioina siitä, kuka opettaa ja sormea heristäen neuvoo uskovaisia siitä mikä on oikeasti (ateistien mielestä) rakkaudellista ja oikeudenmukaista, siis "jumalallista" heidän salaisissa toiveissaan..

    Uskonnot ovat ihmisryhmien ja niiden johtajien toiveiden, halujen ja pelkojen kasautumia, mitä pelokkaammat ihmisryhmät sen tiukempaa linjaa väitetään vedettävän, joka taas osottautuu monesti lopulta valheeksi, sillä pelkojen hävittyä (ryhmäsuggestiosta johtuen) ja vallan himon tyydytyksen alettua hengellisillä johtajillaan vaikuttamaan aletaan lipusua ulkoatuotetuista käsityksistä, miksi juuri siksi että ne on tuotu ulkoa ei opittu sisältäkäsin omaehtoisesti ja kokemuksen kautta oikeiksi.

    Ps. Korkein on

    niin huonossa hapessa on uskovaisen moraali.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    Auta itseäsi ja lopeta ajoissa(ei itseäsi vaan saarnaamisesi).

    Äänestä

  • tosiuskossaolevanörtti kirjoitti:

    Auta itseäsi ja lopeta ajoissa(ei itseäsi vaan saarnaamisesi).

    on kiva syöttää bensaa.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    on kiva syöttää bensaa.

    Loppuuko toi tyystin,,odotellaan?

    Äänestä

Voisit panna kirjoitukseesi pisteitä sinne tänne. Tuollaisena se on yhtä käsittämätöntä lukea kuin ystävämme multipostittaja-Eskonkin.

Tai sen verran minä ymmärrän, että jostakin syystä olet hirveän vihainen moraalisille ihmisille.

Äänestä
  • Väärin taas, en moraalisille vaan tekopyhille runkuille, joina pidän ateistejakin, uskovaisista en viitsi edes mainita.

    Pisteitä sinulle ........................................................................................................................................................ ole hyvä piste.

    Äänestä

  • moraalin kirjoitti:

    Väärin taas, en moraalisille vaan tekopyhille runkuille, joina pidän ateistejakin, uskovaisista en viitsi edes mainita.

    Pisteitä sinulle ........................................................................................................................................................ ole hyvä piste.

    vastakohta on pyhä runkku. Tai sellaisena itseään pitävä.

    Äänestä

  • runkun kirjoitti:

    vastakohta on pyhä runkku. Tai sellaisena itseään pitävä.

    Aivan oikein, puhut asiaa.

    Äänestä

Ateistit ovat moraalittomia? Ja toivovat uskovienkin rupeavan moraalittomiksi?

Haista kuule pitkä huilu!

Jos kirkot ja kirkonmiehet haluavat toimia moraalittomasti, he tekevät sen varmasti muusta syystä kuin ateisteja miellyttääkseen.

Mitä halusit oikein sanoa? Että olet moraaliton ja siksi pettynyt?

Äänestä
  • Olen moraaliton tietysti, niin kuin sinäkin atte, en ala kilpailemaan kanssasi kumpi meistä on moraalittomampi koska arvomme ovat erillaiset ja ,,sanotaan muuttuvaiset, mutta halusin vain sanoa sen, että se kompensaatio minkä te saatte ihmisvihastanne ja siitä että toisten moraalittomuuteen vedoten voitte mielestänne kumota kaiken sen ihmis-paskan(moraalittomuus) myös korkeamille ilma-voimille siten, että ette usko niiden rangaistus toimenpiteiden puuttumisen takia (juuri tästä moraalittomuudesta) olevan edes voimassa, on minusta tämä moraalittomampaa kuin itse moraalittomuus joka sentään on rehellisen läpinäkyvää anteeksiantoineen ja muineen..

    Äänestä

  • elukka kirjoitti:

    Olen moraaliton tietysti, niin kuin sinäkin atte, en ala kilpailemaan kanssasi kumpi meistä on moraalittomampi koska arvomme ovat erillaiset ja ,,sanotaan muuttuvaiset, mutta halusin vain sanoa sen, että se kompensaatio minkä te saatte ihmisvihastanne ja siitä että toisten moraalittomuuteen vedoten voitte mielestänne kumota kaiken sen ihmis-paskan(moraalittomuus) myös korkeamille ilma-voimille siten, että ette usko niiden rangaistus toimenpiteiden puuttumisen takia (juuri tästä moraalittomuudesta) olevan edes voimassa, on minusta tämä moraalittomampaa kuin itse moraalittomuus joka sentään on rehellisen läpinäkyvää anteeksiantoineen ja muineen..

    Vain tuonpuoleisen rangaistuksenpelko estää sinua olemasta raiskaaja ja murhaaja?

    Olen samaa mieltä kanssasi: pysy uskovaisena. Uskosi horjuessa olisit ympäristöllesi vaarallinen.

    Äänestä

  • Atte Ateisti kirjoitti:

    Vain tuonpuoleisen rangaistuksenpelko estää sinua olemasta raiskaaja ja murhaaja?

    Olen samaa mieltä kanssasi: pysy uskovaisena. Uskosi horjuessa olisit ympäristöllesi vaarallinen.

    Mistä sinä tiedät mikä minä jo olen?

    Mutta mikä sinä olet minulle siitä säätämään, tai vieläpä minun jutuistani muille tuomioita tai vittuiluja päälle kaatamaan, koita keskittyä itseesi niin opit,,ehkä jotain?

    Äänestä

  • Erottaa yksilöitä toisistaan?

    On siinä moraalin opettaja. Laita ne huilut pakoputkeesi ja .....

    Äänestä

et usko sanoihis itekään.. et tiiä edes mist puhut, kunhan luulet ja mitä helvettii aina pitäs kaikesta hakea????
Sano mitä pitäis hakea ja miksi?
Kerro mitä sä tolla haet itse?

Äänestä
  • Pitää hakee sitä miksi ja miten ja millä keinoin, mielummin vielä kun on yhteistä lääniä koko paska niin miten se parhaiten yhteispelillä pelais, eik's nii?

    Äänestä

"Olen moraaliton tietysti, niin kuin sinäkin atte"

"kompensaatio minkä te saatte ihmisvihastanne"

"on minusta tämä moraalittomampaa kuin itse moraalittomuus joka sentään on rehellisen läpinäkyvää anteeksiantoineen ja muineen.."

"Huvittavaa ja aivan sairasta on ateististen moralisointi"

Oletko pettynyt elämääsi? Eikö kaikki olekkaan mennyt putkeen? Ihan näin ilouutisena voisin kertoa, että sinä tuskin olet moraaliton. Onko mielestäsi oikein tappaa toisia ihmisiä? Onko oikein varastaa? Jos oikein tarkastelee, niin kyllä sieltä sinustakin moraalin rippeitä löytyy...

Äänestä
  • "Putkeen" :) "Jos putken päässä näkyy valoa on se vastaan tulevan pikajunan keula".

    Rippeitä moraalista löytyy kuten sinustakin juu, etpä paljon tiedä tai olet toiveikas elämän suhteen (siis niin nuori) kun näet minut noin, kiitos sinulle siitä.

    Äänestä

  • joskus nappaan kunnolla kirjoitti:

    "Putkeen" :) "Jos putken päässä näkyy valoa on se vastaan tulevan pikajunan keula".

    Rippeitä moraalista löytyy kuten sinustakin juu, etpä paljon tiedä tai olet toiveikas elämän suhteen (siis niin nuori) kun näet minut noin, kiitos sinulle siitä.

    "etpä paljon tiedä tai olet toiveikas elämän suhteen (siis niin nuori) kun näet minut noin, kiitos sinulle siitä."

    Olen toiveikas elämän suhteen kun näen sinut noin? Koska olen niin nuori? Ole hyvä tuosta ilouutisesta, mutta en ymmärrä miten se liittyy ikääni (jos edes sitä tarkoitit..?)... Tarkoitatko, että kun sanon, että tuskin mielestäsi on oikein tappaa, niin se on toiveikasta ajattelua?

    "kompensaatio minkä te saatte ihmisvihastanne"

    Entäpä jos sanoisin olevani ateisti ja humanisti. Miten ihmisviha istuu tuohon kuvioon? Jos "humanisti keskittyy ihmisten arvoihin ja etuihin sekä painottaa yksilöiden arvokkuutta ja kykyä saavuttaa haluamansa järjen ja johdonmukaisen ajattelun avulla", niin miten silloin voin olla ihmisvihaaja?

    Äänestä

  • jill kirjoitti:

    Niin joskus on oikein tappaa, tämä littyy tietysti vahvasti ja ehdottomasti siihen missä kontekstissa toimitaan, joskus vain on niin, olet siis liian toiveikas reaalin kannalta.

    Humaani ihminen sallii vihan, se on sallittua, on vain ihmisiä, ryhmiä joiden vihaaminen on oikeutettua (tosin turhaa mutta käytännöllistä) humaanin elämän toteutumiseksi enemmistölle.
    Painota sanaa "haluamansa", se kertoo jo todellisuuden tajusta kaiken(sitä ei ole).

    Äänestä

  • en ehkä täytä tarvettasi? kirjoitti:

    Olet siis ymmärtänyt kaiken suhteellisuuden. Olet oikeasssa, että joissain tilanteissa on oikein tappaa, esim. naapurimaan hyökätessä, kun puolustaa omaa perhettään ja maataan. Olen liian toiveikas reaalin kannalta? En tarkoittanut esimerkkejäni ehdottomina moraalisääntöinä, vaan sääntöinä, joihin poikkeukset ovat harvinaisia.

    Keskustelisin mielelläni enemmän, mutta koska välimerkkejen ja sulkujen väärinkäyttö häiritsee luettavuutta, en aina täysin ymmärrä mitä haet takaa. Joidenkin ihmisryhmien vihaaminen on oikeutettua? Ja vihaaminen perustuu ihmisiin itseensä vai tekoihin joita he suorittavat? En näkisi rasismia koskaa hyväksyttävänä. Erehtyminen on inhimillistä, rasismi ei.

    "humanisti keskittyy ihmisten arvoihin ja etuihin sekä painottaa yksilöiden arvokkuutta ja kykyä saavuttaa haluamansa järjen ja johdonmukaisen ajattelun avulla"

    "Painota sanaa "haluamansa", se kertoo jo todellisuuden tajusta kaiken(sitä ei ole)."

    Voin kyllä painottaa sanaa "haluamansa", mutta en ymmärrä miten se taas liittyy todellisuuden tajuun tai sen olemattomuuteen. Oletko kuullut sanaa altruismi? Haluaminen voi liittyä muihinkin asioihin kuin omiin tarpeisiin.

    Ei minua kiinnosta sen enempää jutella sun kuin muidenkaan kanssa, kunhan vastasin kun kerran halusit tietää.

    "Haluamansa" on aina itsekäs muoto ja omahyväinen termi, "haluaa" olla "epäitsekäs" siinä määrin kuin "haluaa olla" omassa halussaan/taan ja niille joiden edestä "haluaa" "uhrata" jotain, mitäs jos ei "halutakkaan", tällöin vasta uhraus merkitsee jotain ja on epäitsekäs.

    Todellisuus on itsekäs, mitä sitä kaunistelemaan, ateistit sanovat uskovaisten tyylin yrittää olla hieman epäitsekkäämpiä olevan tekopyhästi täysin viturallaan, koska ateille tärkeä "ulkopuolinen voima" on motiivi, motiivi on oikeasti itsekäs oman-nahan-pelastus-yritys-systeemi.

    Ateisteilla tähän itsekkyyteen liittyy parhaimmillaan ryhmä uskollisuus, mutta yleensä vain ja pelkästään oman egon nosto suoraan tai salaisesti jotta "Hautani peittyisi paljojen kukkien alle" ja voisi palvoa ainoaa jumalaa jonka näkee eli itseään..

    Äänestä

  • on tässä tärkeämpääkin kirjoitti:

    Nyt jos "haluamansa" tarkoittaa vaikka muiden hyvää, niin en ymmärrä miten muiden hyvän haluaminen on itsekästä (sanan perinteisessä merkityksessä)?

    ""Haluamansa" on aina itsekäs muoto ja omahyväinen termi, "haluaa" olla "epäitsekäs" siinä määrin kuin "haluaa olla" omassa halussaan/taan ja niille joiden edestä "haluaa" "uhrata" jotain, mitäs jos ei "halutakkaan", tällöin vasta uhraus merkitsee jotain ja on epäitsekäs. "

    Lue enemmän, luule vähemmän. Ensiksi neuvoisin sinua tutustumaan Mark Twainin teokseen "Mikä on ihminen". Se pohtii ongelmaa pyytteetömyydestä. Voiko ihminen tehdä mitään pyyteettömästi? Jos auttaa toisia ihmisiä, siinä saa tietynlaista hyvänolon tunnetta, joka on mahdollisesti suurempaa hyvänolon tunnetta, kuin laiskottelusta saatava. Silloin ihminen auttaa muita, saadakseen hyvänolon tunnetta: ihminen auttaa muita, saadakseen itse jotain. Sehän on itsekästä. Kun ajatusta vie pidemmälle, voi lopulta havaita, että jokaiseen tekoon liittyy tämänkaltaista itsekkyyttä, vaikutti teko ulospäin kuinka vilpittömältä tahansa. Ihminen ei voi siis tehdä mitään ilman, että haluaisi jotain vastapalvelukseksi, oli se sitten vaikka mielenrauhaa.

    Nyt kuvaan astuu altruismi. Jotkut eläimet ovat valmiita uhraamaan henkensä suojellessaan poikasiaan. Myös ihmisellä on toisinaan taipumusta samankaltaiseen käyttäytymiseen. Eikö tälläinen äärimmäinen uhrautuminen ole epäitsekästä? Lähes kaikkien mittapuiden mukaan on, mutta sitä ei tule kieltäminen, että vaikuttimina tämänkaltaisessa käytöksessä voivat hyvinkin olla mielenrauha tai joku muu sisäinen tunne, joka aiheutuu tiedosta, että jälkeläiset selvitytyvät. Tällöin edes tämä äärimmäinen uhrautuminen ei ole täysin epäitsekästä.

    "Ateisteilla tähän itsekkyyteen liittyy parhaimmillaan ryhmä uskollisuus, mutta yleensä vain ja pelkästään oman egon nosto suoraan tai salaisesti jotta "Hautani peittyisi paljojen kukkien alle" ja voisi palvoa ainoaa jumalaa jonka näkee eli itseään.."

    Oletko uskova vai ateisti. Jos olet uskova, niin sitten sinun täytyy myötää, että todellisuudessa et tiedä mitä ateistit ajattelevat. Sinulla on kyllä näköjään monenlaisia kuvitelmia ja luuloja, mutta nyt rehellisesti sanottuna en ymmärrä mistä luulosi ammennat, ellet sitten uskovien propaganda puheista.

    Toisaalta jos olet ateisti, niin sittenhän sinä tiedät mitä itse ajattelet, mutta et missään nimessä voi tietää mitä muut ateistit ajattelevat ja mitkä ovat heidän vaikuttimensa tehdä hyvää. Silloin puhut ainoastaan omasta puolestasi ja "oman egon nostolla" ja "ainoan Jumalan eli itsensä" palvomisella puhut omista vaikuttimistasi ja ajatusmaailmastasi.

    Monet uskovat varmasti yllättyisivät, jos tutustuisivat ateisteihin ja huomaisivat miten onnellisia, auttamishaluisia ja muutenkin hyviä ihmisiä he ovat. Tottakai maailmaan mahtuu todella paljon erilaisia ihmisiä ja en tietenkään sano, että kaikki ateisit olisivat humaaneja ja elämäniloisia, mutta jostain ihmeellisestä syystä uskovat kuvittelevat, että ateistit ovat äärimmäisen itsekkäitä (koska luottavat itseensä, eivätkä anna kaikkea kunniaa Jumalalle), masentuneita (ilman Jeesusta on tottakai masentunut) ja heillä ei ole elämässään tarkoitusta (vain Jumala voi antaa elämälle tarkoituksen).

    Teksteistäsi voisi lukea, että sinulla sattuu olemaan todella negatiivinen maailmankuva (moraalittomuus, itsekkyys...), suutut helposti (haukut viesteissäsi paljon muita ihmisiä) ja tyydyt useammin luottamaan harhaluuloihisi, kuin todella ottamaan asioista selvää. Hassua, että sinua ei kiinnosta jutella kenenkään kanssa, mutta silti lueskelet tämän palstan viestejä, teet aloituksia ja jopa vastailet kun esitetään vasta-argumentteja...

    Puhuisit sinäkin asiaa, vai lue enemmän, minä sanon sinulle ja kaikille teille, kokekaa enemmän niin tiedätte.

    Twain saa edelleen olla rauhassa ja sitä paitsi juuri tuotahan yritin sinulle selittää, kaikki on itsekästä toimintaa koska olemme itsekkyydessä, unterstand?

    Mitä tässä kanssasi läpisemään, en todellakaan tullut hetkeksi kanssanne höpisemään mielenkiinnosta vaan vitutuksesta teidän atte-porukoiden ylimielisyydestä johtuen, ei perusteita olla mitään enempää ja ollaan olevinaan kuin maailman omistajat.

    Itsestäänselvyyksistä ei saada selvää, ollaan puoli-unessa ja kuljetaan simmut kiinni omahyväisyydessään ja mikä tärkeintä saadaan voimaa muiden kyykytys "yrityksistä", olen aina puolustanut heikompia (teitä ja uskovia) ja teen sen vastakin, siinä syy vierailuuni tällä palstalla.

    Tunnen kyllä ateisteja useammankin ja kuva ei ole mairitteleva, mutta niin tunne uskoviakin ja sama juttu, te olette kuin kolikon kaksi puolta, näkökannat erillaiset mutta sama tarkoitus olla, myöntää tai kiistää sama aihe, yhtä kiinni ja yhtä auki asiassa.

    Äänestä

  • väärä taktiikka kirjoitti:

    "Mitä tässä kanssasi läpisemään, en todellakaan tullut hetkeksi kanssanne höpisemään mielenkiinnosta vaan vitutuksesta"

    Tämä jo hiukan selventääkin motiivejasi keskusteluun.

    "sitä paitsi juuri tuotahan yritin sinulle selittää, kaikki on itsekästä toimintaa koska olemme itsekkyydessä, unterstand?"

    Rehellisesti sanottuna todella huono selitysyritys. Paukutat vain mielipiteitäsi, mutta nimenomaan et perustele tai selitä.

    "olen aina puolustanut heikompia (teitä ja uskovia) ja teen sen vastakin, siinä syy vierailuuni tällä palstalla. "

    Nyt en todellakaan pysy perässä. Olet puolustanut heikompia, eli ateisteja ja uskovia? Oletko joku Teräsmies, joka supervoimillaan puolustaa ihmisiä maailmankatsomukseen katsomatta? Vai tarkoitatko puolustamisella mielipiteiden puolustamista? Ymmärrän kyllä, jos haluat puolustella uskovia, koska perusteita heidän uskolleen ei löydy heidän päänsä ulkopuolelta, eli puolustajaa he todallakin tarvitsevat.

    Jos taas haluat puolustella ihmisiä, joilta yksinkertaisesti puuttuu jumalusko, niin ole hyvä vain. Ateistit tarvitsevat puolustamista maissa, joissa on ollut tapana lahdata eri vakaumusta kannattavat ihmiset, mutta suomessa tälläistä ongelmaa ei ole. Mutta ole hyvä vain ja jatka taisteluasi oikeuden puolesta.

    "te olette kuin kolikon kaksi puolta, näkökannat erillaiset mutta sama tarkoitus olla, myöntää tai kiistää sama aihe, yhtä kiinni ja yhtä auki asiassa."

    BTW, kukaan järkevä ateisti ei kiistä Jumalan olemassaoloa. Se olisi harvinaisen typerää. Tätä juuri tarkoitin sillä, että sinun pitäisi perehtyä asioihin, ennen kuin alat jauhamaan. Ateismissa on kysymys jumaluskon puuttumisesta...

    Motiivi on aina olemassa, se nyt sattui olemaan tällä kertaa v,,utus ja syystäkin, en tee mitään syyttä.

    Niin olen se hoksaamasi, Teräsmies ja Batman ja vielä Phantomkin siihen päälle, olen väliin-putoaja, siis välitilassa oleva hybridi, sitä et voi sitä käsittää ja sitä ei kerrota kuin vitsinä niuvanniemessä, miksikö puolustan teitäkin atte aktivistit, no siksi puolustan teitä, että olette "kolikon toista puolta" ja jotta yhdistyisitte "toisen puolen kanssa" sellaiseen symbioosiin joka toimii 100%:sesti on synkronisointia suoritettava (heh) "ulkoisen-voiman toimesta", nimittäin juuri sitä yleensä saa elämässä mitä eniten inhoaa, se on elämän laki.

    Äänestä

  • sulle kirjoitti:

    Majailet Niuvanniemessä? Onneksi olkoon vain sinullekin!

    "no siksi puolustan teitä, että olette "kolikon toista puolta" ja jotta yhdistyisitte "toisen puolen kanssa" sellaiseen symbioosiin joka toimii 100%:sesti on synkronisointia suoritettava (heh) "ulkoisen-voiman toimesta", nimittäin juuri sitä yleensä saa elämässä mitä eniten inhoaa, se on elämän laki."

    Maailman ainoa toivo on järki, ajattelu ja hyvä tahto. Toisinaan moraalisesti oikea ratkaisu vaatii ajattelemista. Suomessa uskovaiset ajavat monia hyväksi katsomiani asioita (humanitäärinen apu, lukutaidon edistämiskampanjat afrikassa...) enkä toivoisi suomen valtiomuotoa muutettavan ateistiseksi, niinkuin esim. USA:ssa. Tämä valtion ja kirkon symbioosi mahdollistaa monia hyviä asioita. Kirkko on jumalattomien lakien ja demokraattisen koneiston hallinnassa, jolloin se ei pääse suorittamaan hirmutekoja tai estämään sen suuremmin tieteiden kehitystä. Kirkon vastuulla on monia humaaneja projekteja, eikä sen tarvitse saada rahoitustaan helvetillä pelottelulla ja heikkouskoisten rahastamisella (toisin kuin USA:ssa).

    Uskonto itsessään ei ole hyvä asia, jos se tukahduttaa itsenäistä ajattelua tai kannustaa ihmisiä uskomaan mielikuvituksen tuotteisiin, kuten enkelihin, demoneihin tai riivaajiin. Itsenäisen ajattelun tukahduttaminen ja sokea auktoriteetteihin luottaminen (mitä kirkko vaatii) on johtanut maailmalla moniin katastrofaalisiin tuloksiin (esim. natsisaksa).

    Näistä syistä minäkin kannatan joitain toimia, joita kirkko suorittaa, mutta uskon, että hyvät ihmiset tekisivät hyviä tekoja ilman uskontoakin. Uskontoa tarvitaan siihen, että hyvät ihmiset tekisivät pahoja tekoja.

    En asu niuvassa, enkä ole edes käynyt sielläpäinkään :D

    Älä sysää järjettömyyttä uskoville ja älä anna järjelle pelkästään jumalan osaa, siihen osaan kuuluu jumalasi osalta myös tunne-puoli, ei pelkkä hyvä tahto.

    Sinun on hyvä ymmärtää että ihminen on sosiaalinen eläin ja että ennen kuin ajattelet tekeväsi "itsenäisiä" ratkaisuja on aivosi järjestelmät jo tehneet ne sekunnimurto-osia ennen "tietoista päätöstäsi" valmiiksi, siis kuka oikeastaan päättää ja säätää systeemit?

    Uskonnot voivat ja saattavatkin maallistua ja vesittyä tätä menoa niin paljon, että hallituksille ja raha-voimille niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä ja tällöin ne häviävät siinä muodossa kuin nyt esiintyvät.

    Mutta ihmisten usko tai uskonnollisuus ei koskaan tule poistumaan, se muuttaa muotoaan ja jalostuu, ehkä joskus tietoisuus saavuttaa massat ja syntyy tilanne jossa maahan saadaan rauha ja rakkaus, mutta epäilen.

    Äänestä

Minun tämä viikon "seinähulluille vastaamisen" -kiintiöni on täysi!

Hae apua psykiatriselta osastolta hintaan 150 euroa/puolituntia..

Äänestä
  • Niin se loppuu sanailu, ei mitään lisättävää, ei mitään järkevää sanottavaa, menkää eteenpäin älkää jääkö atet "tuleen makaamaan", eikö oisko jo aika?

    Äänestä

  • sinun vastaanottosi kirjoitti:

    Niin se loppuu sanailu, ei mitään lisättävää, ei mitään järkevää sanottavaa, menkää eteenpäin älkää jääkö atet "tuleen makaamaan", eikö oisko jo aika?

    ei teidän mielisairaiden juttuja viitti kommentoida!

    Äänestä

  • tiedät hinnan?

    Äänestä

  • petri... kirjoitti:

    tiedät hinnan?

    Oletkos kuullut koskaan sellaisesta asiasta kuin valistunut arvaus?

    Jotain tommoista se varmaan olisi. Voipi olla jopa kalliimpaa. Psykiatreilla on pitkä koulutus.

    Äänestä

No ei sitä kirkkoo sinänsä vihata. Lähinnä uskonnolliset fanaatikot tekevät asiansa naurettavaksi kun ovat tosissaan kaikessa ja päässä viiraa ja kiristää vanne. :D

Sinänsä kirkko o hoitanu hautaus operaatiot niinku pittää.. ateistit tuhkaksi ja muut hautoihin.

Äänestä
  • Okei, mun atte kaverit sanoo (jotkut)olevansa jopa kirkon jäseniä (min en oo), koska se kirkko juuri hoitaa kaikea tämmöstä maatumiseen liittyvää ja muuta naamiasiin liittyvää systeemiä, mutta minusta humaanit ei kirkolliset järjestöt kyllä sopisi paremmin kunnon ateistille jos siis on oikein vannotunut aatteen atte mies tahi nainen.

    Äänestä

"Mitä ateistit hakee?"

Sitä mitä tarvitsevat. Verbi kuuluu olla monikossa, koska subjektikin on: hakevat.

"Huvittavaa ja aivan sairasta on ateististen moralisointi"

Sinulla on naurettava suhtautumistapa ja lisäksi se on perseestä.

"ensin pistetään kaikkia hiemankin korkeampaan moraaliin yrittäjiä alta lipan"

Sinä et ainakaan edusta mitään korkeampaa moraalia. Olet muita tuomitseva pikkusielu.

Ikävää, että jos tappaa jeesuspellen, siitä saa saman tuomion kuin ihmisestä, vaikka jeesuspelle ainoastaan päästettäisiin taivaaseensa. Kaivataan lakimuutosta :)

Äänestä
  • Siino,,hahahahahahahahahahahahahahaha
    hahahahahahaahahahahahahahahahahahaha
    hahahahahahaahahaahahahaahahaahahaaha
    hahahahaahahaahaahahaahahaahahaahahaa
    hahahahahahahaahahaahahaahahahaahaaha
    ja

    hahahahahaahahaahahaahaahahaahaahahaaha
    hahahahahaahahahaahahaahahahahahahahaah
    hahaahahahahahaahahahahaahahahaahahahaah
    ahahahahaahahaahahahahahahahahahahahahaha

    "tappamaan",,taas siino sinä

    hahahahaahahahaahahaahahaahaahaahahahaah
    hahahahahahaahahaahahahaahahahahahahaahah
    hahaahahahahahahaahahahahahahahahahahahaa

    "lakimuutosta" iiiihihihihihih

    hahahahahahahahahahahahahahaaahahahahahaha
    hahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahah

    eeeeehheheeeeeeeeehh kyllä te atet ootte (kiemurtelee lattialla kussen alleen silmät vedessä, tuka laineilla, vettä polvessa, ksuta päässä (kuten siinolla) ja silti en ole merimies,,,
    hahahahahahahahahahahaahha nyt on pakko rauhottuu hahahehehehahahapppuuuaaaahhhhhpuuuhaaaahh ,,,siino puuuuuaaaahhh.

    Äänestä

  • iiro kirjoitti:

    Siino,,hahahahahahahahahahahahahahaha

    Kuolet sentään nauruun, joten tärkein toteutuu: HAAAAAHHAAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAAAAAHHA
    HEKO HEKO HONK HONK! :)

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    Ei vielä ,ei ihan vielä hihih :)

    Äänestä

  • kuole tää kiusa :) kirjoitti:

    Ei vielä ,ei ihan vielä hihih :)

    kuitenkin kaikkien suureksi iloksi :)

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    kuitenkin kaikkien suureksi iloksi :)

    Älä haaveile poju. :D

    Äänestä

  • Teloukathok kirjoitti:

    Älä haaveile poju. :D

    Perkele on luvannut tulla kostamaan ;)

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    Perkele on luvannut tulla kostamaan ;)

    Mitä minä nyt "taas" olen tehnyt? :)

    Äänestä

  • ei kai fakta väite taas? :) kirjoitti:

    Mitä minä nyt "taas" olen tehnyt? :)

    Kirjoitit: "Ei kiusallaankaan
    kuole tää kiusa :)"

    Perkele ei jätä rankaisematta sellaista, joka noin uhoaa. Israelilaisten raketti harhautuu syliisi aivan pian. Ovat ne niin surkeita ampumaan, kuten jeesuspellet pakkaavat olemaan asiasssa kuin asiassa.

    Minua kengitetään niin että "paukkuu" sinne mitä en tarvitse enää, miten niin, olenhan eksynyt ateisimi palstalle ja antautunut keskusteluun itse ateisti jumalan seemoksen palvaajan kanssa. :D

    Äänestä

  • siino kirjoitti:

    Kirjoitit: "Ei kiusallaankaan
    kuole tää kiusa :)"

    Perkele ei jätä rankaisematta sellaista, joka noin uhoaa. Israelilaisten raketti harhautuu syliisi aivan pian. Ovat ne niin surkeita ampumaan, kuten jeesuspellet pakkaavat olemaan asiasssa kuin asiassa.

    ei saa Jeesuspellejä helvetilläkään.. ;)

    Äänestä

joku "uskova" näyttäisi olevan aika herkkänä näille provosoiville kasvottomille viesteille. pitäisi muistaa, että monikaan täällä ei ihan vakavissaan ole sitä mieltä miten kirjoittaa, vaan naureskelee sitten jälkikäteen tunteenpurkauksille, joita sai aikaan.

ateistin ei suinkaan tarvitse automaattisesti vihata kirkko-instituutiota eikä uskovaisia. hän voi yhtä hyvin olla noiden suhteen ihan välinpitämätön, vailla mielipidettä. ateisti ei vain usko jumalaan/jumaliin, vaan kieltää niiden olemassaolon konkreettisten todisteiden puuttuessa. ateisti usein on evoluutioteorian kannattaja. ateisti ei myöskään välttämättä pidä uskovaa alempiarvoisena (kuten kirjoituskestasi ymmärsin sinun luulevan) tai muutenkaan huonompana/halveksittavana ihmisenä.

ja vielä lisään tähän loppuun: ateisti ei ole sama kuin saatananpalvoja, vaan hän voi olla ihan tavallinen rauhaa rakastava ja lähimmäisistä välittävä ihminen. tämä vain, jotta ymmärrettäisiin enemmän ateismista.

Äänestä
  • Jumala ateistia (ainakin tälläistä) sinatkoon!

    Äänestä

  • Totuushan on että hörhöt eivät edes halua yrittää tajuta mitä ateismi on. Hörhöt sulkevat silmänsä ja korvansa totuudelta (kuten kaikessa muissakin asioissa) ja yrittävät kaikin mahdollisin keinoin saada ateistit näyttämään pahoilta ihmisiltä, sellaisilta joita hörhöt itse todellisuudessa ovat. Hörhöt eivät yksinkertaisesti kestä sitä että niin monet ovat satuolentouskomuksista vapaita, omilla aivoillaan ajattelevia ja itsenäisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    Totuushan on että hörhöt eivät edes halua yrittää tajuta mitä ateismi on. Hörhöt sulkevat silmänsä ja korvansa totuudelta (kuten kaikessa muissakin asioissa) ja yrittävät kaikin mahdollisin keinoin saada ateistit näyttämään pahoilta ihmisiltä, sellaisilta joita hörhöt itse todellisuudessa ovat. Hörhöt eivät yksinkertaisesti kestä sitä että niin monet ovat satuolentouskomuksista vapaita, omilla aivoillaan ajattelevia ja itsenäisiä ihmisiä.

    Katso nyt omaa kommentiasi ja mieti minkä kuvan se antaa ateismilaisesta uskosta!

    "Hörhöt", "satuolentokertomukset" ja vielä ihmettelet miksi teitä pidetään vulgääreinä idiootteina, huomaa että kysymys on muiden ihmisten vakaumuksista, uskomuksista joita sinä mollaat ja pistät "alta lipan".

    Kuten politiikassa joku uskoo yksityiseen omistukseen yhteisessä maailmassa [kokoomus] ja pitää aivan luonnollisena esimerkiksi että kaikki rannat voidaan rakentaa täyteen raha-ihmisten toimesta yksityisiä tönöjä, seurauksella että suuri porukka joutuu ahtautumaan pienelle uimarannalle pienen rikkainen sakin maatessa isoilla tonteillaan estäen yhteisen hyvän, toiset taas jakaisivat kaikki yhteiseksi hyväksi, mutta tämä vaatisi toisaalta kaikilta mielen, yksityisyyden ja itsekkyyden maksimaalista kieltämistä [kommunistit], se miten näistä 'ideoista olla' kerrotaan on taas aivan toinen asia, nehän kuorrutetaan valheilla, ihmisten toiveilla ja muulla utopisella pyyteellä paremmasta, mutta oleellista on se kuinka asia kerrotaan, "valheella voi olla pitkätkin jäljet" laita se myös itse mieleesi.

    Äänestä

  • tai kerromme kirjoitti:

    sinun kirjoituksesi antaa kuvan itsestäsi.

    Ateismilla asian kanssa ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    sinun kirjoituksesi antaa kuvan itsestäsi.

    Ateismilla asian kanssa ei ole mitään tekemistä.

    Ateismilla tai ei, uskonolla tai ei, mitä sä horiset?

    Koita käyttäytyä sinäkin siinä, yritä edes jooko?

    Äänestä

  • tä? kirjoitti:

    Ateismilla tai ei, uskonolla tai ei, mitä sä horiset?

    Koita käyttäytyä sinäkin siinä, yritä edes jooko?

    Ainakin kuulostat että olisit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tä mitä? kirjoitti:

Huvittavaa ja aivan sairasta on ateististen moralisointi, ensin pistetään kaikkia hiemankin korkeampaan moraaliin yrittäjiä alta lipan, sitten kun kirkot toimivat kuten atestit haluavat (moraalittomasti), eli ihmis-lähtöisesti, vallan, himojen ja kaiken sen saastan (minkä korkeampien periaatteiden noudattaminen estäisi) mukaan, aletaan moralisoimaan, "kun te(uskovaiset) olette sitä ja tätä, viattomia kuolee takianne ja ollaan rasisteja ja muuta paskaa", olkaa atet iloisia että vihaamanne laitokset (kirkot ja "uskovat") ja niiden liperipelle papit joukkoineen ovat puolellanne ja teoillaan osoittavat olevansa ennemmin ateisteja kuin Kaikkivaltiaan todellsia palvelioita ja tosi-uskovia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu