Talollinen

Kuules jos sinulla ei ole vastausta siihen miksi meidän pitäisi jatkaa EU:n jäsenenä,niin miksi puolustat asiaasi?Tunnesyytkö sinua hyppyyttävät?Käyttämäsi puolustus "argumentit" on moneen kertaan osoitettu pelkäksi höpinäsi,silti et ole löytänyt mitään uutta tilalle,vaan jatkat samojen lauseiden toistamista..miksi?Kukaan itseään kunnioittava taloustieteilijä ei kykene kertomaan taloudellista etua,jonka Suomi olisi saavuttanut jäsenyyden kautta ja tieteilijöiksi ei lasketa Suomen pankin johtoporrasta,eikä istuvan hallituksen ministereitä!Kaikki itseään kunnioittavat turvallisuus ja konflikti kysymyksiä tieteellisesti selvittävät asiantuntijat eivät näe turvallisuutemme ja ulkopoliittisen vakautemme lisääntyneen EU jäsenyyden kautta,asiantuntijoiksi ei lasketa ulkopolitiikasta ja puolustuksestamme päättäviä politikkoja,tai NATO hurmoksesta kiihkoilevia militäärejä!!!!
3257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Kukaan itseään kunnioittava taloustieteilijä jne..."

Suomi on kansakuntana hyötynyt EU:N yhteisestä maatalouspolitiikasta. Hyöty on ollut laskennallisesti noin sata euroa kansalaista kohti vuodessa.
Tähän tulokseen on päätynyt tutkija Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuslaitokselta (MTT).
Yhteinen hyöty ei kuitenkaan ole jakaantunut tasaisesti. Viljelijät ovat kärsineet 600 miljoonan euron tappiot vuosittain. Luku on laskettu verrattuna tilanteeseen, jossa Suomi olisi jäänyt unionin ulkopuolelle.
Tämän vastapainoksi kuluttajat ovat vuosittain hyötyneet halvemmasta ruuasta 800-900 miljoonaa euroa. Lisäksi on kertynyt 500-600 miljoonaa euroa säästöä, kun voita ja ei tarvitse viedä maasta omin varoin.
Koko yhteiskunnalle on kertynyt hyvinvointivoittoa 500-700 miljoonaa, laskee Niemi. Hän esitteli tuloksensa Maataloustieteen päivillä 11.1.2006 Helsingissä.

Tässä on erään "itseään kunnioittavan taloustieteilijän" tutkimustuloksia.
Tiedän ei tämän vastauksen kirjoittamisesta mitään hyötyä ole. Kyllä tämäkin kiistetään koska jäsenyydestä ei nyt ketakaikkiaan voi olla mitään hyötyä, joidenkin mielestä.

Äänestä
  • Tuolla loppupäässä pitää lukea: kun voita ja viljaa ei tarvitse viedä maasta omin varoin.

    Äänestä

Sekä järkisyyt että tunnesyyt velvoittavat kannattamaan Euroopan Unionia. Sillä olen kokonaisvaltaisesti havainnut sen ainoaksi vaihtoehdoksi Suomelle.

"asiantuntijoiksi ei lasketa ulkopolitiikasta ja puolustuksestamme päättäviä politikkoja,tai NATO hurmoksesta kiihkoilevia militäärejä!!!!"

Parempaa onkin kannattaa EU:ta ja Natoa rauhallisesti, mutta hyvin uskollisesti ja sitkeästi olla EU:n puolella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Talolliselle kirjoitti:

Kuules jos sinulla ei ole vastausta siihen miksi meidän pitäisi jatkaa EU:n jäsenenä,niin miksi puolustat asiaasi?Tunnesyytkö sinua hyppyyttävät?Käyttämäsi puolustus "argumentit" on moneen kertaan osoitettu pelkäksi höpinäsi,silti et ole löytänyt mitään uutta tilalle,vaan jatkat samojen lauseiden toistamista..miksi?Kukaan itseään kunnioittava taloustieteilijä ei kykene kertomaan taloudellista etua,jonka Suomi olisi saavuttanut jäsenyyden kautta ja tieteilijöiksi ei lasketa Suomen pankin johtoporrasta,eikä istuvan hallituksen ministereitä!Kaikki itseään kunnioittavat turvallisuus ja konflikti kysymyksiä tieteellisesti selvittävät asiantuntijat eivät näe turvallisuutemme ja ulkopoliittisen vakautemme lisääntyneen EU jäsenyyden kautta,asiantuntijoiksi ei lasketa ulkopolitiikasta ja puolustuksestamme päättäviä politikkoja,tai NATO hurmoksesta kiihkoilevia militäärejä!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu