Eugen Schauman

Ovatko siis myös nykypäivän naisia ja lapsia tappavat ääri-islamistit sankareita? Hehän myös omasta mielestään taistelevat vieraan vallan hallintovaltaa vastaan, kuten myös Eugen Schauman? Ainakin arabien mielestä he ovat sankareita?

Tulemme kysymykseen siitä, oliko Schaumanin teko väärin tai oikein. Hän kohdisti tekonsa yksittäiseen ihmiseen ja se oli laissa rangaistava teko, toisen ihmisen surmaaminen. Siinä mielessä henkilön arvoasemalla ei ole merkitystä, jos ajattelemme teon paheksuttavauutta. Schauman otti vastuun rangaistuksestaan itselleen surmaamalla itsensä.

Jos kutsumme vaikka Lähi-Idän itsemurhapommi-iskujen tekijöitä terroristeiksi, en näe Schaumanin ja heidän toimintansa välillä mitään eroa. Schauman on määritelmän tässä mielessä terroristi, henkilö joka käyttää väkivaltaa valtiollisten ja poliittisten tarkoitusperien vuoksi.

Usein näitä terroristeja sankaroidaan. Schauman on yksi heistä. Islamin sankareita ovat omassa piirissään ne nimeltä tuntemattomat pommi-iskujen tekijät, joista mainitsin. Kaikki he ovat sankareita omassa piirissään. Sen sijaan piirinsä ulkopuolella heitä voidaan pitää rikollisista pahimpina. Schaumanin henkilöön en puutu ja siihen, miksi juuri hän valikoitui tekoon.

Mutta arvioida sopii, siitä oliko Suomen sortovuosien vastarinnassa Schaumanin teolla mitään merkitystä. Millä tavoin se edesauttoi sortotoimien suhteen ja mikä vaikutus sillä oli itsenäistymiskehitykseen? Schauman tekoineen muodosti jonkin asteisen symboliarvon vastarinnalle, mutta kysyä sopii mitä haittaa hän toimellaan ehkä aiheutti. Pohtikaa sitäkin.

Sankarin nimityksen antaminen on romantisoimista, jota en poliittisen väkivallan kohdalla ymmärrä, oli sitten vaikka kyse omasta maamme historiasta.

sitten... kirjoitti:

Ovatko siis myös nykypäivän naisia ja lapsia tappavat ääri-islamistit sankareita? Hehän myös omasta mielestään taistelevat vieraan vallan hallintovaltaa vastaan, kuten myös Eugen Schauman? Ainakin arabien mielestä he ovat sankareita?

Niin, mutta Eugen ei tappanutkaan lapsia vaan kansansorron aloittajan.

Kyseinen tapahtumahan nykyään luokiteltaisiin lähes sodaksi kun aletaan "vähemmistökansaa" tai toista kulttuuria tuhoamaan, mehän olimme silloin Venäjän rinnalla vähemmistö, vaikkakin meidät luokiteltiin omaksi Ruhtinaaskunnaksi.

Lähti-Itään on huono verrata kun siellä nyt "kaikki on toisin".

Sakari Kolistaja kirjoitti:

Tulemme kysymykseen siitä, oliko Schaumanin teko väärin tai oikein. Hän kohdisti tekonsa yksittäiseen ihmiseen ja se oli laissa rangaistava teko, toisen ihmisen surmaaminen. Siinä mielessä henkilön arvoasemalla ei ole merkitystä, jos ajattelemme teon paheksuttavauutta. Schauman otti vastuun rangaistuksestaan itselleen surmaamalla itsensä.

Jos kutsumme vaikka Lähi-Idän itsemurhapommi-iskujen tekijöitä terroristeiksi, en näe Schaumanin ja heidän toimintansa välillä mitään eroa. Schauman on määritelmän tässä mielessä terroristi, henkilö joka käyttää väkivaltaa valtiollisten ja poliittisten tarkoitusperien vuoksi.

Usein näitä terroristeja sankaroidaan. Schauman on yksi heistä. Islamin sankareita ovat omassa piirissään ne nimeltä tuntemattomat pommi-iskujen tekijät, joista mainitsin. Kaikki he ovat sankareita omassa piirissään. Sen sijaan piirinsä ulkopuolella heitä voidaan pitää rikollisista pahimpina. Schaumanin henkilöön en puutu ja siihen, miksi juuri hän valikoitui tekoon.

Mutta arvioida sopii, siitä oliko Suomen sortovuosien vastarinnassa Schaumanin teolla mitään merkitystä. Millä tavoin se edesauttoi sortotoimien suhteen ja mikä vaikutus sillä oli itsenäistymiskehitykseen? Schauman tekoineen muodosti jonkin asteisen symboliarvon vastarinnalle, mutta kysyä sopii mitä haittaa hän toimellaan ehkä aiheutti. Pohtikaa sitäkin.

Sankarin nimityksen antaminen on romantisoimista, jota en poliittisen väkivallan kohdalla ymmärrä, oli sitten vaikka kyse omasta maamme historiasta.

Bobrikov alkoi rajoittaa keisarin nimessä sekä poliittisia oikeuksia ja sananvapautta että venäläistää suomalaista yhteiskuntaa silloisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Semmoinen loukkasi suomalaisten oikeudentajua, siksi 500 hengen valtuutuskunta lähti Pietariin, mutta keisari ei ottanut vastaan. Siksi suomalaiset alkoivat puhua sortovuosista.
Bobrikovin murha oli vaan yksittäisen masentuneen ihmisen teko hetken mielijohteesta, eikä niinkuin poliittisen salaliiton tuloksena. Poliittinen murha oli silloin ja on vieläkin aina terroriteko. Väkivallaton vastarinta Mahatma Gandhin ja Nelson Mandelan tapaan olisi parempi valinta.
Murha ei oikeastaan auttanut mitenkään, vaan seuraavan vuoden yleislakko ja vallankumousyritys Venäjällä olivat helpottaneet Suomen tilannetta. Siksi Suomi sai demokraattisen kansanedustuslaitoksen elikkä parlamentin suhteellisen väkivallattoman poliittisen taistelun tuloksena v.1906. Venäjäkin sai duuman.
Riemua ei kestänyt kauan, sillä toinen sortokausi alkoi uudelleen kestäkseen vuoteen 1917 saakka. Venäjän duuma menetti suhteellisen vapauksensa.

Joten poliittinen murha ei ole mikään ratkaisu poliittisiin ongelmiin, vaan pikemminkin pahentavat niitä. Katsokaa vaikkapa 70-luvun punaisia terroristisoluja, nykyisiä islamistiryhmiä ja kehitysmaiden "vapautusliikkeitä"!!