Olisi kiinnostava kuulla mikä on lestadiolaisten suhtautuminen kilpaurheiluun ja sen seuraamiseen. Ovat kuulemma Oulun Kärppien otteluissa kovia kannustamaan. Toinen asia on se, että kuulemma joku lestadiolainen on säveltänyt olympiahymnin. Taitaa olla aika myönteinen suhtautuminen kilpaurheiluun vain kuinka?
lestadiolaisten suhtautuminen
urheiluun
8841
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vai säveltänyt olympiahymnin? Tuota kaupunkitarinaa en ookaan vielä kuullu, vaikka monenlaista on vastaan tullut :D
Helsingin olympiakisojen hymnin on säveltänyt Jaakko Linjama, keskisuomalainen kansakoulunopettaja. Hän oli myös suuren perheen isä ja vanhoillislestadiolaisen lauluperinteen asiantuntija yms. Myös perilliset ovat menestyneet musiikin saralla. Jaakko Linjamasta on ollut useita artikkeleita vuosien varrella lehdessä nimeltä Päivämies. Viimeksi tänä syksynä.
on Asian tuntijalla tieto hallussa - oikeinkirjoitus vain puuttuu. Genetiivinen yhdyssana asiantuntija :)
Sori vaan mut hän on jo aiemmin maininnut, ettei ole asiantuntija, vaan asian tuntija. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Kilpailuvietti on (peri)syntiä, kilpailuvietin vallassa eläminen (teko)syntiä. Tämän maailman kunnian, mitalisijojen ja maineen hankkiminen on syntiä. Siihen altistaa osaperisynti nimeltä kunnianhimo.
Mutta Veikka Gustafsson toteaa viisaasti: "Jokaisella on oma vuorensa". Voi siis kilpailla itsekseen, parantaa omaa tasoaan vertaamatta muihin. Näin, vaikka ei VG liene lesta.
Kristityn vaellusta nimitetään kilvoitukseksi, sehän on nykysuomeksi kilpailu.
Maallisesti kansat ja poliittiset tahot ovat käyttäneet urheilua keppihevosenaan. Joukkovoimistelu on ilmentänyt työväenliikkeen voimaa. Doping-saavutukset kansan, eritoten NL:n ja DDR:n ylivertaa. Tällaista uhkua ei kristillinen kirkko tarvitse, lestojen tai körttiläisten ei tarvitse todentaa oikeellisuuttaan esim menestymällä joukkuesarjoissa, tyyliin pohjanmaan körtit ottelevat, vastassaan länsisuomalaiset heränneet, aseena pesäpallo.
..vaan se oheistoiminta, en katsois lestadiolaisillekkaan olevan hyväksi kaiken musiikin ja kaljoittelun mikä valitettavasti jäähalleissa on enemmän kuin yleistä.
Vl:t ajattelevat että oheistoiminnan lisäksi nimenomaan se kilpaurheilu on sopimatonta. Kaikki se missä voi tulla kunnia itselle ja tärkein unohtuu.
Ainakin es.lestadiolaisille, pelkkä kilpaurheilun katseleminenkin on syntiä.
Lausunto perustuu tietoon, "lapinvanhimpia" kumartavien "lähetysmiesten" suusta, omin korvin, kuultuna.